Kristuksen tulemus on tosiasia

Meille vakuutetaan Raamatussa, että Jeesus tulee takaisin yhtä varmasti kuin Raamattu todistaa Hänen kerran eläneen täällä maanpäällä. Hänen oma lupauksensa on samoin myöskin varma: Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa,tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Joh.14:3.
Jeesuksen tulemisen tapa: Hän keskusteli opetuslastensa kanssa, ja senjälkeen kohotettiin Hänet
ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei Hänet pois heidän näkyvistään.
Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa.

Ja nämä sanoivat: Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.Apt.1:9,10, 11
Jeesuksen omat sanat ovat kyllin selvät kumoamaan kaikki salaista tulemista suosittelevat väärät opit.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat, ja HE NÄKEVÄT Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella, sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Matt.24:27,30.

Se on täysin raamatunvastainen oppi että Kristus tulisi salaa ja tempaisi vanhurskaansa taivaaseen, jumalattomien jäädessä tänne jatkamaan jumalatonta menoaan sekä ihmettelemään hävinneiden pyhien kohtaloa. Sillä Jeesuksen tulo ei jää jumalattomilta huomaamatta: Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapääliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeyivät vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kalliolle: Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät Hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu ja Karitsan vihalta, Sillä heidän vihansa suuri päivä on tulllut, ja kuka voi sen kestää? Ilm.6:15-17.

Sen sijaan että jumalattomat jäisivät ihmettelemään, miten pyhien on käynyt, he saavat surmansa Herran tullessa. Samalla kun pyhät viedään taivaaseen, jäävät jumalattomat hautaamatta: Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan äärestä maan ääreen. Ei heille pidetä valittajaisia, eikä heitä koota eikä haudata; he tulevat maan lannaksi. Jer. 25:33.
29289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

on se että koska ihminen kuoltuaan nukkuu "kuoleman unessa" eikä tiedä mitään, on se aika joka kuluu kuoleman ja ylösnousemuksen välillä ikäänkuin sama jokaiselle. Me kuolemme ja nousemme - jos kuolemastamme on kulunut 5000 vuotta tai yksi vuosi siitä emme ole tietoisia sillä kuolemassa ei ole mitään tietoa, tunnetta tai tekoa. Näin on aika kuolemastamme ylösnousemukseen "yhtä lähellä" jokaiselle.

Äänestä
  • 'kuolemassa ei ole mitään tietoa, tunnetta tai tekoa'

    Jeesus kuiteski käytti tällaisia mielikuvia jumalattoman kuolemasta ..

    Luuk.16:24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
    25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
    26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
    27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
    28 -sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.

    Luuk. 13:28 Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.

    Dan. 12:2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

    Adventisti

    Äänestä

  • Nyky-Adventisti kirjoitti:

    'kuolemassa ei ole mitään tietoa, tunnetta tai tekoa'

    kaikkea sitä saakin lukea. Taitaa olla Antti asialla.

    Mitä Järkeä lienee takana, kun yhdestä vertauksesta Aabrahamin helmasta tehdään Spiritistisen
    ajattelun mukainen totuus.

    Täysi varmuus on se, ettei Jeesus puhunut heille ilman vertausta yhtään mitään. Tällä vertauksella voidaan saada Spiritisti usko oikeaan Kristillisyyteen aivan Kristilliseksi. Meidän tulee muistaa vertaukset
    vertauksina, tai sitten pitää joka ikinen vertaus ottaa ihan todesta !

    Äänestä

  • Nyky-Adventisti kirjoitti:

    'kuolemassa ei ole mitään tietoa, tunnetta tai tekoa'

    Jeesus kuiteski käytti tällaisia mielikuvia jumalattoman kuolemasta ..

    Luuk.16:24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
    25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
    26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
    27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
    28 -sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.

    Luuk. 13:28 Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.

    Dan. 12:2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

    Adventisti

    Rikas mies ja Lasarus...A) köyhä kuoli ja B) rikaskin kuoli... ja C) Aabraham kuoli, ja hänet haudattiin Makbelan luolaan!
    Köyhä toimitettiin Abrahamin helmaan, joka oli jo lahonnut ja repalainen. Ja jos Abrahamin helmaan oli toimitettu muitakin köyhiä, niin Aabraham oli ruumiskasan alimmaisena, ..ja Lasarus tuohon aikaan päällimmäisenä!

    Rikas haudattiin,...hautapaikkaa ei sanottu, mutta varma on ettei se Makbelan luola ollut.
    Välimatka rikkaan miehen haudan ja Aabrahamin haudan välillä oli useita satoja kilometrejä!
    Samoin köyhällä!

    Rikas mies muka näki kaukana isä Aabrahamin? heh, hiih,..olipas hyvä vitsi..miten hän muka näki kun vuoria ja laaksoja ja metsää sekä asuntoja oli välissä??

    Ja miten, Aabraham , pystyi lähettämään Lasaruksen hakemaan vettä kaivosta, kun Makbelan luolassa
    ei ollut vettä, ja kun hän oli ruumispinon alimmaisena!

    Ja eikö luolassa ollut ammennusastiaa, sillä samallahan Lasarus ,jos olisi ollut elossa, olisi voinut sankollisen viedä saman tien?

    Eihän sormenpäällä veden vieminen ole kuin kiusantekoa! Ei kait Aabraham halunnut ketään kiusata?

    Toisaalta, vaikka rikas mies huusi, niin miten huuto mukamas kantautuu Makbelan luolaan, kun välimatkaa, juopaa oli satoja kilometrejä??

    Ja elikö rikas mies aikana, jolloin Mooses eli, sillä Aabrahamhan sanoi: " Heillä on Mooses ja profeetat,
    kuulkoot niitä!
    Joten rikas mies ja Lasarus elivät siis Mooseksen aikana? Mikseivät he huutaneet Moosesta, eikö Mooses oli yhtä suuri kuin Aabrahamkin?

    Jos rikas mies kuoli Mooseksen aikana, niin missähän päin se helvetti mahtoi olla, kun Mooseskaan ei siitä mitään mainitse!?

    Aabraham han muisti itsekin teroittaa että menkööt rikkaan miehen veljet kuuntelemaan erämaahan
    israelin leiriin Moosesta, joka todennäköisin syin oli elossa, kunj Aabrahama oli jo kuollut!?

    Jeesusko siis kertoikin Mooseksen aikuista kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta!?? terveisn benkku

    Äänestä

  • Nyky-Adventisti kirjoitti:

    'kuolemassa ei ole mitään tietoa, tunnetta tai tekoa'

    Jeesus kuiteski käytti tällaisia mielikuvia jumalattoman kuolemasta ..

    Luuk.16:24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
    25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
    26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
    27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
    28 -sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.

    Luuk. 13:28 Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.

    Dan. 12:2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

    Adventisti

    Miksi Nyky-Adventisti tekeydyt adventistiksi, vaikka et sitä ole? Spiritisti ei voi olla adventisti. Kyllä adventistit ovat aivan varmoja kuten ennenkin siitä asiasta, että "kuolemassa ei olemitään tietoa, tunnetta tai tekoa". Tutkipa tarkemmin mitä Raamattu sanoo kuolleitten tilasta. Tutkipa sitten vielä, minkälainen tulee olemaan teidän valhettelijoiden osa.

    Äänestä

TÄÄLLÄ! - http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9452726/46782409

Tämä mihin vetosit viestisi lopussa, liittyy siihen kun Jeesus tulee takaisin, israelilaisillekin Messiaana ...

" Sen sijaan että jumalattomat jäisivät ihmettelemään, miten pyhien on käynyt, he saavat surmansa Herran tullessa. Samalla kun pyhät viedään taivaaseen, jäävät jumalattomat hautaamatta: Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan äärestä maan ääreen. Ei heille pidetä valittajaisia, eikä heitä koota eikä haudata; he tulevat maan lannaksi. Jer. 25:33. "

On selvät sävelet Sak.14. ja Jes. 66. siitä että tuo Jer. 23:55 tapahtuu vasta silloin, kun Jeesus tulee
Apt.1:11-12 mukaisesti Maan päälle saakka. Outoa että sinun täytyy vängätä selvää asiaa vastaan.
Kumma ettet voi iloita yhdessä totuuden kanssa.

Jes.66:23
Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.
24 Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta;
sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

Ja onpa niinkin että lopulta myös hautaamista tapahtuu, jopa 7 kk:n ajan rauhanajassa.

Hes. 39:14
Valitaan vakinaiset miehet, jotka kulkevat maata ja hautaavat noita kulkijoita, mitä niitä vielä on jäljellä maan pinnalla, puhdistaaksensa sen; seitsemän kuukauden kuluttua he sen tutkivat läpikotaisin.

12 Niitä hautaa Israelin heimo seitsemän kuukautta puhdistaaksensa maan.
13 Koko maan kansa hautaa heitä, ja se on koituva heille kiitokseksi sinä päivänä, jona minä näytän kunniani, sanoo Herra, Herra.
14 Valitaan vakinaiset miehet, jotka kulkevat maata ja hautaavat noita kulkijoita, mitä niitä vielä on jäljellä maan pinnalla, puhdistaaksensa sen; seitsemän kuukauden kuluttua he sen tutkivat läpikotaisin.
15 Kun nämä kulkijat kulkevat maata ja joku heistä näkee ihmisen luut, laittaa hän niitten ääreen kivimerkin, siihen asti että haudankaivajat saavat ne haudatuiksi 'Googin meluisan joukon laaksoon'.
16 Onpa eräällä kaupungillakin nimenä Hamona. -Niin he puhdistavat maan.

Hamona-nimistä kaupunkia ei ole ollut eikä ole, joten milloinkahan se syntyy tai vaihdetaan jokin nimi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Israelin_kaupungeista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Israel

Äänestä
  • Aloittaja

    ylösnousemukseen, että Jeesus herättää kuolleet viimeisenä päivänä.Kristus ei koskaan opettanut että ihmisestä kuollessa eroaisi jokin ruumiiton sielu tai aineeton henkiruumis, joka menisi joko taivaseen tai helvettiin.
    Kaikki kuolleet ovat haudoissa ja pysyvät niissä aina YLÖSNOUSEMUKSEEN ASTI. Minä herätän hänet viimeisenä päivänä näin sanoo Jeesus .Joh.6:39.

    Raamatun mukaan kuolematon on vain Kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus.1 Tim.6:15,16.
    Kristus kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, joten ihmisillä on vain evankeliumin kautta pääsy KUOLEMATTOMUUTEEN.

    Ainoastaan käärme sanoi Evalle Ette suinkaann kuole, mutta nehän ovatkin vain pettäjän sanoja joita Jeesuksen oma ei kuuntele.
    Ja Spiritismi vahvistaa käärmeen sanat että kuolema on muutos fyysisestä maailmasta henkiseen, ja että ihminen elää yhä henkimaailmassa, ja ne jotka ovat jättäneet maallisen asuinsijansa, voivat viellä palata maan päälle elävien luokse. M.E. Cadwallader, Centennial Book.s 86.
    Uskommekko Pyhään Raamattuun vai ihmisten ja meedioitten puheisiin?

    Äänestä

  • Ei ole olemassa mitään Nyky-adventismia, ei ainakaan muualla kuin sinun päässäsi.

    Äänestä

Palstan aikaisemmata ketjusta lainaus:>>
karlpaul Käyttäjän viestit 16.11.2010 19:42
Sydämen taivaassa sielussa! Taivaan valtakunta on sisäisesteissä sanoi Jeesus! Niin kuinkas se muuten voisikaan olla, eihän taivvaan valtakuntaan mennä kuin sydämen puhtaudella, ja silloin kun sydän on puhdistautunut kaikesta, ja vain Kristuksen rakkaus sen tättää, niin silloinhan taivaselämä on alkanut. Ei täällätä mihinkään pilviin kohota fyysisesssä ruumiissa kuin korkeintaan lentokoneellä ja helikopterilla.
Niinhän se on, että se pyhäkkö on meidän sisimmässämme eli sielussamme/sydämen tunteessa johonka sen Kristus on rakentanut uudestisyntymän kautta.>>

Ja nyt kerrot, että pyhät viedään taivaaseen: >>Sen sijaan että jumalattomat jäisivät ihmettelemään, miten pyhien on käynyt, he saavat surmansa Herran tullessa. Samalla kun pyhät viedään taivaaseen, jäävät jumalattomat hautaamatta:>>

Siis taivas on pyhien sielussa eli sisimmässä ja sitten Jeesus tulee ja tempaa nuo pyhät taivaaseen eli ihmisten omaan sisimpään. Tarkoittaako se siis, että ylöstempaus ja Jeesuksen tulo tarkoittaa sitä, että pyhät menevät itseensä jolloin jumalattomat kuolevat ja jäävät hautaamatta haisemaan maan päälle? Vai on ko monta taivasta olemassa? Ne taivaat, jotka ovat pyhien sisimmässä ja sitten se taivaan kristallikupu, jonka yläpuolella taivaan väki asustelee? Vai onko se taivas jokin tuntematon paikka jossakin maailmankaikkeuden loukemattomissa galakseissa?

Äänestä
  • karlpaul'in kirjoituksia tähän.

    Eremith ja karlpaul taitaa olla sama kirjoittaja ja niin kaukana Ramatusta kuin olla ja saattaa.. hän vain viihtyy Adventismi palstalla koska saa täällä oppia oikeaa Raamatuntuntemusta. Toinen mies jota ei kannata sekoittaa adventisteihin on nimimerkki AnttiVKantola, joka yrittää väen väkisinkin sekoittaa omaa uskoaan ja adventismia keskenään, koska ei tajua että se on täysi mahdottomuus.

    Äänestä

  • Opopop. kirjoitti:

    karlpaul'in kirjoituksia tähän.

    No en minä kyllä adventismi eksytystä kaipaa, jakukapa sitä kaipaisikaan, sillä vähänkin ajatteleva ymmärryksellä varustettu ihmislapsi ei todella kaipaa enään eksytystä joka on täysin ymmärtämättömien ihmisten rakentama teologinen dogmaattinen oppi valitettavasti, joka ei kestä minkäänlaista kritiikkiä ajattelevalta ihmiseltä.

    Äänestä

  • karlpaul kirjoitti:

    joilla epätoivoisesti yrität saada omat "mietteesi" esiin ja painaa alas muiden mietteitä. Tosin tuo on kuin alakoululaisten tapa mollata toisiaan. Kyllä meidän isä teidän isän voittaa..

    Miksi muuten olisit vuosikausia tällä palstalla kuin oppimassa ? sen nyt ymmärtää jokainen. ja samalla mollaat opettajiasi - mikä sekin on samalla tasolla kuin tuo "Kyllä meidän isä teidän isän voittaa"..
    Opi käyttäytymään tai mene omaan hiekkalaatikkoosi.

    Tällä "fnissillä"! Mahdollisesti hän se on, joka moittii, ja halveksii toisia kirjoittajia,- tai ehkäpä' sitten "tööttääjä", sillä he tuntuvat olevan kaveruksia, ja tukevat toisiaan, koska molemmilla on erittäin heikko raamatun tuntemus, he eivät ymmärrä kuin raamatun ulkonaisen tekstin sen minkä he sattuvat joskus lukemaan. Yleisemmin heidän tapansa on täällä vasta pilkkasanoin ja halventaa toisten selvä ja syvempi ymmärtäminen raamatun sisäisestä sanomasta tai merkityksestä.

    Näillä tallaisilla seurakunnan jäsenillä ja kommentoijilla ei ole tarkoitustakaan syventää näkemystään uskon totuuskysymyksistä, vaan heittää täysin asiattomia kommenttejaan joilla haluavat ärsyttää jos mahdollista toisten keskustelua, koska he eivät tajua todellisesta totuuden perusolemuksesta yhtään mitään, vaan heidän ajatuksensa on sidottu täysin siihen, mitä kirkkokunnan johtavat auktoritääriset johtajat heille tarjoilee. Ja nähtävästi he eivät ymmärrä siitäkään kuin sen kirjaimellisen aakkosellisen merkityksen.

    Moittimalla muitako sinä muka teet omat kirjoituksesi totuudellisemmaksi?
    Eikö tuo juuri oile sitä tavallista huuhaata, että kun oikein mollaa muita niin siinä se sitten oma minä kohoaa..

    Vain tiedoksi.
    EI kohoa, vaan päin vastoin laskee... ja roimasti. Ainakin niiden silmissä joilla on jotain sanottavaa ja riitapukareiden suosion osoituksistahan ei kannata paljon piitata.

    Sinähän et usko Raamattuun, mutta oletko koskaan miettinyt että Adventtikirkko on RAAMATULLINEN kirkko. Se tarkoittaa että siellä uskotaan Raamattuun, Raamatun sanomaan.

    miksi vaihdoit eremithin karlpaul nimimerkkiin?

    Kyllä minun adventisti isi ylifariseus_1:nen karpaulin raamattu tietoudessa päihittää.

    Äänestä

  • utelias kun olen kirjoitti:

    miksi vaihdoit eremithin karlpaul nimimerkkiin?

    Saahan sitä kysyä mutta mitä se sinua hyödyttää, tai sitten haittaa saa kai nimerkkiä vaihtaa jos tykkää niin - kuka on vaihtanut?

    Äänestä

  • Voi että :).. kirjoitti:

    Moittimalla muitako sinä muka teet omat kirjoituksesi totuudellisemmaksi?
    Eikö tuo juuri oile sitä tavallista huuhaata, että kun oikein mollaa muita niin siinä se sitten oma minä kohoaa..

    Vain tiedoksi.
    EI kohoa, vaan päin vastoin laskee... ja roimasti. Ainakin niiden silmissä joilla on jotain sanottavaa ja riitapukareiden suosion osoituksistahan ei kannata paljon piitata.

    Sinähän et usko Raamattuun, mutta oletko koskaan miettinyt että Adventtikirkko on RAAMATULLINEN kirkko. Se tarkoittaa että siellä uskotaan Raamattuun, Raamatun sanomaan.

    En! Mikäli tarkoitat adventismi opin mukaisesti? Kyllähän minulla raamattuja on usemmiltkin vuosikymmeniltä, ja viimevuositunanneltakin, ja olen aika usein syventynyt niiden pariin tutkimaan, niin nimenomaan tutkimaan enkä vain lukemaan. Minulla on myöskin julkaistut Apokryfikirjat joista teen vertauksia raamatun muihin kirjoihin.

    Niin huu haatahan tämä elämä itsessään todella on, mutta yritämme etsi siihen vaihtelu itsekukin omalla tavallaan, kuka etsii tukea raamatun tekstistä omalle rakentamalleen opille, ja tyydyttää persoonallista minäänsä sillä tavalla. Ja toiset etsii elämän perimmäisiin kysymyksiin raamatun kautta vastausta, ja toiset filosofoi raamatun tekstejä, ja siten koittaa öytää elämää. Kaikki ihmisen ymmärrykseen, - tajuntaan kohdistetut eetilliset järjestelmät ovat luettavissa materiaalisen etiikan piiriin.

    Miksi sitten niin suurta erilaisuutta täytyy esiintyä "uskontojen" välillä', joissa etiikan arvot eritellään. Mitkä arvot adventismi erottaa omaan oppiinsa, mitä erilaisuutta niissä esiintyy, näiden äärettömän monen oskontojen välillä? Jokaisen uskonnon päämäärä on onnellisuus! Mutta mitä adventismi tarjoaa? Olen hyvin tietoinen - heidän tarjoamastaan uskon totuuden tarjoamasta moraalista - siveellisyydestä ja sen etiikasta. En tietenkään tarkoita aistinnautintoa, vaan syvempää sisäistä sielun - Hengen syvällistä sielun rauhaa ja olotilaa jonka ja päämäärää Jonka Jeesus Kristus elämän-ymmärryksellään toi esikuvaksi.

    Anteeksi vaan! Mutta tuli noita piste ja pilkkupuuttumia näköjään tuohon kirjoitukseeni. Olin liian hätäinen, se on niitä ajatus kömmähdyksiä. Yksi "synnin esiaste".

    Äänestä

  • karlpaul kirjoitti:

    Tällä "fnissillä"! Mahdollisesti hän se on, joka moittii, ja halveksii toisia kirjoittajia,- tai ehkäpä' sitten "tööttääjä", sillä he tuntuvat olevan kaveruksia, ja tukevat toisiaan, koska molemmilla on erittäin heikko raamatun tuntemus, he eivät ymmärrä kuin raamatun ulkonaisen tekstin sen minkä he sattuvat joskus lukemaan. Yleisemmin heidän tapansa on täällä vasta pilkkasanoin ja halventaa toisten selvä ja syvempi ymmärtäminen raamatun sisäisestä sanomasta tai merkityksestä.

    Näillä tallaisilla seurakunnan jäsenillä ja kommentoijilla ei ole tarkoitustakaan syventää näkemystään uskon totuuskysymyksistä, vaan heittää täysin asiattomia kommenttejaan joilla haluavat ärsyttää jos mahdollista toisten keskustelua, koska he eivät tajua todellisesta totuuden perusolemuksesta yhtään mitään, vaan heidän ajatuksensa on sidottu täysin siihen, mitä kirkkokunnan johtavat auktoritääriset johtajat heille tarjoilee. Ja nähtävästi he eivät ymmärrä siitäkään kuin sen kirjaimellisen aakkosellisen merkityksen.

    Huhuuuuu, totuuden etsijä, ruusutarhan hoitaja, eremith, karlpaul..., täällä minä olen, täääällllääääää! En ole opopop.

    Kyllä sinä olet erinomainen ihminen siinä, ettet koskaan moiti tai halveksi muita kirjoittajia, ethän. Vai teetköhän niin, et kai? Tai otapa ja lue tuo oma kirjoituksesi ja arvioi itse, josko kuitenkin...

    Äänestä

  • Fniss! kirjoitti:

    Onko fniss saanut täällä jonkun penikka taudin kun se jatkuvasti jaksaa räksyttää! Ei sulla ole mitään aiheellisempaa kirjoittamista, vaiken tai sano jotain jossa on jotain järkeä/asiaa.

    Äänestä

  • Hah hah kirjoitti:

    joilla epätoivoisesti yrität saada omat "mietteesi" esiin ja painaa alas muiden mietteitä. Tosin tuo on kuin alakoululaisten tapa mollata toisiaan. Kyllä meidän isä teidän isän voittaa..

    Miksi muuten olisit vuosikausia tällä palstalla kuin oppimassa ? sen nyt ymmärtää jokainen. ja samalla mollaat opettajiasi - mikä sekin on samalla tasolla kuin tuo "Kyllä meidän isä teidän isän voittaa"..
    Opi käyttäytymään tai mene omaan hiekkalaatikkoosi.

    "Hah hah'lle". Ettäkö adventismiko opettaa vain morkkaamaan ja haukkumaan, sekä pilkkaamaan? No kyllä tuon taidon oppii ilman teidän yhteisönne siihen koulutustakin. Jossei sinulla ole tuon enempää opittua käytöstä, niin ymmärrän hyvin sen, että kuulut adventismiin, sillä se on sinulle aivan kuin luotu yhteisö, johon ymmärtämättömät kootaan.

    Olet todella antanut itsestäsi sen kuvan jota enteilinkin!

    Äänestä

tästä "Sana, joka tuli Jeremialle, sana koko Juudan kansaa vastaan, Joojakimin, Joosian pojan, Juudan kuninkaan, neljäntenä vuotena, se on Nebukadressarin, Baabelin kuninkaan, ensimmäisenä vuotena-" Jer. 25:1, kristinuskon lopunaikaan jota Vt ei edes tunne tunne? Tuossa Jeremia kutsuu Nebukadnessaria Herran palvelijaksi ja sanoo että tämän vastustajat tuhotaan: "niin katso, minä lähetän sanan, minä nostan kaikki pohjanpuolen kansanheimot, sanoo Herra, sanan Nebukadressarille, Baabelin kuninkaalle, palvelijalleni, ja tuon heidät tätä maata ja sen asukkaita vastaan ja kaikkia näitä ympärillä olevia kansoja vastaan. Ja nämä minä vihin tuhon omiksi ja teen heidät kauhistukseksi, ivan vihellykseksi ja ikuisiksi raunioiksi" mutta sitten hän lupaa että Babylonia tuhotaan ja Juuda vapautuu . Tuohon väliin sijoitat kristinuskon opettaman Jeesuksen paluun. On täysin järjetöntä irrotella jakeita yhteyksistään, silloin voi päästä mihin hyvänsä haluamaansa lopputulokseen, mutta mitä arvoa sellaisella teelmällä on?

Äänestä
  • Olet oikeassa, jos tarkoitat että meidän tulee ottaa koko Raamatun sanoma sellaisena kuin se on kirjoitettu, eikä tulkita asioita oman uskomuksemme tueksi.

    Raamattu kertoo kuinka niiden käy jotka seuraavat omaa tahtoaan Jumalan tahdon sijaan - siis ala sinäkin lukemaan Raamattusi alusta ja ilman etukäteis-uskomuksia tällä kertaa.

    Mutta älä Evl. kirkon koulussa - Suomessa on evl. kirkon Raamattukoulu siitä erikoinen että kun luetaan Raamatusta selvää tekstiä, niin siihen perään sanoo pappi (opettaja) "nyt tosin me uskomme että"... ja nykyään uskotaan jo synnin siunaamiseenkin???

    Kyllä jokainen sen on tietänyt että kirkossa on vain syntisiä, mutta jos kirkko sekoittaa synnin ja syntisen keskenään silloin ollaan todella metsässä. Samalla tavalla on sielun kuolemattomuuskin tuotu moneen kirkkoon, kompromissin kautta. Mutta ei Adventtikirkkoon, Jumala ei kompromissaa koskaan mistään.

    Äänestä

  • Sen itse kokenut kirjoitti:

    Olet oikeassa, jos tarkoitat että meidän tulee ottaa koko Raamatun sanoma sellaisena kuin se on kirjoitettu, eikä tulkita asioita oman uskomuksemme tueksi.

    Raamattu kertoo kuinka niiden käy jotka seuraavat omaa tahtoaan Jumalan tahdon sijaan - siis ala sinäkin lukemaan Raamattusi alusta ja ilman etukäteis-uskomuksia tällä kertaa.

    Mutta älä Evl. kirkon koulussa - Suomessa on evl. kirkon Raamattukoulu siitä erikoinen että kun luetaan Raamatusta selvää tekstiä, niin siihen perään sanoo pappi (opettaja) "nyt tosin me uskomme että"... ja nykyään uskotaan jo synnin siunaamiseenkin???

    Kyllä jokainen sen on tietänyt että kirkossa on vain syntisiä, mutta jos kirkko sekoittaa synnin ja syntisen keskenään silloin ollaan todella metsässä. Samalla tavalla on sielun kuolemattomuuskin tuotu moneen kirkkoon, kompromissin kautta. Mutta ei Adventtikirkkoon, Jumala ei kompromissaa koskaan mistään.

    Jumala muuttaa mielensä ja jos luetaan Uutta testamenttia, sen oppeja ja määräyksiä VT:ia vasten, Jumala on pyörtänyt sanansa vähän joka asiassa. Myös Vt:n kirjoitusten sisällä tapahtuu ajatustavan ja määräysten muutoksia vanhemmista nuorempiin . Ei monessakaan asiassa ole yhtä Raamatun opetusta, sen tosiasian hyväksyminen ei ole muuta kuin rehellistä ja siksi välttämätöntä . Ilman tulkintaa ja sen huonoimista, keille ja missä tilanteessa kukin kohta on kirjoitettu, ei ole mitään järkeä lukea koko Raamattua Kukin suunta ja myös yksityiset uskovat joka tapauksessa hakevat itselleen sopivat kohdat ja muu jätetään huomiotta, koska niin voi tehdä ja se on hyvin helppoa ja ainoa tapa jolla voi "seurata" Raamattua. Kirjaimellisesti sen oppien mukaan ei mikään kirkkokunta ole vielä elänyt eikä voi elää.

    Äänestä

  • alifariseus kirjoitti:

    Niinhän se todellakin on! Meidän on oltava tekemättä minkäänlaisi oppipäätelmiä raamatusta, sillä se nimenomaan jakaa raamatun niin ärettömän moneen uskonlahkoon, ja rikkoo täysin - ainakin Uuden liiton perussanoman Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksestä. Vanha liiton sanoma onkin niin ristiriitainen monelta kohdin, että on aivan turha lähteä siitä tekemään jotakin pysyvästi opillista sanomaa. Sieltä ei löydä mitään tukea apsoluutille totuudelle, heillä oli omat kansallis jumalansa. Ihmiselämän jumala joka muodostui persoonallisesta jumalasta jonka aistin kohteet olivat vain aineellisen maailman materia ja hyvinvointi.

    Kun sitävastoin sanotaan, että Jumalan valtakunta on aineellisen maailmankaikkeuksien tuolla puolen eli Maa-planeetan yläpuolella. Emme siis voi tehdä mitään oppipäätelmiä Vanhan liiton raamatusta. Ne ihmiset jotka silloin elivät, niin heidän klttuurinsa on meille tuntematon, heidän uskonnollinen ajattelunsa jostakin jumalisesta/Jumalallisesta käsityksestä on mahdottomuus, - sillä sitä ei voi millään sulauttaa nyky- ajatteluun sillä tieto opillisella alalla on räjähdysmäisesti kehittynyt, joten sitenkin ajattelu perimmäisistä kysymyksistä on aivan toisella tasolla.

    Etiikassa ihminen on 100% edistynyt tuohon Vanhan liiton etikkaan verrattuna. Siveellisyys ja moraali olivat vielä tuohon aikaan hyvin alhaalla sen Jumalisuus käsitteen pohjalta joka liittyy moraali ja siveys käsitteeseen. Oikeuskäsitteen puolella on niin valtava ero, ettei niitä voi edes verrata nyky oikeuskäsitteeseen. kaiken inhimmillisen oikeuden yläpuolella on tietysti äärettömyyksien oikedellinen elämä/Jumala. Mutta se Jumala ilmeni vasta ensimmäisen kerran inhimmillisessä fyysisessä muodossa Jeesuksen persoonassa.

    Ja hän toteutti sitä ikuisuudesta laskeutunutta Jumalallista oikeutta, niin kauan kuin hänen sallittiin vihamiestensä sallimuksen kautta toimia oikeuden jakajana. Juutalainen mahti ylpeys eli perfektionismi ei sallinut muita jahven rinnalle. Jahve oli tuon ajan ihmismoraalin edustaja, sen korkeampaa etiikan edustajaa ei saanut olla. Korkein moraalin ja sivellisyyden edustaja oli Jahve kulttuuri. Jahven vallan tehostamista oli se, että Jeesus Kristus piti raivata ristinkuoleman kautta pois, jotta jahve sai mielihyvää tuntea, koska hänen kilpailijansa raivattiin pois, "ä'lä pidä muita jumalia minun rinnallani." Juutalainen uskontokulttuuri oli kovin alhaalla ja sen vuoksi niin hirvittävää kuin oli.

    Äänestä

kappaleessa olevat ruumiit jäävät nyt makaamaan hautaamatta maahan, vaikka aiemmissa mielipiteissäsi olet lukijakunnan antanut ymmärtää, että he palavat yhdessä humauksessa kuin oljenkorret, eikä heistä jää mitään jäljelle, Jeesuksen tullessa takaisin maan päälle?

Pitäs pitää jotain rajaa sentään kirjoittelussa, kun Raamatun sanan totuutta kirjoittaa.

Äänestä
  • "Jumalan profeetta Jeremia kuvaa maata sen jälkeen kun vanhurskaat ovat siirretty ylös. Hän sanoo: Minä katselin maata, ja katso, se oli autio ja tyhjä, ja taivasta, eikä siinä valoa ollut...
    Minä katselin, ja katso ei ollut yhtään ihmistä, ja kaikki taivaan linnut olivat paenneet pois" no ei hätää maa on pian kansoitettu taas ja temppelissäkin uhrataan ja voi voi sitten tulee taas vihollinen eikä maassa (Israel) ikinä enää asuta kyllä tempauksia riittää kun hakee muinaista tapahtumakuvauksista ne kamalimmat uhkaukset.

    Jeremiaa suurvallan vaihtuessa(Babylonia nousi): "minä kutsun tänne kaikki pohjoisen kansat ja palvelijani Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan. Minä tuon heidät tämän maan, sen asukkaiden ja kaikkien sen naapurikansojen kimppuun. Minä vihin teidät tuhon omaksi, teen maanne autioksi, pelkäksi rauniokasaksi, JOSSA EI KOSKAAN ENÄÄ ASUTA. Kaikki kavahtavat teidän kohtaloanne! [Jer. 1:15] mutta vähän myöhemmin "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niin kuin silmä iloitsee nähdessään hyviä viikunoita, niin minä katson suopein silmin Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä maasta kaldealaisten maahan.6 Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois ".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9029591 kirjoitti:

Meille vakuutetaan Raamatussa, että Jeesus tulee takaisin yhtä varmasti kuin Raamattu todistaa Hänen kerran eläneen täällä maanpäällä. Hänen oma lupauksensa on samoin myöskin varma: Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa,tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Joh.14:3.
Jeesuksen tulemisen tapa: Hän keskusteli opetuslastensa kanssa, ja senjälkeen kohotettiin Hänet
ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei Hänet pois heidän näkyvistään.
Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa.

Ja nämä sanoivat: Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.Apt.1:9,10, 11
Jeesuksen omat sanat ovat kyllin selvät kumoamaan kaikki salaista tulemista suosittelevat väärät opit.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat, ja HE NÄKEVÄT Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella, sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Matt.24:27,30.

Se on täysin raamatunvastainen oppi että Kristus tulisi salaa ja tempaisi vanhurskaansa taivaaseen, jumalattomien jäädessä tänne jatkamaan jumalatonta menoaan sekä ihmettelemään hävinneiden pyhien kohtaloa. Sillä Jeesuksen tulo ei jää jumalattomilta huomaamatta: Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapääliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeyivät vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kalliolle: Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät Hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu ja Karitsan vihalta, Sillä heidän vihansa suuri päivä on tulllut, ja kuka voi sen kestää? Ilm.6:15-17.

Sen sijaan että jumalattomat jäisivät ihmettelemään, miten pyhien on käynyt, he saavat surmansa Herran tullessa. Samalla kun pyhät viedään taivaaseen, jäävät jumalattomat hautaamatta: Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan äärestä maan ääreen. Ei heille pidetä valittajaisia, eikä heitä koota eikä haudata; he tulevat maan lannaksi. Jer. 25:33.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu