Poikakaverini kanssa ollaan oltu 2 vuotta yhdessä.. Meillä on nyt ollut todella vaikeaa.
Meillä oli tässä yhdessä vaiheessa "ero".. hän vei kaikki tavarat pois. Tätä kesti 3 viikkoa ja hän tuli takaisin. Nyt sen jälkeen asiat on muuttunut. Emme ole enään niin halihali pusipusi, ja kun mä sitä niin kaipaan, koska mä tartten sitä läheisyyttä muullakin tavalla kuin seksillä. Seksi meillä on edelleen mitä mahtavinta. Poikakaverini kaverit ovat vaan menneet mun edelle. Kun viikonloppu saapuu, perjantaina hän menee suoraan kaverillensa ja tulee meille joskus yöllä.. Ja sitten yleensä lauantaina ryyppää.. ja sunnuntaina mun kans voi sit olla koko päivän kun on krapula.
Mua ehkä eniten tässä nyt kalvaa se kun ei olla eikä tehdä asioita yhdessä. Asun kotona vielä ja hänkin asuu meillä,mun kotona mutta pahalta tuntuu kun on ilta ja hän sanoo että lähtee kaverinsa kanssa ajelemaan, eikä harkitte kysymään mua mukaan niinkuin ennen. Yksinoloa mä koen tässä ja paljon. Oon yksinäinen. Eroa mä oon miettinyt mutta en uskalla tehdä päätöksiä, koska aattelen jos tämä on jokin vaihe suhteessa..Kertokaa mitä pitäisi tehdä? Onko teillä ollut samanlaisia ongelmia?
Mä rakastan paljon mun poikakaveriani, mutta mulla alkaa keinot loppumaan sen suhteen että saisin hänet ajattelemaan mua enemmän kaikissa asioissa..
Meillä oli tässä yhdessä vaiheessa "ero".. hän vei kaikki tavarat pois. Tätä kesti 3 viikkoa ja hän tuli takaisin. Nyt sen jälkeen asiat on muuttunut. Emme ole enään niin halihali pusipusi, ja kun mä sitä niin kaipaan, koska mä tartten sitä läheisyyttä muullakin tavalla kuin seksillä. Seksi meillä on edelleen mitä mahtavinta. Poikakaverini kaverit ovat vaan menneet mun edelle. Kun viikonloppu saapuu, perjantaina hän menee suoraan kaverillensa ja tulee meille joskus yöllä.. Ja sitten yleensä lauantaina ryyppää.. ja sunnuntaina mun kans voi sit olla koko päivän kun on krapula.
Mua ehkä eniten tässä nyt kalvaa se kun ei olla eikä tehdä asioita yhdessä. Asun kotona vielä ja hänkin asuu meillä,mun kotona mutta pahalta tuntuu kun on ilta ja hän sanoo että lähtee kaverinsa kanssa ajelemaan, eikä harkitte kysymään mua mukaan niinkuin ennen. Yksinoloa mä koen tässä ja paljon. Oon yksinäinen. Eroa mä oon miettinyt mutta en uskalla tehdä päätöksiä, koska aattelen jos tämä on jokin vaihe suhteessa..Kertokaa mitä pitäisi tehdä? Onko teillä ollut samanlaisia ongelmia?
Mä rakastan paljon mun poikakaveriani, mutta mulla alkaa keinot loppumaan sen suhteen että saisin hänet ajattelemaan mua enemmän kaikissa asioissa..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Se on sinun kanssa pelkästään seksin takia. Yleensä kun tulee ero ja huomaa että ei saa uutta naista iskettyä, niin aletaan lämmittelemään sitä edellistä. Näitä on nähty omassakin kaveripiirissä vaikka kuinka ja paljon. Varmaan 1/10 kerran katkaistusta suhteesta on ottanut uutta tuulta alleen.
Eli suomeksi: Jätä se kaveri.
Ei se auta vaikka sinä kuinka paljon sitä rakastaisit jos vastapuolta ei enää niin palavasti kiinnosta.
Mä oon yrittänyt kysellä siltä että haluaako se olla mun kans ja rakastaako se mua niin se aina hermostuu (kun kuulemma koko ajan kyselen ja jankkaan) ja sanoo että mieti järjelläs.. Voiko se tosiaan seksin takia olla mun kans? Mä oon sen ensirakkaus.
Ja ei me todellakaan harrasteta seksiä joka päivä. mutta silloinkuin harrastetaan niin se on mahtavaa..
Vaikka teillä nyt tuota yhteistä taivalta on vähän pidempäänkin ollut, niin kyllä sitä silti luulisi että jos on oikein kovasti rakastunut toiseen, niin kyllä sen sanoilla ja teoilla osoittaisi. Eli ei lainkaan kyseisellä tavalla.
Tokihan voi olla että kaverilla on jotain muita murheita elämässä mitkä ahdistaa ja vituttaa joten tavallaan purkaa sitä tällä tavalla myös sinuun.
Mitä tulee vielä tuohon itse eroon, niin tietysti on aina mahdollista että joitakin se yhteiselo alkaa jossain vaiheessa hieman rassaamaan, jolloin tarvitsee sitä aikaa ihan itsekseenkin. Tarkoittaa myös sitä, että itse suhteessa ollessaankin on ihan ymmärrettävää että kaveri viettää välillä aikaa omassa "jengissä" ilman sinuakin. Mutta silti tuollainen käytös on ainakin minun mielestä jo vähän yliampuvaa.
Miksei mulla ole ollut koskaan sellasta muijaa, joka pelkästään kokkaisi ruokaa, ja odottaisi jalat levällään, kun suvaitsen saapua kapakasta kotiin(jollei onnistanut muitten kanssa..)...
Oikeasti: jos aiot saada muutosta, eroa.
"Seksi meillä on edelleen mitä mahtavinta."-uskotko edes itte tuota...? Tai sitten olen vaan vanhanaikainen, sillä mää epäilen pahasti, että esileikkinä harvemmin toimisi se, että häivyn kapakkaan äijien kanssa ryyppäämään...ei jumaliste, missä tällaisia naisia on?
Auon ja marisen joka asiasta niin sei auta asioiden muuttumiseen millään tavalla. eli mun pitäis suvaita kaikki niin asiastkin muuttuis. Sillon kun meillä oli kaikki hyvin niin se on kyllä totta että kaikki ongelmat mitä meillä oli johtu musta, koska olen tempperamenttinen, sanon tosiaanki mitä sattuu ja loukkaavasti ja poikakaverini aina hoki mulle että jossei asiat rupea muuttumaan niin hän haluaa erota koska satutan häntä. Mutta nyt asiat on toisin.. Mä yritän sanoa että ei näin voida jatkaa jne.. Ja nyt viimme kerroilla kun hän on ryypännyt niin on itkenyt ja puhunut meidän suhteesta kavereillensa..kai sekin kertoo jotain että hän rakastaa mua?
Onko oikeasti miehet niin että ette kestä pään aukomista ja sitä että nainen on suustansa vahvenpaa luokkaa kun mies? eli nainen tipauttaa miehen sanoilla alas..
Jahas, taas tätä. Olen temperamenttinen = asetan välittömät impulssini ja psyykkiset paineeni miehen hyvinvoinnin edelle. Olet nyt sitten rankaissut miehestäsi kaikista pikku asioista iskemällä häntä arkoihin kohtiin. Ei ihme, että häneltä on mennyt kunnioitus sinuun. Nyt sitten kannat ajattelemattomuutesi ja piittaamattomuutesi hedelmiä.
Nyt vaihtoehtoina on sitten ilmeisesti ero tai "hyvitysaika". Niele kiltisti roolisi etnisesti suomalaisena thaityttönä ja omistaudu miehesi tekemiseksi tyytyväiseksi. Se on vähintä mitä voit itsekkään temppuilusi jälkeen tehdä. Muista myös pitää pitää ulkonäkösi kunnossa, tarjoa miehellesi omistautunutta seksiä (suihinotot yms) ja osoita kunnioitusta ja arvostusta (mm. lopettamalla se kitinä).
Tosiaan vaikuttaa suhteeseen näin negatiivisella tavalla..Mutta en tiiä kauan mä jaksaisin tätä että mä en saa sanoa enää mihinkää mitää ja mennään niinku mies haluaa.
Oon tosiaan tehny paljon asioita mitä mies on halunnut ja siitä on vähä yli kk kun hän antoi meille vielä mahdollisuuden. Eli tätä on jo kk jatkunut, tosin oon vinkunutkin mutta ihan tosi asioita oon nyt sanonut ja kysellyt mutta kun mä vingun, raivostuttavaa.
Noh....etkö voisi mennä itsekin? Tai ainakin teeskennellä meneväsi samoin ehdoin kuin miehesi..siis
-poikaystäväsi. Jos alkaa rajoitamaan sun menojasi ja vaatimaan selittelyjä, muttei ole itse valmis samaan, mitä luulet että kannattaa tehdä. Miksi ihmeessä arvostat itseäsi niin vähän, ettet odota sitä oikeaa vaan makaat jonkun toisen hoitona, koska se sinä olet, et mikään likkakaveri.
Parisuhde ei ole koko ajan kyhjäämistä ja yhdessäoloa, mutta se on toisen kunnioittamista ja toiseen luottamista. Sitä että ajattelee miltä siitä siitä toisesta tuntuu, eikä vain itseään koko ajan.Jos näitä ominaisuuksia ei löydy, voi puhua jostain muusta suhteesta...
Eipä mieskään ole jaksanut sinun pohjatonta egoismiasi, että aina pitäisi mennä kuten sinä haluat. On se kumma, että parisuhteissa ei tajuta, että ennemmin tai myöhemmin "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Kaikki miehet vaan eivät ole sillä tavalla verbaalisia, että osaisivat tai haluaisivat pukea tuntonsa sanoiksi. Naisen kanssa sitä sanoiksi pukemisen taidetta tullaankin sitten tarvitsemaan, jos selittelyn tielle lähdetään. Niinpä miehet sitten yleensä vastaavat saamaansa kohteluun teoillaan.
Otahan nyt kiltisti lusikka kauniiseen käteen, lopeta marttyyrina oleminen ja kitinä ja mene vaikka lainaamaan kirjastosta vaikka filosofiaa käsittelevä opus. Tai oikeastaan joku lainopillinen teos voisi olla vielä parempi. Ihan vain, että oppisit ajattelemaan asioita järjellä ja objektiivisesti kummankin näkökulmat huomioiden. Siihen tarkoitukseen juuri lainopilliset kirjat voivat olla erinomaisia.
Jos nyt oikein arvaan, niin et tule tätä tekemään, koska kaipaat vain nopeita ja helppoja vastauksia. No, Siperia opettaa aikanaan.
olemaan.. On vaikea tehdä kuinka toinen haluaa.. Mutta se on itsekkin painottanut sitä että heti kun lopettaisin tämän vinkumisen ja marisemisen niin asiat vois muuttua. Kuulemma häntä ei huvita olla mun kans jos se vinkuminen alkaa joten hän ns. kostaa sen sillä sitten että lähtee pois ja tulee sittenkun huvittaa.. Eilen hän oli koko päivän mun kans kun sanoin että tämä yksinolo on perseestä ja että tätäkö mun elämä tulee olemaan että joudun olla yksin. Riitahan siitäkin nyt tuli aikaan mutta pieni askel oli jo se että se oli mun kans, ajatteli mun tunteita.
Tuntuu etten enää viitsi kysyä häneltä mitään että "tehtäiskö/mentäiskö" kun tiedän mikä vastaus aina on.. ja se että en viitsi niin enään halailla ja pussailla kun en uskalla, pelkään torjuntaa..
Aika ja ikä opettaa perisuhteessa toimimista. Useilla ihmisillä käy niin että nuorena suhteet saattavat epäonnistua koska ei ole vielä henkisesti tarpeeksi kypsä parisuhteeseen. Esimerkiksi minulla on takana epäonnistuneita parisuhteita joista olen kuitenkin oppinut kuinka kannattaa toimia ja kuinka ei kannata toimia. Olen oppinut myös itsetuntemusta ja sitä mitä haluan parisuhteelta. En halua sanoa mitenkään loukkaavasti mutta minun mielestä teidän molempien käytös saattaa olla hieman epäkypsää parisuhteeseen. En voi tietenkään tietää varmaksi kun en tunne teitä enkä teidän parisuhdetta. Jokatapauksessa kun suhteessa ollaan tosissaan silloin suhteeseen myös panostetaan tosissaan. Yksi tärkeä asia on mm. toisen kunnioittaminen. Jos toiselle nalkuttaa ihan kaikesta ei se ole kunnioittavaa. Mutta ei ole myöskään kunnioittavaa olla koko ajan baarissa tms. Ei ole kunnioittavaa dissata se mitä toinen sanoo. Minun mielestä tilanne vaikuttaa tulehtuneelta eikä siihen lisä valitus auta. Jos toisesta välittää ja rakastaa haluaa toisen hyvinvointia. Kannattaa molempien miettiä että teettekö kaikkenne toistenne hyvinvoinnin eteen. Tsemppiä.
Meillä on hiukka samantyylistä, joskin ongelmat eivät samanlaisia. Mies ei juo enkä minä mielestäni nalkuta mistään. Ongelma on ollut siinä, että olen sanonut ääneen, että en meinaa jaksaa (omia hommiani) ja olen väsymyksen vuoksi jättänyt välillä iltaisin siivoamatta. Tämä on vaivannut miestä ja riitelimme tilanteestamme. Nyt molemmat yritämme paremmin, minä olla valittamatta ja pysyä rauhallisena kaikkien arjen askareiden keskellä ja laittaa kodin joka ilta siihen kuntoon, että aamulla ei sotku rassaa, ja hän osallistumalla minun elämääni enemmän. Nyt meillä on ollut parempi yhdessä. Jouduin todella vaatimaan häntä pukemaan sanoiksi ne asiat, jotka häntä harmittavat, ja esitin hänelle vaatimuksen, että vähintään kerran viikossa tuomme toisillemme tiettäväksi ne asiat, jotka toisessa/toisen toiminnassa rassaavat, jotta toinen saa mahdollisuuden muutokseen. On kamalaa, että hautoo jotain asiaa mielessä viikkotolkulla ja sitten se vuotaa yli äyräiden ja ero on lähellä...vain sen takia, että ei ole viitsinyt sanoa toiselle, mikä mättää...eikä toinen ole osannut lukea toisen ajatuksia telepaattisesti.
Kuulla välis että vika ei ole ainoastaan poikakaverissani, sitä olen saanut kuulla koko ajan ja kavereiltani kun tuntuu paremmalta kuulla että vika olis mussa.. Mulle on nyt kaverit sanoneet että eroeroero, mutta mä en halua kun mä haluaisin tämän suhteen toimivan vielä, jos se kerran ennenkin on hyvin toiminut niin miksei enään? kun molemmat rakastaa toisiaan ja haluaa olla. Oon tehnyt nytten sitä virhettä että jos asiat ei ole mennyt niinkuin olisin halunnut niin oon hermos päissäni laitellut poikakaverilleni viestiä että "hae tavaras, oon pakannut ne jo. Tuonko ne johonkin" Vastaus on ollut aina EI. Ehkä hän ei välis ota ollenkaan tosissaan mun "ero" puheita koska olen hokenut koko ajan tohon tyyliin ja tiedän että se on VÄÄRIN.
Miehet kyllä välis on hyvin vaikeita tapauksia puhumaan tunteista, varsinkin tämä mun omani. Eilen kun katsottiin tvtä ja katsoin poikakaveriani niin muistelin vanhoja tapahtumia ja itkin, oli kauhea kaipuu entiseen.
Itkisin varmaan onnesta jos saisin häneltä kuulla kuinka ihana mä oon ja kuinka hän rakastaa mua mutta kun en kuule enkä halua painostaa sanomaan niin jos hän ei pysty.. Niin kauheaa tuskaa oon kuulemma hänelle aiheuttanut sanoilla. Siitä oon kyllä ylpeä ja onnellinen että hän halus vielä yrittää ettei jättänyt mua lopullisesti mun typeryyden takia. Sen mä sanon että hän on heikko ihminen, saisin hänet heti riita tilantees sanoilla murrettua, mutta enään en sitä halua tehdä, kun kerran oon satuttanut häntä niin.
Itse on vaikea ajatella etttä sanoilla voi satuttaa toista niin paljon, koska mä en ikinä ota sanallisia suun soittoja pahalla itseeni vaikka kuinka pahasti joku sanois. Muistan aina koulussakin (ala- ylä- ja ammatikoulussa) kun olin loukkaavien sanojen takia puhuttelussa, joka vuosi. Äitikin on aina sanonut että "mieti mitä sanot"...Mielestäni puolet on ollut sellaisia asioita mitä oon sanonut ollut mitätöntä paskaa mitä en ikinä ottaisi itseeni niin se onkin loukannut toista täysiä.
Muistan ex-poikakaverini kanssa oli sama homma, ex valitti kaverilleni että kun mä puhun niin ilkeesti ettei jaksa kuunnella.. Mutta se oli vähä puolen ja toisin se sanallinen loukkaaminen.. ja sitten sillä oli vähän väkivaltaakin mua kohtaan kun tarpeeksi kauan ärsytin sanoilla.. mutta se siitä! voin toki kertoa koko elämän kaareni kun niin hyvin tulis juttua :D On ihana lukea muiden mielipiteitä! kiitos
Se että osoittaa tunteensa ei ole heikkoutta. Miehesi ei ole heikko ihminen. On vahvuutta osoittaa tunteensa ja kertoa niistä. Ehkä sinunkin kannattaisi opetella tunteidesi tunnistamista sen sijaan että purat kaiken vihaisuudeksi.