Rakkaat kanssasisaret/-veljet,
Mieheni jätti minut ja lapseni 4 vuotta sitten. En ole vieläkään päässyt siitä kusetuksesta yli. (Ja tähän väliin on turha aloittaa sitä "päästä-irti-katkeruudestasi-ja-elä-omaa-elämääsi -litaniaa. Niin minä parhaani mukaan teenkin, mutta jonkun on hoidettava nämä alaikäiset lapsetkin, eikä siinä sivussa vaan pysty juoksemaan n. kerran kuussa vapaailtana etsimässä sitä "uutta oikeaa").
Avioliittomme oli mielestäni kunnossa ja seksi pelasi vallan mainiosti. Silti mieheni ryhtyi suhteeseen töiden kautta tapaamansa naisen kanssa ja jätti meidät siltä seisomalta.
On käsittämättömän rankkaa aloittaa elämänsä nollasta. Kaikki, niin mennyt, sen hetkinen elämä, kuin yhteinen tulevaisuutemmekin oli ollut pelkkää valhetta. Siinä sitä riittää pureskeltavaa vahvemmallekin yksilölle!
Mieheni oli sangen hiljainen ja jossain määrin epäsosiaalinen. Ehkä juuri tästäkin syystä tekonsa tuli niin puun takaa. Muistan hänen joskus kuitanneen kysymykseni Rakastatko mua vielä? "Tottakai! Lupaan ilmoittaa jos asia muuttuu, ja nauraneen hyväntahtoisesti päälle". Uskoin tähän.
Kunnes kaikki olikin jo pedattu selkäni takana valmiiksi. Hän ei edes jäänyt selventämään asiaa minulle mitenkään. Totesi vain: En halua sua enää! Ja näin pakkasi kamansa, lähti. Seuraavat treffit sossussa, jossa silmääkään räpäyttämättä luopui oikeuksistaan omiin lapsiinsa - kuulema kaikkien parhaaksi!
En syytä sitä toista naista. Mieheni teki ratkaisunsa täysin minulle mysteeriksi jääneistä syistä. (Tätä suhdetta kesti pari kuukautta ja sitten sekin "suuri rakkaustarina" päättyi.) Mutta meidän - minun ja lastemme - elämä oli tuhannen päreinä ja minut jätettiin kokoamaan siitä silpusta jotain elämän arvoista, sekä palauttaamaan lastemme usko vanhempiinsa. "Ethän sä äiti lähde?" oli vakiokysymys seuraavina kuukausina.
Jokainen ihminen elää elämänsä kuten parhaiten taitaa, mutta uskottomuus sattuu ja syvältä! Olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos minulle olisi annettu edes mahdollisuus. Annettu jonkinlainen varoitus tulevasta, mutta ei. Olin se viimeinen joka tietää. "Ai niin, sillekin pitäis vissiin kertoo..."
Yhteenvetona teille itse kullekin; jos niin vakaasti ja harkiten aikoo näin suuria päätöksiä elämässään tehdä, olisi sangen kohtuullista kertoa niistä myös puolisolleen. Ja mieluiten heti!
Olisi ollut mukavaa, jos olisin itse saanut päättää, saako mieheni panna minua vielä sen jälkeen kun oli pannut tätä toista naista. Ei vain sen ties kuinka monennen kerran, vaan heti ensimmäisen! Olisi ollut mukavaa, jos lapsiani ei olisi vedetty tähän "uuteen onneen" mukaan siltä samalta seisomalta kun he olivat keskenään asiasta päättäneet, kysymättä minulta. "Tässä on isin uusi tyttöystävä, ja kas parin kuukauden päästä, isillä ei olekaan enää tyttöystävää!"
Think twice!
Mieheni jätti minut ja lapseni 4 vuotta sitten. En ole vieläkään päässyt siitä kusetuksesta yli. (Ja tähän väliin on turha aloittaa sitä "päästä-irti-katkeruudestasi-ja-elä-omaa-elämääsi -litaniaa. Niin minä parhaani mukaan teenkin, mutta jonkun on hoidettava nämä alaikäiset lapsetkin, eikä siinä sivussa vaan pysty juoksemaan n. kerran kuussa vapaailtana etsimässä sitä "uutta oikeaa").
Avioliittomme oli mielestäni kunnossa ja seksi pelasi vallan mainiosti. Silti mieheni ryhtyi suhteeseen töiden kautta tapaamansa naisen kanssa ja jätti meidät siltä seisomalta.
On käsittämättömän rankkaa aloittaa elämänsä nollasta. Kaikki, niin mennyt, sen hetkinen elämä, kuin yhteinen tulevaisuutemmekin oli ollut pelkkää valhetta. Siinä sitä riittää pureskeltavaa vahvemmallekin yksilölle!
Mieheni oli sangen hiljainen ja jossain määrin epäsosiaalinen. Ehkä juuri tästäkin syystä tekonsa tuli niin puun takaa. Muistan hänen joskus kuitanneen kysymykseni Rakastatko mua vielä? "Tottakai! Lupaan ilmoittaa jos asia muuttuu, ja nauraneen hyväntahtoisesti päälle". Uskoin tähän.
Kunnes kaikki olikin jo pedattu selkäni takana valmiiksi. Hän ei edes jäänyt selventämään asiaa minulle mitenkään. Totesi vain: En halua sua enää! Ja näin pakkasi kamansa, lähti. Seuraavat treffit sossussa, jossa silmääkään räpäyttämättä luopui oikeuksistaan omiin lapsiinsa - kuulema kaikkien parhaaksi!
En syytä sitä toista naista. Mieheni teki ratkaisunsa täysin minulle mysteeriksi jääneistä syistä. (Tätä suhdetta kesti pari kuukautta ja sitten sekin "suuri rakkaustarina" päättyi.) Mutta meidän - minun ja lastemme - elämä oli tuhannen päreinä ja minut jätettiin kokoamaan siitä silpusta jotain elämän arvoista, sekä palauttaamaan lastemme usko vanhempiinsa. "Ethän sä äiti lähde?" oli vakiokysymys seuraavina kuukausina.
Jokainen ihminen elää elämänsä kuten parhaiten taitaa, mutta uskottomuus sattuu ja syvältä! Olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos minulle olisi annettu edes mahdollisuus. Annettu jonkinlainen varoitus tulevasta, mutta ei. Olin se viimeinen joka tietää. "Ai niin, sillekin pitäis vissiin kertoo..."
Yhteenvetona teille itse kullekin; jos niin vakaasti ja harkiten aikoo näin suuria päätöksiä elämässään tehdä, olisi sangen kohtuullista kertoa niistä myös puolisolleen. Ja mieluiten heti!
Olisi ollut mukavaa, jos olisin itse saanut päättää, saako mieheni panna minua vielä sen jälkeen kun oli pannut tätä toista naista. Ei vain sen ties kuinka monennen kerran, vaan heti ensimmäisen! Olisi ollut mukavaa, jos lapsiani ei olisi vedetty tähän "uuteen onneen" mukaan siltä samalta seisomalta kun he olivat keskenään asiasta päättäneet, kysymättä minulta. "Tässä on isin uusi tyttöystävä, ja kas parin kuukauden päästä, isillä ei olekaan enää tyttöystävää!"
Think twice!
Vastaukset 2
Vanhimmat
joka jättää vaimonsa ja lapsensa toisen naisen (hutsun joka menee naimisissa olevan matkaan) takia . siitäpä sai kun ei onnistunutkaan voi kuinka vahingon iloinen olenkaan kun jäi vuorostaan kuin nalli kalliolle .
sinulle toivon sydämmeni pohjasta että löydät tasapainon elämääsi kunhan pahin helpottaa .toivon sinulle että tiellesi osuisi oikein IHMINEN joka ei vedätä sinua vaikka tämän päivä ihmiset onkin usein aika pinnallisia
voimia sinulle kun jaksat kuitenkin lastesi takia !
miltähän tuntui isän päivä viettää ex miehellä
Täytyy kuitenkin muistaa, että hän on lastesi isä ja tulee olemaan tapahtuneesta huolimatta. Eikö ole sunkin etu, että lapsilla on isä. Jos pääset tuosta katkeruudesta eroon, niin yrittäkää saada lasten asiat ja vanhemmuus luistamaan kaikesta huolimatta, se on teidän kaikkien etu myös sinun.