ujous esteenä

Olen mielestäni ujo tekemään aloitetta, se kyllä näkyy. *punastuu*
Mutta sitten kun mies tulee luokse ja puhuu kanssani, ujous katoaa vähitellen. Kauniiksi kehuminen on vähän vanha juttu, ei iske aina. Katsekontakti on perustoimiva kaava; ilmoitan katseellani yleensä kiinnostukseni.
Lääppiminen, hyh. Ei ole toivottavaa että tuntemattomat tulee hivelemään takamusta. Onneksi suuria rintoja ei ole, ei ainakaan sinne osastolle kukaan hevillä eksy. :D

Voi, kunpa uskaltaisin mennä puhumaan hyvännäköisille/itseäni miellyttäville miehille..!
7928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voin kertoa, että ei se ole monille meistä miehistäkään yhtään sen helpompaa. Sen takia naiset saavat niin paljon kännisten lähentelyjä, koska ei sitä selvin päin kehtaa. Etenkään mihinkään seurueeseen/tyttöporukkaan tunkeminen on ainakin minulle lähes ylipääsemätön este, se yleisö tekee aloitteen tekemisestä kahta kauheampaa. Naisen katseestakaan ei koskaan oikein tiedä, että millä mielellä se katselee, eli "onpas tuokin huvittavan epätoivoisen näköinen tyyppi" vai "siinäpä on kiinnostavan näköinen mies". Eilen viimeksi yksi varsin kivannäköinen nainen baarissa ensin ikään kuin vilkuili salaa minuun päin (tai siis niin sen tulkitsin) ja sitten katseet tarttuivat toisiinsa vähän pidemmäksi aikaa, mutta kun vähän kohotin flirtisti kulmiani sille, niin sitten hän käänsi päänsä pois ja katsoi tiukasti toiseen suuntaan. No nolo fiilishän siitä väärinymmärryksestä tuli ja lähdin sitten muualle.

Äänestä
  • kyse ei välttämättä ollut väärinymmärryksestä, vaan kömpelöstä tavastasi flirttailla. en nyt äkkiseltään usko että naiset innostuu mistään kulmakarvojen heiluttelusta (tuon tempun olet varmaan oppinut vanhoista piirroselokuvista). olisit mennyt jututtamaan ihan suomen kielellä kulmakarvasignaalien sijaan.

    Äänestä

  • gaadsga kirjoitti:

    kyse ei välttämättä ollut väärinymmärryksestä, vaan kömpelöstä tavastasi flirttailla. en nyt äkkiseltään usko että naiset innostuu mistään kulmakarvojen heiluttelusta (tuon tempun olet varmaan oppinut vanhoista piirroselokuvista). olisit mennyt jututtamaan ihan suomen kielellä kulmakarvasignaalien sijaan.

    Varmasti näin on kulmien kohottelun kanssa. Se antaa sinusta lipevän ja ehkä hieman typerän kuvan. Silmäpelin tarkoituksena on viestittää toiselle, että olen huonammut sinut ja hyväksyn sinut. Siis pelkkä hyväksyvä katse ja luonnollinen hymy riittää ilman mitään kulmien kohotuksia tai silmäniskuja.

    Jotenkin tuntuu että tamän päivän tehokkuusyhteiskunnassa iskemisenkin pitäisi olla niin nopeaa, etei vanhanaikaiselle romanttiselle etenemistavalle riitä tilaa. Olin eilen yhdessä konsertissa ja mulla oli silmäpeliä yhden naisen kanssa. Vaihdoimme katseita useamman kerran, mutta en toiminut heti, kun halusin varmistua siitä, että hänen vieressää ollut mies ei ollut hänen kanssaan. Siinä sitten jammaillessani kainalooni tupsahti toinen nainen, todella näyttävä ilmestys. Nähtävästi hän luotti ulkonäköönsä niin, että ei katsonut mitään varovaista lähestymistä tarpeelliseksi vaan tuli siihen estottomasti kuin olisi ollut tyttöystäväni. Eihän siinä mitään, menihän se ilta noinkin, nainen oli aivan loistavaa bileseuraa. Olisin kuitenkin ollut enemmän kiinnostunut siitä toisesta, vähän tavallisemmasta ja fiksumman oloisesta tytöstä, joka uuden seuralaiseni nähtyään kääntyi kannoillaan ja käveli pois. En nähnyt häntä enää sen jälkeen. Sainpahan sitten todisteen siitä, että tyttö oli oikeasti kiinnostunut ja vapaa, peli oli tosin menetetty siinä vaiheessa. Yleensä mulle käy kuitenkin toisin päin. Joku toinen mies menee jututtamaan tyttöä, jonka kanssa pidän silmäpeliä ja minä jään nuolemaan näppejäni.

    Mitä tästä opin. Ole nopea, niin voit saada haluamasi. Muuten joku nopeampi ehtii väliin. Tykkäisin kuitenkin vähän rauhallisemmasta etenemisestä.

    Äänestä

  • gaadsga kirjoitti:

    kyse ei välttämättä ollut väärinymmärryksestä, vaan kömpelöstä tavastasi flirttailla. en nyt äkkiseltään usko että naiset innostuu mistään kulmakarvojen heiluttelusta (tuon tempun olet varmaan oppinut vanhoista piirroselokuvista). olisit mennyt jututtamaan ihan suomen kielellä kulmakarvasignaalien sijaan.

    "olisit mennyt jututtamaan ihan suomen kielellä kulmakarvasignaalien sijaan. "

    Ei sitä noin vain kävellä sekaan, jos nainen on juttelemassa jossain seurueessa/kaveriporukassaan, joku niistähän voi vaikka olla sen kundikaveri.

    Äänestä

  • ddgf kirjoitti:

    pelko estää elämästä, tai jotain. siinähän sitä asia selviäsi, vaikka ymmärrän kyllä että tuntemattomaan seurueeseen lyöttäytyminen on vaikeaa. helpompi onkin lähestyä jos nainen on yksin tai vaikka vain yhden ystävän kanssa (joka ei ole mies). tuntemattomaan kaveriporukkaan on vaikea mennä, koska siinä joutuu heti kaikkien tarkasteltavaksi, eikä vain sen naisen. siitä siis vinkiksi naisille, että jos haluat että teitä lähestytään, välttäkää jatkuvaa oleilua isoissa seurueissa ja etenkin mies kyljessä. tietysti herää kysymys, että miksi nainen pelaisi silmäpeliä tuntemattomien miesten kanssa jos hänellä on kundikaveri vierellään?

    Äänestä

  • fghfgh423 kirjoitti:

    Voin kokemuksesta sanoa, että monet varatut naiset pelaa. Aina ai voi tietää, mitä se on. Enimmäkseen se lienee oman viehätysvoiman testaamista ja onhan niitäkin pareja, jotka hakevat yhteistä leikkikaveria kolmen kimppaan. Jotkut ovat vaan huomanneet lähteneensä väärän miehen kanssa ulos ja katse etsii....

    Äänestä

  • fghfgh423 kirjoitti:

    pelko estää elämästä, tai jotain. siinähän sitä asia selviäsi, vaikka ymmärrän kyllä että tuntemattomaan seurueeseen lyöttäytyminen on vaikeaa. helpompi onkin lähestyä jos nainen on yksin tai vaikka vain yhden ystävän kanssa (joka ei ole mies). tuntemattomaan kaveriporukkaan on vaikea mennä, koska siinä joutuu heti kaikkien tarkasteltavaksi, eikä vain sen naisen. siitä siis vinkiksi naisille, että jos haluat että teitä lähestytään, välttäkää jatkuvaa oleilua isoissa seurueissa ja etenkin mies kyljessä. tietysti herää kysymys, että miksi nainen pelaisi silmäpeliä tuntemattomien miesten kanssa jos hänellä on kundikaveri vierellään?

    varatut naiset harrastavat sitäkin, se on käytännössä nähty. Pelaavat silmäpeliä, kun oma mies on vessassa käymässä tai ei vielä ole saapunut baariin. Yhden kerran jopa selvästi rupesi supattelemaan miehelleen, että tuo tyyppi tuolla on katsellut mua, vaikka itse aloitti. Ehkä tarkoitus on tehdä mies mustasukkaiseksi tai nostaa omaa itsetuntoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ujonainen19v kirjoitti:

Olen mielestäni ujo tekemään aloitetta, se kyllä näkyy. *punastuu*
Mutta sitten kun mies tulee luokse ja puhuu kanssani, ujous katoaa vähitellen. Kauniiksi kehuminen on vähän vanha juttu, ei iske aina. Katsekontakti on perustoimiva kaava; ilmoitan katseellani yleensä kiinnostukseni.
Lääppiminen, hyh. Ei ole toivottavaa että tuntemattomat tulee hivelemään takamusta. Onneksi suuria rintoja ei ole, ei ainakaan sinne osastolle kukaan hevillä eksy. :D

Voi, kunpa uskaltaisin mennä puhumaan hyvännäköisille/itseäni miellyttäville miehille..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu