O tempora,

o mores. Kuuntelinpahan radiosta 7.5. mm. Hans
Werner Henze´n viulukonserton nro 3.
Tulipahan jälleen kerran todettua, että
1900-luvun musiikista harvoin löytyy musiikkina
kuunneltavaa. Kaikki kunnia Henz´elle, viulisti
Pekka Kuusistolle ja Radion sinfoniaorkesterille
johtajineen; kaikki varmasti täysin päteviä.
Heti aluksi minulle tuotti epäselvyyttä milloin
soittimien virittelyn jälkeen alkaa varsinainen
esitys. Soittimien virittelyn tapaista
vinguttelua olikin sitten koko esitys. Vain
hetkittäisiä kohtia taisi vajaan puolen tunnin
aikana olla sellaisia, joilla oli jotain tekemistä musiikin kanssa.
Olisi mielenkiintoista tietää millainen "hitti"
tästäkin teoksesta tulee ja milloin. Minä en
sitä päivää kyllä tule näkemään.

Minä en taivu myöntämään sitä kliseetä, että en
"ymmärtäisi" tätä modernia musiikkia. Väitän
ymmärtäväni sitä yhtä hyvin tai huonosti kuin
esim. Mozartin, Bachin, Beethovenin ja muiden
vastaavien säveltämää musiikkia.

Ken haluaa iltansa pilata voi sen tehdä
kuuntelemalla konsertin uusinnan 9.5.
Samalla voi latistaa äitienpäivätunnelman.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla on sama tunne joskus tämän modernin musiikin kanssa. Sama pätee myös kaikkiin modernin taiteen lajeihin.

Tuntuu kuin nykytaiteilija ei saisi/voisi/haluaisi tuottaa mitään klassisen taiteiden kaltaisia teoksia muuten kuin harjoitustöissään, koska sen tuntuu liian triviaalilta. Siksi hänen on luotava tavalla tai toisella jotain aivan uniikkia, joka voi sitten olla vaikkapa turhautuneen kuuloista (soitto)instrumentin kalistelua, värien roiskintaa kankaalle tai omituista liikehdintää näyttämöllä jne. Toisaalta, kuvastaahan tuollainen tyyli tätä aikakautta.

Lisäksi minusta tuntuu myös siltä, että useinmiten nykytaiteita ymmärtää vain niiden opiskelija tai ammattilainen ja ovatkin tarkoitettu vain sellaiselle viiteryhmälle. Nykytaiteiden ilmentymät voivat viimeisen päälle noudattaa sääntöjä ja olla sinällään alansa huippuja. Tavalliselle tallaajalle ne eivät vain yksinkertaisesti voi avautua.

Se mitä minä haen taiteista (modernista tai klassisesta) on jotakin kauneuteen yms. liittyvää, jotain sellaista mikä koskettaa sisintä, mutta ei suinkaan käännä sitä ympäri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuulostelija kirjoitti:

o mores. Kuuntelinpahan radiosta 7.5. mm. Hans
Werner Henze´n viulukonserton nro 3.
Tulipahan jälleen kerran todettua, että
1900-luvun musiikista harvoin löytyy musiikkina
kuunneltavaa. Kaikki kunnia Henz´elle, viulisti
Pekka Kuusistolle ja Radion sinfoniaorkesterille
johtajineen; kaikki varmasti täysin päteviä.
Heti aluksi minulle tuotti epäselvyyttä milloin
soittimien virittelyn jälkeen alkaa varsinainen
esitys. Soittimien virittelyn tapaista
vinguttelua olikin sitten koko esitys. Vain
hetkittäisiä kohtia taisi vajaan puolen tunnin
aikana olla sellaisia, joilla oli jotain tekemistä musiikin kanssa.
Olisi mielenkiintoista tietää millainen "hitti"
tästäkin teoksesta tulee ja milloin. Minä en
sitä päivää kyllä tule näkemään.

Minä en taivu myöntämään sitä kliseetä, että en
"ymmärtäisi" tätä modernia musiikkia. Väitän
ymmärtäväni sitä yhtä hyvin tai huonosti kuin
esim. Mozartin, Bachin, Beethovenin ja muiden
vastaavien säveltämää musiikkia.

Ken haluaa iltansa pilata voi sen tehdä
kuuntelemalla konsertin uusinnan 9.5.
Samalla voi latistaa äitienpäivätunnelman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu