Kuinka lapsellisia ay-tollot ovatkaan?

"Työtaistelutoimenpiteiden syyksi on ilmoitettu työnantajan kolmelle henkilölle antamat va­roitukset. Nämä varoitukset liittyivät 28.9. sinkkiosastolla tapahtuneeseen työtuolien hajot­tamiseen tiputtamalla ne kolmen metrin korkeudesta. Työntekijät olivat myöntäneet hajotta­neensa tuolit tahallaan vastalauseena työnantajan käskylle siirtää tuolit valvomotornista alas. Varoitusten antamisen jälkeen työntekijät pyrkivät luottamusmiehen välityksellä kiristä­mään työnantajaa. Työnantajan olisi työntekijöiden mielestä pitänyt perua varoitukset ja myöntää, että ne olivat aiheettomia. Tehtaan metallityöntekijöiden ammatti­osaston asettama pääluottamusmies oli 6.10. ilmoittanut, että työntekijät palaavat töi­hin ”sitten kun varoituk­set perutaan". Viimeisen työtaistelun syyksi oli lisäksi ilmoitettu se, ettei henkilöstöpäällik­köä ja osastoinsinööriä ole siirretty toisiin tehtäviin".

Siinä on pätkä työtuomioistuimen päätöksestä. Ei uskoisi aikuisten toiminnaksi.

http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/52449.htm
9333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Perse penkkiin ajat on jo eletty.

Äänestä
  • Totta että perse penkkiin aika on ohi, mutta niin historia toistaa itseään. kommunismi kaatui omaan ähkyynsä ja niin tulee liberaali markkinatalous tekemään. olen tietenkin kommunisti, kun uskallan kertoa, ettei ihmiset jaksa maksaa muutamien ihmisten voittoja. miksi voitot on yksityisiä ja velat maksaa tavallinen palkansaaja?

    EU on malliesimerkki ähkystä, nykyinen neuvostoliitto. ja Stupido silmät kiiluen reuhuu sen ja Naton puolesta?
    Lipponen lobbasi meidät kuseen, jos suoraan sanotaan. me ollaan mallioppilaita ja duunataan kaikki mitä Brysselistä huudetaan. saksa, ranska ja berlosconi/fortza italia päättää mitä tehdään. talouskuri ei koske muita kuin suomea, kyllä "meidän" hallitus pitää meidän puolia... ja hah hah haa

    Äänestä

firmassa nimittäin. Kannattaisi kuitenkin miettiä, että seuraavissa yt:issä saattaa olla oma perse paalupaikalla lähdössä uusiin haasteisiin. Tämä ei tietenkään koske luottamusmiestä, jolla on "syytesuoja". Ellei nyt satuta koko osastoa alas ajamaan.

Äänestä

,,vie työtuomioistuimeen jotain vähäpätöistä kränää työpaikalla! Jos ay-väki on lapsellista niin löytyy niitä vauvoja, lapsia tuomioistuimia myöten!

Äänestä
  • Salliessaan ammattiosaston jatkuvat työtaistelutoimenpiteet samasta asiasta ei Sähköalojen ammattiliitto ry ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työrauhan turvaamiseksi ja valvonta­velvollisuutensa toteuttamiseksi. Teknologiateollisuus ry on vaatinut Sähköalojen ammatti­liitto ry:ltä aktiivisia toimenpiteitä työrauhan palauttamiseksi tiistaina 19.10.2010 kello 14.30. Ottaen huomioon lakon keston eivät Sähköalojen ammattiliitto ry:n toimenpiteet ole ol­leet riit­täviä.

    Lokakuun 6. ja 18. päivän välisenä aikana toimeenpannuista työnseisauksista aiheutui noin 11,7 M€ liikevaihdon menetystä vastaava ta­loudellinen vahinko. Jos 19.10.2010 alkanut työnseisaus toteutuisi aiotulla tavalla, aiheutuisi siitä noin 15 M€ liike­vaihdon menetystä vas­taava taloudellinen vahinko.

    Ay-tollojen lapsellinen tuolien rikkominen, laiton lakkoilu, johti miljoonien vahinkoihin. Ja syytä on turha etsiä työnantajasta. Esimies käski siirtää tuolit varastoon ja mitä kävikään. Tuolit murskaksi lattiaan, siitä esimiehen antamat ihan oikeat varoitukset.

    http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/52449.htm

    Äänestä

  • mutta lakon syy... kirjoitti:

    Salliessaan ammattiosaston jatkuvat työtaistelutoimenpiteet samasta asiasta ei Sähköalojen ammattiliitto ry ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työrauhan turvaamiseksi ja valvonta­velvollisuutensa toteuttamiseksi. Teknologiateollisuus ry on vaatinut Sähköalojen ammatti­liitto ry:ltä aktiivisia toimenpiteitä työrauhan palauttamiseksi tiistaina 19.10.2010 kello 14.30. Ottaen huomioon lakon keston eivät Sähköalojen ammattiliitto ry:n toimenpiteet ole ol­leet riit­täviä.

    Lokakuun 6. ja 18. päivän välisenä aikana toimeenpannuista työnseisauksista aiheutui noin 11,7 M€ liikevaihdon menetystä vastaava ta­loudellinen vahinko. Jos 19.10.2010 alkanut työnseisaus toteutuisi aiotulla tavalla, aiheutuisi siitä noin 15 M€ liike­vaihdon menetystä vas­taava taloudellinen vahinko.

    Ay-tollojen lapsellinen tuolien rikkominen, laiton lakkoilu, johti miljoonien vahinkoihin. Ja syytä on turha etsiä työnantajasta. Esimies käski siirtää tuolit varastoon ja mitä kävikään. Tuolit murskaksi lattiaan, siitä esimiehen antamat ihan oikeat varoitukset.

    http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/52449.htm

    Järjen käyttö on sallittua ja jopa toivottavaa työnantajapuolellakin, tuomioistuimista puhumattakaan! Jos minä olisin ollut työnantajana niin olisin ANTANUT potkut siltä seisomalta ja ASIA olisi ollut pois päiväjärjestyksestä!

    Olen sitä mieltä, että tuon kaltaiset jutut työtuomioistuimessa OVAT oikeuden PILKKAAMISTA! Tuo höpötys 15 milj. €:jen tappioista voit vetää vessasta alas! Jos ei tuoteta niin ei kulutetakkaan!

    Äänestä

  • ay-tollo kirjoitti:

    jotkut vielä ihmettelee kun työpaikat häipyy ulkomaille??????????

    Äänestä

  • itiootit kirjoitti:

    jotkut vielä ihmettelee kun työpaikat häipyy ulkomaille??????????

    Miten ne ammattiliitot suhtautuisivat ay-tollon jakelemiin potkuihin? Nyt jo varotuksista lakkoillaan laittomasti. Ja sitten ne tappiot noista laittomista lakoista. Aina kun koneet seisautetaan tulee tappiota. Vai valmistuuko siellä laittomien lakkojen aikana myytäviä tuotteita? Työantajan tiedottaa tuossa TT:n päätöksessä "liikevaihdon menetyksestä aiheutuvasta tappiosta". Voisihan se ay-tollo miettiä teoriaa vähän pidemmällekin, kun hän on valmis potkimaan ay-tolloja pihalle tuolien särkemisen takia. Jos ay-tollon miljoonakoneet seisoisivat tyhjän panttina laittomien lakkojen takia, tilauksia olisi odottamassa, ay-tollo luulisi kaiken olevan hyvin. Kun ei kuluteta, ei tule kuluja, eikä tuloja. Onneksi hän vain näkee märkiä unia.

    http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/52449.htm

    Äänestä

  • entäs ay-liitot.. kirjoitti:

    Missä kohden minä jotain märkää unta nään? Se on sillä lailla, että jos miljoonakoneet seisovat tyhjän panttina niin jossain vikaa, vikaa, vikaa...

    Joka työpaikalla on oma toiminta kulttuurinsa toisissa hyvä, toisissa perseestä, ihmisiä kun olemme! Olen yhä edelleen sitä mieltä, että tuolien särkemiset eivät kuulu työpaikoille ja jos niitä aikuiset ihmiset ajankulukseen rikkoo niin REKRYTOINTI on pikkusen pielessä ja/tai on töihin OTETTU kun HALVALLA saa!! Jos ne asiat on kunnossa niin tuo mentaalipuoli voi olla suunta jota pitää tarkastella lähemmin ja pistää asiat kuntoon!

    TYÖNANTAJA palkkaa ja erottaa työntekijät ja valvoo johtaa työtä! Jos on "lapsia" halvalla saanut niin voi voi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työtuomioistuin... kirjoitti:

"Työtaistelutoimenpiteiden syyksi on ilmoitettu työnantajan kolmelle henkilölle antamat va­roitukset. Nämä varoitukset liittyivät 28.9. sinkkiosastolla tapahtuneeseen työtuolien hajot­tamiseen tiputtamalla ne kolmen metrin korkeudesta. Työntekijät olivat myöntäneet hajotta­neensa tuolit tahallaan vastalauseena työnantajan käskylle siirtää tuolit valvomotornista alas. Varoitusten antamisen jälkeen työntekijät pyrkivät luottamusmiehen välityksellä kiristä­mään työnantajaa. Työnantajan olisi työntekijöiden mielestä pitänyt perua varoitukset ja myöntää, että ne olivat aiheettomia. Tehtaan metallityöntekijöiden ammatti­osaston asettama pääluottamusmies oli 6.10. ilmoittanut, että työntekijät palaavat töi­hin ”sitten kun varoituk­set perutaan". Viimeisen työtaistelun syyksi oli lisäksi ilmoitettu se, ettei henkilöstöpäällik­köä ja osastoinsinööriä ole siirretty toisiin tehtäviin".

Siinä on pätkä työtuomioistuimen päätöksestä. Ei uskoisi aikuisten toiminnaksi.

http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/52449.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu