Kolesterolimyytti murtuu

Kiitos professori Pekka Puskalle siitä, että margariiniteollisuus menestyy Suomessa. Meillehän on jo neljä vuosikymmentä jankutettu kolesterolin myrkyllisyydestä ja voin helvetillisyydestä.

Ylellä maanantaina (13.9.) näytettiin kiinnostava MOT-ohjelma ”Rasvainen kupla”, joka perustellusti kyseenalaisti kolesteroli- ja rasvateorioita. Professori Puska esikuntineen uskoo edelleen, että tyydyttynyt rasva eli voi ja maito ovat pahasta ihmiselle.

Tästä väitteestä on tullut kuin uskonto, eikä yksilöllisiä eroja aineenvaihdunnassa pidetä merkittävänä asiana. MOT-ohjelman mukaan ”lujaa todistetta voin ja läskin yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin ei kuitenkaan ole olemassa”.
Itse vierastan terveyspoliittisia väitteitä kolesterolin ja eläinrasvan vaarallisuudesta. Kolesteroli on tärkeä solujen ja hermoston rakennusaine, eikä pelkästään kolesterolin haitallisuudesta puhuminen johda mihinkään. Korostan uudelleen ja uudelleen, etten ole alan asiantuntija. USA:ssa seurasin nk. Atkins-keskustelua kymmenisen vuotta, ja siellä kolesterolimyytti on murtumassa. Kirjoitin ilmiöstä vajaat kolme vuotta sitten:
http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/blog/12685
Tieteen kanssa tällä ei ole tekemistä, mutta itse syön säännöllisesti sekä rasvaista lihaa että voita. Margariinia kartan, koska se on enemmänkin kemian- kuin elintarviketeollisuuden tuote. Sitä paitsi sen maku on surkea voihin verrattuna, eikä kohtuullinen määrä voita voi mitenkään olla pahasta. Paino pysyy kurissa, kun pitää syömisensä säännöllisenä ja kohtuullisena.
Kerron esimerkin. Olimme kuukauden lomalla Argentiinassa ja söin joka päivä aamiaiseksi munaa ja pekonia ja päivälliseksi pihviä ja salaattia. Join joka päivä punaviiniä ja söin juustoja. Palasin kotiin ja huomasin, että paino oli kuukaudessa pudonnut 4-5 kiloa. En ollut ylipainoinen ennenkään, mutta pihvikuurin jälkeen oloni oli parempi ja valppaampi kuin vuosiin.
Harmi vain, että täällä Helsingissä kunnon läskiä pitää usein hakea Hakaniemen hallista saakka. Minusta on hyvin kummallista, että ylipainoisten ihmisten määrä kasvaa, vaikka eläinrasvan kulutus vähenee. Voisiko hiilihydraatteja painottava ruokaympyrä olla syypää kehitykseen? Onko professori Puska ollut vuosikymmenet väärässä? Onko kyse vahingollisesta rasvalinjasta?
En tiedä tyhjentävää vastausta kysymykseen. Mutta sen tiedän, että ravintosuositusten takia ihmiset suosivat nopeita hiilihydraatteja: leipää, pastaa ja teollista prosessipöperöä. Ja mitä teollisempaa ruokaa kansa suosii, sen sairaammalta se vaikuttaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja, professori Pekka Puska esiintyy torstaina 16.9. Ylen A-talk-ohjelmassa. Sanoma lienee entinen: margariinia voin tilalle. Ylen MOT-ohjelmassa (13.9.) korostettiin, että nykyisten rasvasuositusten aikana voita on korvattu monityydyttymättömillä rasvoilla eli kasviöljyillä ja niistä kovetetulla margariinilla.
Onko margariinien ja kevyttuotteiden käyttö sitten tehnyt suomalaisista terveempiä/vähemmän allergisia? Onko eläinrasvojen käyttö automaattisesti vahingollista? Kysymykset voisi esittää professori Puskalle uudelleen ja uudelleen.

http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/blog/20200
5154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kestospämmääjä Mattila iskee jälleen kerran.

Suomalaisten sydänkohtausten ikävakioitu määrä on romahtanut. Osasyynä lienee juuri margariinin käyttö.
THL ei mitenkään suosita paljoa nopeita hiilihydraatteja, ihmiset vaan haluavat syödä niitä.

Äänestä
  • kaatui samalla kun takakamari-kari kompastui muovileluun ( tekopenis )

    Äänestä

  • edelleen hiilihydraatteja 50-60% ja suosittaa myös margariineja. Siksi meillä on niin paljon diabeetikkoja ja sydänsairaita.

    Äänestä

  • kalastajan akka kirjoitti:

    kaatui samalla kun takakamari-kari kompastui muovileluun ( tekopenis )

    voin suositella sinulle aitoa tilamaitoa.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    edelleen hiilihydraatteja 50-60% ja suosittaa myös margariineja. Siksi meillä on niin paljon diabeetikkoja ja sydänsairaita.

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kj.mattila kirjoitti:

Kiitos professori Pekka Puskalle siitä, että margariiniteollisuus menestyy Suomessa. Meillehän on jo neljä vuosikymmentä jankutettu kolesterolin myrkyllisyydestä ja voin helvetillisyydestä.

Ylellä maanantaina (13.9.) näytettiin kiinnostava MOT-ohjelma ”Rasvainen kupla”, joka perustellusti kyseenalaisti kolesteroli- ja rasvateorioita. Professori Puska esikuntineen uskoo edelleen, että tyydyttynyt rasva eli voi ja maito ovat pahasta ihmiselle.

Tästä väitteestä on tullut kuin uskonto, eikä yksilöllisiä eroja aineenvaihdunnassa pidetä merkittävänä asiana. MOT-ohjelman mukaan ”lujaa todistetta voin ja läskin yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin ei kuitenkaan ole olemassa”.
Itse vierastan terveyspoliittisia väitteitä kolesterolin ja eläinrasvan vaarallisuudesta. Kolesteroli on tärkeä solujen ja hermoston rakennusaine, eikä pelkästään kolesterolin haitallisuudesta puhuminen johda mihinkään. Korostan uudelleen ja uudelleen, etten ole alan asiantuntija. USA:ssa seurasin nk. Atkins-keskustelua kymmenisen vuotta, ja siellä kolesterolimyytti on murtumassa. Kirjoitin ilmiöstä vajaat kolme vuotta sitten:
http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/blog/12685
Tieteen kanssa tällä ei ole tekemistä, mutta itse syön säännöllisesti sekä rasvaista lihaa että voita. Margariinia kartan, koska se on enemmänkin kemian- kuin elintarviketeollisuuden tuote. Sitä paitsi sen maku on surkea voihin verrattuna, eikä kohtuullinen määrä voita voi mitenkään olla pahasta. Paino pysyy kurissa, kun pitää syömisensä säännöllisenä ja kohtuullisena.
Kerron esimerkin. Olimme kuukauden lomalla Argentiinassa ja söin joka päivä aamiaiseksi munaa ja pekonia ja päivälliseksi pihviä ja salaattia. Join joka päivä punaviiniä ja söin juustoja. Palasin kotiin ja huomasin, että paino oli kuukaudessa pudonnut 4-5 kiloa. En ollut ylipainoinen ennenkään, mutta pihvikuurin jälkeen oloni oli parempi ja valppaampi kuin vuosiin.
Harmi vain, että täällä Helsingissä kunnon läskiä pitää usein hakea Hakaniemen hallista saakka. Minusta on hyvin kummallista, että ylipainoisten ihmisten määrä kasvaa, vaikka eläinrasvan kulutus vähenee. Voisiko hiilihydraatteja painottava ruokaympyrä olla syypää kehitykseen? Onko professori Puska ollut vuosikymmenet väärässä? Onko kyse vahingollisesta rasvalinjasta?
En tiedä tyhjentävää vastausta kysymykseen. Mutta sen tiedän, että ravintosuositusten takia ihmiset suosivat nopeita hiilihydraatteja: leipää, pastaa ja teollista prosessipöperöä. Ja mitä teollisempaa ruokaa kansa suosii, sen sairaammalta se vaikuttaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja, professori Pekka Puska esiintyy torstaina 16.9. Ylen A-talk-ohjelmassa. Sanoma lienee entinen: margariinia voin tilalle. Ylen MOT-ohjelmassa (13.9.) korostettiin, että nykyisten rasvasuositusten aikana voita on korvattu monityydyttymättömillä rasvoilla eli kasviöljyillä ja niistä kovetetulla margariinilla.
Onko margariinien ja kevyttuotteiden käyttö sitten tehnyt suomalaisista terveempiä/vähemmän allergisia? Onko eläinrasvojen käyttö automaattisesti vahingollista? Kysymykset voisi esittää professori Puskalle uudelleen ja uudelleen.

http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/blog/20200

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu