Tämä keskustelupalsta näyttää olevan sairaita täynnä, avioeron aiheuttama trauma, tuska ja epätasapaino laitavat ihmiset kirjoittamaan hirveän rumasti. Itsekeskeisyys on päällimmäisenä, ei edes muisteta muita läheisiä olevankaan. Mutta selvästi näkee, että näistä ihmisistä ei ole edes päättämään omista asioistaan, saattavat mennä vain huonompaan. Miten näitä ihmisiä voisi auttaa pois tuosta helvetistään. On aivan äärimmäisen vaikeaa lukea heidän kirjoituksiaan ja samalla rukoilla, että jostakin saisivat apua ja pian. Sillä itsensä tuhoaminen näyttää niin voimakkaalta, millään arvoilla ei ole enää mitään osuutta tekemisiin.
Tietysti on hyvä, että jonnekin pystyvät purkamaan pahaa oloaan, mutta kun täältä ei se apua kuitenkaan tule, onko todellakin niin vaikeaa saada lähdetyksi lääkärin tai terapeutin juttusille. Miten se saataisiin helpommin, sillä kyllä tämä on kallista yhteiskunnalle, menetää osa näistä henkilöistä täsyin työkyvöttömiksi, kyvyttömiksi hoitamaan omia asioitaa. Yleensä lienevät nuotia aikuisia.
Tietysti on hyvä, että jonnekin pystyvät purkamaan pahaa oloaan, mutta kun täältä ei se apua kuitenkaan tule, onko todellakin niin vaikeaa saada lähdetyksi lääkärin tai terapeutin juttusille. Miten se saataisiin helpommin, sillä kyllä tämä on kallista yhteiskunnalle, menetää osa näistä henkilöistä täsyin työkyvöttömiksi, kyvyttömiksi hoitamaan omia asioitaa. Yleensä lienevät nuotia aikuisia.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ehkä sinulla ei ole itselläsi oikein kokemuksia asioista, mutta itsestäni tiedän, että moni asia on valjennut itselleni täällä, kun oiken kunnolla olen saanut purettua huoleni anonyymisti ja joskus huomaan, liioitellustikkin!
Puolisoakin on tullut täällä rankasti arvosteltua, mutta kun huomaa täällä olevan vielä kauheampiakin tyyppejä, tuleekin kummasti itse katuvaksi.
Nykyään ei viitsi tämänikäisenä enää asioitaan levitellä tutuille, hyviä kavereitakaan ei tunnu olevan, juoruilijoita vain, joten tänne huoliaan kertoillessa voi olla ainakin siitä aivan varma, ettei jutut leviä.
Sitäpaitsi, on täältä löytynyt ihan varteen otettavia neuvojakin, ja jotkut jutut naurattaa vielä myöhemminkin.
Sinä taidat itse olla vähän tiukkapipoinen, kun et kestä lukea ihmisten hätää? Voi kuule, maailma ei oo reilu paikka ja semmoista kauheaa asiaa ei olekkaan, mikä ei olisi toteutunut, joten riisu sinäkin ne ruusunpunaiset lasit silmiltäsi, elämä ei aina ole sitä "rinsessa-elämää". Elämä on aika julmaa.
Olisitko niin ystävällinen ja muuttaisit tuon kirjallisen majasi sellaiselle palstalle, kuin Ihmissuhteet. Täällä ihan oikeasti on eroavia ja eronneita ihmisiä. Eli valitettavasti sinulla ei ole kovin paljoa täällä kohdeyleisöä, johon terapiavimmasi puree.
...vai vielä nuoria, hah! Oletko joku nuorten vihaaja?
Mitä hittoa tulet sitten tänne edes lueskelemaan, jos et kykene ymmärtämään? Se se vasta sairasta on!
avioero on kahden ihmisen päätös muuttaa erilleen oli vuosia takana kymmenen
tai sitten 25 niinkuin mulla.
Ja se on elämässä yksi sellainen prosessi jonka läpi käymiseen tarvitsee kaiken mahdollisen tuen, että pääsee myös eteenpäin elämässä voi jatkaa hyvillä mielin !
Ei eroaminen ole mitään epänormaalia elämää, joskus elämä vain menee niin ettei enää voi olla yhdessä , syitä monia , kyllästyminen, väsyminen, ei jaksa enää ....
tai juominen, väkivalta... syitä on monia !!
Itellä miehen juopottelu oli syy hypätä kyydistä siinä vaiheessa, kun tiesin että pystyisin eroon ,oli vielä voimia lähteä pois, nyt nautin ystävistä, työstä , lapsista ja kaikesta monin verroin ehjempänä ihmisenä!!
Ap :sestä tulee mieleen eräs ystäväni jolla mies myös ryyppää sen perheen elämän ihan pilalle juo kaiken mitä tulee ja toinen vain menee mukana uskoonsa vedoten ei anna enenpää kantaa kuin jaksaa....
mutta asioille voi tehdä itsekkin jotain eikä aina oottaa valmista vastausta yläkerrasta!!!! uskon toki minäkin mutten ihan mahdottomaan kylläkään!! jokainen on ihan oman onnensa seppä kyllä se näin vain on! Toisiin asioihin voi vaikuttaa ja toiset nakataan naaman eteen ja kaikki on otettava mitä annetaan!!
joten hauskaa joulun odotusta toivottaa yksi onnellinen eronnut!!
Uskon että avioeroon on monia syitä, joista toiset ihan ehdottomia, jo ihmisten turvallisuuden vuoksi.
Kuitenkin eroaville, vaikka se onkin tuskaa ja vaikeita asioita täynnä olevaa aikaa toivoisin Yhtä asiaa.
Yleensä ihmisellä on läheisiä, ystäviä, usein vielä vanhemmat, jos jallakin tapaa toisitte heillekin tiedoksi, että perheessänne on kriisiaika ja voi olla mahdollista erotakin, siis jollakin tapaa. Hekin ymmärtäisivät ja pystyisivät olemaan tukena paremmin-
Jos läheiset eivät ole voineet aavistaa mitään ja sitten yhtä äkkiä joutuvat tähän mukaan, eivät he osaa asiaa käsitellä oikealla tavalla ja olla tukena, kun ovat itse täysin hajallaan. Eivät he vihaa kumppaniasi, eivätkä tiedä mitään eroon johtaneista asioista ja jos vielä tuot uuden ihmisen siihen heti. On aivan mahdoton olla tasapainoinen ja ymmärtävä.
Vaikka se on periaatteessa kahden ihmisen asia, se ei kuitenkaan ole. Läheisesi ovat siinä mukana haluat sitä tai et, eivät he voi olla näkemättä tasapainottomuuttasi, lastesi hätää ja ehkä aivan hulluja päätöksisiä ja katkeria sanoja läheisillesi.
Läheistesi elämä horjuu ja kovasti myös, suuri pelko ja huoli, se on niin suuri, vaikea sanoa mittakaavaa omaan tuskaasi. Ja se vie aikaa, eine ohi päivässä, viikossa eikä kuukaudessakaan.
Kun olet täysin shokissa siitä, miten voit auttaa. Koska auttaminen ei ole rahaa, sitä tuskin vanhemmillakaan on. Läheiset ovat kuin tuomittuja, eivät uskalla tehdä mitään, eivät uskalla kysyä tai puhuakaan oikein mitään, eivät uskalla lähestyä normaalisti. Heidänkin elämäsn on lukossa.
Päässä pyörii levy, jossa käy läpi vuosein saatossa kuulemaansa, näkemäänsä. Uni ei tule silmään, elämästä katoaa värit, ei ole yhtään mitään, mistä jaksaisit kiinnostua, jokainen hetki ajattelet tätä eroavaa ihmistä ja hänen perhettään. Suorastaan voima katoaa ruumiista.
Jotakin luulisin auttavan sen, että olisi jokin tieto jo aikaisemmin. Läheiset mielellään sulkisivat syliinsä ja kaikin tavoin kantaisivat, mutta eroava ei sitä salli, ei salli edes tulla lähelle. Hänelle tulee oikein himo toimia itse, ei hän kysy mitään niiltä, jotka hänestä kaikkein eniten välittää.
Läheiset näkevät tämän päättöman menon, jossa päätökset ovat ihan itseään vastaan, niistä on haittaa elämässä jatkossa, kun ei jaksa ottaa huomioon arkipäivän asioita, vaan päätökset ovat enemmämkin uhmaa. Erosi koskettaa kovasti myös läheisiäkin.
Tiedä aina kuitenkin, että läheisesi ei sinua petä, ei halua sinulle mitään pahaa, vaan kaikesta sydämestään toivoo, että elämä alkaa kantaa ja siihen tulee tasapaino ja onnellinen hymy huulillesi.
sinä olet se jonka tytär ilmeiseti on löytänyt toisen miehen , olen seuraillut kirjoittelujasi tässä aika
ajoin .
toki voihan sen eron noinkin hoitaa miten teidän elämässä on mennyt , sinun kohdalla hyvinkin valitettavaa .
Toisaalta kyseessä on aikuiset ihmiset jotka todella päättävät omista asioistaan sille sinäkään et voi mitään! Olet ehkä liiankin kärkkäästi ottanut kantaa heidän asoihin välinne taitavat olla melko huonot tyttäresi kanssa?
Omalta kohdalta voin kertoa toisenlaisen tarinan ,
itse kun erosta päätin ensimmäisenä tiesi minun isä ja sitten sisarukset, ystävät kaikki jotka olivat elämässäni tärkeitä ja ovat edelleen entistä vahvemmin mukana.
Suhde isääni ei koskaan ole ollut näin hyvä ja minun luokse voi tulla koska vain jos en ole töissä ilman että pitää ilmoitella etukäteen !!! Meillä käykin tosi paljon vieraita koska tykkään ihmisistä ja kun ei enää tarvitse hävetä juoppoa miestä joka pilasi joka viikonlopun juopottelemalla.
Aloittaen aamulla kun heräsi!
Joten minulle nämä rauhalliset pyhä aamut ovat luxusta joista nautin ja lauantait samaten!!
Joten ei kaikki erot ole yhtä suurta katastrofia !siinä olet kyllä oikeassa että tärkeät lähimmäiset
kannattaa pitää ehdottomasti mukana , kenenkään ei ole hyvä olla yksin ja vaikka se uusi olisi kuinka ihana niin kaikkea "vanhaa" ei voi nakata syrjään ja jatkaa elämää niinkuin mennyttä ei olisikaan se seuraa aina kuitenkin mukana ja hyvä niin!!!
Voimia sinulle toivottavasti asiat selviävät parhain päin vielä teilläkin!!!
Hauskaa joulun odotusta kaikille!!
ero voi olla traumaattinen myös läheisille. Koetan katsoa myös toisesta kulmasta ;
”Jos läheiset eivät ole voineet aavistaa mitään ja sitten yhtä äkkiä joutuvat tähän mukaan, eivät he osaa asiaa käsitellä oikealla tavalla ja olla tukena, kun ovat itse täysin hajallaan.” ja ”Läheiset ovat kuin tuomittuja, eivät uskalla tehdä mitään, eivät uskalla kysyä tai puhuakaan oikein mitään, eivät uskalla lähestyä normaalisti.”
Entäpä jos nuo eroajat ovat tienneet sen, ettei läheisien mielenterveys ole se vahvin mahdollinen ja ajatuksena on ollut säästää heidän ahdistustaan olemalla sotkematta heitä mukaan?
”Jotakin luulisin auttavan sen, että olisi jokin tieto jo aikaisemmin. Läheiset mielellään sulkisivat syliinsä ja kaikin tavoin kantaisivat, mutta eroava ei sitä salli, ei salli edes tulla lähelle. Hänelle tulee oikein himo toimia itse, ei hän kysy mitään niiltä, jotka hänestä kaikkein eniten välittää.”
Tuo on ihan totta, useimmat läheiset eivät ole välttämättä niin tuomitsevia kuin ehkä ovat niin esittäneen aiemmin. Tässä tullaan vain siihen, että kuinka luottamukselliset suhteet ovat näihin läheisiin. Ovatko he aiemminkin voineet luottaa siihen ettei heitä syytetä, tuomita tai suhtauduta jatkuvasti kauhistellen ja ahdistuneesti? Usein tuo omavoimaisuus tulee pelosta, että juuri noin käy.
tekisit itsellesi ja muille palveluksen, ja jättäisit tällä palstalla käymisen sikseen? Menisit itse sinne terapiaan, kun tämä palsta näyttää niin sinussa ahdistusta aiheuttavan..? Eroavan / eronneen fiiliksiä ei aina ymmärrä edes toinen saman läpikäynyt, joten älä tuhlaa aikaasi turhan vatuloimiseen. Kyllä me pärjätään...
Olisikohan avioero tänä päivänä jo niin yleinen ja arkipäiväinen juttu, että sitä ei enää kannata kauhistella ja moralisoida, tehdä siitä elämää isompaa draamaa. Ero voi olla monta kertaa suuri helpotus kaikille osapuolille ja tie uuteen ja vapaaseen, parempaan elämään ja mahdollisuuksiin, ei laisinkaan "traumaattista eikä tuskallista".
Erosta tulee hirvitys vain väärillä asenteilla ja pohjamudissa painiskelemalla. Uskoa ja toivoa kehiin enemmän, luottoa siihen, että elämä kantaa parempaan, kun sille antaa mahdollisuuden. Ero-ohjeita, -kouluja ja -tiesmitä apuja on saatavilla jos itse haluaa etsiä itselleen kevyemmän tavan suhtautua elämään ja sen asioihin.
Avioeron ei pidä koskaan olla yleinen ja arkipäiväinen juttu. Ei naimisiin pidä mennä myöskään kevyin perustein, täytyy olla täysin sitoutunut elämään koko elämä tämä henkeilön kanssa. Ajan saatossa voi sitten joillekin tulla ero eteen, jos elämään tulee liian vaikeita asioita yhdessä läpivietäviksi.
Eron trauma, tuska on niin kovaa, se kohdistuu ihmiseen jopa sairastuttavalla tavalla. Kehosi on yliviritetty, saatat laihtua aivan mielettömästi, silloin kehosi tasapaino alkaa heittämään, hivenaineet ovat sekaisin ja luustoa alkaa katoamaan, sillä on loppuelämään vaikutuksensa. Saatikka sitten mielenterveyden puoli, kuinka alas joudut sillä saralla menemään. Pystytko selviytymään jatkossa edes arkipäivän alkeellimisista asioista, saatikka sitten tässä tilassa jakamaan asioitanne ja samalla suunnittelemaan tulevaisuuttasi.
Teetkö hädässäsi aivan mielettömiä päätöksiä, jotka ovat tuhoavia itsellesi ja mahdollisille lapsillesi.
En ymmärrä, miten edelleinen kirjoittaja voi mitenkään arkipäiväistää ja yleistää avioeron, Mitä se koskaan ei voi olla.
Kommentoinpa minäkin tätä eroasiaa..
Jokaisella on jonkinlainen rakkaustarina suhteen alettua, mutta siinä vaiheessa, kun toinen alkaa tuntua enempi "sisarukselta" kuin kumppanilta, on aika pohtia, minkälaista suhdetta haluaa.
Elämä on tätä nykyä erinlaista, ennen oli jo nelikymppinen eukko huivipää, joka odotteli vanhuutta.
Nykyään viisikymppisetkin on vielä sporttisia ja nuorekkaita ja moni aloittaa uuden kumppanin kanssa uuden elämän lasten lähdettyä pesästä.
Kyllä se vaan on nykyaikaa, että erotaan, ja ehditään vielä uudet perheet perustaa eikä siihen auta kuin sopeutua. Itse olen avioeroperheestä, ja sain uuden perheen myötä uusia sisaruksia, enkä tilanteesta kärsinyt. Sainpahan uusia kavereita, eikä yksin tarvinnut olla. Isäpuolikin oli mukava ja omaan isään on aina välit pysyneet hyvinä.
Ei eroamisessa mitään kauheaa ole, lapsista pitää vain muistaa huolehtia ja isovanhemmat voisivat olla isona apuna siinä. Minusta ainakin oli mukava nähdä äiti taas nauravana uuden miehen kainalossa, kun isän kanssa vain riitelivät. Luulenpa, että äitini löysi sen oikean puoliskonsa vasta isäpuolestani.
No herrasiunaajavarjele; kuka sun käskee sairastua, fyysisesti tai psyykisesti, erosta. Järki käteen jos sitä ei päässä ole ja asiat ja arvot järjestykseen. Ero parisuhteesta on yksi asia elämässä monien muiden joukossa, ei sen takia kannata terveyttään menettää yhtään sen enempää kuin minkään muunkaan asian takia. Ja toisinpäin; mitä terveempää ja terveellisempää elämää vietät ja terveyskasvatustapoja omaat, sitä helpommin selviät terveytesi kanssa kaikista vaikeista aiheista.
Kukaan ei ole väittänyt, että ero olisi helppoa, mutta kaikki, mihin ei kuole, vahvistaa. Mielen puolta tulee kasvattaa, kehittää, hoitaa ja huolehtia yhtä lailla kuin ruumiistakin.
Harva sairastuu käskystä tai omasta halustaan. Ero parisuhteesta ei todellakaan ole "vain yksi asia elämässä monien muiden joukossa", raskaampaa kokemusta saa hakea, jos lapsia on mukana jaettavana. Tuo terveysintoilu sopii mielestäni helvetin huonosti tälle palstalle, on todella kornia.
Avioero tuskin paljoa vahvistaa ketään, aiheuttaa yleensä pitkäaikaisen stressin, ja voi olla onnellinen, jos sen joskus saa jätettyä edes siedettävästi taakseen..
No eiköhän noi aatokset ole ihan sun oma häpiäsi, ei niille kukaan mitään mahra, jos sinä itse haluat ajatella väärin ja negatiivisesti. Omat ajatukset, asenteet, käsitykset elämästä voi ihan itse valita, jos sinä uppoat eron takia suohon, niin uppoa, valinta on sinun.
Mietipä elämän raskaudetkin uudestaan; mun mielestä lapsia ei jaeta erossakaan, viisaat, järjelliset ihmiset hoitavat omat lapsensa lämmöllä ja rakkauvella erosta huolimatta joko yhdessä tai erikseen. Järjettömät eivät tarttisi lapsia ollenkaan. - Mitä jos lapsesi kuolisi, sekin pitää kestää ja jatkaa elämistä vaikka sitä raskaampaa asiaa ihmisen elämässä tuskin on.
'Terve sielu terveessä ruumiissa' kertoo olennaisen, elämästä ei selviä hengissä, jos ei ymmärrä huolehtia molemmista.
Tätä palstaa lukiessa ei voi tulla muuhun tulokseen, kuin että jo on ihmisten elämä kevyellä perustalla. Imeisesti hääleikki onkin ollut se virike avioliittoon. Kun lukee tarpeeksi ja katslee näitä nykyisiä virityksiä, joita tehdään jopa useita vuosia, mutta kun amen on sanottu. Käykin päivät liian arkisiksi, ei ole enää tätä häiden jäänitystä eli ei olekaan ollut kyse mistään aidosta rakkaudesta.
No mitä siitä seuraa, eroaja jopa muutaman kuukauden päästä mahtihäistä.
Tällöin ei tule tietankään minkäänlaista surua erosta, kun pitää taasen alkaa leikki uudelleen mahdollismman pian. Ikävä kyllä näiden laikkivuosien aikana on saattanut tulla perheenlisää, joka nyt on vain tiellä ja pitäisi aina saada heitetyksi jonnekin.
Sitten täällä palstalla paasataan, että tämä eroaminen on ihan arkista hommaa, eikä parisuhdetta tule hoitaa, tai mennä ainakaan minnekään terapiin. Eli kyllä kaikkien pitää hyppiä näiden ihmisten pillin mukaan, jopa lastenkin. Muuten saadaan raivokohtauksia ja suututaan joka suunnalle.
Sanoisinkin, että siitä vaan, mutta pienet lapset huolettaa ja järkyttää, kuka heita ajattelee.
Miehet ja naiset, varoitus. Katselkaa uutta suhdettanne vähän pitemmän aikaa, älkää tehö lapsia ja kuunnelkaa hänen touhujaan ja vaatimuksiaan, kyllä siitä selviää, mikä hän miehiään/naisiaan. Ei tule turhia pettymyksiä, kun voi vielä lähteä, ilman suurempia suruja ja jättä tällaisen ihmisen, sillä kyllä hän niin monta siltaa polttaa takanaan. Tuskin enää ainakaan samalta paikkakunnalta saa uutta seuraa, jota alkaa muokata omaan tahtoonsa.
Tällaisesta tekstistä tulee ekana mieleen, että tässä on tyyppi, jonka kannattaisi keventää elämäänsä, helpottaa pannan kiristystä ihan oman terveytensä ja olotilansa vuoksi. Tuotokset ovat juuri tuollaista luokkaa, kun karsinan seinät ovat ahtaat, olemisen rajat ongelmaisia ja viiva omasta nenästä omaan napaan on paksu ja vahva.
Miten levällään elämäsi on ja mitä olet taaksesi jättänyt, kovin tuntuu siltä, että ei sinulla kovin kaksista olekaan ollut. Kirjoitit tuon viimeisen lauseen todella kuin itsestäsi, sillä kun mietit tarkemmin, et muuta ajattelekaan kuin itseäasi. Kovin olisi raskasta olla ystäväsi.
No, ei kai se ero ihan niin arkipäiväinen juttu ole. Samoin tuo on hyvä että tosiaan miettii mitä siltä parisuhteeltaan haluaa.
Luulen että tuo tuskaisin vaihe on jo ennen fyysistä eroa. Kun aletaan liuku toisistaan poispäin tunnetasolla. Suhde kriisiytyy ja todella noita ilmiöitä voi tulla suhteen aikana. Vaikeimmillaan suhde ajautuu pattitilanteeseen, jossa se oma elämänhalukin alkaa laskea.
Muistathan että ero voi joillakin olla juuri päinvastainen. Kun loputtomat riidat, pahat sanat ja ilkeydet jäävät taakse, niin elämä rauhoittuu ja tasoittuu eron jälkeen. Jaksaa paremmin suunnitella sitä tulevaisuuttaan ja lasten elämää, kun voimat eivät mene ahdistaviin riitoihin.
Ero voi olla mahdollisuus johonkin uuteen...
Mikähän se sinun ongelmasi oikein on? Taidan jo tietää....
Olen tuon "liitele kevyemmin" kanssa ihan samoilla jäljillä, nyt purat kiukkuasi aivan turhaan meihin palstan käyttäjiin. Nutturasi on todella liian tiukalla.
Olen seurannut useampaa keskusteluasi, jossa olet ihan saman asian kanssa painimassa ja me palstan käyttäjät olemme todellakin syyttömiä tilanteeseesi.
Ehkä vanhana varsinkin naisihmisenä olet tullut nyt elämässäsi tilanteeseen, että kadut tekemiäsi ratkaisuja ja nyt on liian myöhäistä...
Ehkä olisit onnellisempi, jos olisit aikanasi sinäkin uskaltanut jättää vapaa-aikansa urheilunparissa mieluummin (kenen kanssa loppujen lopuksi) viettäneen ukkosi, etkä jäänyt siihen ja takertunut lapsiisi.
Nyt sitten on lapsikin pettänyt sinun odotuksesi ja maailmasi on hajalla.
Olet muihin takertuja, läheisriippuvainen, joka säntäilee kuin päätön kana, kauhistuttava ajatus, että nyt se sinun maailmasi romahti, eikä jäljelle jää mitään.
Nyt sitten arvostelet täällä eropalstalla sinulle täysin vieraita eronneita, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä ja jättäneet tuollaisen kulissielämän taakseen.
Eron huomaa selvästi. Sinulle vastaamaan vaivautuneet vaikuttavat vahvoita ihmisiltä, jotka ovat ITSE vaikuttaneet elämänsä laatuun ja tehneet ratkaisunsa. Heillä ei ole tarvetta täällä halveksien puhua eroista, niinkuin sinulla.
Niinhän sitä sanotaan, että asiaa mikä pelottaa, arvostellaan.
Asia, minkä kanssa on päässyt sopuun, arvostetaan.
Sinun pitäisi nyt tilata aika psykiatrille, moni onkin sitä jo suositellut.
Sinun viestejäsi on mukava lukea.
Itse en ole törmäillyt eronneeseen, joka kaipailisi takaisin entiseen liittoonsa, sen kummemmin miehiä kuin naisiakaan.
Ero on todellakin eronneelle mahdollisuus johonkin uuteen...
Jotkut ulkopuoliset (yleensä sukulainen) jää jappasemaan asiaa, koska on itse niin ripustautunut tähän eronneeseen ja hänenkin elämänsä muuttuu, eikä välttämättä parempaan...niinkuin AP:stäkin huomaa.
Lapsilta vaaditaan sitä itsenäistymistä vaikka näyttää siltä, ettei moni vanhempikaan ole siinä onnistunut.
Hyvä kirjoitus!
Joten täällä sitten voi niitä sanomisia sanoa, sillä jonnekin liksasangot on kaadettava. Täällä voi tuntematonta sanoa mielenvikaiseksi. Täällä voi lyötyä lyödä ja kovaa. Arvostella ja nimitellä. Mutta kuinka moni todella haluaa todella kävellä vierellä, ilman että tuomitsee heti tai kehoittaa tekemään mitään.
Toisaalta on hyvä kun tällä palstalla mäyryää, sillä silloin ehkä todellisessa elämässä ei enää tarvitsekaan niin kriittisesti kaikkea arvostella ja olla pahantuulinen.
Nuorilla ihmisillä maailma vain on "vasikannahan laajuinen" kuten jo edesmennyt mummoni sanoi. Silloin ei näe kovin laajalta ja siksi soisin nuorten kuulevan myös vanhempia ihmisiä, vaikka täysin vieraita, kuten tietenkin toisinpäin. Minusta silloin saa elämään jotain paljon tärkeämpää kuin itsekeskeisyyden, sillä aina elämässä pitää itsekin joustaa, aina ei voi vain vaatia.
Uskon vakaasti että jokaisella on kohtalonsa ja jokaisella asialla elämässämme on ain jokin tarkoitus. Näitä pakoon emme vain pääse. On otettava vastaan, mitä annetaan ja yritettävä selvitä eteenpäin. Kyllähän elämä yleensä antaa myös hyviä asioita, joista kovin vähän kirjoitellaan.
Eron arkipäiväisyydellä tahdon tarkoittaa sitä, että kun ne ovat yleistyneet eikä niillä tahdota enää syyllistää kumpaakaan osapuolta eikä tehdä niistä elämää isompia tapahtumia, niin on aivan turhaa ja vähän sairaanoloista käsitellä asiaa niin kuin olisi kyseessä maailman suurin, vaikein, ylitsepääsemättömin ja raskain synti.
Ja tuo tuollainen asenne, että eronneita tullaan tänne mollaan, varsinkaan kun ei ole itse eronnut on aika kummallista?
Jos kerrran eronnut sanoo, että on tehnyt hyvän ratkaisun siinä itselleen ja puolisolleen ja lapsilleen, niin täällä tulee tämä jonkun eronneen lähisukulainen paasaamaan, kuin väärin on tehnyt ja pitäisi mennä eronneen itseensä ja läpätiläpäti!!
Kyllä jokaisen ero on jokaisen oma asia. Liitossa on silloin jo kauan mennyt huonosti ja lapsetkin kärsii.
Joillakin on se käsitys, että ei liitossa tarvitse mitään sen kummempia tunteita olla, hautaan asti pitäisi vaan yhdessä riekkua, mutta sehän on vain itsepetosta.
Ne pysyköön liitoissaan, jotka haluavat ja ne erotkoon, jotka kaipaavat elämäänsä kuitenkin sitä rakkautta ja ovat huomanneet menneensä väärän kanssa aikoinaan naimisiin, ei sen vaikeampi asia.
Se ero ei todellakaan ole eronneen vanhempien päätettävissä, vaikka se päältäpäin söpö liitto anopin suunnitelmiin niin hyvin sopisikin. "Hui, mitä ne naapuritkin sanoo!!"-asenne kertoo eron arvostelijasta vain sen, että hyvin suppea on maailmankuvansa.
Vanhemmat ihmiset antaa yleensä neuvoja, että "ei kannata sitä ja ei kannata tätä.." joten en näissä tunne asioissa kyllä kuuntelisi vanhempien ihmisten neuvoja... jotenkin ovat jo unohtaneet, mitä se nuoruus oli. Seksiäkin pitävät jotenkin turhana asiana...?? Unohtaneet senkin ihanuuden.
Yleistäminen ei auta, vaikka eroja tapahtuu Suomessa keskimäärin noin 37/vrk, kun se kohdalle sattuu se voi olla yksi elämän kovimpia paikkoja. Apua on onneksi tarjolla, eronnut voi osallistua vaikkapa eroseminaariin. Se on 10 viikon ryhmä joka kokoontuu viikottain n. 3 tuntia kerrallaan, siellä voi käsitellä vaikeitakin asioita luottamuksella. Perusteoksena käytetään kirjaa Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, ihminen todellakin kaipaa jälleenrakennusta kun olo on kuin olisi "jyrän alla jäänyt". Monet ihmiset tuntevat eron jälkeen epäonnistumista, pettymystä, hylätyksi tulemista, syyllisyyttä, alemmuudentunnetta, toivottomuutta, surua, vihaa ja epätoivoa. Käsittelemättömänä tai tukahdutettuna nämä voivat johtaa syvään masennukseen ja loppuunpalamiseen, lääkkeiden tai alkoholin liikakäyttöön tms. Nämä tunteet/asenteet voi eroseminaarissa käsitellä ja kääntää itsensä kehittämiseksi, toivoksi ja uskoksi itseen ja toisiin ihmisiin ja tulevaisuuteen. Kun seminaarissa käy läpi menneen suhteen ja voi yrittää ottaa oppia virheistään, voi paremmin tukea lapsiaankin erokriiseissään. Aikaa myöten voi helpommin hyväksyä menneen ja siirtyä eheytyneenä uuteen elämään. Ei tarvitse kantaa loppuelämäänsä mukanaan katkeruutta ja epäonnistumisen tunteita, voi jälleen oppia luottamaan itseensä ja toisiin ihmisiin ja että elämä kantaa. Että erokin voi olla portti uuteen parempaan elämään. Suosittelen seminaaria omasta kokemuksestani!