Näistä isän- ja äitienpäivistä on nyt palstalla keskustelua, niin kannanpa korteni kekoon minäkin. Anoppini on kova muistamaan sukulaisiaan näiden syntymäpäivinä. Muistettavia löytyy oman ja miehensä juhlien lisäksi lapsenlapset 11 kpl, omat lapset 5 kpl, vävy 1 kpl ja miniät 2 kpl. Kaikkia muistetaan syntymäpäivinä, useita nimipäivinäkin paitsi toista miniää ei koskaan ja se toinen miniä olen minä. Minä olen kaiken lisäksi vielä niin lapsellinen tyyppi, että olen pahoittanut asiasta mieleni. Olemme avioliitossa olleet mieheni kanssa jo pitkään ja jo ennen naimisiinmenoamme loppui muistaminen. Syntymäpäiväni on kyllä edelleen siellä samassa mustassa muistikirjassa missä muidenkin mutta jostain syystä sitä ei muisteta. Syntymäpäivälläni ja anopin syntymäpäivällä on yksi päivä väliä. Silti anoppi ei vaivaudu osoittamaan että piittaisi. Omat juhlansa hän toitottaa suureen ääneen jotta kaikki varmasti muistavat. Harmittaa. Miksi kaikki muut muistetaan ja yksi jätetään laskuista pois joka vuosi.
Epäreilu kohtelu
Miniä non-grata
252306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Eikä harmita yhtää. En edes tiedä keitä anoppini muisti enkä halunnutkaan tietää. Nykyään hän ei dementian takia muista enään muut kuin omat lapsensa joita kai ei unohda ikinä, lapsenlapset, miniät ja vävyt ovat jääneet unholaan. Meillä ei ole lapsia eikä siten ole tarvetta aikuistenkaan syntymäpäivien muistelemiseen, ainoastaan ne viiskymppiset ovat sellainen kohokohta jotta on kerätty jokin yhteis lahja, muisto esine. Joka vuosi sitä vuodella vanhetaan ja ihan tympeätä siitä niin isoa numeroa tehdä kuin pikkukakara. Ennemmin meillä juhlitaan pääsiäistä, vappua, juhannusta, itsenäisyyspäivää, joulua, uuttavuotta ja siinnähän sitä jo riittämiin. Minä kääntäisin tuon harmituksen edukseni niin ettei tarvitse anopinkaan merkkipäiviä muistella. Mä tunnen kuinka on niin helpottavaa että voi joulunkin viettää ilman lahjarumbaa nautiskellen vain joulun rauhasta. Säälien katsen kun ihmiset otsa hiessä käärii krääsää kauniiseen kääreeseen ja nauhoihin joilla tukitaan kaikki roskikset. Sitten pidetään kirpputoreja jotta pääsee krääsästä eroon. Meille ei paljoa turhaa krääsää kerry ja se vähä on lahjoitettu pois. Omat vanhempani haluavat väkisin jotain jouluna antaa ettemme ole eriarvoisessa asemassa kuin lapsiperheet vaikka tietävät etten lahjoista perusta, niin antavat lahjakortin jotta saan hakea sellaista mikä ei jää nurkkiin lojumaan. Me kun olemme omavaraisia, hankimme itse kaiken tarpeellisen ja tarpeetonta en halua nurkkiin. Mitään merkkiastioitakaan en keräile kun ei niitä saa hautaansa mukaan niin mitä sellaisella turhikkeella tekee, ihan tavallisilla pytyillä olemme selvinneet tähänkin asti ja saaneet sapuskan kurkusta alas. Itse en ole koskaan halunnut elää perinteiden mukaan ja niin kuin muutkin tekevät vaan haluan laittaa arvot erilaiseen järjestykseen omassa elämässä.
Anopilta. Sinä kääntäisit eduksesi ettei tarvitse anopinkaan merkkipäiviä muistella. Noin sanoi miehenikin ja silti HÄN tekee ison numeron anopin merkkipäivistä ja pyytää minua osallistumaan lahjan hankintaan eli valitsemaan ja käärimään. Kaikille hänen sukulaisilleen olen lahjat hoitanut ja muistanut, silti hän sanoo minulle noin. Myös anoppini muistuttaa minua jotta varmasti muistan kaikkia mieheni puolen sukulaisia heidän merkkipäivinään. Mutta ehkäpä vika onkin todella asenteessani, en osaa antaa pyyteettömästi vaan odotan saavani samaa kohtelua mitä kaikki muutkin saavat ja odotan että joku näistä muistamistani henkilöistä myös muistaisi minua siksi koska muistan heitä. Totean taas että minulla on paljon opittavaa ihmisenä, omaa luonnettaan voi loputtomiin yrittää vahvistaa ja kehittää.
Nyt rupeat lakkoon anopin ja miehen sukulaisten muistamisten suhteen. Anna miehen hoitaa oman sukunsa lahjat ja muistamiset. Jos teillä on kummilapsia, niin niiden muistamisesta voit huolehtia. Jos mies pyytää sinua lahjan hankintaan, niin muistuta häntä vastavuoroisuusperiaatteesta ja ilmoita napakasti, että et osallistu.
Olen samaa mieltä, että yhden unohtaminen ei ole reilua.
Miten joulu menee ? Saatko miehen suvulta joululahjoja ?
ja jätin muistamatta niitä, jotka eivät minua muistaneet. Enää ei tarvitse miettiä montaakaan lahjaa. Minulle on siitä tullut rauhallinen mieli ja olotila. Eivät he tai hän ajattele sinua silloinkaan, kun sen lahjan saavat. Mielestäni asioiden tulee tapahtua vastavuoroisesti. Se ei ole kasvun paikka, se on vain elämää; kohtele heitä niinkuin he sinua kohtelevat. Joku muu saa vuorostaan kasvaa.
Miksi ihmeessä osallistut mitenkään anopin synttäreiden valmisteluihin ja lahjojen ostamiseen?
Minä muistan vain ja ainoastaan niitä, jotka muistavat minua. Sama koskee yhteydenpitoa, olenkin karsinut yhteydenpitolistalta jokaisen, joka ei ole jaksanut itse pitää koskaan yhteyttä tähän suuntaan.
suosittelen niin metsä vastaa-strategiaa kaikille muillekin.
Fiksutapa olisi muistaa myös sinua vaikka kortilla. Tuo on osoitus että ei niin välitä sinusta. (kiusaamista) Laitatko itse anopillesi korttia lahjaa ym. Jätäppä seuraavalla kerralla pois.
Anoppi lähettää minulle tai lähetti kaikki kortit mitä vaan voi maa päällään kantaa.
Vaan sitten vaatii minultakin samaa, juu, pistin korttia tuossa viimoset 18 vuotta oikein urakalla, eli niin kauan kuin lapseni asui kotona.
Kun ne kortit oli aina väärin valittu, valitusta ja valitusta. Siis valittaa kortin valinnasta!
" kun muut ne laittaa huumorikorttia"
Kyllä minäkin vaan niin lapsellinen olin kun anoppi valitti saamastaan ruusukortista, niin minä likka pistin ruusua vaan joka vuosi. Senkun ruusukuosi vaan isoni. :D :D
Kun lapseni, se viimeinenkin muutti pois kotoa, niin minultakin loppui kortin värkkääminen kuin seinään.
Sama täällä että ei muisteta edes Jouluna. En muista minäkään. Tuntuuhan se pahalta ja arvaan sen, ilkeyttähän se on. Ilkeyttä on minunki puolelta nykyään, sillä en laita kortin korttia enkä soita!
Olipa huojentavaa, että löytyi toinenkin lapsellinen tyyppi, joka loukkaantuu samasta asiasta! Anoppini on juuri samanlainen kuin sinun eli "unohtaa" syntymäpäiväni tai ainakaan ei muista ikääni oikein... (olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta 15 vuotta).Ymmärtäisin asian, mikäli kyseessä olisi hajamielinen ihminen, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Poikansa on ainoa lapsi ja meillä ei ole omia lapsia, joten muistettavien määrä ei päätä huimaa. Anoppini täytti itse tänä vuonna pyöreitä, joten järkkäsin hänelle lahjaksi yhteisen ulkomaanmatkan; ajattelin että tänä vuonna hän muistaisi minua syntymäpäivänäni edes tekstarilla, mutta mitä vielä! Nyt olenkin nostanut kädet pystyyn anopin suhteen - miksi nähdä vaivaa ihmisen eteen, joka ilmiselvästi ei pidä minua muistamisen arvoisena? Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa...Anoppini näkee minut kilpailijanaan, ei perheenjäsenenään, mikä tekee minut todella surulliseksi. Suuntaa sinäkin miniä non-grata huomiosi hyviin asioihin elämässäsi, jätä anoppi omaan arvoonsa äläkä missään nimessä suostu hänen kynnysmatokseen!
Epäsuosiossa olen minäkin. Alussa tuntui aika pahalta mutta en enää jaksa välittää, vaikka miestänikin hän aina muistaa. Jos joskus sattuu kirjoittamaan nimeni johonkin, niin se on väärin... (olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta).
En sitten tiedä onko se lapsellista vai ei, mutta kyllähän tuollainen pois ja ulos jäädyttäminen vähän sattuu, kun huomaa, että muita muistetaan jatkuvasti.
Kun sulla on synttärit kutsu nämä ihmiset teille juhliin?
Kuulostaapa niin tutulta! Varsinkin tuo, että pidetään hirveätä elämää muiden synttäreistä ja lahjoista ja lähetellään minulle (minuälle) vaikka minkälaista muistutusta lahjoista ja lahjalistoja ja sitten yksikään noista miehenpuolen sukulaisista saati anoppi ei muista minua mitenkään merkkipäivinä.
Alkuun kun kutsuin syntymäpäiväjuhliliin tms. niin maireana sanottiin, että "lahja tulee myöhemmin", mutta siinä vaiheessa kun lahjat olivat jo viideltä vuodelta "tulossa myöhemmin" tajusin juonen :-)
Ostelin siis kiltisti miehen puolesta lahjat koko suvulle, ja osallistuin kimppalahjoihin. Sitten kun mies täytti 30-vuotta ja hommasin hänelle mieluista lahjaa (rannekello) ja kysyin miehen sukulaisilta halukkuutta osallistua yhteislahjaan ITSE VALITSEMALLAAN summalla niin eipä ollut kiinnostuneita. Lahja oli kuulemma LIIAN kallis (maksoi 200 euroa) ja he eivät voi osallistua siihen edes 5 eurolla, kun on ne periaatteet.
Aikaisemmin ei kyllä periaatteet olleet rajoittaneet kimppalahjojen hintaa, kummilahjaksi ostettu 70-90 euron lahjoja ja lapsenlapsille 180 euron suksipaketteja. JA niissä kimppalahjoissa sentään on ollut fixattu osallistumismaksu (esim. 20 euroa, tai enemmän).
Siihen loppui meidän kimppalahjoihin osallistuminen, lopullinen niitti oli vielä kummilahja (maksoi 90 euroa) ja sitten kun kyselin että paljonko on meidän osuus niin sanottiin että "kun teitä on KAKSI niin teidän osuus on 2/5 osaa". Porukassa oli myös kaksi muuta pariskuntaa (ja yksi sinkku) mutta nämä muut pariskunnat oli laskettu kätevästi aina "yhdeksi" osallistujaksi. Grrrrr...
Anoppi hieman loukkaantui, kun sanoin että meidän perheestä tällä kertaa lahjaan osallistuu vain mieheni, ja kommentoi että "Korttiin kirjoitettiin kyllä sinunkin nimesi, että kyllä sinunkin pitää maksaa". Siinä vaiheessa kysyin, että pyysinkö lisäämään nimen korttiin?
NYT tilanne on sitten niin, että me emme osta lahjoja enää, koska niistä tulee aina niin kova riita. Ja lisäksi ärsyttää aina tuo yksisuuntaisuus. Joo, tiedän, olen lapsellinen, mutta lahjojen kerjääminenkin on melko lapsellista!
Hei vaan, et kyllä ole lapsellinen! Voi kuinka teitä onkaan vedätelty! Todella härskiä touhua. Tuo on epäreilua kohtelua jos mikä! Tuo laskuperustekin, miten voidaan perustella se että muut pariskunnat ovat "yksi" ja te pariskuntana "kaksi"! Ja miehesi lahja niin kallis muka ettei voi osallistua ollenkaan! Miten ihmiset voivatkaan olla röyhkeitä! Mietin, mitä ihmeen syitä voisi löytyä sille jotta teitä noin kohdellaan. Ensimmäisenä mieleeni tuli kaksi asiaa. Joko te olette liian kilttejä ja muut eivät arvosta teitä pätkääkään tai sitten teillä on raha-asiat paremmalla tolalla muiden silmissä kuin heillä itsellään. Lieneekö sitten syy kumpikaan näistä, se on asia erikseen...
Ei kannata osallistua mihinkään tuollaiseen.
Muistan kun nuorempana kavereillani oli tapana ostaa porukalla suht kalliita lahjoja ja kun tuli minun "vuoroni", sainkin pari pulloa olutta. Seuraavan kerran kun oli tuparit, joihin ostettiin kallis lahja, en osallistunut ja vain vittuilin juhlissa kaikille lahjojenantajille haukkuen lahjat onnettomiksi, surkeiksi ja ideattomiksi.
Jooh, ei ollut kovinkaan aikuismaista, mutta jos viuttaa niin minä kyllä puran sen vitutuksen aiheuttajiin.
Syytä mietiskellen, niin itse sanoisin tuon, että eivät arvosta meitä pätkääkään, mutta todellisuudessa syy voi olla noissa raha-asioissa. Ehkä, tiedä sitten.
Helpotti tosi paljon tilannetta, kun lopetimme lahjojen oston ja osallistumisen kimppalahjoihin. Vieläkin tulee välillä raha pyyntöjä, mutta ovat vähentyneet kovasti.
Tässä on varmaan taustalla laajamittaisempaa lempilapsi-mustalammas- asettelua lapsien kesken..
Aikaisemmin ihmetytti, että miksi miehen toiselle sisarukselle piti ostaa kaikki valmiina ja "koko suku kimpassa" telkkarit, pesukoneet jne jne ja sitten toiselle lapselle ostettiin tyyliin pyyheliinoja 2 kpl. Silloin opiskelijana ei varmaankaan ollut vielä tuloeroja, että olisi voinut rikkaammaksi syyttää.
.. anoppini muisti kyllä ennen omat synttärini yms. Eipä "muista" enää.. eikä "muista" tytärtänikään enää vaikka tämä on riitoihin täysin syytön..
Näin se meilläkin kääntyi kun perheeseen tuli oikea miniä, ihan vallan avioliiton kautta ja kun vielä teki niin kuin naisen pitääkin ja pyöräytti muksuja, oli jako jo selvä. Toisaalta itseäni ei vaivaa yhtään se, että minua ei enään muisteta, kun näin säästyn myös noloilta lahjoilta mitä anopilta sain, kuten keittiövälineet (naisen paikka on keittiössä!), vaatteet ja koristekrääsä, mitä hän itse kerää...
Mulla oli aikoinaan sama keissi, olin se paha miniä ja toisella veljeksellä hyvä miniä. Tämä johtui siitä
että mun naimisiin mennessä olin pienen tytön yh eli en suvulle tarpeeks hyvä.
Noista lahjoista samaa mieltä, esim keittokirjaa, (vihje siitä että en osaa tehdä ruokaa), rumia
koristemaljakoita (yäks), talouspyyhkeitä (onko meillä sotkuista).... ja pahin: VAAKA !
Siis henkilövaaka. Siinä oli jo naurussa pitelemistä.
Koskaan nimittäin en oo ollut ylipainoinen....
saanut vaa´an. Samoin keittokirjaa, keittiövälinettä, ja minulle pahin kaikista oli ne jättikokoiset mammamalliset pikkuhousut ..niitä katsellessa en tiennyt itkeä vaiko nauraa.
Juu, muutuin minäkin hirviö-miniäksi toisen minikän pyöräytettyä lapsenlapset maailmaan..mutta jokin sanoo minulle että sekään ilo ei anopille ole pitkäaikainen. Uskoisin toisenkin minikän saavan pian tarpeekseen anopista.
Entä mitä anoppi haluaa viestittää kun ostaa kolme numeroa liian pienet housut? Tai kattauskirjan, Miten miellytät miestäsi -oppaan tai samaa hajuvettä kuin omansa on????
Mitäpä jos vastaus olisi se kaikkein yksinkertainen: anopin päässä ei paljoa liiku...?
Jos siis muu käytös ei ole linjassa omituisten lahjojen kanssa.
Meikäläisellä on sentään huumorintaju vielä tallella, miehen sukulaiset on kyllä yrittäneet sitä tappaa kaikenmoisin keinoin...
Minusta olisi parempi kun kertoisivat suoraan, miksi en "kelpaa", mutta sitä lienee turha toivoa. Niin ja mielestäni voisivat kyllä ihan jättää nimeni pois joulukorteistakin, mitä turhaa, siitäkin näkee, että olen jotenkin "liikaa" kun nimeni tungetaan pikkuruisella tekstillä mieheni normaalilla kirjoitetun viereen.
Naurettavaa touhua, miten aikuiset ihmiset voivatkaan olla niin pikkumaisia?
Niin, kyllä juuri tällaisista pienistä asioista huomaa sen kuka ketäkin arvostaa ja millä tavalla, siis jos ihmisellä ei ole edes sen verran käytöstapoja että pyrkisi näitä tunteitaan neutraloimaan. Edes sen verran että fonttikoko säilyisi samana vaikka sen epämieluisan nimen joutuukin kirjoittamaan...
Kun se niiden pikkumaisuuskin tuntuu jotenkin niin hirveän turhanaikaiselta. Onkohan heillä sitten hyvä mieli kun onnistuvat pahoittamaan toisen (halveksimansa) henkilön mielen? Outoa... en kyllä ole koskaan keksinyt, miten noihin juttuihin "pitäisi" reagoida, joten en ole reagoinut mitenkään. Mitä mahtavat sitten ajatella minusta, sitä en voi tietää. Minä ainakin pidän heitä pikkumaisina ja ilkeinä. Kun ei ole yhdestä kerrasta kyse vaan jo lähes kahdesta vuosikymmenestä!
kai sinä heität kaikki tuollaiset kortit takkaan sitä mukaa kun niitä saapuu?