raskaaksi e-pillereistä huolimatta?

raskaanako?

Harrastin siis viimekierron taukoviikolla seksiä ilman kondomia (normaalisti käytän tuplaehkäisyä, mutta nyt se humalatilan vuoksi unohtui) tutun kumppanin kanssa. Taukoviikon jälkeen aloitin normaalisti uuden liuskan Cypretyliä ja otin jokaisen pillerin ajallaan, unohtamatta yhtään. Seuraavalla taukoviikolla tyhjennysvuoto tuli ihan normaalisti ajallaan (2.-5.11).

Nyt tämän viikkoa olen kuitenkin kärsinyt pahoinvoinnista, ikäänkuin jatkuvasta ellotuksesta aina iltapäivisin ja alavatsassani on tuntunut pientä polttelua. Eilen olisi ollut kaverini kosteahkot synttärijuhlat, mutten kyennyt juomaan kuin kaksi siideriä kun jo tunsin että tulee seinä vastaan (normaalisti en vielä saa huonoa oloa noin vähästä alkoholimäärästä) ja kotiin päästyäni jouduinkin jo juoksemaan vessaan oksentamaan. Lisäksi minua oli sattunut päähän koko päivän. Yöllä heräsin vielä pääkipuun, mutta nyt aamulla ei ole taas mitään oireita. Yleensä pahoinvointi alkaa siis iltapäivästä, 14-15 aikoja.

Kysyisin siis onko mahdollista että olisin raskaana? Jos on, miten ja missä voisin tehdä abortin ja mitä se maksaa? Olen 18-vuotias työtön ja en todellakaan ole valmis äidiksi, ja rahaakaan ei turhan paljon ole. Jos taas en ole, mistä nämä oireet voisivat johtua? Vatsatautia ei perheessämme muilla ainakaan ole, ja sen oireet tod.näk. jatkuisivat kokoajan, joten en tiedä voiko olla sitäkään.

Sain poskiontelontulehdukseen antibioottikuurin torstaina, mutta pakkausselosteessa ei lue mitään siitä, että ne voisivat aiheuttaa moisen reaktion alkoholin kanssa. Otan lääkkeen n. 12 aikaan päivällä ja mietinkin voiko se muka vaikuttaa noin pitkälle iltaan tuolla tavoin.

Kiitos jos jaksatte lukea tän romaanin ja vastailla :D Jos oireet jatkuvat niin kai se pitää apteekissa vierailla että saa edes sielunrauhan tämän asian tiimoilta. Ja kyllä, tiedän ettei tämä ole mikään raskaustestilä, mutta haluaisin tietää kokemuksia jos jollakulla taskunpohjalta sattuisi löytymään..

5

390

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      ensin raskaustesti. Sitten mietit asioita.

    • Niiden parasta ennen merkintää. Ko. päivämäärä tarkoittaa nimenomaan sitä, että tuote on PARASTA ennen tätä päivää.

      • .

        sekoilet päivämäärien kanssa?! (muutoinkin sinulla on tällä palstalla aika outoja kommentteja)

        Aloittaja; kai olet tietoinen, että nyt antibioottikuurin aikana sitten LISÄEHKÄISY mukaan, kas kun suuri osa antibiooteista heikentää e-pillereiden tehoa!!!!! Huomioi se!


    • oceansoul0

      Jotkin antibiootit voivat heikentää e-pillereiden tehoa, kai tarkistit asian apteekissa? Ja kyllä antibiootit voi vatsaongelmia aiheuttaa; siksi kannattaa syödä maitohappobakteereita niiden kanssa.

      Mutta teet tietenkin raskaustestin, niin ei tarvitse sitä tässä arvuutella.
      Jos siihen kaksi viivaa ilmestyy, niin soittelet neuvolaan, josta saat lisäohjeita (sairaalassa keskeytys tehdään). Vaikka sinulla ei rahaa olisikaan, saat kyllä abortin (sosiaalitoimisto auttaa) - siitä ei huolissaan tarvitse olla.

      • raskaanako?

        Kiitos vastauksista!

        Joo tosiaan en nyt antibioottien aikaan ole paneskellut enkä aio paneskellakaan, joten siitä ei ole huolta. Eniten ihmetytti tuo alkoholin sietokyvyn yhtäkkinen romahdus, muistelin että joku olisi joskus kertonut hänellä olleen samankaltainen "oire" alkuraskaudessa. Mutta aamusella piipahtamaan apteekissa niin siitä se sit selkenee!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe