olen 23 v ja ollut suhteessa about 4 vuotta. muutama vuosi asuttu yhdessä.oon ollut nuorenpana tosi sosiaalinen ja rempseä tapaus. ja tullut hyvin juttuun kaikkien kanssa ja minusta on ihmisenä pidetty. oon tässä vaan nyt havahtunut siihen että mä olen tosi tylsä ihminen nykyään. mua ei kiinnosta nähdä hirveesti ihmisiä paitsi niitä lähimpiä frendejä. haluisin hirveesti uusia ystäviä mut silti mun on nykyään tosi hankala tutustua uusiin ihmisiin. tunnen itseni jopa ujoksi! mitä en todellakaan ole ennen ollut. tuntuu etten ole enää oma itseni ja pelkään että minua pidetään tylsänä.
miesystäväni ei ole koskaan (suhteemme aikana) ollut kovin kova menijä, ei kiinnosta baarissa oleminen eikä niinkään frendien tapailu. urheilu on ainut melkein missä hän näkee ystäviään. sen kyllä tiedän ennen suhdettamme on hänkin ollut kovin ahkera bilettäjä ja kovasti ollut frendien kanssa rällästämässä missä milloinkin. hän itseäni muutaman vuoden vanhempi (26) joten ajattelen usein vaan että olemme eläneet jo oman nuoruutemme eikä mikään kaupungilla hengailu enää kiinnosta. ja niin se kyllä ainakin omalla kohdallani on. hengaan mieluummin kotona kuin baarissa.
lähinnä itseäni nyt vain mietityttää se,että onko suhteemme muuttanut minua näin paljon, epäsosiaaliseksi ja vähän ujoksikin ihmiseksi?jos on niin perkele.olen myös miettinyt että jos eroamme,kuinka minun sitten käy!olenko edelleen ujo joka ei tutustu koskaan enää (ainakaan helposti) uusiin ihmisiin vai puhkeaako minusta uudelleen esiin se ilopilleri sosiaalipommi mitä olin!? en sano, että haluan erota. meillä menee hyvin ja olemme onnellisia. tämä asia on vain alkanut mietityttää minua, se miten olen muuttunut,ja se, että en pidä siitä mitä minulle on tapahtunut. kaipaan vanhaa minääni :(
miesystäväni ei ole koskaan (suhteemme aikana) ollut kovin kova menijä, ei kiinnosta baarissa oleminen eikä niinkään frendien tapailu. urheilu on ainut melkein missä hän näkee ystäviään. sen kyllä tiedän ennen suhdettamme on hänkin ollut kovin ahkera bilettäjä ja kovasti ollut frendien kanssa rällästämässä missä milloinkin. hän itseäni muutaman vuoden vanhempi (26) joten ajattelen usein vaan että olemme eläneet jo oman nuoruutemme eikä mikään kaupungilla hengailu enää kiinnosta. ja niin se kyllä ainakin omalla kohdallani on. hengaan mieluummin kotona kuin baarissa.
lähinnä itseäni nyt vain mietityttää se,että onko suhteemme muuttanut minua näin paljon, epäsosiaaliseksi ja vähän ujoksikin ihmiseksi?jos on niin perkele.olen myös miettinyt että jos eroamme,kuinka minun sitten käy!olenko edelleen ujo joka ei tutustu koskaan enää (ainakaan helposti) uusiin ihmisiin vai puhkeaako minusta uudelleen esiin se ilopilleri sosiaalipommi mitä olin!? en sano, että haluan erota. meillä menee hyvin ja olemme onnellisia. tämä asia on vain alkanut mietityttää minua, se miten olen muuttunut,ja se, että en pidä siitä mitä minulle on tapahtunut. kaipaan vanhaa minääni :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on oikeestaan erilainen tilanne mutta jotain samaa löytyy. Olen suurinpiirtein saman ikäinen kuin sinä ja seurustellut suurinpiirtein yhtä kauan. Asuin poikaystäväni kanssa yhdessä kolme vuotta, mutta tällä hetkellä hän on ulkomailla ja minä asun yksin Suomessa.
En ole ikinä ollut mikään bilettäjä ja poikaystäväni on tavallaan aika epäsosiaalinenkin ihminen. Avoliittomme aikana hän usein toivoi että tulisin kotiin joidenkin juhlien sijaan ja niin myös usein tein, koska viihdyin hänen seurassaan. Jossain vaiheessa rupesi oma epäsosiaalisuuteni ottamaan päähän ja puhuimme aiheesta. Yritin mennä enemmän mukaan juhliin ja sopia tapaamisia kavereiden kanssa, mutta poikaystävän epäsosiaalisuus häiritsi silti jotenkin alitajuisesti. Jos olimme yhdessä jossain, minusta tuntui, ettei hän viihdy, ja jos olin yksin, mietin koko ajan pitäisikö mennä kotiin hänen luokseen.
Nyt yksin asuessani olen huomannut alkaneeni elää "sinkkuelämää" jota minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut. Minulla on joka viikonloppu jotain menoa ja nautin siitä todella! Jos joudun viettämään koko päivän kotona, meinaan tylsistyä kuoliaaksi, vaikka ennen viihdyin sillä tavalla.
En tiedä miten meillä jatkuu, jos tai kun joskus muutamme takaisin yhteen. Yritän jatkossa ainakin pitää paremmin kiinni omista menoistani, etten taas muutu tylsäksi. Minusta ainakin tuntuu siltä, että poikaystäväni muutti minua tai ainakin käytöstäni -ei tietenkään tahallaan, mutta vähitellen sitä rupesi muuttumaan samanlaiseksi. Sinullekin suosittelisin, että alat tietoisesti etsiä itsellesi seuraa ja tekemistä kodin ulkopuolelta vaikka se aluksi tuntuisi vaikealta. Ei kannata jäädä kotiin homehtumaan jos ei sitä halua!
Helppo ongelma, jos sitä edes voi kutsua ongelmaksi. Käyt ulkona vaikka kavereiden kanssa ensi vkl ja jos tykkäät käy useammin, jos et niin ei se haittaa. Bilettäminen ei määrittele sun kuinka hauska olet. Jos et tykkää käydä ulkona niin et tykkää ja siinä.Eihän itseään voi pakottaa tykkäämään bilettämisest
Totta kai te vaikutatte käytöksellänne toinen toisiinne, johan sä sen itekin kuvailit: sun lisäksi myös sun kumppani on muuttunut sinkkubilettäjästä parisuhteessa eläväksi ihmiseksi jota ei enää sama haahuilu kiinnosta.
En kyllä ymmärrä mikä teitä estää lähtemästä vaikka yhdessä uusia ihmisiä tapaamaan, sillä sekin on täysin mahdollista.
Ja kuka suakaan estää alkamasta uutta harrastusta tms. jos kerran ystäviä elämääsi kaipaat. Tai miks te ette tee muksua? Se on myös tapa muuttaa elämä mielekkääksi silloin kun se junnaa tuntuvasti ja häiritsevästi paikallaan.
Ei tollasten tuntemusten tarvi viedä parisuhdetta eroon, päinvastoin, sehän on vaan tilaus muutokselle.