Hei!
Olen tässä mietiskellyt, että millainen olisi hyvä hoitoaine. Vaatimukseni ovat sellaiset, että harrastan liikuntaa joka päivä, ja kesällä nyt muutenkin hikoilee kovasti, joten on kivaa pestä hiukset joka päivä. Minulla on pitkät hiukset, nimittäin ylettyvät puoleenväliin selkää. Ovat myöskin paksut ja ihan latvojen päästä jonkun verran kuivatkin. Juuret taas rasvottuvat kahdessa päivässä ellei hikoile kovasti. Rahaa taas yllätys yllätys ei ole mitenkään paljon. Olen kokeillut jo kaikkia hoitoaineita joita saa tavallisesta kaupasta, ja Elsef (tai miten se kirjoitetaanki) on muuten hyvä(tosin kallis), mutta alkaa pää kutiamaan siitä. Muut ovat sellaisia että niitä täytyy laittaa melkei 1/4 purkillista hiuksiin että siitä jäisi todella tuntua. Elikkä purkki neljässä päivässä tulee kalliiksi.
Mikä siis neuvoksi? Haluaisin kuitenkin laittaa hoitoainetta joka päivä, sillä muuten hiuksista tulee sähköiset ja muutenkin vaikeastikammattavat. Olen myöskin kokeillut joitain hoitoainetta joita on partturi suositellut, mutta ne ovat sen verran kalliita ettei niitä voi joka päivä laittaa hiuksiin. Minun hiuksiini kuitenkin tarvitaan iso määrä sitä.
En usko että olen ainoa tämän ongelman kanssa, joten jos joku on löytänyt vastauksen, olisi kivaa jos kertoisit minullekin :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Heippa!
Älä suotta hölvää sitä hoitoainetta sinne rasvoittavaan tyveen/päänahkaan.Hyvä nyrkkisääntö on ,että valitse shampoo päänahan ja hoitoaine hiusten mukaan.Siis jos ongelmana on juuri rasvoittuva päänahka ja kuiva pituus.Hoitoaineessa säästää kun pyyhekuivaa hiukset ensin,ettei osa hoitsikasta valu viemäriin suoraa.
Kokeile vaikka Constian tuotteita,on iso pullo ja edullinen.Tai pyydä kampaajaasi tilaamaan litran pullossa jotain muuta,tulee pikkusen edullisemmaksi.
Parturikampaamo liikkeistä saa KC 4R hoitoainetta shampoineen. Olen käyttänyt tuota hoitoainetta ja pullo on ollut riittoisa. Ihan ok kamaa. Ei kauheen kallistakaan. Kannattaa tosiaan kuivata hiukset pyyhekuiviksi ennekuin laittaa hoitoaineen. Jos sinulla on nopeasti rasvoittuvat hiukset niin jätä välillä hoitoaine laittamatta tyveen, laita vaikka vain kerran viikossa. Riittää kun laittaa päivittäin kuiviin latvoihin jotka on pessyt vaan vedellä. Shampootakin säästät kun peset sillä vain hiusten tyven joka rasvoittuu koska latvat eivät tule yhtä nopeasti likaisiksi, paitsi saasteista jne.
Sunsilkin uutta, hiuksiin jätettävää hoitoainetta? Se on ihan helmi:)
Ostin sitä juuri tänään, täytyy kokeilla. Tosin mulla kun on pitkät hiukset ja niitä pan paljon, nii ei sekään kauheen riittoisa taid olla.. Ku nii pikku purkkikin!