kannustivatko vanhempanne teitä lapsuudessa?

Sain kuulla olevani helvetin kakara, vittupää, uuno jolla on vain sahajauhoja päänupissa, idiootti, vaivainen ja kaikki on minun syytäni jne. Että en osaa mitään eikä minusta koskaan tule mitään, koska olen niin tyhmä.

Mutta harvinaisen tasapainoinen ja suhteellisen selväjärkinen ihminen minusta on tullut kaikesta huolimatta.

Äitiäni en rakasta, enkä häntä edes kunnioita tai arvosta. Kyllä väleissä olen hyvinkin (lapsen kyky antaa kaikki anteeksi?) .

Isäni taas piti minua ihan normaalina muksuna.

Kuinka tärkeää lapsen kasvatuksessa on äidin ja isän lapselle osoittama hellyys, esim. halaukset, suukotukset, kutittelut?
En muista että kumpikaan olisi minua koskaan halannut.

periaatteella "teet aina väärin", tai "paremmin voi tehdä".

Toisissa lapsissa vanhempien kannustamattomuus ja lyttääminen saa aikaan näyttämisen halua ja voitontahtoa ja toiset lapset lannistuvat tällaisesta.
On mielestäni todella väärin kasvattaa lapsia lyttäämällä. Aiheesta kehuminen kannustaa.

Tuttujeni perheessä oli lyttääjä isä. Perheen pojista tuli toisesta kovinkin menestyvä ja eteenpäin pyrkivä, kun taas toinen hakee vielä aikuisena itseään ja on epävarma vaikka rahkeita olisi kuinka menestyä monessakin asiassa.

Omalla vajavaisella tavallaan kai saattoivat kannustaa. Molemmat työssäkäyviä ja lapsia 5, ajastakin saattoi olla kyse. Suoraa kannustusta tarvitaan, vaikka oppiihan lapsi esimerkistä.

Vanhemmat ei taida aina muistaa, miten tärkeää kannustaminen ja täysillä rakastaminen on, joka päivä. Kaikki haluaa lapsensa parasta, mutta yksinkertaiset asiat on vaikeimpia.

Kannustamista on lapsen näkemisesta ja kuulemisesta ilahtuminen. Se taas painaa lapsen matalaksi, jos käsketään olla hiljaa tai mennä pois tieltä. Onko lapsi riesa vai suurin ilo elämässä?

Ei oikealla tavalla minua kannustettu.
Minua kannustettiin olemaan vaan tyttö ja vielä sellainen tyttömäinen.
En ikinä unohda niitä reissuja kun jouduin seisomaan ykstyisompelijalla, ja neulat pistivät ihoani ja piti seistä ihan paikallaan...kun erilaisia mekkoja soviteltiin. Ja hiusteni piti olla aina letillä ja erilaisia solkia pää täynnä.
Omaan itseeni minua ei kannustettu koskaan.
Häpesin niitä mekkoja ja vaatteitani.

Positiivinen kannustus on tosi tärkeetä lapselle ja just se mihin lapsi itse haluaa.

...en ole oikein asiaa ajatellut koskaan.... mutta olen tiennyt lapsesta asti mistä pidän ja mistä en ....
..luulisin että liika paapominenkin on pahasta.... =))

ja on lytätty. Enempi ehkä jälkimmäistä, mutta oleellista että positiivistakin palautetta sai edes joskus.

"kuinka tärkeää on lastenkasvatuksessa vanhempien kannustus on "

Mun mielestä vielä arvokkaampaa kuin kannustus on se, että on lapsena saanut olla lapsi. Osaa sitten aikuisena paremin leikkiä aikuista, silloin kun se on tarpeen.

Enemmän äidin taholta, koska hän oli arjessa enemmän läsnä. Isäni oli paljon työn takia poissa. Kun oli vuosia koulukiusaamista, niin onneksi kotona oli kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri, muuten en olisi jaksanut. He eivät tosin tienneet kiusaamisesta, mutta kuitenkin.

Sitten jossain vaiheessa oli koulussa alisuoritumista muuten ja jotkut opettajat ottivat keskusteluunkin minut ja äitini, koska en noin vuoteen lukenut läksyjä. Kokeet silti menivät ihan hyvin. Silloinkin äitini kannusti, että teet mitä teet, lopetat vaikka koulut kesken, niin kyllä sinä aina pärjäät, olethan MUN tytär :) Muistan sen hetken, miten se kannustus jotenkin sai taas tsemppaamaan ja yrittämään..

Vanhempien kannustus on hemmetin tärkeää. Se luo ihmiselle sen kuvan, joka itsestä on. Ja se kuva muuttuu todeksi, jos siihen uskoo.

kannustaneet. Olin sen luonteinen että se olisi voinut johtaa huonoihin lopputuloksiin...?
Kai se jollain tasolla tärkeää on, mutta en alkaisi 4-vuotiasta kehumaan koska eihän se osaa vielä mitään...kehuisin lasta kun se tekee hyvin jonkun asian kuten keittää minulle hyvät kahvit aamulla.