Heipä hei.
Olen 32-vuotias mies.
Avioliitossani ei ole seksielämää.
Asiasta on keskusteltu ja perheneuvojaa myöten yritetty muutosta.
On kuitenkin asioita, joissa me ihmiset emme taida juuri muuttua.
Ja jatkuva vonkaaminen on lähinnä nöyryyttävää.
Jos toinen ei ole seksin perään, ei ole.
Siksi mietin, olisiko mahdollista hankkia seksisuhde liiton ulkopuolelta.
Onhan sekin väärin ja sisältää riskejä, mutta jospa niin jaksaisi olla paremmalla
tuulella muuten ihan toimivassa suhteessa. Olisin myös mielelläni jatkossakin lasteni isä.
En siis kaipaa romanssia, vaan säännöllistä aikuista seksisuhdetta harvakseltaan.
Asun Turussa. Jos olisit esim. yksinhuoltaja tai muuten jopa vastaavassa tilanteessa,
ehkä ymmärtäisit kysymyksenasetteluni ja tarpeeni.
Tietenkin ensin pitäisi tavata ja katsoa, toimivatko kemiat.
Enkä ole epätoivoinen, eli joitain kriteereitäkin on.
Tärkeintä lienee kuitenkin se, että pidät seksistä ja haluat sitä.
Tällaista olen miettinyt.
Loin sähköpostiosoitteen, johon voit vastata, mikäli olet kiinnostunut.
Toki viestiketjuun tulee kommentteja ja moralisointiakin, mutta se on ihan ymmärrettävää.
Sellainen minua ei kuitenkaan kiinnosta. Ainoastaan potentiaalinen kumppani.
Olen pitkä ja hoikka, ihan komeakin kuulemma.
Osoitteeni on: [email protected]
Olen 32-vuotias mies.
Avioliitossani ei ole seksielämää.
Asiasta on keskusteltu ja perheneuvojaa myöten yritetty muutosta.
On kuitenkin asioita, joissa me ihmiset emme taida juuri muuttua.
Ja jatkuva vonkaaminen on lähinnä nöyryyttävää.
Jos toinen ei ole seksin perään, ei ole.
Siksi mietin, olisiko mahdollista hankkia seksisuhde liiton ulkopuolelta.
Onhan sekin väärin ja sisältää riskejä, mutta jospa niin jaksaisi olla paremmalla
tuulella muuten ihan toimivassa suhteessa. Olisin myös mielelläni jatkossakin lasteni isä.
En siis kaipaa romanssia, vaan säännöllistä aikuista seksisuhdetta harvakseltaan.
Asun Turussa. Jos olisit esim. yksinhuoltaja tai muuten jopa vastaavassa tilanteessa,
ehkä ymmärtäisit kysymyksenasetteluni ja tarpeeni.
Tietenkin ensin pitäisi tavata ja katsoa, toimivatko kemiat.
Enkä ole epätoivoinen, eli joitain kriteereitäkin on.
Tärkeintä lienee kuitenkin se, että pidät seksistä ja haluat sitä.
Tällaista olen miettinyt.
Loin sähköpostiosoitteen, johon voit vastata, mikäli olet kiinnostunut.
Toki viestiketjuun tulee kommentteja ja moralisointiakin, mutta se on ihan ymmärrettävää.
Sellainen minua ei kuitenkaan kiinnosta. Ainoastaan potentiaalinen kumppani.
Olen pitkä ja hoikka, ihan komeakin kuulemma.
Osoitteeni on: [email protected]
Vastaukset 18
Vanhimmat
niin sama ongelma täällä. prikulleen !et siis ole ainut.naisillakin on näitä samoja ongelmia.toivottavasti saat elämäsi rullaamaan tässä kyseisessä asiassa. mä en ole saanut mitään aikaiseksi.kuihdun varmaan harmaaksi kuivaksi homeeksi, jos odotan loppuikäni..
Eikö itsetyydytys ole vaihtoehto? Silloin ei toisten ihmisten tunne-elämää riskeerata lainkaan.
Vaikka olen vapaa sinkkunainen, eronnut jo 15v. sitten en ole suostunut mihinkään salaiseen enkä varattujen kanssa missään tapauksessa koska haluan välittää ihmisestä jonka kanssa jaan intiimielämääni.
haluan luvan ihastua ja rakastua kumppaniini koska pelkkä seksisuhde olisi kovaa ja kylmää, olisin kuin
ilmainen huora. Vastuu mahdollisista taudeista tai raskaudesta olisi katastrofi monelle ihmiselle.
Olen mieluummin ilman seksiä kokonaan, olen ollutkin.
Jos minulla olisi impotentti mieskumppani jota rakastaisin en häntä jättäisi. seksitarpeeni hoitaisin itsekseni.
Luulen että näin ovat parit toimineet myös silloin kun oltiin enempi uskollisia ja kirkolla oli paljon enemmän valtaa ihmisiin. Seksiin ei mielestäni välttämättä tarvitse kahta ihmistä. Rakkauteen tarvitaan.
Ei itsetyydytys ole mikään ratkaisu seksinnälkään !!! Se on vain laiha lohtu, pakollinen toimenpide, kun kassit alkavat painaa liiaksi.
Ei sivusuhdekaan mikään hyvä ratkaisu ole. Itse olen sen verran periaatteellinen ihminen, että en suostuisi olemaan toinen mies, saatikka pettämään naista kenen kanssa olen suhteessa.
Aloittajan ongelma on hankala. Auttaisiko asiaa se että puhuisit vaimosi kanssa? Ehkä hän antaisi luvan hoitaa asiat toisaalla, jos häntä ei kiinnosta muttahän tahtoo kuitenkin pitää kulisseista kiinni? Vai olisiko parempi erota?
Itse erosin keväällä ja tämän jälkeen karu totuus iski vastaan: nelikymppisille naisille ei ole sitten niin mitään miesvalikoimaa tarjolla. Etsiskelin nuoremmista seksiseuraa, mutta se alkoi tympiä varsin nopeasti. Jos ei nyt ihan "ilmainen huora" olisikaan, niin kyllä se jurppii ettei pysty tuntemaan mitään lämpöä toista ihmistä kohtaan, eikä hän tunne minua kohtaan. Molemminpuolista esineellistämistä sen jälkeen kun on tunnin ajan nihkeästi puhuttu tyhjänpäiväisyyksiä, kun eihän sitä kukaan pysty heti ulko-ovelta aktiin ryntäämään. Miestenkin vaivaantuneisuutta oli niin rasittavaa katsella, että ei moista touhua jaksa kuin ihan vihonviimeisenä paineenpoistokeinona.
Kummasti ne paineet katosivat kun kesä loppui... Minäkin, emansipoitunut nainen, olen alkanut miettiä että impotenttikin kelpaisi jos vaan rakkautta olisi ihmiseen puolin ja toisin.
Kyllähän orgasmeja saa keskenäänkin vaikka tusinan jos vaan jaksaa askarrella, ehkä jopa suuremmallakin todennäköisyydellä saa yksin kuin jonkun sellaisen miehen johon ei pysty syystä tai toisesta edes ihastumaan.
Erosit keväällä ja heti olisi pitänyt löytää uutta seuraa? En kyllä käsitä mikä kiire ihmisillä on löytää heti uutta vanhan perään. Monesti törmännyt ihmisiin tai kuullut muualta kuinka jotkut uudet treffikumppanit eivät selvästikään vielä ole käsitelleet mennyttä suhdetta pois mielestään. On aika turhauttavaa tavata uutta ihmistä ja yrittää tutustua kun käykin ilmi, että henkilö onkin hiljan vasta eronnut eikä siten kykene tarpeeksi avoimesti ja täysipainoisesti suhtautumaan uuteen ihmiseen. Tulee myös jotenkin käsitys ihmisestä, joka ei osaa olla ilman toista ihmistä vaan pitäisi aina olla joku.
En tiedä tarkalleen milloin keväällä itse erosit, mutta siitä nyt on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika vielä. En kyllä sinuna vielä tekisi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä löytyykö uutta ihmistä vai ei.
Kuules nyt 15. Missä se on sanottu kuinka kauan täytyy olla omillaan ennen kuin on kykenevä uuteen suhteeseen? Mun exsäni löysi uuden kaksi viikkoa sen jälkeen kun erosimme. Suhde on toimiva ja he ovat olleet yhdessä jo kuusi vuotta. Toisaalta äitini ystävä on eronnut 1950-luvun lopulla eikä ole vieläkään päässyt täysin erosta eroon. Ärsyttää tuollaiset besserwisserit. Olet muuten satavarmasti nainen.
Miten "käsittelet" menneen suhteen pois ja onko siihen muka olemassa joku tietty aikamäärä että sen jälkeen *pim* koko asia on käsitelty? Pitkän suhteen jälkeen asiassa saattaa iskeä relapsi vaikka 6 kk, 1 v tai jopa 2 v päästä eli yhtäkkiä tulee helvetin paha olla hetkeksi kun muistelee mennyttä. Mutta pitäisikö sitä varten säilöä itsensä naftaliiniin ja olla väkisin esim. 2 v suurinpiirtein nunnana, pukeutua säkkiin ja heitellä tuhkaa päälleen? Ei kiinnosta esittää marttyyriä, vaikka voisikin koska olinhan se jätetty osapuoli.
Parikymppisenä minulta meni kahden suhteen välissä sellaiset 2 v että seuraava löytyi. Vajaa kolmikymppisenä meni jälleen toista vuotta ennen kuin löysin pitkään parisuhteeseen kelvolliseksi kokemani miehen (tuon josta nyt tuli ero). Matemaattisesti ajatellen jos kerta aina menee noin 2 v että löytyy mies alkaen siitä kun alkaa hakea, niin jos minä nyt pitäisin jotain suruaikaa tässä 2 v ja sitten vasta alkaisin hakea, niin minultahan menisi sitten 4 v ennen seuraavan varteenotettavan miehen löytämistä. Ja sitten kun olisin hänet 45-vuotiaana löytänyt, menisi muutama vuosi ja seuraava kriisi: vaihdevuodet alkaa. Ei maar, ei nelikymppisellä naisella ole AIKAA märehtiä menneitä jos on parisuhdeorientoitunut.
Osaan olla yksinkin. En vain ymmärrä miksi minun pitäisi maksimoida se aika jonka joudun pakosti olemaan.
Mutta kylmä totuus: noista laskemistani huolimatta voi käydä niinkin että en vaan löydä ketään. Jotkut neropatit sanovat että ei löydä jos etsii, mutta ei takuulla löydä jos ei etsi ollenkaan. Ei se mitään haittaakaan pitää siellä täällä muutamaa ilmoitusta vähän kuin rapumertaa jorpakossa että jos sattuu jotain löytymään. Vaikka ensi vuonna tai joskus. Todennäköisesti ei koskaan.
Itse en valitettavasti tule koskaan käsittelemään pois mitään ihmistä mielestäni, sillä kun useampia vuosia on tullut tunnettua jonkun kanssa, en pysty heittämään häntä kuin roskaa tiensivuun niin ettei hän merkitsisi minulle enää yhtään mitään. Luonnollisesti eron ja varsinkin jätetyksi tulemisen jälkeen jonkin aikaa tulee vouhotettua asiasta siellä sun täällä, mutta luulenpa että omat pahimmat vouhotukseni on jo puolessa vuodessa vouhotettu koska en koe että minulla olisi valtava tarvis puhua eksästä _kokoajan_. Voihan se olla hyväkin etten löytänyt ketään varteenotettavaa tänä aikana. Mutta jos en olisi edes leikkinyt etsiväni, olisin tuntenut itseni ERITTÄIN loukatuksi koska eksä oli ensin helvetin lääpällään uuteen naiseensa jonka vuoksi minut jätti, ja sittemmin erottuaan on juossut treffeiltä toisille, eli hänelle kyllä löytyy ihan normaaleita naisia. Tikahtuisin kateuteen ja katkeruuteen jos en itse tekisi mitään.
Mutta periaatteessa suurimman osan aikaa olen niin kranttu että koen useimmista miehistä että parempi yksinkin kuin tuollaisen kanssa. Siksipä koen että nettikeskeinen miehenhakuni on lähinnä lottokupongin täyttämistä. Siltä varalta että jotain voittaisi... mutta tod.näk. niin ei tule tapahtumaan.
Ei siis kukaan joudu kärsimään siitä että olen eronnut. Ei tällä menolla...
Kyllähän se tietysti vähän sisältä syö että kohta tulee joulu ja ensimmäistä kertaa 20 vuoteen vietän sen yksin. Mutta onneksi se ei ole keskellä viikkoa niin että äkkiähän siitäkin pääsee eroon kun osuu viikonlopulle. (Suhde ei kestänyt sentään 20 v, mutta aina on ollut joku jonka kanssa viettää se joulu, näinä vuosina.)
Ihmiset ovat yksilöitä, eikä taida löytyä kahta samanlaista. Avioero voi rassata jotain ihmistä jopa loppuelämänsä, kuten minua on rassannut. Ei hyväkään uusi ihmissuhde välttämättä paikkaa menneen elämän vaikeita asioita, eikä kai sen tarkoitus olekaan niin tehdä.
Minusta tuntuu, että sitä mennyttä suhdetta ei kannattaisi jäädä liikaa miettimään, siinä saattaa jopa nuppi seota, joskus sitten aikojen päästä saattaa tulla sellainen olo, että ei enää halua vihata, eikä muistella pahalla sitä pettäjää, jonka vuoksi avioliitto hajosi. Ei hänkään ole varmaan voinut kovin hyvin eron jälkeen, se on ollut yhteinen suuri onnettomuus.
Jotenkin pitää kuitenkin elää eteenpäin, mutta ne uudet suhteet saattavat tuntua teennäisiltä, pinnallisilta ja melkein kuin olisi suhteessa välttämättömän seksin harrastamisen takia.
Ei tyydyttävä elämä kuitenkaan sellaista ole, pitää olla muutakin. Lämpöä, turvallisuutta, luottamusta ja yhteisiä asioita. Tuo saattaa tuntua kliseemäiseltä, mutta ei se sitä ole. Iän karttuessa näitä asioita kaipaa ja arvostaa entistä enemmän.
Tietty jos suhde ei oikein ole kunnossa, niin jonkunhan siitä pitää tajuta lähteä. Harvemmin kai molemmille tulee yhtäaikaa sama oivallus että tämä ei toimi. Koska tiedän miten hemmetin vaikeaa sopivaa kumppania on löytää ja se vain kokoajan alleviivaantuu tässä lisää, olisin ollut valmis tyytymään parisuhteeseen jossa perusta oli kaveruudessa. Miehelle se kaveruus vain ei ollut tarpeeksi, hän halusi myös romanssin. Sittemmin hän on kyllä todennut että hänellä on vimma haluta milloin mitäkin, joten vaikea sanoa että kuinka huono tai hyvä se suhteemme oli, jos miehelle oli iskenyt joku neljänkympin kriisi. Mutta meidän kohdalla paluuta menneeseen ei ole koska taitaa olla niin että en mikään valtava rakkaus ollut hänelle missään vaiheessa, ja itse en kyllä sitä virhettä tee että häneen luottaisin enää koskaan tunneasioissa, vaikka kavereita oltaisiinkin.
Jos jäisin liikaa miettimään nostalgisesti kaikkia jouluja ja juhannuksia, niin antaisin miehelle suuremman arvon ja merkityksen kuin mitä hänellä ehkä on edes syytäkään olla. Ei se nyt niin vuosisadan rakkaustarina se meidän suhteemme ollut etteikö muutakin tai jopa parempaakin voisi olla, ehkä kummallekin.
Se tosiaan kumminkin hirvittää että mitä jos en osaa tai jaksa tuntea yhtikäs mitään ketään kohtaan. Pidemmässä suhteessa tottuu niin kaikkiin toisen ihmisen luonteenpiirteisiin ynnä muuhun että muiden ihmisten kanssa alkaa ärsyttää että nämä ovat erilaisia. Mikäli kokisin erilaisuuden kiinnostavana ja kiehtovana, olisinkin varmaan sitä tyyppiä joka ihastuu tuon tuostakin. Taidan olla liian turvallisuushakuinen ja konservatiivinen rakastuakseni tuosta noin vaan.
Menee ihmisrääkkäyksen puolelle jos ei saa edes seksiä haluta siksi ettei sitä sopivaa kumppania löydy, mutta kyllä siinä on niin monia haittatekijöitä mukana jos alkaa juoksemaan miehestä mieheen että saa kyllä melkoiset paineet olla että moiseen jaksaa (enää) lähteä... Saa nähdä miten tämä elämä tästä suttaantuu, hyrrääkö hormonit vai ei. Kehtaisikohan sanoa että onneksi olen edes nainen, ettei ole sentään mitään pullottavaa punttia... xD
Pisteen jälkeen ei tule välilyöntiä, vain kappaleiden väliin.
"Arvaa mitä!" on aika typerä nimimerkkivalinta...
että tuohon kannattaa jäädä... eroa ja hanki itsellesi uusi elämä. Olet lastesi isä joka tapauksessa, sitä ei muuta mikään. Minusta tuo on pelkurimaista käyttäytymistä. Etsit vain helppoa ulospääsykeinoa. Saat seksiä muualta ja vietät "hyvää" kotielämää muualla. No ehkä löydät jonkun... en suosittele kuitekaan itsesi kannalta. EROA!
Saattaisin tietää ratkaisun ongelmaasi. Lapseni kummi, nelikymppinen nainen, asuu Turussa. Hän on eronnut ja seksinnälkäinen. Hän lievittää tuskaansa sillä että varattu mies käy panemassa häntä salaa joka toinen viikonloppu vaimoltaan salaa. Tämä lapseni kummi on siis ns. toinen nainen.
Häneltä varmasti liikenisi aikaa sinullekin. Voisitte vuorotella tämän toisen miehen kanssa - hän olisi siis teidän yhteinen toinen nainen.
Ai että et tahdo rakastella naista joka on myös jonkun toisen miehen kanssa? Nuolla naista jonka sisään joku toinen on hiljattain lauennut.
Niin arvasinkin - et kestäisi ajatusta vaan haluaisit pitää naisen kokonaan itselläsi.
Ajattelepa nyt hetki miltä lastesi äidistä tuntuisi, jos hän saisi tietää että panet hänen lisäkseen jotain toista naista. Se tuntuisi pahalta.
Miksi sinun pitäisi saada pitää kahta naista? Sallisitko toisen naisen pitävän kahta miestä?
Heipä he.
Itse olen naine.
Kärsin myös puutteesta ja tahtoisin ratkaisun.
Ehkä voisin kirjoitella sinulle sähköpostia.
Jossa kerron itsestäni enemmän.
Vieläkö olet samoilla lijoilla.
Pääsen harvoin nettiin ja kirjoitan heti kun pääsen uudellee.
Kerron itsestäni enemmän.
Tutustutaan ja jutellaan lisää sähköpostissa.
Minulla on yksi lapsi.
Olen yksinhuoltaja.
Ei kai se haittaa.
Toivottavasti löytyy ratkaisu.
Eikö Nelliä haittaa panna jonkun toisen omaa? Siksikö olet yksinhuoltaja, että kävit vieraissa? Jos taasen sinua petettiin, silloin sinun täytyy tietää miten pahalta se tuntuu.
Voi teitä turkulaisia.
Ei haittaa.
Ota yhteyttä sähköpostiini jos haluat ja jos vielä luet tätä viestiketjua.
Tutustutaan vain lisää ja katsotaan mitä siitä syntyy.
(Ja kaikki te moralistit jotka luette tämän: äh, keksikää jotain uutta...)
samalla hetkellä, kun seksikin.
Aika monet puolisoitaan pettävät jäävät jossain vaiheessa kiinni. Jos et enää välitä siitä miltä kiinni jääminen vaimostasi tuntuu, mieti mitä lapsesi sinusta ajattelevat siinä vaiheessa kun käry käy?
Oma isäni petti äitiäni mennen tullen, ja jäi kerran käytännöllisesti katsottuna rysän päältä kiinni. Satuin olemaan paikalla ja ei tuntunut kivalta.
Sitten kun hän aikanaan kuoli, en tuntenut hautajaisissa surua. Tapahtuneesta on kulunut nyt kymmenen vuotta, enkä koe surua vieläkään.
Haluatko että sama tapahtuu sinun ja lastesi välillä?
Olet päättänyt elää itsekkäästi ja vain oma nautintosi ja kulissien säilyttäminen merkitsee. Etenet valitsemallasi tiellä ja siihen ei kukaan voi vaikuttaa. Lapsiasi käy sääliksi, sillä jäät kiinni.