Elämä murskaantui kolme viikkoa sitten, kun mieheni lähti. Palasi entisen vaimonsa luo, joka ei pärjää ilman häntä. Vakuutti vielä rakkauttaan minuun, mutta ei voi jättää lapsiaan lähes psykoosiin vaipuneen äidin armoille. Sen ymmärrän ja allekirjoitan kyllä täysin, mutta lasten tulo meidän kanssamme asumaan ei ollut hänen mielestään vaihtoehto - sellaista ei kuulemma voi tehdä äidille. Äidille ei voi myöskään hakea apua, ei itse suostu, vaan mies uhraa itsensä ja meidät jotta tuon mieleltään häiriintyneen ihmsen idylli ja loput järjestä pystytään säilyttämään. Pienen paikkakunnan vuoksi riskiä tilanteen leviämisestä muiden tietoon ei voi ottaa, lapset kärsisivät lisää ja tulisivat kiusatuiksi. Nyt muiden ei tarvitse kärsiä kuin minun, meillä ei ole enää keskusteluyhteyttä, ei mitään jäljellä. Vain kaksi matkakassillista tavaraa pakattuna vaatehuoneen nurkassa, ei tietoa niiden hakemisesta. Takana kolmen vuoden suhde, jonka luulin perustuvan pitkän ystävyyden myötä puhjenneeseen rakkauteen.
Jäin aivan yksin, muitakin menetyksiä on ollut myös riittävästi viimeisen vuoden aikana, joten tunnen olevani aivan paskana sisältä. Ystäviä en kohta enää raaski rasittaa tällä vaan esitän kuin olisin jo paremmassa hapessa, mutta todellisuudessa möykky sisällä kasvaa kasvamistaan. Yöt ovat kammottavia, heräämiset vielä kammottavampia.
Nyt on edessä kesällä kotoa pois muuttaneen poikani valmistujaisjuhlat, joista olen aina ajatellut tekeväni hänelle ikimuistoiset. Poikani on ehdottomasti elämän paras asia, ja hän on juhlansa ansainnut, mutta tällä hetkellä en tiedä, miten niistä selviän. En ikinä tahtoisi, että hän joutuisi mitenkään kärsimään tästä tilanteestani. Energiaa ei ole hiekanjyvän vertaa, hädin tuskin selviän aamulla heräämisestä ja ja töissä käynnistä. Päässä ei ole mitään, en osaa ajatella tarjoilua enkä muita valmisteluja, en pysty tarttumaan mihinkään. Aikaa juhliin ei ole enää montaa viikkoa, joten miten, voi hyvä luoja, miten saan itseni kasaan.....
Jäin aivan yksin, muitakin menetyksiä on ollut myös riittävästi viimeisen vuoden aikana, joten tunnen olevani aivan paskana sisältä. Ystäviä en kohta enää raaski rasittaa tällä vaan esitän kuin olisin jo paremmassa hapessa, mutta todellisuudessa möykky sisällä kasvaa kasvamistaan. Yöt ovat kammottavia, heräämiset vielä kammottavampia.
Nyt on edessä kesällä kotoa pois muuttaneen poikani valmistujaisjuhlat, joista olen aina ajatellut tekeväni hänelle ikimuistoiset. Poikani on ehdottomasti elämän paras asia, ja hän on juhlansa ansainnut, mutta tällä hetkellä en tiedä, miten niistä selviän. En ikinä tahtoisi, että hän joutuisi mitenkään kärsimään tästä tilanteestani. Energiaa ei ole hiekanjyvän vertaa, hädin tuskin selviän aamulla heräämisestä ja ja töissä käynnistä. Päässä ei ole mitään, en osaa ajatella tarjoilua enkä muita valmisteluja, en pysty tarttumaan mihinkään. Aikaa juhliin ei ole enää montaa viikkoa, joten miten, voi hyvä luoja, miten saan itseni kasaan.....
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mies teki sen ainoan oikean teon omasta mielestään: jatkoi perheen isänä oloaan huolellisesti ja harkiten valmistamansa perheen kanssa.
Lukijat eivät voi tietää miksi hän ensinkää jätti vaimonsa ja lapsensa. Oliko vastuun pakoa kun vaimon voimat alkoivat käydä vähiin, tunsiko hän olevansa epäkypsä isäksi.... Tässä vaiheessa sillä EI ole mitään väliä.
Alkaa alusta sinun kanssasi oli uutta, helppoa, lieventävää, joka sai ajatukset pois itse harkiten valitusta ja tehdystä vastuusta.
Mutta huomatessaan että vastuutaan EI voi paeta hän heräsi - kupla särkyi. POKS!!! Tuloksena oli päätos palata hoitamaan ja jatkamaan velvollisuuttaan lastensa koti-isänä ja vaimonsa tukijana.
Aivan liian paha että sinä joudut kärsimään tuosta päätoksestä. Tosiasia kuitenkin on että vaikka puolisot eroavat, heidä alkuperäinen perhe on AINA heidän mukanaan, ajatuksissa ja alitajunnassa. Onko se hyvä vai paha. Halusi sitä tai ei.
Sinä ollessasi väliaikainen helpotus, sai miehen kokoamaan itsensä ja huomaamaan missä hänen paikkansa oikeastaan on. Hän palasi sinne. Toivo, että he voisivat yhdessä jatkaa, aivan jo lastensa takia, rakentavaa perhe-elämää.
Voisitko suhtautua eroonne siten että ymmärrät miehen päätoksen lastensa kannalta. Hän on ja pysyy poissa elämästäsi. Sinä aikuisena VOIT ja PYSTYT menemään omillasi eteenpäin. Olet hoitanut velvollisuutesi hyvin, kasvattanut oman lapsesi joka nyt valmistuu ja on astumassa tyoleämään tai jatkokoulutukseen. Saat aiheutetusti tuntea ylpeyttä saannoksestasi.
On tärkeää että jatkat 4seinän ulkopuolisia harrastuksiasi, ne pitävät mielenkiintosi pois jo historiaan kuuluneesta suhteestasi. Sen perään on täydellisen tarpeetonta enää haikailla.
Mene ihmisten pariin, tee heidän kanssaan yhdessä asioita ja osallistu, osallistu osallistu.
Eläminen on tulevaisuutta varten, historia on jo mennyttä!
LAPSET ovat ehdottomasti etusijalla
ja
vasta sen jälkeen alkaa omat voivottelut...
ja lapsille on muka hyväksi, ettei äiti hae hoitoa, siinä mies tekee pahan virheen ja tuhoaa lastensa elämän, kun antaa sen tapahtua. Lähes psykoosiin vaipunut äiti on vahingoksi lapsille, voisi ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille, ellei hae hoitoa, hoitohenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus, hoitamattomuus on suurempi riski lapsille, vai ajatellaanko tässäkin vain itseään, menköön vaikka naapuripitäjään yksityiselle hakemaan lääkkeet... psykiatrille ja heti !
Ei voi tehdä äidille, entäs lapsille?
Voit hakea apua kriisikeskuksesta tai käydä jonkun luona juttelemassa. Ensisijaisesti ajattele lastasi.
Jos on vara, voit kysyä mahdollisilta sukulaisilta/ystäviltä apua tai pitopalvelulta juhliin.
Eiköhän tuo nyt ollut vaan ihan perus tekosyy vaihtaa ruokakuntaa. Ei siinä muuta. Alkoi ratkaisu kaduttamaan. Noilla syillä voi vielä tulla vaikka takaisin, jos taas haluaa vaihtelua...
Ei kai se ikimuistoisuus tarjoilusta ja koristelusta synny, en mä ainakaan muista millaiset kukat tai kakunkoristeet missäkin juhlassa on ollut. Tunnelma syntyy varmasti hyvästä seurasta, ja voithan kysyä pojalta, että mitä toivomuksia hänellä mahdollisesti olisi ja haluaisiko hän itse järjestää ohjelmaa. Toivottavasti saat jonkun kaverin avuksi. Jos on rahaa, niin tilaa pari kakkua ja kranssi leipomosta. Sitten vain kynttilöitä sisälle ja ulos. Ehkä jotain taustamusiikkia, ja anna nuorten pitää keskenään hauskaa. Ei meillä ainakaan mitään erityistä ollut.
Sitä saa mitä tilaa...ehkä nyt ymmärrät sitten miltä tuntuu kun vaipuu psykoosiin kun sydän särkyy.
juhlajärjestelyille tuollaisissa tapauksissa, kun itse ei jaksa.
Ne hoitavat rutiinilla tarjoilut ja tarjoamisen astioineen päiviuneen.
"Elämä murskaantui kolme viikkoa sitten, kun mieheni lähti.
....
Aikaa juhliin ei ole enää montaa viikkoa,......."
Ei tuo tilanteesi mikään mukava ole, mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi suhteesen ruvetessaan tajuta ettei ikinä ole takita siitä miten käy. Jos ero on niin rankka ettei yli kuukausi riitä itsensä kokoamiseen sillä tavalla että voisi arjesta selvitä, niin silloin on kyllä jotain pielessä.
Sun kannattaa puhua asiasta jonkun ammattilaisen kanssa vaikka, taidat olla aika lopussa. Kokeile vaikka jotain tukipuhelinta alkuunsa.
Olen se aloittaja. Juhlat olivat viime viikonloppuna, ja jäi tunne että kaikki meni oikeastaan paremmin kuin uskalsin edes odottaa. Poika oli onnellinen ja tyytyväinen, äiti aidosti ylpeä, vieraat viihtyivät pitkään, pitopalvelu ja ystävät olivat suureksi avuksi, ja nyt jälkeenpäin uskallan jo hengittää...
Poikani on todellakin elämän tärkein asia, joten jonkun kirjoittajan kommentti siitä, että lapset ovat AINA etusijalla, kantoi tässäkin kohdassa. Se sama asia oli myös miehen syy hänen lähtöönsä, enkä voi olla ymmärtämättä hänen ratkaisuaan. Oikeastaan tekee vielä kipeämpää ymmärtää, mutta ehkä se osoittaa jonkinlaista mahdollisuutta toipumiseen.
Mieskin kävi hakemassa loput tavaransa heti juhlien jälkeen. Vietettiin monta tuntia yhdessä sylikkäin, puhuttiin kaikesta, itkettiin ja niin lohdutonta kuin kaikki onkin, tuo hyvästely käänsi uuden lehden tähän kohtaan elämässä.
Meidän suhteen taustoja voisi jauhaa loputtomiin, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä, kuka teki ketäkin kohtaan väärin ja mikä olisi lopulta ollut oikein, mutta ehkä kaiken piti mennä juuri näin jonkin suuremman tarkoitusperän kuten esim. lasten takia. Meidän sydämemme särkyivät nyt vuorostaan, mutta niinhän elämässä aina käy: sairaus tai riippuvuusongelma lähipiirissä syö vahvempien ja terveempien ihmisten onnen kuin tauti, ja se mitä mistäkin lopulta seuraa, jää vain ajan näytettäväksi.
Suru on edelleen jokaisessa hetkessä, mutta aika varmastikin auttaa. Minulle jäi edelleen omat tärkeät asiat elämässä, ja rakkaastanikin maailman kauneimmat muistot..... Ja mieletön ikävä... :'(
Tässä ajattelee lapsia vain sinä ja kunnioitan sinua paljon sen takia. Jos tämä mies muka rakasti sinua niin isänä olisi tehnyt paremmin lapsiaan kohtaan eroamalla vaimostaan mutta pysymällä yhä tukena hänelle. Olisi lapsillekin ollut mukavaa saada tasapainoinen äitipuoli ja perhe teidän kanssaan. (Ja jos rakasti sinua niin ei reilua naista kohtaan saada puolikasta miestä ja heijastuu varmasti lapsiin ja heidän tuleviin ihmissuhteisiin.) Lapset olisivat saaneet turvallisen ja tasapainoisen kodin isänsä luota. Edes toisinaan.
Omat vanhempani olivat yhdessä äitini mielenterveysongelmien takia mutta vain koska kuviossa ei ollut muita ja kun sellaisen isä löysi erosivat. Äitini toipui kuten aina kun on heikommassa kunnossa. Onhan olemassa erilaisia mielenterveyspalveluja joihin isäni yhä tänäkin päivänä ohjaa äitini jos tällä menee huonosti vaikka on jo uusi perhe hänellä itsellään. Myös olen ottanut äidistäni vastuuta tämän siskon ja oman siskoni kanssa joten on niitä muitakin. Olisi ollut 1000 kertaa parenpaa minulle jos olisi ollut alunperinkin kaksi kotia. Äitini olisi silti ollut osa elämääni ja erosta toivuttuaan olisi ymmärtänyt että niin olisi ollut parenpi minulle.
Ärsyttää lukea kun olet uskonut minusta valheita, mutta olen pahoillaan vuoksesi. Ehkä myöhemmin pystyt lukea riviesi välistä. Itsetuntosi ei kai kestä sitä että mies valitsi rakkaamman joten uskot herkemmin esityksen ja olet vielä rakkauden tunteissasi kiinni selvästi koska et voi olla edes kunnolla vihainen joten et voi uskoa rakkaastasi että voisi valehdella sinulle. Mies varmaan itki näyttelynsä ohella koska teki pahaa katsoa sinun suruasi ja varmasti jotain tunteita on sinuakin kohtaan. Käsitteleppäs nyt ihan aikuisten oikeasti tuo erosi niin pääset itsekin eteenpäin vihdoin. Loppuu se ikäväkin. Ei nimittäin kuulosta hyvältä mikään tuossa. Olet yhä kuin eilen eronnut. Kiitos miehen käytöksen. Etsi mielummin itsellesi uusi rakas kuin otat hänet takaisin. Näyttäisi, että olet valmis jatkamaan vaikka seksisuhteessa hänen kanssaan tällä menolla jos mies osoittaa tarvettaan olla kanssasi. Ansaitset ihmisenä paljon parenpaa.
paska jätkä, ei sillä ollu aikomustakaan jatkaa sun kanssa enempää, käytti sun hyvyyttäsi hyväkseen, kun pakeni arkea omasta liitostaan.
Sen jätkän liitto ei kauvaa kestä, samat murheet taas edessä ja sen käämit palaa, sitte se on sun oven takana taas pyytämässä lohtua sulta.
Unohda se ja älä missään tapauksessa ota sitä takas. Olet ansainnut paljon parempaa.