Pietarissa kyllä riitti aseita ja venäläistä sotaväkeä joita oltaisi voitu Suomen punaisten avuksi lähettää. Eivät saksalaiset ja britit suomalaisten avuksi olisi ehtineet tammikuussa 1918 jolloin sota alkoi. Rostovin menetys joulukuussa 1917 Venäjän Valkoiselle armeijalle ei ollut Uljanoville vielä niin kohtalokas isku ettei Suomi oltaisi pystytty avustamaan.
Saksalaisetkin saivat Tallinnan vallattua vasta helmikuun lopulla. Suomen Valkoinen Armeija kyllä oli hämmästyttävän vahva ottaen huomioon ettei Suomella ollut omaa sotaväkeä kolmeentoista vuoteen koska Tsaari oli sen lakkauttanut 1905 mutta ei silti riittävän vahva torjumaan Trotskin johtaman Puna-Armeijan ylivoimaa.
Leninillä oli ainakin helmikuun loppuun asti varma mahdollisuus varmistaa että punaisten vallankaappaus onnistuu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Saksa ja Lenin sopivat joulukuun alussa -17, että taistelutoimintaa ei jatketa ja Venäjä kotiuttaa joukot mm. Suomesta. Trotski alkoi perustaa puna-armeijaa vasta maaliskuussa -18.
Saksalaiset jatkoivat taistelutoimintaa helmikuussa -18. Se pakotti Venäjän maaliskuun alussa Brest-Litovskin rauhaan, jossa Lenin luovutti mm. Suomen, Baltian,Puolan ja Ukrainan sekä Valko-Venäjänkin. Ei Leninillä ollut voimia lähettää Suomeen.
Aseitahan Lenin lähetti ja taisteluihin osallistui alkuvaiheessa ehkä 3 000 venäläistä ja pitempään noin tuhat. Johtotehtävissä oli joukko upseereita.Karjalöan rintamalle lähetettiin sekä Pietarin punakaartilaisia, että lopuksi Puna-armeijan yksiköitä.
Ei ollut voimia edes Baltiaa ottaa. Puna-Armeija oli aina surkea heikko moraaliton paskalauma jonka vahvuus perustui lähinnä vain miesylivoimaan.
Lenin olisi saannut ison joukon uhrata "voittamattoman Puna-Armeijan" jäseniä jos olisi edes kuvitellut valtaavansa Suomen, Baltian maat ja Puolan kuten valtasi Valko-Venäjän ja Ukrainan.
Siperia saatiin vasta vallattu kun japanilaiset poistuivat viimeisiltä miehittämiltään alueilta 1922. Kaukasiassa turkkialaisten apu oli ratkaiseva ja valkoiset eivät voittaneet Venäjällä koska kaikki eivät olleet yhtä päteviä upseeraja kuin Wrangel.
Tämä käppänä ja LUUSERI on mies jota venäläiset idiootit palvovat kuin jotain muinaista faaraota.