Natsien viimeinen marssi moskovan läpi oli kaunista katseltavaa

Hitlerin häviön kokenut armeija marssitettiin moskovan läpi.
Ennen sitä venäläiset pitivät natsi sotilaita nälässä 2viikkoa ja antoivat vähän ennen marssia moskovan läpi niille öljyistä kaalikeittoa.
Natsi paroilta alkoi marssin aikana menemään ulosteet housuihin ja venäläiset heittelivät natsi parkoja kivillä sekä ulosteilla sekä hakkasivat turpaan.
Tämän jälkeen natsi parat marssitettiin siperiaan josta palasi noin 5% takaisin sitten joskus 15vuoden vankilatuomion jälkeen.
10819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oli ne natsit sitten älykkäitä kun aloittivat sodan sekä hävisivät sen sekä tapattivat omia kansalaisiaan miljoona tolkulla.

Äänestä

oman maan kansalaiset söivät lapsiaan, kun Stalin ei halunnut jakaa heille viljaa.

Kannibalismia Neuvostoliitossa11.11.2010 11:03
Pysyvä nälänhätä johti ihmissyöntiin NL:ssa sekä rauhan että sodan aikana.
Esimerkiksi 22.11. 44 Berija ilmoitti Stalinille taas uudesta tapauksesta. Uralilla kaksi naista oli siepannut ja syönyt neljä lasta. Mikojan ja Andrejev ehdottivat, että talonpojille olisi jaettava viljaa. Stalin raivostui Mikojanille eikä hyväksynyt ehdotusta. Maalaisväestö oli hänelle täysin yhdentekevä.

Äänestä
  • Kun isoisä ei palannutkaan takaisin sodasta.

    Äänestä

  • > Berija ilmoitti Stalinille taas uudesta tapauksesta <

    Berija unohti ilmoittaa Stalinille nämä omat, hieman erikoiset, tapaukset...

    Muutama vuosi sitten uutisoitiin tästä luurankolöydöstä kun hänen entinen asuntonsa remontoitiin hieman perusteellisemmin...

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lavrenti_Berija

    "Berija etsi Moskovasta teini-ikäisiä tyttöjä, jotka hänen apurinsa toimittivat hänelle, joskus viisi, kuusi tai seitsemänkin kerrallaan. Tytöt pakotettiin strippaamaan, ja sen jälkeen Berija raiskasi heidät.

    Berijan myös oletetaan henkilökohtaisesti kiduttaneen ja tappaneen monia puhdistusten uhreista, etupäässä naisia. Hänen entisestä asunnostaan, joka on nykyisin Tunisian lähetystönä, on löytynyt uhrien hautoja. Vuoden 2001 remontin yhteydessä keittiön seinien takaa löytyi ihmisluita. Kellarissa, jossa Berija käytti puhalluslamppua uhriensa kidutukseen, seinät ovat hiiltyneet mustiksi."

    Äänestä

Moniko venäläinen sotavanki pääsi marssimaan Berliinin läpi?

Äänestä
  • marssitettiin myös Siperiaan. Suurin osa palanneista sai maanpetturuudesta kymmenen vuoden leirituomion.

    ---"Tämän jälkeen natsi parat marssitettiin siperiaan josta palasi noin 5% takaisin sitten joskus 15vuoden vankilatuomion jälkeen. "---

    Henkiin jääneitä saksalaisia palautettiin Itä-Saksaan -40-luvulla, jos he ilmoittivat kääntyneensä kommunisteiksi. Pääosa henkiinjääneistä palautettiin vasta -55 Hrussen valtakaudella. Henkiin jäi noin 70 %. Vain Stalingradissa vangitut hupenivat 5 prosenttiin. SS-miehiä ei juuuri palannut. Varsinkin Totenkopfin sotilaat, jotka jenkit luovuttivat NL:lle, jäivät sille tielle.

    Äänestä

Lipposen Paavonkin mainostamat nahkurin orret NL:n malliin...

http://img359.imageshack.us/my.php?image=teurastettuzt8.jpg

Seesjärvi 15.12.1942

>>Maaselän suunta, Seesjärven rannalla, Jatkosodan aikaan. "Vihollisen vakoilupartio, jäätyään muonalähetyksiä vaille oli teurastanut pari saman partion jäsentä ja syönyt niistä suurimman

Äänestä
  • laitat saman tekstin?

    Äänestä

Heitähän villi arvaus siitä että montako natsia oli mukana tuossa marssissa?

Äänestä
  • rvimiehiä, niin natsipuolueen jäseniä tuskin on yli 5 % ollut. Läheskään kaikki upseeritkaan eivät olleet puolueen jäseniä. He pelastautuivat yleensä hallintotehtäviin ta SS:n lukemattomiin rönsyihin. Pääosa heistäkin kyllä otettiin vangeiksi, mutta Moskovassa marssineet olivat lähinnä Wehrmachtin ja Luftwaffen miehiä. Joukossa oli ainakin parikymmentä kenraalia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nirri lähti kirjoitti:

Hitlerin häviön kokenut armeija marssitettiin moskovan läpi.
Ennen sitä venäläiset pitivät natsi sotilaita nälässä 2viikkoa ja antoivat vähän ennen marssia moskovan läpi niille öljyistä kaalikeittoa.
Natsi paroilta alkoi marssin aikana menemään ulosteet housuihin ja venäläiset heittelivät natsi parkoja kivillä sekä ulosteilla sekä hakkasivat turpaan.
Tämän jälkeen natsi parat marssitettiin siperiaan josta palasi noin 5% takaisin sitten joskus 15vuoden vankilatuomion jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu