Palaavatko halut?

Meillä oli taannoin paljon riitoja ja lopulta seksielämämme kuoli. Riidat on sovittu ja olemme hiljalleen luoneet luottamusta takaisin. Kuitenkin tuntuu, että olemme täysin muuttuneet. Kaksin kotona elämä on ihan mukavaa, mutta muualla tuntuu kuin emme olisi tuntevinammekaan toisiamme. Tämä satuttaa minua suuresti, sillä ennen olimme hyvin tiivis pari ja nyt siitä ajasta saa vain haikailla katsellessa muita onnellisia pareja.

Seksuaalisethalut ovat melko kuolleita puolin ja toisin. Toisaalta sitten, kun seksiä on, mietin koko "toimituksen" ajan sitä, miten en tunne mitään ja pitäisikö mies vain työntää päältäni pois. Ennen seksiä oli runsaasti ja rakastin sitä.

Samankaltaisissa tilanteissa olleet, onko suhteenne koskaan palautunut edes jokseenkin entisen kaltaiseksi? Itse alan olla henkisesti melko lopussa.
5795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se riippunee ihan teistä. Itselläni ja ex poikaystävälläni oli hieman sama tilanne, eikä me ainakaan saatu suhdetta enää toimimaan. :/

Äänestä

Meillä ei oikeastaan riidelty, sillä narsistin kanssa ei voi riidellä, tai voi, mutta itse olet aina se, joka antaa periksi. Itse kuolin miehenä ja vaimolta meni halut kun ei saanut enää fyysistä palvontaa osakseen. Paluu entiseen ei ollut mahdollista ja päädyimme eroon. Tuntuu vaan, että omat halut on menneet lopullisesti, kun sekä itseluottamus että luottamus naisiin on kokenut niin kovan kolauksen.

Varmaankaan teillä tilanne ei ole näin paha. uitenkin teidän molempien pitäisi pystyä hyväksymään tapahtunut, kyetä antamaan anteeksi kaikki loukkaukset ja kyetä rakastumaan uudelleen. Jos tuo tuntuu mahdottomalta niin sitten pitää hyväksyä tilanne tai erota ja toivoa vielä löytävänsä parisielunsa.

Äänestä

Hirmu vaikeaa se on jatkaa. Siinä pitäisi molemmat panostaa todella suhteeseen, jotta homma lähtisi toimimaan. Eikä suhde palaudu entiselleen, vaan suhteen tulisi muuttua täysin uudeksi ja hyväksi.

Meillä ei suhde tule paranemaan. Tunteet ovat olleet kuolleena liian kauan, eikä mieheni halua ymmärtää sitä, että molempien tulisi tehdä hartiavoimin töitä, jos mielii aloittaa homman alusta.
Olemme naimisissa edelleen ja asumme yhdessä, hoidamme arjen, mutta yhteistä sänkyä emme enää jaa, emmekä omia tunteitamme.

Äänestä

Minulle melkein palasivat tunteet, kun näin exäni. Mutta en oikein itsekään usko, että siitä tulee enää mitään vaikka saisimmekin sovinnon aikaiseksi.

Äänestä

Meillä oli riitoja vuosikausia. Mies narsismiin taipuvainen, joten olin aina alakynnssä. Kun mies suuttui, syyllisti hän minut aina. Solauksia, moittimisia, jopa entisestä elämästäni (lapsuudenkodistani, ensimmäisestä avioliitosta jne).

Ensimmäinen yhteinen vuotemme oli hyvin seksuaalinen, nautimme molemmat. Arjen koitaessa tuli riitoja aina vain enemmäm. Nyt on riidelty 5 vuotta, tietenkin seksin puutteesta. Halut eivät ole minulla palautuneet, mies ei sanojensa mukaan ole niitä koskaan menettänytkään.
Erosta on puhuttu satoja kertoja. Kerran jopa asuttiin erillämme. Ikävä oli kova, mutta seksuaaliset halut eivät juurikaan lisääntyneet.

Minäkin olen jo rättiväsynyt tilnteeseen, ja toivon, että mies puolestaan lähtisi tai löytäisi uuden. Itse en osaaenää edes lähteä, vaan olen tyytynyt tilanteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suhteesta kirjoitti:

Meillä oli taannoin paljon riitoja ja lopulta seksielämämme kuoli. Riidat on sovittu ja olemme hiljalleen luoneet luottamusta takaisin. Kuitenkin tuntuu, että olemme täysin muuttuneet. Kaksin kotona elämä on ihan mukavaa, mutta muualla tuntuu kuin emme olisi tuntevinammekaan toisiamme. Tämä satuttaa minua suuresti, sillä ennen olimme hyvin tiivis pari ja nyt siitä ajasta saa vain haikailla katsellessa muita onnellisia pareja.

Seksuaalisethalut ovat melko kuolleita puolin ja toisin. Toisaalta sitten, kun seksiä on, mietin koko "toimituksen" ajan sitä, miten en tunne mitään ja pitäisikö mies vain työntää päältäni pois. Ennen seksiä oli runsaasti ja rakastin sitä.

Samankaltaisissa tilanteissa olleet, onko suhteenne koskaan palautunut edes jokseenkin entisen kaltaiseksi? Itse alan olla henkisesti melko lopussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu