työttömät alempiarvoisia kuin normaalit ihmiset?
Ovatko
työtönpoju
13143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eivät ole, mutta ehkä he ovat hieman laiskoja toisinaan?
Pitäisi aina hyödyntää jokainen työtilaisuus mitä tulee eteen.
http://www.youtube.com/watch?v=GhEGz7CsOVc
Ovat.
sellaiselle ihmiselle, joka määrittää ihmisen työn kautta. Itse en ajattele enkä muista koskaan kavereideni tai tuttujen työ- tai työllisyystilannetta, jossei ole työkaverista kyse. Silloinkin lähinnä siinä mielessä, että tulemmeko mahdollisesti tekemään yhteistyötä jossain vai emme. Työttömillä on yleensä enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän rahaa. Siinä olennainen ero työllisiin. Sitten on vielä paljon itseni kaltaisia, joilla työmäärä ja -tilanne vaihtelevat koko ajan.
oletko sellainen "katutyöntekijä"? Et varmasti ole, mut ajattelin varmistaa.
Mutta työttömyys rajoittaa väistämättä noiden ihmisten yhteisöön kuuluvuutta mitä moninaisimmilla tavoilla. Heidän osallisuutensa sosiaalisissa verkostoissa on vähäisempää ja siksi työtön ei ole niin usein "ystävä" edes niille jotka häntä voisivat pitää ystävänä kuin muille ihmisille.
Tällöin työttömän sosiaaliset tarpeet on määritelty yhteisössä vähempiarvoiseksi kuin työtätekevien sosiaaliset tarpeet. Tämä ei toteudu väistämättä yksilötasolla, mutta yhteisön tasolla sitäkin selvästi. Työttömyys rajoittaa monien merkitsevät kontaktit esim. toisiin työttömiin tai vaikkapa mielenterveysongelmaisiin. Tämä tekee sosiaalisista verkostoista usein yksipuolisia ja elämänlaadullisesti ja -sisällöllisesti yksipuolisia - joka johtaa taas siihen että kytkeytminen toisenlaisiin ihmisiin on hetken päästä entistä vaikeampaa.
Työttömyys nykymuodossaan on ihmisiä merkittävällä tavalla eriarvoistava ilmiö.
kohdalla asia tietysti usein on näin. Verkostoja on tosin muitakin kuin työhön liittyviä. Naisilla tässä asiassa on varmasti helpompaa, etenkin jos heillä on lapsia. Myös ilmaisten tai halpojen harrastusten kautta saattaa löytyä yhteisöjä johon kuulua. Nettiyhteisöt on yksi väline, jossa työllä ei ole niin väliä.
Mutta totta se on, pitkäaikaistyötön, perheetön mies putoaa helposti sosiaalisista verkoista, jämähtää lähibaarin nurkkaan istuksimaan. Mutta on niitä sitten poikkeuksiakin aina. Tulee mieleen yksikin tuttu pitkäaikaistyötön (ymmärtääkseni) mies, joka seukkaili pitkän aikaa tohtoris-naisen kanssa...Ja sitä myötä kyllä pääsi/joutui monenlaisiin sosiaalisiin verkostoihin mukaan. Ei tosin pysyvästi..
sittenhän mun työtilanne olis koko ajan hyvä ja vakaa..
Joo, no tää oli huono.. Mut millainen kyssä, sellainen...
Mutta oman arvon määritteleminen työn kautta on tuhoisaa sielulle. Tiedän tämän henkilökohtaisesta kokemuksesta.
Ennen kuin kukaan nihilistirunkkari tulee inisemään sielun käsitteen validiteetista, niin sanon että käytän sitä hyvin toimivana terminä kattamaan ihmisen persoonallisen kokonaisuuden.
Eivät tietenkään ole!
Työttömät ovat äärimmäisen oleellinen osa tulevaa bisnestäni. Ajattelin perustaa suomeen Alligaattori-elämyspuiston jossa on sellainen survival-teema.
Terassiravintolasta äveriäät puistovieraat voivat seurata työttömien vaellusta alligaattori-mangrovesuon läpi. Tilan vastakkaisella puolella on postilaatikko johon on tarkoitus tiputtaa kirje jossa ilmoitetaan kelalle työttömyyspäivät.
Hilpeää hupia koko perheelle! :D :D :D
työttömillä tehdään koko ajan "bisnestä" jossain mielessä.. Työttömät työllistävät monia ihmisiä.
ihmiset? Mitäs ne työttömät sitten on? Normaaleja ihmisiä mun mielestä. Ei kait tyttömyys tee kestään eppäriä? Muuteki mun mielestä kaikki ihmiset noin periaatteessa on normaaleja, kaikki ei vaan täytä ihmisen laatimia ihanne kriteerejä "normaalista" :)
Lopullinen ihmisarvo mitataan sillä mitä omistaa ja miten paljon kuluttaa - siis omia varojaan. Omiksi lasketaan kaikki se mitä on ansainnut ja ansaitseminen taasen on sama kuin palkka, perintö tai osinko. Lasten ihmisarvo taasen määritetään vanhempien arvon perusteella.
Näin esim. perintörahoilla elävä työtön voi olla hyvinkin arvokas ja ansaitsee arvonsa, koska omat ansiot mahdollistavat kulutuksen. Sossupaskiaiset ja mamut taasen eivät ansaitse yhtikäs mitään - paitti potkun perseelle - ja ovat siis arvottomia - tai oikeastaan arvo on negatiivinen. Potkiminen pitäisi oikeastaan tehdä palkalliseksi, jotta sen avulla voidaan kompensoida negatiivista arvoa.