SuomenLeijona se jaksaa valittaa ja luulla, että Soini on ainoa syy äänestää Perussuomalaisia. Ei ei ei se niin ole. Katsos kun nyt on katseltu jo 20 vuotta näitä kansan repijöitä, niin miksi pitää katsella lisää ?
Ongelmat vain lisääntyvät, joten on kansan tervettä itsetuntoa äänestää muita kuin näitä suuri puolueita. Ei ole oikein muita vaihtoehtoja kuin Perussuomalaiset. Ei ole puoluetta, jonka kanssa voisin olla samaa mieltä kaikista asioista, mutta kyllä Perussuomalaisten ohjelmasta löytyy arvoja, joita on onohdettu liikaa kilpailutuksen taikka resurssisiirtojen vuoksi.
On eri asia sitten pääsevätkö Perussuomalaiset hallitukseen ja mitä tekevät hallituksessa sitten. Turha heitä on haukkua ennaltakaan. Eikös sellainen ole aivan liian tuomitsevaa ja pessimististä ajattelua.
Tietysti ahne pelkurieliitti äänestää samoja. Sinä olet lienee niitä, jotka ovat päässeet hyötymään nykyisen rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy-linjasta, joka on 20 vuotta hillunut rajoittamattomana.
Jotain tasoitusta tarvitaan vaikka ei tasapalkkaisuutta.
Jos Soinista puhutaan, niin hyvä tyyppi pääosin on, mutta pahasti väärässä, jos jakaa Katloisen näkemyksen abortista. Ei kenenkään raiskatun tule pakosta synnyttää lasta, jos raiskausraskaus on todettu hyvissä ajoin. Kuka raiskaamisen seurauksena tulleen lapsen äiti voi kertoa totuutta lapselleen, että kun isästä kysytään eli sanoo, että isäsi raískasi ja näin päädyit maailmaan.
Ongelmat vain lisääntyvät, joten on kansan tervettä itsetuntoa äänestää muita kuin näitä suuri puolueita. Ei ole oikein muita vaihtoehtoja kuin Perussuomalaiset. Ei ole puoluetta, jonka kanssa voisin olla samaa mieltä kaikista asioista, mutta kyllä Perussuomalaisten ohjelmasta löytyy arvoja, joita on onohdettu liikaa kilpailutuksen taikka resurssisiirtojen vuoksi.
On eri asia sitten pääsevätkö Perussuomalaiset hallitukseen ja mitä tekevät hallituksessa sitten. Turha heitä on haukkua ennaltakaan. Eikös sellainen ole aivan liian tuomitsevaa ja pessimististä ajattelua.
Tietysti ahne pelkurieliitti äänestää samoja. Sinä olet lienee niitä, jotka ovat päässeet hyötymään nykyisen rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy-linjasta, joka on 20 vuotta hillunut rajoittamattomana.
Jotain tasoitusta tarvitaan vaikka ei tasapalkkaisuutta.
Jos Soinista puhutaan, niin hyvä tyyppi pääosin on, mutta pahasti väärässä, jos jakaa Katloisen näkemyksen abortista. Ei kenenkään raiskatun tule pakosta synnyttää lasta, jos raiskausraskaus on todettu hyvissä ajoin. Kuka raiskaamisen seurauksena tulleen lapsen äiti voi kertoa totuutta lapselleen, että kun isästä kysytään eli sanoo, että isäsi raískasi ja näin päädyit maailmaan.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ja tärkeä sellainen, mutta asioiden vuoksi äänestetään. Hallitusvastuuta ilman ollutta henkilöä arvostelemalla ei SuoomenLeijona pitkälle pötki. Annahan arviosi nykyisestä hallituksesta.
Halla Aho on pikemminkin ollut persujen kannatuksen nostajana! Jepellä on järkeä päässään paljon enemmän kuin Soinilla on EU euroja lompakossaan !
Late Lapista.
Tiettyä järjen kovuutta älykkäästi perustellen. Pelkäämättömiä suomen puolustajia tarvitaan. Mamupoliittiselta linjaltaan lammaslaumat ovat päässeet liikaa kasvamaan. Tarvitaan järjen vastavoimaa.
-en minäkään käsitä tuota toimttajiem ym. hokemaa...eihän täällä Vaasan vp:ssäkään ole mikään ongelma valita monen ps-ehdokkaan joukosta.
Nythän ei ole esmes vaaliliittoja, niin että se on ihan sama vaikka äänestää takaperäkylän ykää numero,,x-
Sitä ei ehkä kaikki ymmärrä että perussuomalaiset ehdokkaat ovat nyt ihmisten mielenkiinnon kohteena ja osa on jo paikallisesti kovinkin tunnettuja. Ja vaaleihin on vielä pitkä aika. Moni etsiikin itselleen sopivaa perussuomalaista ehdokasta tai sitten äänestää perussuomalaista vain antaakseen tukensa Soinin politiikalle. Jos verrataan suuriin puolueisiin niin eihän niidenkään ehdokkaat ole olleet koko kansan tietoisuudessa ennen kuin ovat tulleet valituiksi tai päässeet ministereiksi asti. Esimerkiksi Vanhasen hallitukseen valittiin monia pienillä äänimäärillä eduskuntaan päässeitä ja kansalle miltei tuntemattomia kilttejä joojoo-ministereitä.
Toki perussuomalaisten nousua muiden puolueiden on vaikea hyväksyä mutta se näyttää nyt kuitenkin toteutuvan. Ja mitä enemmän ihmisten harkintakykyä pyritään sumuttamaan Soinin arvostelulla niin sitä enemmän kansa haluaa näyttää tyytymättömyytensä nykypolitiikkaan.
Vaan muutoksen haluamista nyky menoon ja vanhojen valtapuolueiden oppositioon laitto vaalit.
Äänestämällä näitä vanhoja puolueita varmistetaan Suomen alas ajon jatkuminen kaikilla elämän alueilla.
Tottahan sitä mollausta pitää vanhojen puoleiden käyttää, kun on pelko oman vuosia jatkuneen "korruptio" politiikan loppumisesta ja etujen menetyksestä edessä.
Soinin ennustukset toteutuvat yllättävän täsmällisesti,Soini vuosikausia paasannut,Konkurssimaiden
perässä vetämistä vastaan,mamujen avosylin vastaan ottaminen ei myöskään ole ollut Soinin mieleen.
Nimimerkki suomenleijona reagoi kansalissosialismin rumiin kasvoihin,kunhitler aikoinaan nousi valtaan ihmeteltiin vuosia myöhemmin miksei sivistyneistö laittanut heitä kuriin jo alkuvaiheessa. Ainakin hän yrittää tehdä asialle jotain herättämällä ihmisiä tajuamaan että nyt on aika herätä näkemään natsismin rumat nousevat kasvot.
Että Perusuomalaisia rinnastetaan jopa natseihin. Ei voi muuta sanoa. Emmeköhän me Perussuomalaisia äänetävät ihmiset pysy kuitenkin omassa maassamme emmekä valloita maailmaa uskonnon, lisääntymisen tai jonkun muun aatteen vuoksi.
Ne valloittajat tulevat toisaalta ja lisääntyvät.
On hassua kuinka jotkut eivät näe aikojen muuttuneen uhkien suhteen !
Onneksi lapset ei saa äänestää.
olen itse pettynyt Soinin kannanottoihin ja esiintymiseen vaikka miehellä
on tuhannen taalan paikka - juuri nyt. Soini on vanha ja väsynyt,huonokuntoinen,ylilihava edustaja,
joka kuvittelee ehkä ettei enää tarvitse satsata puolueen puolesta. Onneksi puolueesta löytyy muitakin
äänestettäviä.
Minulle persujen äänestäminen on vain kannanotto ja kapina nykyistä politiikkaa vastaan.
Toisaalta äänestämällä tyhjää - voi osoittaa myös mieltään, tyhjiä tyyppejä sinne kuitenkin taas pääsee.
Karismaattiset ja vahvat persoonat - niitä EI OLE ENÄÄ.
Ja nyky meno Suomessa ei ole minun mieleeni. Rikollisuuden suosiminen ja hyväksyminen ei käy. Vanhusten, lasten, nuorten ja yleensä Suomalaisten hoidon, koulutuksen ja työllistämisen nykysuunta ei käy.
Ja vanhat puoleet eivät , kyllä muutosta tarjoa meille.
En vuosiin ole äänestänyt ja olenkin tässä pähkäillyt, josko nyt kävisin uurnilla
ja äänestäisin persuja, mutta nyttemin olen lukenut Soinin uskonnollisista ideologioista ja
siten kyseenalaistan Soinin älykkyyden.
Ilman Soinin uskontohihhulointia olisin kyllä puoluetta kannattanut.
Joku voi sanoa, että onhan siellä muitakin, mutta Soinihan se on puolueen kuva.
Eiköhän noita eri uskontokuntien edustajia ole melkein kaikissa puolueissa. Ei se yhden miehen uskonto koko puolueen uskonto ole.
Soinihan on puolueen keulakuva ja jos johtaja, joka edustaa puoletta, osoittaa
uskovansa olemattomiin henkiolentoihin, ainakin minun silmissä kyseenalaistaa koko
puolueen uskottavuuden.
on käytännössä näkemyksesi mukaan ??
Itse en ole havainnut muuta kuin Soinin oman kannanoton aborttiin, joka poikkeaa totutusta. Hänhän ei hyväksy suojattoman surmaa.
Jos Soinista tulisi esimerkiksi sisäministeri, hänen uskonnolliset vakaumuksensa
tulisivat varmasti heijastumaan lainsäädäntöön ja kaikkihan me tiedämme
mikä katolilaisten kanta on esimerkiksi kondomin käyttöön.
Onkohahan sitten kaikki kokoomuksen edustajat juutalaisia uskonnoltaan kuten "Zyskovitsi" ja ympärileikattuja tuolla ajattelulla? Ei se yksi mies koko maan uskontoa muutta toiseksi.
Juuri tämän suuntaista olen itsekin ajatellut kirjoittaa, mutta johtuen laiskasta, mukavuudenhaluisesta ja saamattomasta luonteestani se on jäänyt tekemättä.
Lisäisin listaasi ehdottomasti jo nähdyn maahanmuuttopolitiikan ja pyrkimyksen sen välittömään muutokseen ja toivon koko sydämestäni etteivät Persut jätä sen oikeudenmukaistamista puolitiehen. T: Kadunlakaisija.
Niin kritiikki nousee väkisillä massiiviseksi ja kaduilla näkyväksi, sillä ongelmaseurauksetkin jatkuvasta avoimien vuosien heikkotasoisten mamutuksesta tulevat entistä enemmän näkyviin.
Somaliasta tuotu leijona-...
On sillä niin suomalaisvastaista höpinää. Junteiksi haukkuu suomalaisia, vaan emmeköhän me tiedosta pikkuisen enemmän maailmasta ja maailmankaikkeudesta kuin yksikään etuaasian taikka afrikan kansa ja ole koulutus ja sivistystasoltamme edellä heitä huimasti.
Suomen tilalliset tietävät enemmän asioista ja toimivat tehokkaammin kuin 1000 afrikkalaista.
Valitettavaa myöskin on se että maahanmuutto keskustelu polarisoituu sille asteelle, jossa valkoinen roskaväki huutaa ja valittaa mustan roskaväen teoista ja etuuksista. Näin kun tapahtuu niin kaikki JÄRKIPERÄINEN keskustelu on mahdotonta, joten nyt on aika lopettaa "mamut palmupuihin" tason kommentointi. Massakarkoituksia ja kristalliöitä ei ole tullossa PSn vaalivoitosta huolimattakaan, niin kuin ei ikinä ole ollut tulossakaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812238822743_uu.shtm l
ALLA SOMPPUJEN CV !
Vuonna 1983 syntynyt somalimies, jonka karkotuksen korkein hallinto-oikeus vahvisti
Vuonna 2006 varkaudesta, lievästä petoksesta, lievästä pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä, lievästä vahingonteosta sekä ryöstöstä 11 kuukauden vankeuteen (Tuomio ei ole lainvoimainen)
Vuonna 2005 tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta ja törkeästä pahoinpitelystä 1 vuoden ja 3 kuukauden vankeuteen (Tuomio ei ole lainvoimainen)
Vuonna 2005 nuorena henkilönä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoon (Tuomio on täytäntöönpanokelpoinen)
Vuonna 2004 nuorena henkilönä varkaudesta 35 päiväsakkoon
Vuonna 2004 ryöstöstä ja törkeästä ryöstöstä 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen
Vuonna 2004 nuorena henkilönä pahoinpitelystä 30 päiväsakkoon
Vuonna 2004 nuorena henkilönä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoon
Vuonna 2004 nuorena henkilönä pahoinpitelystä ja varkauden yrityksestä 40 päiväsakkoon
Vuonna 2004 poissaolosta oikeuden vastaajana 200 euron uhkasakkoon
Vuonna 2003 nuorena henkilönä varkaudesta, vahingonteosta, pahoinpitelystä ja kolmesta ryöstöstä 40 tuntiin nuorisopalvelua
Vuonna 2003 nuorena henkilönä lievästä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoon
Lisäksi lukuisia rangaistusmääräyksiä pääasiassa näpistyksistä
Vuonna 1984 syntynyt somalimies, jonka karkotuksen korkein hallinto-oikeus vahvisti
Vuonna 2005 tuomio varkaudesta. Käräjäoikeus katsoi aiempaa 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeustuomiota törkeästä ryöstöstä, jonka hovioikeus vahvisti aiemmin samana vuonna, riittäväksi seuraukseksi.
Vuonna 2005 tuomio varkaudesta, maksuvälinepetoksesta ja ryöstöstä 4 kuukaudeksi vankeuteen
Vuonna 2004 törkeästä ryöstöstä 2 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankeuteen
Vuonna 2004 varkauden yrityksestä, lievästä petoksesta, varkaudesta, ryöstöstä, ryöstön yrityksestä ja maksuvälinepetoksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen
Vuonna 2004 ryöstöstä ja varkaudesta 5 kuukaudeksi vankeuteen
Vuonna 2003 varkaudesta ja lievästä pahoinpitelystä 30 päiväksi vankeuteen
Vuonna 2003 lievästä kavalluksesta, kavalluksesta sekä kahdesta varkaudesta 75 päiväksi vankeuteen
Vuonna 2003 kavalluksesta ja pahoinpitelystä 70 päiväksi vankeuteen
Vuonna 2002 nuorena henkilönä tehdyistä varkaudesta, kiristyksestä, pakottamisesta, vapaudenriistosta, kiristyksen yrityksestä, huumausaineen käyttörikoksesta ja ryöstöstä 5 kuukaudeksi vankeuteen
Vuonna 2001 nuorena henkilönä tehdyistä ryöstön yrityksestä ja ryöstöstä 60 päiväksi vankeuteen
Vuonna 2001 nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä 9 kuukaudeksi vankeuteen
Vuonna 2000 nuorena henkilönä tehdyistä vapaudenriistosta ja ryöstöstä 5 kuukaudeksi vankeuteen
Lisäksi useita sakkorangaistuksia pääasiassa näpistyksistä
IL
Vuonna 1982 syntynyt somalimies, jonka karkotusesitys hylättiin
Vuonna 2005 pahoinpitelystä 60 päivään vankeutta (tuomio ei ole lainvoimainen)
Vuonna 2004 2 vuoden ja 2 kuukauden tuomio törkeästä ryöstöstä ja varkaudesta
Vuonna 2004 nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä ehdolliseen vankeuteen 9 kuukaudeksi
Vuonna 2004 varkauden yrityksestä ja lievästä petoksesta yhden kuukauden vankeusrangaistukseen
Vuonna 2003 kahdesta teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla, törkeästä pahoinpitelystä, kahdeksasta pahoinpitelystä, ryöstöstä ja laittomasta uhkauksesta 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen
Vuonna 2002 kahdesta varkaudesta, kahdesta pahoinpitelystä, teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla ja vahingonteosta 40 päivään vankeutta
Vuonna 2001 nuorena henkilönä tehdystä kahdesta ryöstöstä ehdolliseen 4 kuukauden vankeusrangaistukseen
Vuonna 2001 nuorena henkilönä tehdystä kahdesta varkaudesta ja ryöstöstä 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen
Vuonna 2001 kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja yhdestä pahoinpitelystä yhdeksi vuodeksi vankeuteen
Vuonna 2000 ryöstöstä ja teräaseen hallussapidosta julkisella paikalla 6 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/08/31/somalien-perheenyhdistaminen-suomalaisperheisiin/
Late Lapista.
Sama C.V suomalaisista. Varaa aikaa pitkä tovi. Aloita vaikka paloittelu hirviöistä.....
Sinisilmä Suomalaiset eivät tajua tuota "Kulttuurieroa" noille ryöstely on jokapäiväisen leivän hankkimista omassa maassaan. Niimpä, kun meidän politiikot sanovat,ettei "Kulturistaan " tarvitse heidän Suomessa luopua niin se "Kulttuurin" harrastus jatkuu edelleen. Sehän ei tietenkään sa vaikuttaa mitenkään asiaan, että Suomessa ryöstely on lain mukaan rikos?
vaikka soini minua henkilökohtaisesti vistookin.
Nyt on katsottava rumaa totuutta silmiin, ja päätettävä aiotaanko suomen järjestelmällisen tuhoamisen suhteen ryhtyä vastatoimiin vai ei.
Valtapuolueet ovat mädännäisyytensä osoittaneet. Nyt on aika päästää persut irti.
mutta on myös hyvä muistaa että Timo Juhani Soinia voi äänestää vain yhdessä vaalipiirissä.
Naurattaa tämä vouhotus persuista ja maamme menon muuttumisesta. Joopa joo...Tulkaa tänne kommentoimaan asiaa vaikka vuoden kuluttua -muuttuiko mikään?
Se on lapsellisen hyväuskoiset niin että maamme suuntaa ei muuteta eikä maata pelasteta enää demokratian voimin. Siihen tarvittaisiin vallankaappaus, mutta se ei onnistu eikä kukaan sitä tee. Lammasmainen kansan tyhmä enemmistö aktiiviäänestäjistä (siis se osa kansasta joka aikoo äänestää, oikeasti) äänestää edelleen nykyisiä valtapuolueita. Kokoomus saa eniten ääniä ja edustajia, tokana joko Kepu tai demarit. Vihreät kolmantena, jkv Persujen edellä, sitten Vasurit ja RKP viimosena.
Hallituksen tulee muodostamaan Kokoomus, koska saa eniten edustajia. Persut eivät sulata Kokoomusta eikä Kokoomus Persuja, joten Kokoomus, demarit, Vihreät ja RKP muodostavat seuraavan hallituksen. Vaihtoehto on, että Kokoomus, Kepu, Vihreät ja RKP. Persut jäävät edelleen oppositioon, se on 100% fakta. RKP tuppaa aina olemaan hallituksessa, niin ensi keväänäkin, ja nimenomaan paskoista hyysäreistä Thors tai Wallin ministereinä, jopa molemmat.
Rikkaat rikastuu, köyhät köyhtyvät, se vaan jatkuu. Ja maamme tuhoutuu muutenkin, jote good bye Finland.
Kommentoin niin kauan kuin on aihetta ja kehaisen sitten politiikkaa, jos se on onnistunut.
Sama se millä nimellä se poliittinen oikea ja oikeudenmukainen linja esiintyy. Kehut saa minulta jos onnistuu. Nyt on vaan tullut tarpeeksi nähtyä nykyisiä eliittille pelaajia tuolla eduskunnassa, että riittää, vaikka se uusi puolue ei kesää tekisikään.
Hullua se on tyytyä samoihin jotka eivät kaivattua muutosta saa aikaan, eivät tee toivottuja päätöksiä. Huipputuloisten on helppoa täällä sanoa vastaan kaikkea mutta ei auta.
Yhdestä olen varma: RKP:tä, Vihreitä, Kokoomusta ja Keskustaa en tule äänestämään koskaan, sillä heidän linjan muutos vaatisi ihmeitä.
Joku puhui, että valkoinen roskaväki täällä kommentoi ulkolaisten rikoksista. Minä en esim kuulu roskaväkeen: En ole varas, en väkivallan käyttäjä enkä lainrikkoja muutenkaan. Maksan ne verot, jotka laki määrää, en kieroile missään en työpaikallani en missään.
Eli mitä mieltä olette ? Onko minulla pohjaa kommentoida asioita ?
Kyllä tuo joutava "Vieraskoreus", ettei edes saa puhua ulkomaalaisten "Ryöstäjäturistien" Suomalaisiin kohdistuvista "Kulttuurinkohtamisista" saa ilman "Rasistiksi" leimaamista sanakaan puhua medioissa.
Toivottavasti en pahoittanut noilla sanoilla "Kukkahattutätien ja hyysäreiden" päivää?
Suomessa on ilmaisun vapaus.... Täytät kuitenkin tällä vastauksellasi juuri ne kriteerit, joita asetin valkoiselle roskaväelle, mutta siitä määritelmästä myöhemmin lisää.
Tarkka lainaus viittaamaasi kohtaan on: Valitettavaa myöskin on se että maahanmuutto keskustelu polarisoituu sille asteelle, jossa valkoinen roskaväki huutaa ja valittaa mustan roskaväen teoista ja etuuksista. Huomaathan että käytin termiä ROSKAVÄKI sekä valkoisista ETTÄ MUSTISTA. Lisäksi käytin mustalla ihon värillä viittaamista viittaamaan nimen omaan afrikkalaisperäisiin maahan muuttajiin erotuksena kaikista muista maahan muuttajista, koska tuohon ryhmään kasautuu valtaosa niistä ongelmista mistä täälläkin on keskusteltu tämän aiheen tiimoilta.
Se mikä tekee sinusta roskaväkeä FOLIO ei riipu sinun työssäkäynnistäsi, veronmaksu kyvystäsi tai yhteiskunnallisesta asemasi eikä edes mielipiteistäsi vaan syys on henkisessä köyhyydessäsi, jonka paljastat jo siinä että joudut erikseen mainitsemaan että omasta mielestäsi et kuulu roskaväkeen. Roskaväki ei osaa eritellä asioita toisistaan, roskaväki ei suvaitse omasta pienestä maailmankuvastaan poikkeavia näkökantoja ja sitten huudetaan että miksi maahanmuuton ongelmista keskustella ? Melkoista hommaa...
Niin ja nyt ei kenellekkään ROSKAVÄEN edustajalle jää epäselväksi mikä on minun kantani asiaan niin tietoisesti rikon omaa kehoitustani että tekin sen ehkä ymmärrätte: MAMUT PALMUPUIHIN JA VAUHDILLA.
Paljastat juuri, että et tajua henkisen tason asioista mitään. Henkisen tason määritteleminen on niin laaja juttu, että älä kuules kuvittele olevasi niin viisas, että voisit arvioida henkistä tasoani. Oletkos kokenut elämässäsi edes mitään, kun tuollaisia arvioit ? Kokemuksia tarvitaan ja ne voivat tulla joskus todella kovassa paikassa. Ne kokemukset todellakin laajentavat maailmankuvaa, henkisyyttä ja henkisyyden tasoa.
Minä yritän sanoa lyhyesti, että roskaväekä ovat ne, jotka ovat luovuttaneet tiensä rikollisuuteen ja tahtomottomuuteen, liialliseen itsensä korottamiseen, toisten manipulojiin itsensä hyväksi jne.. Mutta sellaisetkin voivat vielä muuttaa suuntaa ja muuttua kunnolla eläviksi, viimeiset harvemmin edes hyvän terapiankaan jälkeen.
Kantasi minusta on roskaluokan tasoa. Parannahan arviointikykyäsi, kasva henkisesti.
Kun ei ole pohjaa niin vaikenee nimierkkikin vaimentuu pelkiksi viivoiksi. Joku suomen lammas se on.
Ennemin sitten lammas kuin kaltaisesi peräsuoliloinen, jolla ei ole muuta elämää kuin roikkua palstalla. Muuten todella tehokkaasti todista aiempia väittämiäni todeksi
Määrittelemme ihmisiä heidän esiintymisensä ja ulosantinsa pohjalta. Sinä useimmiten esiinnyt valveutuneena mamu kriitikkona, mutta tämänkin keskustelun kommenteistasi huokuu liki hurmoshenkistä paatoksellisuutta. Olet se huutava ääni korvessa, jota ei kukaan voi vaientaa. Kysy siis miksi olet korvessa ja miksi sinun täytyy huutaa ? Roskaväki on roskaväkeä julki tuodun sivistymättömyytensä ja matalamielisyydensä tähden ei mistään muusta syystä.
Niin olenkin valveutunut mamukriitikko, olen huomannut asioita aikoja sitten ja niitä tulee nyt pinnalle ja niin on yhä useampi rehellinen suomalainen nähnyt, mutta osaan kritisoida muitakin, jos rikoksiin syyllistyvät ja osaan kehuakin ihmisiä.
Näytä kohta jossa näkyy paatoksellisuutta hurmosta. Naurattaa tuo ilmeisesti kateudesta tuleva kritiikkkisi. Ja sano pitääkö asioita kuuluttaa kovaäänisellä torilla näyttääkseen että ei huuda korvesta. Kerro kohta jossa olin sivistymätön. Jossain olen väärässä kuten jokainen meistä ja kuulun niihin, jotka osaavat myöntää olevansa väärässä silloin niin selvästi on.
Ja sano, miksi joku pitäisi vaientaa. Valistus on paras vaientamistapa ja opettaja, mutta kun ei sitä nyt sinultakaan ole tarjolla miitä sivistyksellisä vastauksia asioille. Näe peräsuoliloisia vain että se siitä sinun sivistyksestäsi.
Laittaisit edes jonkin vakiintuneeen nimimerkin sinä sivistyksen huipentuma.
Juuri tyypillistä roskaväen ajattelua: Olen valveutunut kriitikko, mutta minuun kohdistuva kritiikki on kateutta.
Sivistymättömyytesi toit julki lainaamalla ja tulkitsemalla väärin (tarkoituksellisesti ?) aikaisempaa viestiäni, jolloin a) et ymmärtänyt lainaamasi sisältöä tai b) tarkoituksellisesti tulkitsit sitä vääri. Silkkaa moukkamaisuutta molemmat ja röyhkeyden huippuna kehtaat vielä erityisesti korostaa että ET omasta mielestäsi kuulu hekiseen roskaväkeen.
En ole missään vaiheessa puhunut, en kenenkään vaientamisesta. Muuta jos väität niin valehtelet.
Havamal sanoo seuraavaa: viisaassa seurassa typeryskin vaikuttaa viisaalta kunhan hillitsee kielensä. Mikäli ei ymmärrä mistä puhuu tai milloin on hyvä lopettaa puhuminen olisi viisainta välttää oman typeryyntensä julkituomista. Typeryytensä julkituominen ainoastaan heikentää sitä sanomaa mitä oli tarkoitus levittää.
2 pennin liehakoitsia ja hännänalus heikki on minun kirjoissani rankattu merkittävyydeltän sinne peräsuoliloisten kategoriaan.