Olen juuri eronnut toisesta pitkästä parisuhteesta. Kyllä olen suht. nuori (23 v.), ja ensimmäistä 4 v. kestänyttä suhdetta voi pitää teinisuhteena. Tämä toinen kesti 3 v.
Teinisuhteessa on sinänsä aivan normaalia kasvaa erilleen ja vähintään toiselle tulla seikkailunhalua, etenkin jos et edes ole ollut sängyssä kenenkään muun kanssa. Näin kävi ensimmäiselle, aloimme seurustella kun olin 15v. ja hän 17.v. Erosimme 4v. jälkeen, koska hän halusi päästä kokeilemaan muita naisia, vaikka seksimme olikin loistavaa molempien mielestä!
Toinen mieheni oli ensimmäisen vastakohta, tunnollinen ja perhekeskeinen, ehdottoman luotettava. 2v. seurustelun jälkeen alkoi ilmaantua merkkejä ylisuorittamisesta (perfektionisti kun on) opintojen ja töiden suhteen, joiden vuoksi aikaa seurustelulle ei oikeen enää jäänyt ja toisen huomioon ottaminen alkoi näissä stressitilanteissa tuntua aivan liian kuormittavalta. Tilannetta hankaloitti se, että olin juuri muuttanut tämän miehen perässä uuteen kaupunkiin jossa minulla ei vielä ollut mitään omaa ja olisin tarvinnut häntä normaalia enemmän. Nyt päädyimme eroon, koska hänen mielestä toisn ihmisen huomioon ottaminen on aivan liian raskasta ja hän haluaa ajatella vaan itseään. Joo, sanoo rakastavansa ja että en ole tehnyt mitään väärää, seurustelu yleensä ei vaan sovi hänelle, kun on niin itsekäs (sanoo itsekin näin). Kun aloimme seurustella ja esim. miettiä muuttoani toiselta puolelta suomea hänen luokseen, mitään tällaista ei tullut esiin ja hän sanoi löytäneensä unelmiensa naisen ja tulevien lastensa äidin (siis vielä n. 1,5 vuoden seurustelunkin jälkeen oli tätä mieltä).
Tässä vaan ihmettelen sitä, että miten kasvaa yhteen eikä erilleen? Miten kukaan voi olla yhdessä vuosikymmeniä? Miksi miehet sanoo mulle, että oon ihan unelmatyttöystävä, mutta seurustelu ei vaan nyt sovikkaan elämäntilanteeseen? Ja kun kysyn oonko ollu jotenki kahlitseva ym. niin sanotaan että et! Tässäkin tapauksessa usein patistin miestä tekemään enemmän juttuja kavereiden kanssa!!! :O Oon niin pihalla... Haluaako kukaan enää nykyään sitoutua tosissaan ja nähdä vaivaa sen eteen, että ongelmat selvitetään, etenkin kun luottamus on täysin kunnossa eikä kolmansista osapuolista ole huolta. Seksikin on aina toiminut, tässäkin tapauksessa olen jopa ollut halukkaampi osapuoli, enkä juuri koskaan ole sanonut ei....
Teinisuhteessa on sinänsä aivan normaalia kasvaa erilleen ja vähintään toiselle tulla seikkailunhalua, etenkin jos et edes ole ollut sängyssä kenenkään muun kanssa. Näin kävi ensimmäiselle, aloimme seurustella kun olin 15v. ja hän 17.v. Erosimme 4v. jälkeen, koska hän halusi päästä kokeilemaan muita naisia, vaikka seksimme olikin loistavaa molempien mielestä!
Toinen mieheni oli ensimmäisen vastakohta, tunnollinen ja perhekeskeinen, ehdottoman luotettava. 2v. seurustelun jälkeen alkoi ilmaantua merkkejä ylisuorittamisesta (perfektionisti kun on) opintojen ja töiden suhteen, joiden vuoksi aikaa seurustelulle ei oikeen enää jäänyt ja toisen huomioon ottaminen alkoi näissä stressitilanteissa tuntua aivan liian kuormittavalta. Tilannetta hankaloitti se, että olin juuri muuttanut tämän miehen perässä uuteen kaupunkiin jossa minulla ei vielä ollut mitään omaa ja olisin tarvinnut häntä normaalia enemmän. Nyt päädyimme eroon, koska hänen mielestä toisn ihmisen huomioon ottaminen on aivan liian raskasta ja hän haluaa ajatella vaan itseään. Joo, sanoo rakastavansa ja että en ole tehnyt mitään väärää, seurustelu yleensä ei vaan sovi hänelle, kun on niin itsekäs (sanoo itsekin näin). Kun aloimme seurustella ja esim. miettiä muuttoani toiselta puolelta suomea hänen luokseen, mitään tällaista ei tullut esiin ja hän sanoi löytäneensä unelmiensa naisen ja tulevien lastensa äidin (siis vielä n. 1,5 vuoden seurustelunkin jälkeen oli tätä mieltä).
Tässä vaan ihmettelen sitä, että miten kasvaa yhteen eikä erilleen? Miten kukaan voi olla yhdessä vuosikymmeniä? Miksi miehet sanoo mulle, että oon ihan unelmatyttöystävä, mutta seurustelu ei vaan nyt sovikkaan elämäntilanteeseen? Ja kun kysyn oonko ollu jotenki kahlitseva ym. niin sanotaan että et! Tässäkin tapauksessa usein patistin miestä tekemään enemmän juttuja kavereiden kanssa!!! :O Oon niin pihalla... Haluaako kukaan enää nykyään sitoutua tosissaan ja nähdä vaivaa sen eteen, että ongelmat selvitetään, etenkin kun luottamus on täysin kunnossa eikä kolmansista osapuolista ole huolta. Seksikin on aina toiminut, tässäkin tapauksessa olen jopa ollut halukkaampi osapuoli, enkä juuri koskaan ole sanonut ei....
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Tässä vaan ihmettelen sitä, että miten kasvaa yhteen eikä erilleen? Miten kukaan voi olla yhdessä vuosikymmeniä?"
Yhteen kasvaminen onnistuu jos molemmilla on kyky ja tahto parisuhteen hoitoon ja ylläpitoon, kyky keskustella avoimesti vaikeistakin asioista ja kyky tehdä kompromisseja. Useimmiten ihmisten liitot kariutuvat toisen osapuolen itsekkyyden ja epäkypsyyden takia. Joskus molemmat osapuolet ovat yhtä syyllisiä tilanteen kariutumiseen.
Yleensä siinä vaiheessa kun aletaan keskustelun sijaan syytellä toista asioista ollaan menossa ryteikköön.