Pojallani vaihtui työnantaja, siis sama työpaikka, mutta uusi omistaja. Poikani kuului YTK-kassaan. Nyt annettiin ymmärtää, että olisi liityttävä ammattiliittoon. Siis työntekijöiden puolelta (luottamusmies). Hän katsoi parhaaksi liittyä, oman etunsa vuoksi. Olisi tullut muuten kurjat oltavat. Mahtaako olla miten yleistä, että on "pakko" liittyä vaikka ei haluaisikaan? Hänelle olisi riittänyt Loimaan kassa. Nykyaikana on mielestäni ihan turha olla minkään ammattiliiton jäsen, kukaan ei mahda mitään jos potkitaan pois tuotannollisista tai ihan mistä tahansa syistä. Itse aikoinani sain sen kokea. Nyt kuulun YTK-kassaan. Ikinä minulle ei ole ollut ammattilltosta mitään apua, rahat vain nyhtivät.
pikkuinen
pakko
13543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ottaisit hiukan laajemman näkökulman asiaan ehkä se hyötykin sieltä löytyy.Itse olen ollut työelämässä 22v.ja katson että palkansaajat ovat hyötyneet ammattiliitoista hyvinkin paljon.
Työehtosopimukst ovat tulleet lähes automaattisesti ei ole tarvinnut lakoilla ajaa etujaan lukuun ottamatta pieniä mielenilmaisuja.
Työehtosopimukset ovat aina olleet merkkisiä ja palkankorotukset vastanneet elinkustannuksia on tullut työajanlyhennyksiä, irtisanomis suojia,työterveyshuoltoa, Ja paljon muuta.Ei edellämainitut asiat napsahtele itsestään. Voidaan kuvitella esim. Sairasajan palkka joka maksetaan työnantajan vakuutuksesta (-omavastuu)
tai työajanlyhennyspäivät,minkälaiset mahdollisuudet olisi jokaisella neuvotella ne itse.
Minkälaiset mahdollisuudet on yksilöllä vaikuttaa Työlain säädäntöön jokainen voi mennä kokeileen eduskuntatalolle miten joku laki esim. ulkomaisten halpatyöfirmojen käytöstä Suomen ylikilpailutetulla pk sektorilla pystytään lakiteitse estämään.
Nämä asiat tuntuvat kaukaa haetulta mutta ne koskettaa meitä kaikki joka päivä.
Jos ainoana mittari liiton tarpeellisuudesta on se ettei ammattiliitosta ole tullut puna nuttuinen mies ja puristanut työn antajaa pillistä ja karjunu naama punasena että tälle työn sankarille täytyy palkka tuplata,niin liitosta ei ole todellakaan ollut omasta mielestä hyötyä.
Irtisanomisissa ei liito voi olla määräävässä asemassa. Täytyyhän työnantajalla olla mahdollisuus vähentää työväkeä jos todellinen tarve näin vaatii,ei voida ajatella että kysynnän puuttuessa ukot hyppää kolmiloikkaa hallin lattialla täydellä palkalla .Eri asia on nämä pörssikurssi irtisanomiset joihin liittojen on syytä puuttua tarpeen vaatiessa kovallakin kädellä.
Laskeppa sitä hyötyä vielä kerran paljonko olet saanut rahallista hyötyä: sopimuspalkankorotukset,arkipyhäkorvauksia työajanlyhennysrahoja terveyspalveluja verohyötyjä ammattiliittojen sopimia sosiaalietuja(äitiys vanhempainrahat ansiosidonnaiset työttömyysturvat)ym.ym.
PIENIKIN PARRANNUS ON YHTEISTÄ HYÖTYÄ JOKA TULEE KAIKILLE MUTTA EI ITSESTÄÄN.
Ja tuo täyttää jo törkeän kirityksen tunnusmerkit. Siis jos poikaasi on uhkailtu työpaikalta ulos muilutuksella, jos ei liity ammattiliittoon.
Onko SAK palannut 1970-luvulle? Silloinhan tällainen oli ihan yleistä.
Liittoon ei tarvitse kuulua.
Liittoon ei voi pakottaa. Jos pakottavat, ovat rikollisia.
Vasemmisto eli SDP, SAK ja kommarit tosin on aina pelannut likaista peliä =( yksilöitä vastaan.
Et siis ikinä ole saanut yleiskorotuksia, et myöskään ole saanut kesälomaa saatikka työsuojelua? Mitään hyötyä ammattiliitoistahan ei ole? Lahjaksi työnantajat nämä kaikki ovat antaneet? Niinpä...
Niin se näemmä on, että jollain konstilla on saatava jäseniä lisää. Muuten ei riitä liiton porukiden rötjäämiseen rahat.
Ainahan me noita yleis-, ym. korotuksia paasaamme, mutta ne on jo maksettu niin moneen kertaan, että ilmaisesti joku jo olettaisi meidän saavan jotain aikaan nykypäivänäkin.
että on maksettu etukäteen?
Tarkoittaa sitä, että liiton"miehet" aina kehuvat sillä, mitä menneet sukupolvet ovat aikaan saaneet. Ja ne menneet sukupolvet ovat ne aikaansaamiset maksaneet. Ei niistä kannata niin hirveää haloota aina pitää ja niillä perustella ammattiliittoja, kun ei nykyajan liiton"miehet" saa aikaiseksi kuin etuja itselleen. Kyllä ihan turha tulla väittämään, että ammattiliitot olisivat mitään muuta, kuin rahastusta.
niin, aikaisemmin nämä edut saatiin mutta luueltko ihan oikesti että ne ovat jo niin arkipäivää ettei ne koskaan voisi poistua?
wake up and smell the flowers
Harrastavatko ammattiyhdistysaktiivit vielä nykyäänkin tuollaista kiristystä. Minä kuulun YTK -kassaan enkä varmasti vaihda vaikka kuinka uhkailtaisiin. Miksi ne sellaista tekevät, työkaverit?
Ei kukaan pakota liittoon kuulumaan.Nyt on vaan ehkä käynyt niin,että siihen on suositeltu liittyvän, koska kyllähän luottamusmiehillä on työnantajasta käsityksensä(hyvä tai huono) ja koska pidämme työntekijöiden puolta AINA, on tässäkin tapauksessa katsottu parhaaksi neuvoa työntekijää.
On lähinnä huvittavaa kuinka Siirit ja muut ay-vastiset hurskastelevat ihan millä asialla tahansa, kun vaan saavat mollata ammattiyhdistysliikettä.
Monesti on käynyt, että sitten vasta ymmärretään mitä on menetetty, kun se tosiaan on menetetty.
Liitoista saa kyllä muutakin kuin yleiskorotukset,mikä sekin on tärkeä asia meille kaikille.
Ai että liitto maksaa yleiskorotukset. Sehän on tosi hyvä tieto työnantajille!
Pakottamisesta sen verran, että luotamusmies vallan hyötyy osastoon kuuluvista: pääluvun mukaanhan se palkkionkin saa.
Kyllä liiton henkilöt ovat pakottaneet liittymään ammattiliittoon, itsellä on kokemusta mm. merenkulusta ja telakalta ja molemmissa harjoitettiin liittoon pakottamista.
Merimies unioni ilmoitti virallisestikkin jokunen vuosi sitten ettei järjestäytymättömien kanssa töitä tehdä. Siitä tehtiin oikeuskanslerillekin kysely onko tämä oikein.
Kansleri Nikula vastasi että ei ole, mutta asia on vain niin.
Paperimiehetkin ilmoittivat tänä vuonna mediassa että järjestäytymättömiä ei katsota, että ne vaikka istutaan ulos.
Häikäilemätöntä toimintaa joka pitäisi oikeudenmukaiseti tutkia ja tuomita. Motissa oli muuten sama juttu kun tutkittiin pakotetaanko liittoon liittymään.
Jo nämä pakottamiset riittää syyksi liitosta eroamiseen, sillä mitään uskottavaa demokraattista järjestelmää ei voi rakentaa uhkailun ja kiristämisen varaan.
ps.se yleiskorotus ei ole tärkeä vaan palkan ostovoima.
Miksiköhän paperimiehellä on hyvä palkka?