Nykyään jo tietokonekaudella tiedämme, ettei mitään järjellistä ohjelmistoa ole voinut syntyä ilman konkreettista suunnittelijaa ja suunnitelmaa. En ymmärrä, miksi joku sellaiseen pimeyteen haluaa "kotinsa", jossa kielletään tavallaan itseltäänkin oikeus suunnitella asioita.
Sunnittelijan itsensä syntyminen on tietysti ajaton prosessi, ja voi olla, että suunnittelija, joka Jumalana tunnetaan, keräilee itseään koko ajan "maailmankaikkeuden lopuista", missä tieto on suurimmillaan, hänhän ITSE on tämän aikajatkumon tehnyt ja hänellä on ikuinen mahdollisuus siirtyä HENGESSÄÄN ajassa mihin ajanhetkeen haluaa. Elokuvateollisuuskin on ajatuksesta kiinnostunut, halutaan nähdä maailmankaikkeuden syntyaikoja ja dino-aikoja, ja saatu "uskottavan" oloisia kuvitelmia. Ihminenkin muistoissaan ja kirjallisuuden avulla voi siirtyä jossain määrin menneisyyteen ja nähdä fictioita ja ennustuksia tulevasta.
Se harha mikä on vallassa on se, että paljonkin auttaisi YLIMÄÄRÄISEN ajan antaminen. Nykyään tiedämme, että ohjelmistoprosessiakin luodessa on tarkka aikataulu, ja jos siitä myöhästyy, voi koko sen astinen suunnitelma joutua "roskakoriin". Ei kauheasti "armoa" anna maailmankaikkeus, eikä ede Jumala näissä asioissa. Käyttääkää aikanne oikein: Pahinta pimeyttä on vain hekumansa kasvattelu levossa silloin, kun ei ole mitään järjellistä toimintaa samanaikaisesti, tosin lepo, silloinkun on rakentavia "ajattelu"-prosesseja käynnissä on yhtä tehokasta, kuin varsinainen toiminta. Näissä asioissa tarvitaan opikeasti joku meitä "potkimaan" liikkeelle, jos ei muuten niin pakolla.
Tietokone on myös ÄÄRIMMÄISEN tarkka ajankäytön suhteen, ei kärsi tulla edes millisekunnin(mikro=>nano) virheitä, ja koko kone "kaatuu". Kuinka paljon väljiillä aikatauluilla joita kosmologia ja evoluutio antavat, voidaan rikkoa tätä "tarkan suunnitelman" ajatusta?
Kun vain päältä seurattaisiin jonkun olennon kehitystä, se tieto keskivertoihmisen suhteen päättyy siihen, kun havaitaan Äitin "vitusta" pään nousevan:-) Evoluutioteoria sanoo, että olennot ovat kehittyneet suht' pitkän ajan kuluessa pienestä alkulimaötökästä tai kasvista lisääntymisvaiheessa geeneille tapahtuneiden MUTAATIOIDEN ja kromosomicrossing-overeiden sun muiden epäsäännöllistyten avulla erilaisiksi. Mutta todellisuusdessa ei edes tietokoneohjelmat kehity KOSKAAN miksikään jos ilman suunnittelijaa niiden annettaisiin kommunikoida kauankin, ja yksittäiset "mutaatiot", eli virhe-datat, jonkun komponentin palaessa vain johtaisi koneen kaatumiseen eli olennon kuolettavan sairastumiseen... Miksi kuitenkin eliöiden suhteen uskotaan enemmän tuohon satunnaiseen mutaation ja sen kaiken kehittävään vaikutukseen?
Itse uskon, että meidät on rakennettu "el'ämänkantaja"-rodun toimesta(LAVONDADEK(Urantia)), joka avaruusaluksissaan suunnitteli aiemman avaruuskulttuurin toimesta meidät maapallollemme, ja oli valmiiksi suunnitellut meitä.... Se ei tietysti selitä TUON rodun itsensä kehitystä, nähtävästi kuitenkin eräänlainen EVOLUUTIO on täytynyt tapahtua ja tapahtuu, jotta tuonkin rodun tieto on voinut kasvaa riittävän suureksi!
Jos mihin tahansa tietokoneohjelmaan muuhun kuin datansa alueelle (codeen) tulisi virhe, ei ohjelma todennäköisesti toimisi enää lainkaan, kun sitä pitäisi suorittaa! "Älkää siis kääntykö Jumalasta - sunnittelijasta, luojastamme turhuuten!"(Eenok, mies noin 5000 vuotta sitten)
Lopuksi: On väärä, ja oman pienuutemme seurausta ajatus, että kaikki maailmankaikkeuden eliöt elävät TÄTÄ hetkeä, se ei ole mahdollista, vaan on jo varmasti tiedossa, mitä me valitsemme KOKO loppuelämämme ajan, yrittäkää vaikkapa arpoa itsellenne jotain pimeitä päätöksiä, niin saatte "PIMEÄN NOUSEMAAN", jollekin elämänne asialle, JOS SELLAISTA haluatte! Ne tapahtumat sen jälkeen kuitenkin ovat vielä deterministisempiä, kuin valossa ja vapaudessa tehdyt päätökset...

Vastaukset 29
Vanhimmat
Retorista roskaa, jossa ei ole asiaa edes tikun vertaa.
Mietippä asioita uudelleen, kyllä se siitä vielä selvenee.
Vaana ei tuo Sami ole.
Mutta ajatelkaan evokit asiaa oikealta kantilta.
Tällainen hörhökin tajuaa että ei täsmällistä dataa voi pakata mikään muu kuin älykäs olento.
Ja nyt DNA on niin tieheästi pakattua täsmällistä dataa ettei ihminen ikinä kykene moiseen tallennuskapasiteettiin. Ei varmasti ikinä tulevan historiansa aikana.
Jotenka puhtaan ja rehellisen tieteellisen metodin mukaan DNA:n data täytyy olla ihmistä älykkäämmästä lähteestä.
Tämän voi kumota vain mielikuvituksessa, ei reaalimaailmassa.
Hörhö tajuaa asian paremmin kuin evokit, ja jopa paremmin kuin pikku-pekka-puupää.
Evoluution edellytykset kun täyttyivät, eli lisääntyminen, mutaatiot ja valintapaine, niin syntyi käsittämättömän monimutkainen systeemi, jollaista tutkijat eivät olisi kyenneet suunnittelemaan. Siis missä oli älykäs suunnittelija?
Tämä on reaalimaailmaa.
Älyä vailla olevalla olennolla eiole mitään painetta mihinään suuntaan. Eikä varsinkaan lisääntymiseen.
Evoluution suurin harha on uri älyttömän eliön oletettu maaagien lisääntymisvimma? Miksi joku älyä vailla oleva lisääntyy? Eihän se mieti sitä että pitäisi jälkikasvua saada että lajini säilyy.
Yksikään eläin ei tietoisesti mieti lisääntymistään lainkaan. Vaistot sen panee kiima-aikana liikkeelle, eikä se tajua että lapsiahan siitä on seurauksena. Mutta mistä tuli tuo vaisto?
Kas siinäpä evokeilla voittamaton pulma.
Ja mistä kasveillekin tuli hinku lisääntyä? Mistä löytyy se maaginen paine joka saa pölyttäjät liikkeelle?
Miksi kasvit ovat niin maan perustellisen runsasravinteisia? Juuri kuin täsmätuotettua ravintoa kaikelle eliöstölle. Sattuma ja luonnonvvalintako jätti kasveista eloon juuri ne maistuvimmat? Eikös homman kuluisi mennäjuuri päinvastoin, eli maapallo pitäisi olla täynnä piikkipensaita joita kukaan ei pysty syömään. Tai muuten vaan pahamaksuisia kasveja.
Oikea vastaus kaikkeen tähän on DNA:mme ohjelmointi. Älyllinen tarkoitushakuinen ohjelmointi.
Jos laitamme astiaan ravintoa ja erilaisia bakteereita, niin mitä luulet tapahtuvan?
Pöpöt lisääntyvät räjähdysmäisesti ja kilpailevat elintilasta ja syövät toisiaan ja parhaiten sopeutuvat jäävät eloon. Mielestäsi ei valintapaineita?
Todellisuuden kieltämisesi on tosiaan saanut mielenkiintoiset mittasuhteet.
Kaikki mikä ei lisäänny, kuolee sukupuuttoon, oli älyä tai ei. Ne jotka lisääntyy valtaa tilan.
Mistäs otat testiisi nuo toisiaan syövät bakteerit?
Luonto on niitä täynnä.
Voit saada sieltä leikkikentällesi ihan minkälaisen asetelman haluat mikäli mielit jotakin todistellla.
Panet vaan tarpeeksi ylivoimaa liikkeelle.
Luehan sotahistoriaa. Äärimmäisen harvoin miesvahvuudeltaan harvalukuisempi sotajoukko on voittanut taistelun. Poikkeuksena makedonialainen falangi ja sen lyönyt roomalainen kilpi.
”Evoluution edellytykset kun täyttyivät, eli lisääntyminen, mutaatiot ja valintapaine, niin syntyi käsittämättömän monimutkainen systeemi”
Ei tuo vielä mitään ole; ensin on täytynyt luoda luonnonlait, jotta mitään edellytyksiä voisi ylipäätään olla, joten kuka loi luonnonlait?
Olet palstan terävin hihu.
Ja siitä erityisesti iloitsen siitä että sinulla on evoluutioteorian suhteen todella ansiokasta tietämystä ja näkemystä josta palstan evokit voivat vain haaveilla.
Ehkä olet pannnutkin merkille että uskonto sinänsä ei ole minun alaani, mutta tietämys sekä siitä että evoluutiosta on. Evoluutioon liittyvät poivalluksesi ovat todella hyvää antia palstalle.
Tosin tämä palsta on liki tyhjänveroinen. Vain parikymmentä vakiseikkailijaa täällä seilaa vaikka suomessa on miljoonia ihmisiä.
Tämä palsta on täysin turha Mopopalstallakin on tuhannesti kiinnostavampi.
Mitäs tuumit tästä.
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.ghcaonline.com/Articles/Lucy/Lucy-Menton DVD.jpg&imgrefurl=http://www.ghcaonline.com/Articles/Lucy/Lucy.htm&usg=__aRnwT0SVPCoz0wng8eFW_ETSqLY=&h=1049&w=732&sz=45&hl=fi&start=267&zoom=1&um=1&itbs=1&tbnid=2ugUt-YPZWtMOM:&tbnh=150&tbnw=105&prev=/images?q=lucy&start=260&um=1&hl=fi&safe=off&client=firefox-a&sa=N&rls=org.mozilla:fi:official&ndsp=20&tbs=isch:1
"Ja mistä kasveillekin tuli hinku lisääntyä? Mistä löytyy se maaginen paine joka saa pölyttäjät liikkeelle?"
Kasvi, joka ei lisäänny tarpeeksi, kuolee sukupuuttoon tai toiset kasvit valtaavat sen kasvualan. Siinä on paine eikä yhtään maaginen.
Osaatko sinä sanoa kuka "loi" luonnonlait?
jb/a. marssittaa tuon märän unensa esiin aivan kohtuuttoman usein.
Jumala tietenkin n 6000 v sitten Sylvesterin päivänä
Miten voimme vahvistaa tuon naurettavan väitteesi? :)
Toivomalla vai valehtelemalla? Sinänsä kumpikin yhtä validi kreamenetelmä...
"Äärimmäisen harvoin miesvahvuudeltaan harvalukuisempi sotajoukko on voittanut taistelun."
Thermopylai. Raatteen tie. Vietnam. Irak.
... näemme evoluution voiman geneettisissä algoritmeissä tietokoneissa.
Eräässä tutkimuksessa kehitettiin robottinäköohjelmia evoluutioperiaatteilla. Tutkijat ajattelivat että homma lähtee paremmin liikkeelle kun he ohjelmoivat näön perusratkaisut ja evoluutio kehittää niitä edelleen. Noh, siinä kävi niin, että ID-ratkaisut katosivat kokonaan populaatiosta ja evoluutio kehitti omat tosi monimutkaiset näköratkaisunsa, joita tutkijat eivät meinanneet käsittää miten ne ylipäätään toimivat. Itseasiassa kehittyi kaksi eri "lajia" näön suhteen: päivä- ja yölaji.
Eli ympäristön valintapaine tuottaa informaatiota ja toimivia monimutkaisia ympäristöön sopeutuneita rakenteita.
Daniel Dennett - Is Evolution an Algorithmic Process? Part 6
http://www.youtube.com/watch?v=zKu8Ocj0DEc&feature=related
Tietokone ei tee yhtään mitään muuta kuin sen minkä sen ohjelmointi sallii. Ei tavun tavua.
Eli aina on takana ID.
...olla kummoista ymmärrystä asiasta, mutta sehän ei tainnut olla yllätys...
Jos tietokone ohjelmaan tulee jotain lisää, jota ohjelmoija ei itse ole siihen tarkoittanut, niin ohjelma on silloin pahimassa tapauksessa käyttökelvoton.
yksilö, joka saa erittäin haitallisen mutaation, yleensä kuoleekin siihen. Lievästi haitallinenkin mutaatio estää tehokkaasti jälkeläisen saannin ja kasvattamisen lisääntymisikään, mikä estää noita haitallisia muutoksia yleensä leviämästä populaatioon.
Jos ohjelma tekee itsestään tuhat kopiota, ja jälkeläisiin tulee satunnaisia mutaatioita, joista vaikka vain pari prosenttia parhaista jää eloon ja lisääntyy taas keskenään, niin meillä on käsissämme evoluutio, joka ohjautuu ennakoimattomasti vain hengissä säilymisen reunaehtojen mukaan.
että missä olin väärässä.
Tyhmä.
Onko asialla taas joku yhtä tyhmä kuin evolutionisti joka uskoo mahdottomuuksiin.
mutaatiosta joka varmasti on mutaatio ja joka ei aiheuta mitäään vahinkoa.
Jossittelua kukaan jaksa..........
Kummallisia nuo atomit kun ne muodostavat hyvinkin pitkiä ketjuja (molekyylejä) ihan valenssilukujensa sallimissa rajoissa ja ihan spontaanisti, puhumattakkaan jos niihin lisätään reagensseja tai energiaa. Yä kummallisempaa että näitä ketjuuntumisia tapahtuu myös avaruudessa.
Esim sinussa on hyvä mutaatio tapahtunut jo sikiövaihessa kun muistutit hackelin piirtämää kalanpoikasen sikiötä. Siinä vaiheessa aivojesi kapasiteettia rajoittava mutageeni aiheutti ylimääräisen stoppimerkin. Olet siinä mielessä onnellisessa asemassa että et itse sitä huomaa, ympäristösi sen kuitenkin huomaa.
Muista kuitenkin, Aukino, ettei esim. tietotekniikka netteineen kaikkineen ole yhden ainoa suunnittelijan tekoa. Suunnittelijoita on ollut tuhansia ja taas tuhansia ja he ovat työssään voineet tukeutua edeltäjiensä päätelmiin ja ratkaisuihin.
Jumala parka taas on joutunut tekemään kaiken yksin.
voidaan regeneroida lukematon määrä evolutiivista muutosta bakteerikannassa x.
"Muista kuitenkin, Aukino, ettei esim. tietotekniikka netteineen kaikkineen ole yhden ainoa suunnittelijan tekoa. Suunnittelijoita on ollut tuhansia ja taas tuhansia ja he ovat työssään voineet tukeutua edeltäjiensä päätelmiin ja ratkaisuihin. "
Aivan totta. Esimerkiksi auto on kehittynyt nykyisenkaltaiseksi pitkälti samalla tavoin kuin evoluutio: yrityksen ja erehdyksen ja erilaisten kokeilujen kautta. Auton kehitys on paljon lähempänä evoluutiomallia kuin suunnittelijamallia. Ei autoa ole älykäs suunnittelija suunnitellut. Kielet ovat syntyneet ilman suunnittelijaa "evolutiivisesti". Maailmantaloutta ei kukaan kontrolloi tai suunnittele, silti se muuttaa koko ajan muotoaan. Netti on myös hyvä esimerkki järjestelmästä jota kukaan ei suunnittele.