Nyt pukkaa RABORTTIA niin maan

Joka km-rintamalta tihkuu sotarebortaashia nyt sitä vauhtia ettei alalla pisimpään toiminut kansalliskomutrollikaan meinaa mukana pysyä. Muutamia näytteitä alla.

- Veikko Vallin Hommaforumilla: "Halme itse ei olisi ensin halunnut persujen ehdokkaaksi vaan lahtelaisen Väinö Kuisman puoleen listoille."

- Päällikkö M-K Todellisuus.orgissa: "En ole lukenut sitä Halme-kirjaa (enkä aio lukea), joten en tarkkaan tiedä, mitä siellä meikäläisen roolista väitetään (vai väitetäänkö mitään). Lähinnä istuskelin taka-alalla itsekseni, kuuntelin ja katselin, mitä sedät ja tädit puuhailevat ja juttelevat. "

- Jukka Hankamäki teoksessa Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?: "Kansallismielisten kiintymys isänvaltaan on puolestaan hyvin homoseksuaalista, vaikka kiistelyn areenana toimivisivatkin heteroseksuaaliset karnevaalit. Siksi vihervasemmistolaisen poikalauman oidipaalinen katkeruus "isänvaltaan" samaistuneita kansallismielisiä kohtaan saattaa sisältää symboliseen homososiaaliseen patrioottisuuteen kohdistettua vihaa."
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vallin: "Tuosta Kuismasta vielä: Tony ei tuntenut suomalaista politiikkaa kovinkaan hyvin. Siksi Kuisma oli paskapuheillaan antanut itsestään uskottavan kuvan. Kun näytin Tonylle Kuisman verkkosivut, ei hänkään halunnut olla miehen kanssa tekemisissä. Kuisma koitti tulla usein Eduskuntaan tapaaman Tonya, emme ottaneet vastaan."

Eipä yllättänyt. Kuisma on todellakin kansallismielisen liikkeen musta lammas. Siinä missä esim. Olavi Mäenpää, Tapio Linna, Kai Aalto, Jussi Halla-aho, Henrik Holappa, Olavi Koskela, Teemu Lahtinen, Pasi Vuorinen, Wille Rydman, Esa Taberman, Kimmo Sorainen ja vaikkapa Seppo Lehto ovat tehneet ansiokkaalla työllään kansallismielisyyttä tunnetuksi, on Kuisma onnistunut vain häpäisemään liikkeen massojen edessä.

Äänestä
  • Taisi olla turkkusessa tehdyt sivut, sano.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mestaristi! kirjoitti:

Joka km-rintamalta tihkuu sotarebortaashia nyt sitä vauhtia ettei alalla pisimpään toiminut kansalliskomutrollikaan meinaa mukana pysyä. Muutamia näytteitä alla.

- Veikko Vallin Hommaforumilla: "Halme itse ei olisi ensin halunnut persujen ehdokkaaksi vaan lahtelaisen Väinö Kuisman puoleen listoille."

- Päällikkö M-K Todellisuus.orgissa: "En ole lukenut sitä Halme-kirjaa (enkä aio lukea), joten en tarkkaan tiedä, mitä siellä meikäläisen roolista väitetään (vai väitetäänkö mitään). Lähinnä istuskelin taka-alalla itsekseni, kuuntelin ja katselin, mitä sedät ja tädit puuhailevat ja juttelevat. "

- Jukka Hankamäki teoksessa Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?: "Kansallismielisten kiintymys isänvaltaan on puolestaan hyvin homoseksuaalista, vaikka kiistelyn areenana toimivisivatkin heteroseksuaaliset karnevaalit. Siksi vihervasemmistolaisen poikalauman oidipaalinen katkeruus "isänvaltaan" samaistuneita kansallismielisiä kohtaan saattaa sisältää symboliseen homososiaaliseen patrioottisuuteen kohdistettua vihaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu