Voinko enää koskaan rakastaa?
Seurustelin 4-vuotta eksäni kanssa. Olin todella onnellinen ja arvostin jokaista hetkeä, jonka sain rakkaani kanssa viettää.
Sitten se tuli puun takaa, ero. Olin järkyttynyt, koska en tiennyt yhtään syytä eroon, enkä tiedä vieläkään.
Erostani on nyt 3-vuotta, mutta kaipaan joka ikinen päivä tätä miestä. Ja kolmen vuoden ajan olen itkenyt joka ilta rakkaani perään.
Eron jälkeen en ole häntä enää nähnyt, en puhunut puhelimessa, en lähettänyt viestejä, en mitään.
Hän on lopullisesti kadonnut elämästäni.
Minulla on ollut suhteita eromme jälkeen, mutta ne ovat aina kaatuneet siihen etten pysty ihastuun saati rakastuun kehenkään toiseen.
Kenenkään muun kanssa oleminen ei ole luontevaa.
Nyt kysymys kuuluu voinko enää koskaan rakastaa ketään toista?`Olenko loppu elämäni yksin, koska tunteeni eívät ole yhtään laimentuneet vaikka aikaa on kulunut kuitenkin vuosia?
Onko muita kohtslontovereita?
Miten olette päässeet yli?
Seurustelin 4-vuotta eksäni kanssa. Olin todella onnellinen ja arvostin jokaista hetkeä, jonka sain rakkaani kanssa viettää.
Sitten se tuli puun takaa, ero. Olin järkyttynyt, koska en tiennyt yhtään syytä eroon, enkä tiedä vieläkään.
Erostani on nyt 3-vuotta, mutta kaipaan joka ikinen päivä tätä miestä. Ja kolmen vuoden ajan olen itkenyt joka ilta rakkaani perään.
Eron jälkeen en ole häntä enää nähnyt, en puhunut puhelimessa, en lähettänyt viestejä, en mitään.
Hän on lopullisesti kadonnut elämästäni.
Minulla on ollut suhteita eromme jälkeen, mutta ne ovat aina kaatuneet siihen etten pysty ihastuun saati rakastuun kehenkään toiseen.
Kenenkään muun kanssa oleminen ei ole luontevaa.
Nyt kysymys kuuluu voinko enää koskaan rakastaa ketään toista?`Olenko loppu elämäni yksin, koska tunteeni eívät ole yhtään laimentuneet vaikka aikaa on kulunut kuitenkin vuosia?
Onko muita kohtslontovereita?
Miten olette päässeet yli?
Vastaukset 7
Vanhimmat
minulla on kans samanlainen tilanne ollut ja oltiin yhes 2.5v ja toipuminen kesti 1.5 kertaa suhteen pituuden mut minä en enää voi rakastaa ne on ollu enemmänkin (kaveri)
Erosta toipumiseen kuluu yleensä 1-5v. Itsellä vastaava toipuminen vei 3-4v. En siis uskonut voivani koskaan enää ihastua kehenkään toiseen. Mutta jossain vaiheessa sitä vain huomasi alkaneensa katsella taas miehiä sillä silmällä ja nyt se on tapahtunut, olen ihastunut toiseen.
Toipumisen avain on, että päätät unohtaa, valitset ettet enää jatka hänen rakastamistaan. Rakkauden kuolettaminen on tietoinen päätös. Tunteet hiipuvat ja painuvat tiedostamattomaan tämän jälkeen pikku hiljaa. Rukoile Jumalaa parantamaan sydämesi ja ottamaan kipu pois. Auttaa varmasti! Kokemusta on.
Minulla myös kesti toipuminen aiemmasta suhteesta todella pitkään. En oikeastaan vieläkään ole päässyt kunnolla eroon menneistä, enkä varsinkaan rakastumaan samalla tavalla uudelleen. Nyt olen kuitenkin tajunnnut, että en rakasta tätä entistäni enää, ainoastaan muistojani hänestä. Tiedän, että jos palaisimme yhteen, emme olisi enää samoja ihmisiä kuin silloin ennen.
Omalla osallani asiaa on auttanut se, että olemme entiseni kanssa nähneet ja sillä tavalla olemme saaneet oikean lopun koko suhteelle. Tuntuu pahemmalta, jos ihminen vain katoaa elämästä ilman mitään selityksiä. Viime kerralla kun näimme, vuosi sitten, ymmärsin todella kuinka paljon olemme muuttuneet. Tästä johtuen meistä ei koskaan enää tulisi mitään yhdessä. Sen näkemisen jälkeen emme olekaan nähneet tai pitäneet yhteyksiä enää, vaan jatkaneet elämää erikseen. Ehkä sinunkin tapauksessasi näkeminen auttaisi asiaa jos se vain on mahdollista?
Ei kai sitä samalla intohimolla pysty rakastumaan kuin vain harvoin, mutta ehkä sitä pitäisi olla vain kiitollinen, että on edes joskus saanut kokea sen. En ole rakastunut samalla tavalla eron jälkeen, vaikka suhteita on ollutkin. Erostani entiseni kanssa on 3,5 vuotta.
toi kuule pätee vain sinun suhteesi, et sä voi muita neuvoa tee sitä tee tätä höpöhöpö.
Ihan selvästi teillä ei oo mitään syvällistä ikinä ollutkaan.
Sama juttu mulla meneillään.. Toipuminen vasta alussa. Aika kamalaa kuulla toiselta ettei se rakasta mua. Ja ite on rakastunut.. Edellisestä suhteesta oli aikaa ehkä kolme vuotta. Se kesti puoltoista vuotta, ehkä 2 vuotta meni aikaa että oikeesti pääsi yli. Nyt olin vihdoin onnellinen ja kunnolla ihastunut ja rakastuin ja aattelin et hitto, se on tässä! Ja kuinkas sitten kävikään.. Tuntuu nyt kanssa, etten enää koskaan rakastu kehenkään. Mutta toisaalta tiedän että jos se on 2 kertaa tapahtunut, niin ainakin kykenen siihen. Tosin kuin tämä, josta erosin, joka sanoi ettei koskaan ole ollut rakastunut. Sinänsä sääli, jos siihen ei kykene.
Hän olisi halunut pysyä ystävinä, mutta kuinka siihen oisin pystynyt, kun halusin niin paljon enemmän? Kurjan olonhan se saa aikaan, mutta pakko on ottaa etäisyyttä. Ehkä sitten kun itse on rauhoittunut, voisi nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Toisaalta olis ihanaa pysyä 'edes' ystävinä, en haluis toisesta millään kokonaan luopua. Mutta jos itsellä olis enemmän tunteita kun näkis 'kavereina' niin eihän siitä mitään tuu, pahentais ja pitkittäis vaan kaikkea.
Kiitos kaikille jotka viitti vastata. Oon monesti miettinyt että jos vaan olis mahdollisuus keskustella eksän kanssa asiar halki, jotka jäivät silloin selvittämättä. Mutta hän katosi eromme jälkeen elämästäni niin etten ole nähnyt saati kuulla hänestä mitään. Kai on vaan opeteltava elämään tämän asian kanssa ja odotella rauhassa tunteiden laimenemista. Tällä hetkellä en enää usko rakkauteen, mutta kai aika parantaa haavat, tai ainakin lievittää kipua.
Ketään ei voi omistaa, eikä ketään voi pitää lähellään väkisin.
Opin sen kun puolisoni läksi yllättäen toisen mukaan. Tilanne oli mielettömän vaikea, elämäni romuttui aivan totaalisesti. Aikaa meni vuosia ennenkuin pääsin taas elämänsyrjään kiinni.
Pakko oli ajatella, että hänellä oli lähtemiseen ja pettämiseen oikeus, en voi vangita häntä. Nyt vuosia vuosia myöhemmin sen ymmärtää, ei enää vihaa toista, eikä ole katkera.
Jäljellä on vain muistot ja edessä kuitenkin oma elämä elettävänä.
Kyllä rakkautta voi saada eronkin jälkeen, mutta siihen varmaan suhtautuu vähän varovammin. En tiedä, olenko muuttunut, mutta suhtaudun edelleen kanssaihmisiin luottavaisesti.