Omaisuuttasi voisinko vielä olla

Maailmassa jossa elämme on niin, että sen omaisuuden jonka olemme saaneet kerrytetyksi, joku voi tulla ja varastaa. Voi käydä myös niin että omaisuus voi jonkin epäonnen kautta tuhoutua ja koska me elämme omaisuutemme varassa, niin me voimme jäädä silloin omaisuuden suhteen puille paljaille vaikkakin meillä voi olla runsaat vakuutukset tuhon varalta. Silloin joudumme uudisraivaajan tavoin aloittamaan alusta emmekä milloinkaan enää ole se sama ihminen edes sielumme tasolta joka kerran lekoisasti omisti tuon kaiken. Meistä on tullut viisaampia omaisuuden haltioita, elämänkokemus on antanut meille käsityskykyä ja vakavuutta omaisuutemme suhteen. -Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat, sanoi vanha mestari.

Kaikki se mikä meillä on aarteistona hengen puolella se ei sitten enää ole sellaisessa paikassa, jossa joku murtautuisi sisään ja veisi mennessään, vai onko näin? Milloin hengen aarre on sellaisessa paikassa, ettei tuota varasilmiötä pääse sattumaan?
Jeesukseen uskova ihminen saattaa joutua luopumuksen tielle. Syyt ovat monesti hyvin moninaiset, mutta aina niillä on eräs yhteinen trampoliini joka ikäänkuin kimpoaa ihmisen ulos uskosta ja se on kevyt ja epäselvä kristillisyys. Kevyin perustein uskoontullut ihminen on kuin sellainen joka on laittanut talletuksen maanpäällisen elämän tilille. Minä olen kristitty, koska minut on lapsena kastettu ja olen käynyt rippikoulun ja minä olen luonut itselleni tällaisen ja tällaisen opin. Kun Jumala alkaa puhdistaa kansaa kevyestä ja epäselvästä kristillisyydestä alkaa tapahtumaan asioita, jotka murskaavat sen henkilökohtaisen oppimäärän jonka päälle ihminen on oman kristillisyytensä rakentanut. Oli asia mikä hyvänsä niin se tuo mukanaan voimakkaan suuttumuksen ja loukkaantumisen ja näin ihminen lähtee ulos huom! lue nyt tarkkaan seuraava sana: Uskostaan.
-Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta, jatkaa sama mestari.

Uskossa oleminen ja johonkin kirkkokuntaan kuuluminen eivät ole yksi ja sama asia. On ihmisiä jotka, kuuluvat jonkin uskonsuunnan yhdistykseen tai kirkkoon olematta uskossa ja on ihmisiä jotka ovat uskossa kuulumatta mihinkään suuntaan ja on ihmisiä jotka ovat uskossa ja kuuluvat johonkin uskontosuuntaan. Aika moista pelulootaa. Usko raamatun mukaiseen sanaan. Usko siihen oppiin jonka Jeesus antoi on se taivaan aarre jota ei murtauduta varastamaan. Kun ihminen kilvoitustiensä kautta aina uudelleen ja uudelleen tahtoo palata raamatun ääreen ja elää kahden Kristuksen kanssa hengellistä elämäänsä, se luo lujan perustan sille mitä ja mihin uskotaan se antaa ojentautumisen voimaa tulevaisuuteen joka ei vielä näy. - Siellä missä sinun aarteesi on , siellä on myös sinun sydämesi, sanoo Hän.

Ei kukaan voi palvella kahta herraa….Kaksi herraa ovat kaksi eri tietä. Toinen herra on tie oman mielen mukaiseen elämään ilman Jeesus-suhdetta ja toinen Herra on Jeesus. Jos ihmisellä onkin ollut epäselvät uskon perusteet ja hän on tullut kevyesti uskoon niin aivan yhtä kevyesti hän siitä luopuu. Se ei ole mikään taakka ollut sydämellä milloinkaan. Parantuminen tai hengellinen vapaus on joskus saarnattu johonkin vaivaan ja kun vaiva on unohtunut niin uskokin jäi. Vaikka ihminen on tullut joskus kevyesti uskoon ja jossain elämänmutkassa usko sitten vain huomaamatta tipahti kuin sifonkihuivi harteiltasi saattaa tarve Jeesuksen läsnäolosta myöhemmin tulla suureksi toiveeksi. Jeesus itse sanoi” Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltäni; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä.”

Tiedätkö sinulla on lupa, sinulla on lupa Jeesukselta itseltään palata takaisin ja tutkia nyt Jumalan Sanaa tarkemmin elämäsi rakennukseksi. Turhaa on pelko, turhaa myös epäilys, sinä saat astua nyt elämänkokemusta omaavamman sydämesi kanssa Jeesuksen ristin juurelle ja sanoa : Jeesus anna minulle anteeksi syntini tämä että olen unohtanut ja hyljännyt sinut. Tahtoisin palata luoksesi Jeesus, pese minut sinun verelläsi ja ota minut sinun armoosi.” Jos halusit sanoa tämän täydestä sydämestäsi Jeesukselle niin Jumalan palvelijana minä sanon sinulle: ”Kaikki sinun syntisi on sinulle anteeksi annetut.” Sinä olet nyt puhdas sen työn tähden minkä Jeesus on sinun edestäsi Golgatan ristillä tehnyt pysy hengellisessä elämässäsi Jeesuksen lähellä, opiskele raamattua ja vahvistu hänessä joka sielusi on lunastanut ja joka on viimeisenä päivänä sinut herättävä.

”Ja henki ja morsian sanovat: Tule! ja joka kuulee, sanokoon: Tule! Ja joka janoaa, tulkoon ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” (ilm.22:17)
0128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mimica kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu