Pyydä oikea palkka

EU:n kriteerien perusteella Suomessa on 900 000 köyhää. Alle 60 prosenttia mediaanituloista ansaitsevia eli alle tuhannella eurolla kuukaudessa toimeen tulevia on 700 000.

Eli hyväpalkkainen tienaa tonnin kuussa.
11885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei tosin Suomessa koska täällä tonnilla ei saa mitään, vaatii pakosti kelan ja sossun tukea päälle että pystyy maksamaan edes katon pään päälle ja ruokaan, sähköön yms välttämättömyyksiin jää rahaa.

Suomessa ei ole montaa ihmistä joka tulee toimeen alle tonnilla kuukaudessa koska työttömyyskorvauksen lisäksi maksetaan yleensä asumistukea jne joten brutto ainakin on yli tonnin työttömälläkin. Jos joku pahnanpohjimmianen tekee duunia alle tonnilla kuukaudessa, sen on hänen häpeänsä(tai ilonsa jos tykkää tehdä).

Laskeskelin että pk-seudulla jos asuu vuokralla, ei kannata lähteä töihin alle 1500 eurolla kuukaudessa, koska se on plus miinus nolla. Asumistuki sossun tuet työttömyyskorvaus ovat lähes 1500€ brutto jos lasketaan niin että tekisit töitä 1500 eurolla ja maksaisit itse vuoran ja sähkön ja rahaa pitäisi jäädä se 400-500 euroa kuukaudessa käteen muuhun elämiseen.

Itse en ole työtön mutta en lähtisi alle 1500 egen tekemään yhtään mitään koska Suomi maksaa omat loisensa mitkä on luonutkin.

Äänestä
  • "Suomessa ei ole montaa ihmistä joka tulee toimeen alle tonnilla kuukaudessa koska työttömyyskorvauksen lisäksi maksetaan yleensä asumistukea jne joten brutto ainakin on yli tonnin työttömälläkin. Jos joku pahnanpohjimmianen tekee duunia alle tonnilla kuukaudessa, sen on hänen häpeänsä(tai ilonsa jos tykkää tehdä)."

    brutto on ainakin yli tonnin työttömälläkin, missä ja kenellä muka. Hesassa vai?? itse saan n. 510€ 156€ asumistukea = 666€, aika pitkälle jää tonnista?! siinä mun huimat tulot työttömänä siis. ja siitä miinus vuokra vielä ja laskut!!!
    ensi viikolla pitäis alkaa tosin työt, vihdoin täältäkin kaupungista löyty jotain, tosin ihanaa siivousta yms.. mikäs siivoojan pienin palkka on joka on pakko maksaa nykyään? en ole ehtinyt katsoa, ajattelin nyt jos joku on alalla.. varmaan jää pari sataa enemmän käteen kuin nyt työttömänä..

    ja työntekohan Suomessa kannattaa, jes!!!! mitä raskaampaa duunia teet sitä paskempi liksa aina vaan.
    EI NÄIN.

    Äänestä

Mediaanitulo on n. 2800€. Alle 60% tuosta on n. 1680€. Mielestäni hyväpalkkainen on yli 5000€/kk tienaava. Itselläni palkka n. 4000€/kk eikä sillä vielä ihmeemmin juhlita.

Äänestä
  • Muuten ihan ok mutta en usko että mediaanitulo Suomessa 2800e. Muistaakseni 1800€ tai alle tienaa 10% palkansaajista ja 4500€ tai yli 10% - eli loput 80% siltä väliltä. MUTTA voi hyvinkin olla että tilastoihin ei ole otettu pätkätyöläisiä, en edes usko että on.

    Keskipalkka yksityisellä ja valtion sektoreilla kuukaisipalkkaisilla on n. 2900-2950€/kk. Siten mediaani kaikilta palkansaajilta (ottaen vielä huomioon kunnallisen sektorin, kaikki tuntipalkkaiset, pätkätyöläiset...) on aivan huomattavasti alle 2800€, sanoisin että jossain 2500€ paikkeilla tai jopa alle. Mediaani pelkästään kunnallisella sektorilla on n. 2400-2500€ - tähän päälle paremmin palkatut yksityiset ja valtion vakituiset työntekijät mutta miinustetaan siitä sitten pätkätyöntekijöiden osuus sekä tuntipalkkaiset jotka yleensä saavat keskimäärin kk-palkkaisia huonompaa liksaa(ei toki aina) = mediaani ei voi mitenkään olla 2800 joka olisi lähes mainitsemani yksityisen/valtion puolen kk-palkakisten keskiansiotaso..

    4000€ on hyvä liksa, mutta vain duunaritasolla. Itse olen "blue collar" ja tienaan n. 3000€ joka on ihan ok ottaen huomioon kevyen koulutukseni. Itse arvelen että jos olet peruspalkollinen(duunari, ehkä keskiverto asiantuntija, ei esimies tai jos esimies - niin vain kevyesti vastuuta, ei huippukoulutusta), yli 4k€ on oikein hyvä liksa ja aletaan olla jo "ylämummossa". Erityisosaajalla tai henkilöllä jolla on huomattava vastuu tai ihmisellä jolla kova opiskelusalkku, se alkaa olla heikko palkka suhteessa menetettyyn opiskeluaikaan tai työpanokseen.

    Suorittajan palkka=
    alle 2000€ on heikohko, n. 3000€ ihan "perushyvä", 4000€+, todella hyvä taso.

    Vaativa taso(hyvä koulutus, iso vastuu, alansa erikoisasiantuntija)=
    3000€ on ok lähtöpalkkataso tai pienellä kokemuksella, 4000€ perusliksa, 5000+ aletaan vasta olemaan sillä tasolla jolla pitäisi olla.

    Mut joo, onhan noita työttömiä akateemisia ja hyvinkoulutettuja jotka tekevät töitä aloilla joilla vain ei makseta paljoa. Ja vastaavasti duunareita jotka tekee hyvälläkin palkalla hommia.

    Äänestä

  • Tuo n.2800e mediaanin on muistaakseni siis niiden jotka ovat
    täysaikaisesti töissä, siis EI osa-aikaisia tai tuntityöntekijöitä.

    Paljonhan on opiskelijoita, osa-aikaeläkeläisiä tai muuten vaan pienemmällä
    tuntimäärällä töitä tekeviä, esim pienten lasten vanhempia.

    PK-seudulla mediaani on korkeampi eikä täällä 2800e palkalla tahdo tulla toimeen.
    Itselläni 4000 ja vaimolla 3000 tulot eikä niillä tosiaan paljoa juhlita Helsingissä,
    pärjätään kyllä

    Samaa mieltä että jokaisen pitäisi itse pitää huolta palkkatasosta
    ja tarvittaessa vaatia lisää!

    Äänestä

  • mmyyyuuuuu kirjoitti:

    Muuten ihan ok mutta en usko että mediaanitulo Suomessa 2800e. Muistaakseni 1800€ tai alle tienaa 10% palkansaajista ja 4500€ tai yli 10% - eli loput 80% siltä väliltä. MUTTA voi hyvinkin olla että tilastoihin ei ole otettu pätkätyöläisiä, en edes usko että on.

    Keskipalkka yksityisellä ja valtion sektoreilla kuukaisipalkkaisilla on n. 2900-2950€/kk. Siten mediaani kaikilta palkansaajilta (ottaen vielä huomioon kunnallisen sektorin, kaikki tuntipalkkaiset, pätkätyöläiset...) on aivan huomattavasti alle 2800€, sanoisin että jossain 2500€ paikkeilla tai jopa alle. Mediaani pelkästään kunnallisella sektorilla on n. 2400-2500€ - tähän päälle paremmin palkatut yksityiset ja valtion vakituiset työntekijät mutta miinustetaan siitä sitten pätkätyöntekijöiden osuus sekä tuntipalkkaiset jotka yleensä saavat keskimäärin kk-palkkaisia huonompaa liksaa(ei toki aina) = mediaani ei voi mitenkään olla 2800 joka olisi lähes mainitsemani yksityisen/valtion puolen kk-palkakisten keskiansiotaso..

    4000€ on hyvä liksa, mutta vain duunaritasolla. Itse olen "blue collar" ja tienaan n. 3000€ joka on ihan ok ottaen huomioon kevyen koulutukseni. Itse arvelen että jos olet peruspalkollinen(duunari, ehkä keskiverto asiantuntija, ei esimies tai jos esimies - niin vain kevyesti vastuuta, ei huippukoulutusta), yli 4k€ on oikein hyvä liksa ja aletaan olla jo "ylämummossa". Erityisosaajalla tai henkilöllä jolla on huomattava vastuu tai ihmisellä jolla kova opiskelusalkku, se alkaa olla heikko palkka suhteessa menetettyyn opiskeluaikaan tai työpanokseen.

    Suorittajan palkka=
    alle 2000€ on heikohko, n. 3000€ ihan "perushyvä", 4000€+, todella hyvä taso.

    Vaativa taso(hyvä koulutus, iso vastuu, alansa erikoisasiantuntija)=
    3000€ on ok lähtöpalkkataso tai pienellä kokemuksella, 4000€ perusliksa, 5000+ aletaan vasta olemaan sillä tasolla jolla pitäisi olla.

    Mut joo, onhan noita työttömiä akateemisia ja hyvinkoulutettuja jotka tekevät töitä aloilla joilla vain ei makseta paljoa. Ja vastaavasti duunareita jotka tekee hyvälläkin palkalla hommia.

    vuosiansio 57000€ veroprosentti 31%+muut päälle..6-7% about
    Vaimolla 28000€ verop.19,5%+ muut- 1,7% kun ei maksa liitonmaksuja ollenkaan...
    Samat vähennykset lainankorot,vapaaehtoinen eläkemaksu.. Paitsi minulla lisäksi se liitonmaksun vähennys..

    Äänestä

  • Suomi suomi kirjoitti:

    ja mitä tällä tahdoit kertoa?

    Äänestä

  • meitsi tässä kirjoitti:

    Tuo n.2800e mediaanin on muistaakseni siis niiden jotka ovat
    täysaikaisesti töissä, siis EI osa-aikaisia tai tuntityöntekijöitä.

    Paljonhan on opiskelijoita, osa-aikaeläkeläisiä tai muuten vaan pienemmällä
    tuntimäärällä töitä tekeviä, esim pienten lasten vanhempia.

    PK-seudulla mediaani on korkeampi eikä täällä 2800e palkalla tahdo tulla toimeen.
    Itselläni 4000 ja vaimolla 3000 tulot eikä niillä tosiaan paljoa juhlita Helsingissä,
    pärjätään kyllä

    Samaa mieltä että jokaisen pitäisi itse pitää huolta palkkatasosta
    ja tarvittaessa vaatia lisää!

    Aika harvasta paikasta oikeasti maksetaan "yli keskiansion" stadissakaan. Niitä paikkoja, joista saa tuon 2800e/kk ei vain ole paljoa.

    Sen ymmärtäisin, jos keskitulot (muukin kuin palkka) olisi esim. 3000e/kk. Johon otettaisiin huomioon pääomatulotkin.

    Äänestä

  • aha joo kirjoitti:

    ja mitä tällä tahdoit kertoa?

    Että kannattaako se työnteko/raataminen...
    Suomi syö ns. pikkasen isomman tulon heti veroilla... Maksan isompaa veroprosenttia kuin moni miljoonia tienaava pääomatuloistaan.

    Rautalankaa eli ei se brutto vaan nettotulo...
    4500€/kk bruttona ei ole paljoakaan enemmän nettona kuin jonkun 3000€/kk hankkivan jos sattuu olemaan oikealla paikkakunnalla ja on riistoporvarin elkeet ja itsekäs eikä maksa edes kirkollisveroa nii ei ole neton ero suuri...
    Monesti mietin onko järkee olla yöt ja vkl töissä... juhannukset ja joulut kun on pieniä lapsia...
    Meniskö vaan sellaseen 2200€/kk palkalla johonkin helppoon päivätyöhön johon olisi mahdollisuudet ... Nämä on niitä valintoja...

    Äänestä

  • meizi83 kirjoitti:

    Aika harvasta paikasta oikeasti maksetaan "yli keskiansion" stadissakaan. Niitä paikkoja, joista saa tuon 2800e/kk ei vain ole paljoa.

    Sen ymmärtäisin, jos keskitulot (muukin kuin palkka) olisi esim. 3000e/kk. Johon otettaisiin huomioon pääomatulotkin.

    Minäkin vielä reilu pari vuotta sitten luulin noin.. palkka n. 2100€ ja lisää ei ollut tiedossa. Kyllästyin huonoon palkkaan ja vaihdoin firmaa: bruttopalkka nyt karvaa vaille 4000€. Työtehtävät pääosin samoja kuin tuolla 2100€ palkalla, vastuuta tullut tietty lisää ja muutama alainen projekteissa.

    Äänestä

  • meitzi81 kirjoitti:

    Kyllä mullakin on vuosinetto 34K, mutta tarkoitin, että kaikille ei riitä paikkoja, joista saa tuon rahan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alä haaveile kirjoitti:

EU:n kriteerien perusteella Suomessa on 900 000 köyhää. Alle 60 prosenttia mediaanituloista ansaitsevia eli alle tuhannella eurolla kuukaudessa toimeen tulevia on 700 000.

Eli hyväpalkkainen tienaa tonnin kuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu