BopCats perustettiin vuonna 1979, "kuuluisan Rockabilly buumin" keskellä sekä sen kiihkeissä pyörteissä. Vuonna 2001 bändi koki eräänlaisen uudelleensyntymisen kun DonCarlos otti basistin tontin haltuunsa ja keikkatahtikin alkoi sen jälkeen uudelleen hieman ikäänkuin piristymään. 2000-luvulla ovat myös Juho Hurskainen ja hänen brilliantti saxofoninsa olleet usein nähty vieras sekä Catsien keikoilla että levyillä. Syyskuussa 2010 bändin riveissä puhalsivat isot muutoksen tuulet basistin tontin vaihtuessa Aki"the SlapCat"Savolaisen haltuun. Viime vuosina BopCatsit ovat kunnostautuneet myös Rock'n'Roll Night-nimellä tunnettujen konserttien järjestäjänä, jonka kantavana ajatuksena on ollut, ja tulee olemaan Hyvinkään saattaminen maailman rokkikartalle myös hyvien bileiden pitopaikkana. The BopCats uusii sekä pöyhii turkkiaan alinomaa, pitäen samalla otteen vankkana Rockabilly -ja Rock'n'roll musiikin saralla!
BopCats
Kujakatti79
222281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ootsä joku mainosmies tai manageri?
Jiihaa!
...mutta tiedoksi: Toisin kuin tuossa yllä väitetään, niin sen paremmin bändin Official kuin Unofficial Managerkaan ei ole kirjoitellu tänne näistä yllä olevista yhtäkään...
...itse topicin aiheesta ja sanomasta olen kuitenkin samaa mieltä pitkälti :-))
Hyvä hyvinkääläinen rokettibändi!
vanhoja ukkoja
Ja pitkä soittokokemus takana sekä paljon kilometrejä. Kuuluu asiaan:) Rokkenrollissa on pitkät perinteet. Nuorilla poikasilta puuttuu pikän kokemuksen tuoma näkemys rokettirollin syvimpään olemukseen. Hyvinkäällä joulukussa keikka Check Innissä. See you later Alligator!
Jäljellä?
Instrumentaali musiikkia ala rokettirolli: http://www.myspace.com/thebopcatswithfriends
http://www.myspace.com/bopcats
Miten on sen hiton pitkän tauon aikana milloin jätkillä ei ollut mitään tekemistä rockabillyn kanssa ja entäs ne treenit 90-luvun puolenvälin tienoilla milloin jätkät hiihteli treeneihin salihousuissa ja lista oli suurimmaksi osaksi Hurriganesia? Turha väittää että pitäikäinen bändi! Muutenkin etelä-suomessa ko. bändi hyvä syy olla menemättä keikalle, surku kun saattaa jäädä joku hyvä bändi kuulematta. Järjestää bileitä hyvinkäällä, että pääsisivät itse keikalle. Humbug!
on hyvä olla tuollaisen nimimerkin takana piilossa ?!? Siellä on hyvä olla. Mulla on pitkä kärkiset spittarit, rotta nahkatakki ja mustat salihousut streetillä kun kuljet ja saan arvostusta yhteisön jäseniltä niin, että mitäs mitäs vikaa salihousuissa on? Ei jummarrra? BopCats hallitsee rockkabilly sceneä hyvinkäältä käsin :)
jalassa kun menen reenaamaan.
BopCats ei hallitse edes itseään..!Bändin pakkosyöttäminen ja dorka "manageri" senkun laskee bändin arvostusta.
Rulez!
on hieno mies.
Taitava bändi mutta varsinainen rock & roll on jo kadonnut, liian siistiä ja mietittyä. Viihdemusiikkia.
Rock'n'roll Night 15
http://www.myspace.com/thebopcatswithfriends/photos/19924985#{"ImageId":19924985}
A1.
Joe Clay - Ducktail
http://www.youtube.com/watch?v=O8AWJ5_KfVU
Rudy "Tutti" Grayzell - DuckTail
http://www.youtube.com/watch?v=0AmLqoj7poA
A2.
Tommy Holmes - Wa Chic Ka Noka
http://www.youtube.com/watch?v=zsyUnFXID3E
B1.
The Bop Cats - Skiffle Board Blues
http://www.youtube.com/watch?v=bEjXtRrBnrQ
B2.
Bill Lawrence - Hey Baby
http://www.youtube.com/watch?v=kU155zx7neQ
DUCKTAIL
(Joe Grayzell)
You gotta jump like a jumper
Moo like a moo-cow
Bop like a bopcat
But don't do that
Don't a-mess with my ducktail
Don't a-mess with my ducktail
If you mess with my ducktail, gonna get so mad at you
Don't a-mess with my ducktail
Don't a-mess with my ducktail
Don't a-mess with my ducktail
Don't a-mess with my ducktail
If you mess with my ducktail, gonna get so mad at you
(Get it pappa! - Stay on it!)
Well a-hunting rabbits is a lot of fun
I'm gonna get you with my big shotgun
If you don't love me woman you ain't got no sense
Lawdy miss Clawdy don't you jump that fence
Don't a-mess with my ducktail
Don't a-mess with my ducktail
If you mess with my ducktail, gonna get so mad at you
(Here we go!)
Well I know you dig my blue suede shoes
I know you dig my real cool pants
I know you dig the way I bop
If you mess with my ducktail you better stop
Don't a-mess with my ducktail
Don't a-mess with my ducktail
If you mess with my ducktail, gonna get so mad at you
Duck, duck, duck-duck tails
Duck, duck, duck-duck tails
Honey quit messin' with them
Please honey don't do that
You know how it is honey
I don't like to bridle you, but
You know how it is honey
Please don't mess with 'em
Man, leave my ducktails alone
Been tryin' to comb 'em for five years now
You leave 'em alone honey, please
Don't mess with my ducktails now
Don't you do that now, leave 'em alone
Quit it now, quit it
Bopcat,justjust justjust. Lynx rufus eli bobcat,suomeksi punailves.Joo,saivartelua mut kyllä saivartelu aina urpoilun voittaa.
BILLYLEVY ORIGINAL LIVE on ulkona! Wiidakkorumpu jytisee ja lujaa! Kuosissa on turkki kissoilla.
http://www.junglerecords.fi/shop/index.asp?page=info&shop=1&id=23625
Surfin`Mexican
http://www.youtube.com/watch?v=L8Ehdtk1OtA&feature=related