En aina jaksaisi olla se, joka pyörittää meidän taloutta. Olemme siis yli 20-vuotiaita, itse opiskelen korkeakoulussa ja käyn osa-aikatöissä, poikaystäväni on työtön. Hänellä on ammatti, mutta ei aio hakea alansa töitä. Ei tiedä, aikooko opiskella lisää vai mennä jonnekin töihin, koska intin jälkeen halusi ottaa rennosti, koska oli omien sanojensa mukaan ansainnut sen. Rennosti ottaminen on jatkunut jo muutaman kuukauden.
Tuntuu, että teen kaikkeni meidän yhteiselon eteen. Poikaystäväni osallistuu maksuihin vain sen verran, että siirtää jossain vaiheessa kuuta puolet vuokrasta tililleni kunhan ehtii. Muuten maksan kaiken muun: internetin, vakuutukset, sähkön ja ruoan. Usein vielä pyytää minulta rahaa lainaan, mutta ei koskaan maksa lainojaan takaisin. Lupaa viedä leffaan tai syömään, mutta yhtäkkiä ei olekaan rahaa viedä tyttöystävää ulos, mutta on rahaa käydä pari kertaa kuussa baarissa.
Olen jaksanut tätä sen takia, koska olen ajatellut tilanteen olevan vain väliaikainen. Koska olemme avoliitossa, niin olen myös ajatellut, että rahamme on tavallaan yhteisiä, koska jaammehan elämämmekin toistemme kanssa. Jos minä olisi työtön, niin uskoihin, että poikaystäväni elättäisi meidät - tai ainakin haluaisin uskoa niin. Nyt vaan näyttää pahasti siltä, ettei hänellä ole mitään haluja edes hakea töitä eikä mielenkiintoista opiskelupaikkaakaan tunnu löytyvän.
Kyllästyttää välillä niin mahdottomasti sekä elättää että siivota. Olen maksamisen lisäksi se, joka myös pyyhkii pölyt, imuroi, moppaa, käy kaupassa, laittaa ruoan, tiskaa ja pesee pyykit. Voin sanoa, että olen varmasti aika täydellinen tyttöystävä siltä osin, etten ole koskaan valittanut/mäkättänyt/mitä ne naiset yleensä tekee. Olen nätisti pyytänyt esim. astioiden laittamista astianpesukoneeseen ja vaatteiden likakoriin, mutta sekään ei onnistu. Likaiset astiat saan kerätä tietsikkapöydältä ja vaatteet lattioilta pitkin kämppää. Ruoankin olen laittanut lähes tulkoon joka päivä, mutta harvemmin voidaan yhdessä syödä, kun poikaystävälläni on pelit kesken tietokoneella.
En tiedä, missä vaiheessa tämä on tällaiseksi muuttunut, mutta ei tällaista pyöritystä pitemmän päälle yksin jaksa. En tiedä, miten lähestyisin asialla poikaystävääni, koska hän hermostuu helposti ja tämän kaiken pyörittämisen jälkeen ei energiaa ole ainakaan riitelyyn. Olen ehdotellut hänelle erilaisia opintoja, etsinyt jopa Työkkärin sivuilta hänelle soveltuvia työpaikkoja, mutta ei. Välillä niin tekisi mieli jättää kaikki hänen harteilleen: opiskelut, työt, kotityöt, laskut ja syömiset, ja lähteä itse vaikka matkalle kuuhun.
Tuntuu, että teen kaikkeni meidän yhteiselon eteen. Poikaystäväni osallistuu maksuihin vain sen verran, että siirtää jossain vaiheessa kuuta puolet vuokrasta tililleni kunhan ehtii. Muuten maksan kaiken muun: internetin, vakuutukset, sähkön ja ruoan. Usein vielä pyytää minulta rahaa lainaan, mutta ei koskaan maksa lainojaan takaisin. Lupaa viedä leffaan tai syömään, mutta yhtäkkiä ei olekaan rahaa viedä tyttöystävää ulos, mutta on rahaa käydä pari kertaa kuussa baarissa.
Olen jaksanut tätä sen takia, koska olen ajatellut tilanteen olevan vain väliaikainen. Koska olemme avoliitossa, niin olen myös ajatellut, että rahamme on tavallaan yhteisiä, koska jaammehan elämämmekin toistemme kanssa. Jos minä olisi työtön, niin uskoihin, että poikaystäväni elättäisi meidät - tai ainakin haluaisin uskoa niin. Nyt vaan näyttää pahasti siltä, ettei hänellä ole mitään haluja edes hakea töitä eikä mielenkiintoista opiskelupaikkaakaan tunnu löytyvän.
Kyllästyttää välillä niin mahdottomasti sekä elättää että siivota. Olen maksamisen lisäksi se, joka myös pyyhkii pölyt, imuroi, moppaa, käy kaupassa, laittaa ruoan, tiskaa ja pesee pyykit. Voin sanoa, että olen varmasti aika täydellinen tyttöystävä siltä osin, etten ole koskaan valittanut/mäkättänyt/mitä ne naiset yleensä tekee. Olen nätisti pyytänyt esim. astioiden laittamista astianpesukoneeseen ja vaatteiden likakoriin, mutta sekään ei onnistu. Likaiset astiat saan kerätä tietsikkapöydältä ja vaatteet lattioilta pitkin kämppää. Ruoankin olen laittanut lähes tulkoon joka päivä, mutta harvemmin voidaan yhdessä syödä, kun poikaystävälläni on pelit kesken tietokoneella.
En tiedä, missä vaiheessa tämä on tällaiseksi muuttunut, mutta ei tällaista pyöritystä pitemmän päälle yksin jaksa. En tiedä, miten lähestyisin asialla poikaystävääni, koska hän hermostuu helposti ja tämän kaiken pyörittämisen jälkeen ei energiaa ole ainakaan riitelyyn. Olen ehdotellut hänelle erilaisia opintoja, etsinyt jopa Työkkärin sivuilta hänelle soveltuvia työpaikkoja, mutta ei. Välillä niin tekisi mieli jättää kaikki hänen harteilleen: opiskelut, työt, kotityöt, laskut ja syömiset, ja lähteä itse vaikka matkalle kuuhun.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on kakara. Elää sun siivellä. Saahan hän kaikki, pestään kalsarit ja laitetaan kiltisti ruoka nokan eteen, mutta syödään se tietokoneen ääressä. Tosi "aikuismaista" toimintaa.
Pummi tuollainen "mies" on.
Sano sille että hommaa uuden äidin ja kämpän.
elämään tuon tason olion kanssa? Jos vastauksesi on myonteinen, ehkä voit hakea apua korkeammalta tasolta ratkaistasesi pulmat.
Jos taas aivan itse, omasta vapaasta tahdostasi ja huolellisesti harkiten , täydellä järjellä, vapaaehtoisesti elätät täysin tervettä, nuorta, voimakasta, laiskaa miestä, lukijoidem on hyvin vaikea ymmärtää miksi sinä valitat.
Herrasiunaajavarjele, miksi sinä suostut moiseen ? Jos jätkä ei löydä työtä, maksa omaa osaansa laskuista ja tee omaa osaansa yhteisen kotinne eteen, niin näytä sille, missä kohdassa on ulko-ovi, luultavasti se ei löydä edes sitä omin avuin.
ta tuo tekemättömyys.
Miksipä kantaisi likakalsareitaan koriin, kun ensin sen tekin äityli ja nyt sinä.
Onko sinua kohdeltu lapsuudessa huonosti, vain miksi et usko ansaitsevasi parempaa elämää? Miksi vain tuollainen - eikä tasavertainen - mies kelpaa sinulle? Miski et uskalla "nalkuttaa" vaan olet hiljaa? Pelkäätkö konflikteja myös ystävyyssuhteissasi? Haluatko miellyttää toisia?
Itsetutkiskelua, nuori nainen.
Ärsyttää osa näistä ap:n saamista kommenteista. Miksi vika on naisessa eikä miehessä, joka ei ilmeisesti tajua olla kiitollinen mistään saamastaan? Totta on, että tuollaisesta tapauksesta kannattaa pidemmän päälle hankkiutua eroon, jos mies ei yhtään tajua arvostaa toisen panosta. Nainen kuitenkin hyvästä tahdosta haluaa, että miehellä on kaikki hyvin, mutta vaivan palkaksi ei saa kuin huutoa, jos koettaa asiasta huomauttaa. Onko mies muuttanut kanssasi yhteen suoraan äidin helmoista? Ehkä myös ikä vaikuttaa, mies ei osaa vielä arvostaa hyvää naista kun sellainen kohdalle osuu, ja olettaa itseriittoisesti ansaitsevansa passausta ja sen jatkuvan loputtomiin. Ja niinhän se jatkuu jos et laita asialle pistettä.
Ongelman ydin lienee se, että miehellä on elämässään ilmeisesti aina ollut asiat hyvin ja hoidossa, tai joku muu on pitänyt niistä huolta. Motivaatiota työn tai opiskelupaikan hakuun ei ole, koska asiat on ihan hyvin ilmankin. Raha-asioiden kanssa ainakin kannattaa olla tarkkana, ei kannata elättää aikuista "lasta" omissa nurkissaan. Mies on jäänyt jonkinlaiseen välivaiheeseen, hänen tulisi tajuta ettei voi elää toisen siivellä ja "ottaa rennosti" kun toinen osapuoli raataa niska limassa opintojen, töiden ja huushollin hoidon kanssa. Toisaalta luulisi että jos hän välittää sinusta, haluaisi myös että sinulla on vapaa-aikaa ja ilahduttaisi mielellään hoitamalla edes jotain kotijuttuja sinun ollessasi muiden hommien parissa.
Työttömyys ja joutenolo passivoivat ihmistä. Yritä kuitenkin tehdä selväksi että sinä opiskelet ja käyt osa-aikatöissäkin, eli miehesi on kyllä satsattava "vapaa-ajastaan" kodinhoitoon vastaavasti. Jonkinlainen muutos on tapahduttava, tai palat loppuun kotiorjana ennen pitkää. Saati sitten jos joskus päätyisitte hankkimaan lapsia...
sivistymätön moukka. Pitää sinua äidin jatkeena.
Ehdottomasti miehen kuuluu osallistua kaikkin yhteisiin asioihin, ennenkaikkea talousrintamalla. Tuo ei kuulosta aikuisen miehen touhulta ollenkaan!
Otapa asia esille, selkeästi oikeilla nimillä.
siksi moiset vastaukset.
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan, ja siitä millaisen puolison valitsi ja mitä asioita arvostaa ja haluaa kumppaninsakin arvostavan.
Sairaudet, masennukset ja työötömyydet ovat asia erikseen, mutta moni valitsee LÄHTÖKOHTAISESTI itselleen sopimattoman kumppanin (joka taas sopisi toki jonkun toisen kanssa hyvinkin kimppaan) ja marisee sitten päivästä ja vuodesta toiseen. Mutta liittoon oli päästävä. Kun muutkin tekee niin.
Tutustukaa ensin itseenne: mitä haluatte, mikä tekee onnelliseksi, miten tykkäätte viettää vapaa-aikaa, mitä perhe merkitsee, miten haluatte kehittyä ihmiseä, uralla, vai haluatteko.
Pitkäaikaiset, todelliset ystävät ovat usein samanhenkisiä, vaikkakin joskus aivan erilaisissa elämäntilanteissa ja ammateissa. Joku yhdistää, mikä?
Miksi ei myös kumppaninvalinnassa tarkasteltaisi tätä samanhenkisyyttä, yhteisten mielenkiinnonkohteiden ja arvojen kohtaamista?
Periaatteessa, vain periaatteessa näin tulisi olla ja näin tulisi parisuhteitten mennä: ensin tutustutaan ja mietitään toisen soveltuvuutta, käytöstä, arvoja ja kaikkia puolia. Käytännössähän juuri kenenkään suhe ei ala tuolla lailla, ihan muuhun ihastumiseen ja yhteensopivuuteen - tai sen luuloon . useimmat suhteet vieläkin perustetaan.
Täydellisen oikein: "tutustukaa ensin itseenne". Kukahan sitä alkaisi opettaa, vaikka jo ihan peruskoulun ekalta, että siellä opittaisiin jotain perustarpeellista elämää varten.
Oletko puhunut....siis ihan vakavasti ja asiallisesti (ei huutaen!) miehesi kanssa tästä. Täytyy sanoa, että olet kyllä täysin orja tuossa suhteessa, enkä tajua kuinka joku suostuisi moiseen vain hiljaa hissutellen.
Mieti onko tämä rooli se mitä haluat vetää lopun ikäsi, vai haluatko kenties jotain muuta. Ja kerrohan tämä myös sille miehelle. Sillä parisuhteen A ja O on puhuminen, puhminen ja vielä kerran puhuminen. Mutta kaiken puhumisen jälkeen täytyy olla myös jo tekoja. Sopikaa pelisäännöt. Jos kerran sinä opiskelet ja tuot vielä ruokarahat pöytään, mies siivoaa kodin. Tasavertaista, eikä totta?