Loveshy?

Mitkä ovat tämänkaltaisen henkilön varmimmat tunnusmerkit? Onko hän muutoinkin ujo? Onko jokainen ujo myös automaattisesti tällainen "loveshy"?

Miten loveshy:ta tulisi lähestyä? Mistä voi tietää onko hän kiinnostunut?
521387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

mies ei voi olla love shy vaan on yksinkertaisesti vain nössö. Nainen voi toki piristää omaa persoonaansa tälläkin hienolla adjektiivillä.

Äänestä

  • Sinä se latelet ihan täyttä paskaa. En viitsi vastata sinulle koska tiedän kyllä miksi noin heti riennät asiaa kommentoimaan.
    Voisit kuitenkin vastailla minulle. Minun puolestani voitaisi vaikka tavata niin näkisit miltä se sinun nössösi näyttää. No minä tuskin olen ihan tyypillinenkään love-shy-tyyppi, mutta kuitenkin sellainen ainakin siis ollut. Nyt vanhemmiten minä olen kylläkin ollut jo pitkään enemmänkin vaan parisuhde/seksi-markkinoilta syrjäytynyt mies.

    Minä sanon yhden hyvän tuntomerkin love-shy miehestä. Jos tiedät että mies on jo pitkään elänyt ilman naisseuraa, ja se tuntuu mahdottomalta etteikö hän ulkonäkönsä vuoksi tai muuten olisi voinut saada itselleen vähintäänkin siedettävän näköistä naista niin silloin on todennäköisesti kyseessä love-shy-mies. Toki love-shy mies voi olla periaatteessa minkä näköinen ja lainen hyvänsä, mutta tuossa y.m. tapauksessa tämä asia on aika helposti pääteltävissä.
    Tietenkin juuri tämän tyypin-love-shy miehen kyseessä ollen ne tietyt miehet rientävät oitis tuomitsemaan hänet ties miksi perverssiksi sairaaksi vaaaralliseksi epämieheksii nössöksi j.n.e.

    Äänestä

  • sinä----- kirjoitti:

    Sinä se latelet ihan täyttä paskaa. En viitsi vastata sinulle koska tiedän kyllä miksi noin heti riennät asiaa kommentoimaan.
    Voisit kuitenkin vastailla minulle. Minun puolestani voitaisi vaikka tavata niin näkisit miltä se sinun nössösi näyttää. No minä tuskin olen ihan tyypillinenkään love-shy-tyyppi, mutta kuitenkin sellainen ainakin siis ollut. Nyt vanhemmiten minä olen kylläkin ollut jo pitkään enemmänkin vaan parisuhde/seksi-markkinoilta syrjäytynyt mies.

    Minä sanon yhden hyvän tuntomerkin love-shy miehestä. Jos tiedät että mies on jo pitkään elänyt ilman naisseuraa, ja se tuntuu mahdottomalta etteikö hän ulkonäkönsä vuoksi tai muuten olisi voinut saada itselleen vähintäänkin siedettävän näköistä naista niin silloin on todennäköisesti kyseessä love-shy-mies. Toki love-shy mies voi olla periaatteessa minkä näköinen ja lainen hyvänsä, mutta tuossa y.m. tapauksessa tämä asia on aika helposti pääteltävissä.
    Tietenkin juuri tämän tyypin-love-shy miehen kyseessä ollen ne tietyt miehet rientävät oitis tuomitsemaan hänet ties miksi perverssiksi sairaaksi vaaaralliseksi epämieheksii nössöksi j.n.e.

    "Minä sanon yhden hyvän tuntomerkin love-shy miehestä. Jos tiedät että mies on jo pitkään elänyt ilman naisseuraa, ja se tuntuu mahdottomalta etteikö hän ulkonäkönsä vuoksi tai muuten olisi voinut saada itselleen vähintäänkin siedettävän näköistä naista niin silloin on todennäköisesti kyseessä love-shy-mies."

    Tuosta tulee mieleen ns. sitoutumiskammoinen. Onko se synonyymi loveshylle, tai jos ei, niin miten nämä kaksi erottaa toisistaan (jos sillä väliä on)?

    Äänestä

  • loveshy? kirjoitti:

    on täysin eriasia. Moni naisia paneva pelimies on sitoutumiskammoinen. Loveshy on seksi ja seurustelu ja lähestymiskammoinen.

    Äänestä

  • loveshy? kirjoitti:

    "Minä sanon yhden hyvän tuntomerkin love-shy miehestä. Jos tiedät että mies on jo pitkään elänyt ilman naisseuraa, ja se tuntuu mahdottomalta etteikö hän ulkonäkönsä vuoksi tai muuten olisi voinut saada itselleen vähintäänkin siedettävän näköistä naista niin silloin on todennäköisesti kyseessä love-shy-mies."

    Tuosta tulee mieleen ns. sitoutumiskammoinen. Onko se synonyymi loveshylle, tai jos ei, niin miten nämä kaksi erottaa toisistaan (jos sillä väliä on)?

    Ei ole mitääntekemistä sitoutumiskammoisuuden kanssa. Päinvastoin sanoisin että love-shy on ennemminkin sitoutumishaluinen.
    Ennen kaikkea love-shy on mies jonka on vaikea lähestyä naisia ja mahdotontakin lähestyä juuri sellaista naista josta hän oikeasti kinnostunut on.

    Äänestä

  • ei---- kirjoitti:

    Jos nainen lähestyy loveshy-miestä, juokseeko mies karkuun vai voiko hän mitenkään jäädä tilanteeseen jos on oikeasti kiinnostunut?

    Entä eikö myös loveshy voi "ylittää itseään" joskus? Vai poistuuko "loveshy"-leima silloin? :)

    Kyllä joku love-shy voi karkuunkin juosta jos on jotain oikein säikkyä tyyppiä tai jos hän kokee naisen pelottavana. Jos nainen on kuitenkin sellainen josta love-shy myös pitääkin niin ei hän silloin ainakaan oikeasti karkuun juokse. Lisäksi love-shy-miehet ovat enemmän hienotunteisia ja tuskin he ainakaan mitään loukkaavia juttuja tai törkeyksiä heitä lähestyvälle naiselle sanovat vaikka eivät naisesta niin pitäisikään.

    Äänestä

  • voi------ kirjoitti:

    Jep. Loveshy-miehellä ei ole ongelma sellaisten naisten kanssa jotka häntä eivät kiinnosta. Kysehän on siitä ikääkuin sähköopissa on tuo oikosulku - loveshyn oikosulku tapahtuu niitä kohtaan joille hänellä on tunteita tai saattaisi olla. Tällöin siis oikeastaan se että tämä oikosulku tapahtuu osoittaa sekä loveshy-ominaisuuden että myös sen kuka on tunteiden kohde.

    Opiskeluaikoina olin melkoisen ihastunut erääseen erittäin viehättävään naiseenlate joka iski silmänsä minuun ollessani oppilaskunnassa. Olin baarissa, juttelin muutaman oppilaskuntaan kuuluvan naisen kanssa kouluasioista (suhtautumiseni heihin oli kaverillinen ja asiallinen, siis oppilaskunnan jäsenyyden kautta. Tämä ei aiheuta ongelmia koska mukana oli vain älypuoleni.). Juttelen siis näiden neitien kanssa baaritiskillä aivan luontevasti. He lähtee siitä pois ja paikalle sukeltaa tämä ihastukseni takaviistosta. Mikä reaktio minulta? Hämmennyn noin puoleksi minuutiksi aivan hiljaiseksi, alan änkyttää ja käteni elävät omaa elämäänsä. Onnistun kaatamaan sohlatessani kaljatuopin sen mimmin päälle (ei, en ole humalassa edes, yhden ottanut) - ja tämä tietenkin vetää minut kaksin verroin kyykkyyn. Tää ihastukseni osoittaa ettei hän oikeastaan piittaa vaan haluaa jutella ja mulla on päässä täysi oikosulku päällä kun koitan keksiä jotain sanottavaa, murehdin kaatunutta kaljaa, häpeän änkytystäni ja olen aivan tolkuttoman ihastunut ja innoissani siitä että nyt ihan oikeasti on tilaisuus. Tää tila ei laukea enkä pääse tilanteen tasalle, mutisen että mun täytyy mennä kotiin, haen narikasta takin ja meen kotiin jossa hajoan ja tää koko roska toistuu päässäni aina kun kohtaan sen ihanan naisen myöhemmin koulussa tai baareissa tai jossain.

    Jos mulla ei olisi ollut tunteita sitä mimmiä kohtaan ja olisin sohlannut kaljat sen päälle, olisin samantien pyytänyt baarimikolta pyyhkeen ja jeesannut neitiä, ollut kohtelias ja ties mitä - se rutiini mikä on _järkevää_. Mutta kun tunteet lyö oikosulun päälle on se kaikin puolin invalidisoivaa.

    Tuollaista se saatana on pään sisällä. Pelkkää oikosulkua.

    Äänestä

  • AFkslkfkslksdokfsdof kirjoitti:

    Ja siis, pystynkö oppimaan virheistäni? Noista opiskeluajoista on yli 10 vuotta aikaa.

    Nykyään ihastumiskelpoisien naisten kohdalla pystyn jo toimimaan melkein asiallisesti. Minusta tulee täysi pelle, noin 4 vuotiaan tasolla olevat jutut mutta en enää änkytä ja melkein jo hallitsen kätenikin. Koittaessani painiskella tunteideni kanssa ja ohjatessa niitä siihen malliin mitä ns. normaalit ihmiset tekevät ja käyttäytyvät joudun etsimään ihastumisen kompensoimiseksi negatiivisia tunteita jotta löydän "agressiivisuutta" keskeyttää jumittamiseni. Tämä aiheuttaa sen että yrittäessäni tutustua naisiin saatan välillä olla agressiivisen oloinen, vihamielinenkin (en ole vihainen sille naiselle, olen vihainen vihaisuuden takia että pystyisin toimimaan). Välillä vaivun välinpitämättömyyteen ja evvk-systeemeihin (hillitäkseni tunteitani. Käyn sisäisesti aina viivytyskamppailua paniikkia vastaan).

    Koko nykyistä loveshyn hallitsemisyritystä voisi kuvailla niinkuin se olisi variksenpelätti jota tehdään aivan omituisista tarveaineista. Variksenpelätistä yritetään muotoilla suunnilleen jotain sellaista mikä muistuttaa riittävästi sitä normaalia rutiinia mitä ihmiset keskenään tekevät. Se on aika raastavaa ja raskasta sillä se mikä muilta syntyy luontaisesti vaatii minulta käsittämättömän paljon mekanismeja, korvaavuuksia, ulkoaopettelua ja ihan siis järjettömältä vaikuttavia tunteenhallintamenetelmiä (esim. juuri vihan käyttö hillitsemään positiivisia tunteita etteivät ne pääse valtaamaan kaikkea).

    Sitten tässä vielä pitäisi pitää kiinni jonkinlaisesta henkisesti terveen ihmisen imagosta. Ei jeesus sentään. Epäinhimillistä tämä on :(

    Äänestä

  • AFkslkfkslksdokfsdof kirjoitti:

    Jep. Loveshy-miehellä ei ole ongelma sellaisten naisten kanssa jotka häntä eivät kiinnosta. Kysehän on siitä ikääkuin sähköopissa on tuo oikosulku - loveshyn oikosulku tapahtuu niitä kohtaan joille hänellä on tunteita tai saattaisi olla. Tällöin siis oikeastaan se että tämä oikosulku tapahtuu osoittaa sekä loveshy-ominaisuuden että myös sen kuka on tunteiden kohde.

    Opiskeluaikoina olin melkoisen ihastunut erääseen erittäin viehättävään naiseenlate joka iski silmänsä minuun ollessani oppilaskunnassa. Olin baarissa, juttelin muutaman oppilaskuntaan kuuluvan naisen kanssa kouluasioista (suhtautumiseni heihin oli kaverillinen ja asiallinen, siis oppilaskunnan jäsenyyden kautta. Tämä ei aiheuta ongelmia koska mukana oli vain älypuoleni.). Juttelen siis näiden neitien kanssa baaritiskillä aivan luontevasti. He lähtee siitä pois ja paikalle sukeltaa tämä ihastukseni takaviistosta. Mikä reaktio minulta? Hämmennyn noin puoleksi minuutiksi aivan hiljaiseksi, alan änkyttää ja käteni elävät omaa elämäänsä. Onnistun kaatamaan sohlatessani kaljatuopin sen mimmin päälle (ei, en ole humalassa edes, yhden ottanut) - ja tämä tietenkin vetää minut kaksin verroin kyykkyyn. Tää ihastukseni osoittaa ettei hän oikeastaan piittaa vaan haluaa jutella ja mulla on päässä täysi oikosulku päällä kun koitan keksiä jotain sanottavaa, murehdin kaatunutta kaljaa, häpeän änkytystäni ja olen aivan tolkuttoman ihastunut ja innoissani siitä että nyt ihan oikeasti on tilaisuus. Tää tila ei laukea enkä pääse tilanteen tasalle, mutisen että mun täytyy mennä kotiin, haen narikasta takin ja meen kotiin jossa hajoan ja tää koko roska toistuu päässäni aina kun kohtaan sen ihanan naisen myöhemmin koulussa tai baareissa tai jossain.

    Jos mulla ei olisi ollut tunteita sitä mimmiä kohtaan ja olisin sohlannut kaljat sen päälle, olisin samantien pyytänyt baarimikolta pyyhkeen ja jeesannut neitiä, ollut kohtelias ja ties mitä - se rutiini mikä on _järkevää_. Mutta kun tunteet lyö oikosulun päälle on se kaikin puolin invalidisoivaa.

    Tuollaista se saatana on pään sisällä. Pelkkää oikosulkua.

    Juuri jotain tuollaista se voi olla love-shy-miehellä, ja nimenomaan siis sen naisen seurassa johon on ihastunut. Nainen lähesty, tuskin olisi itselläsi kantti kestänyt edes lähestyä tätä naista.

    Äänestä

  • juuri----- kirjoitti:

    Juuri jotain tuollaista se voi olla love-shy-miehellä, ja nimenomaan siis sen naisen seurassa johon on ihastunut. Nainen lähesty, tuskin olisi itselläsi kantti kestänyt edes lähestyä tätä naista.

    Ei todellakaan. Tai siis olisi ollut kanttia lähestyä. Olisin voinut milloin tahnsa voinut pakottaa itseni yrittämään - mutta koska tiesin mitä sitä seuraisi (täysin epäkuranttia ja mielenvikaiselta vaikuttavaa vamma-käytöstä) en kokenut että on mun asiani laittaa ihastustani noloon tilanteeseen ja menettää kasvojani täysin.

    Unelmissani mä joskus mietin sen tilanteen että entä jos se mimmi olis laittanut kätensä mun olkapäälleni ja sanonut jotain sellaista että hei, sä oot tosi hermostunut. Mennään vaikka ulos rauhoittuun, saat hengähtää hetken ja sitten jutellaan ihan rauhassa. Mutta ei naiset oo mitään ajatuksenlukijoita. Mä olin oudosti käyttäytyvä nuori mies joka kaato kaljat päälle, änkytti ja lähti kotiin. Se on realiteetti jonka nainen havaitsee :(

    Äänestä

  • Tämä on helvetinhyvä esimerkki suomalaisista miehistä joita aina heti pöllähtää jostain vailla naisseuraa olevia miehiä herjaamaan parhaan kykynsä mukaan. Se miksi näitä aina näin pöllähtää ei kuitenkaan pitäisi olla mikään niin vaikea asia ymmärtää.

    Tällä nöss-leimalla tässä yhteydessä halutaan nimenomaan tulkita love-shy-mies naisasioissa kelvottomaksi luuseriksi , ja siis jo pysyvään parisuhde/seksi-markkinoilta syräytymisen tilaan. Tämä nössöys on sitten jotain hyvin halveksittavaa tai ainakin sellaiseksi tarkoitettua ja sillä leimata halutaan.
    Tietenkin love-shy-mies ajautuessaan väistämättä parisuhde/seksi-markkinoilta syrjäyttävään kierteeseen (joka kierre siis on itse itseään ruokkiva, kuten nämä y.m. kaltaiset hänestä kommentoimaan pöllähtävät miehetkin hyvin sen osoittavat) ajan mittaan ajutuukin täydelliseen syrjäytyneisyyden tilaan näissä naisasioissa. Se vaan että tässä aloittajan tekstisssä ärsytti tätä tyyppikommentoijaa juuri se kun love-shy miestä käsiteltiin tapauksena joka ei kuitenkaan ole vielä ihan pysyvästi syrjäytynyt parisuhde/seksi-markkinoilta. Tyyppikommentoija ärsyyntyi yksinkertaisesti siksi kun hän vaistomaisesti ajatteli niin että love-shy- mies voisi vielä uhata hänen naisapajiaan. Tyyppimies tässä lyö rintoihinsa ja uhoaa ' naiset minä se olen taitava nussija ja älkää nyt saatana vaan noiden luuserinössejen seuraan erehtykö' ja kyllä hän saakin ainakin suurimman osan naisista uskomaan asian olevan näin. Tässä yhteydessä naiset käyttäytyvät ihan kuin kanalauma jossain vanhanaikaisessa kanalassa jossa kukkokin vielä seassa on.

    Äänestä

  • AFkslkfkslksdokfsdof kirjoitti:

    Jep. Loveshy-miehellä ei ole ongelma sellaisten naisten kanssa jotka häntä eivät kiinnosta. Kysehän on siitä ikääkuin sähköopissa on tuo oikosulku - loveshyn oikosulku tapahtuu niitä kohtaan joille hänellä on tunteita tai saattaisi olla. Tällöin siis oikeastaan se että tämä oikosulku tapahtuu osoittaa sekä loveshy-ominaisuuden että myös sen kuka on tunteiden kohde.

    Opiskeluaikoina olin melkoisen ihastunut erääseen erittäin viehättävään naiseenlate joka iski silmänsä minuun ollessani oppilaskunnassa. Olin baarissa, juttelin muutaman oppilaskuntaan kuuluvan naisen kanssa kouluasioista (suhtautumiseni heihin oli kaverillinen ja asiallinen, siis oppilaskunnan jäsenyyden kautta. Tämä ei aiheuta ongelmia koska mukana oli vain älypuoleni.). Juttelen siis näiden neitien kanssa baaritiskillä aivan luontevasti. He lähtee siitä pois ja paikalle sukeltaa tämä ihastukseni takaviistosta. Mikä reaktio minulta? Hämmennyn noin puoleksi minuutiksi aivan hiljaiseksi, alan änkyttää ja käteni elävät omaa elämäänsä. Onnistun kaatamaan sohlatessani kaljatuopin sen mimmin päälle (ei, en ole humalassa edes, yhden ottanut) - ja tämä tietenkin vetää minut kaksin verroin kyykkyyn. Tää ihastukseni osoittaa ettei hän oikeastaan piittaa vaan haluaa jutella ja mulla on päässä täysi oikosulku päällä kun koitan keksiä jotain sanottavaa, murehdin kaatunutta kaljaa, häpeän änkytystäni ja olen aivan tolkuttoman ihastunut ja innoissani siitä että nyt ihan oikeasti on tilaisuus. Tää tila ei laukea enkä pääse tilanteen tasalle, mutisen että mun täytyy mennä kotiin, haen narikasta takin ja meen kotiin jossa hajoan ja tää koko roska toistuu päässäni aina kun kohtaan sen ihanan naisen myöhemmin koulussa tai baareissa tai jossain.

    Jos mulla ei olisi ollut tunteita sitä mimmiä kohtaan ja olisin sohlannut kaljat sen päälle, olisin samantien pyytänyt baarimikolta pyyhkeen ja jeesannut neitiä, ollut kohtelias ja ties mitä - se rutiini mikä on _järkevää_. Mutta kun tunteet lyö oikosulun päälle on se kaikin puolin invalidisoivaa.

    Tuollaista se saatana on pään sisällä. Pelkkää oikosulkua.

    Olen nyt varmaan vähän hidas ja tyhmä, mutta ymmärtääkseni ihastuksen kanssa jännittäminen on ihan normaalia.

    Minä olen aika ihastunut yhteen naiseen tällä hetkellä ja kun näen hänet, käyttäydyn aivan eri tavalla kun tuntematonta naista jututtaessani. Ihastuminen on tehokas itsevarmuudentappaja.

    Äänestä

  • Ei noin kirjoitti:

    Tuo "loveshy" on tuommonen trendikäs höpö-sana, jolla tietyt tyypit yrittää imarrella itseään. Vähän niin kuin jotkut bisnes tyypit puhuu "tulosvastuusta" ja "sisällöntuotannosta". Kyllä muakin aina jännittää sellaisten naisten lähellä joihin olen ihastunut, mutta joita en vielä kovin hyvin tunne. Teininä varsinkin oli kaikenlaista vapinaa. Nykyään osaa ottaa vähän iisimmin. En mä silti mitään noin hienoa titteliä kehtais itselleni antaa. Vai että oikeen "loveshy", kas kun ei "rakkausrajoitteinen".

    Äänestä

  • spede morrison kirjoitti:

    Sama täällä. Tottakai vähän rennompi on kun ihan nuorena mutta edelleen jos on tunteita pelissä... Ei siinä pysty hermoilematta olemaan. Jos naisella on väliä niin totta helvetissä on vaikeampi tehdä aloitetta kun naiseen joka on vasta liimautunut kylkeen baaritiskillä.

    Äänestä

  • spede morrison kirjoitti:

    Tuo "loveshy" on tuommonen trendikäs höpö-sana, jolla tietyt tyypit yrittää imarrella itseään. Vähän niin kuin jotkut bisnes tyypit puhuu "tulosvastuusta" ja "sisällöntuotannosta". Kyllä muakin aina jännittää sellaisten naisten lähellä joihin olen ihastunut, mutta joita en vielä kovin hyvin tunne. Teininä varsinkin oli kaikenlaista vapinaa. Nykyään osaa ottaa vähän iisimmin. En mä silti mitään noin hienoa titteliä kehtais itselleni antaa. Vai että oikeen "loveshy", kas kun ei "rakkausrajoitteinen".

    Siitä nyt on aika turha riidellä mikä on ilmiölle oikea sana, nössö, luuseri tai loveshy. Ero on siinä, että nössö ja luuseri kannustavat itsevihaan ja sillä on iso ero vihaako vai rakastaako ihminen itseään. Jos käytetään itsevihaan kannustavia sanoja lopputuloksena on katkeria älymiehiä jotka osaavat vain vihata, koska he vihaavat itseään. Loveshy voisi sanana hieman enemmän kannustaa hyväksymään itsensä ja ehkä siten voisi oppia myös rakastamaan itseään. Juttu on se, että esim: minun on lähes mahdoton ottaa minkään sortin hyväksyntää, huomiota tai rakkautta vastaan, ainoa reagointi sellaiseen on sisällä vellova kauhu, joten elelen käytännössä lähes erakkona. Se on hieman toista kuin, että pikkasen jänskättää kuten sinua.

    "En mä silti mitään noin hienoa titteliä kehtais itselleni antaa. Vai että oikeen "loveshy", kas kun ei "rakkausrajoitteinen"."

    Joo, kuulostaa se hivenen gayltä minustakin. Seonneet saa sitten ne makeimmat tittelit, mutta itselläni ei sitä vaaraa oikein ole, kun en halua vahingoittaa ketään ulkopuolisia. Ehkä rakkaushylkiö olisi hieman miehekkäämpi titteli.

    Äänestä

  • Darth kirjoitti:

    Miksi ilmiölle täytyy löytyä joku erityinen nimi? Mulle riittäisi, että sanotaan, että hermostuttaa tai jännittää.

    Äänestä

  • lipevä narukäsi kirjoitti:

    Miksi ilmiölle täytyy löytyä joku erityinen nimi? Mulle riittäisi, että sanotaan, että hermostuttaa tai jännittää.

    useita syitä mm. halu ymmärtää itseä. Jos on vaikka koulussa kiusattu tai vainottu niin vainoajien käyttämät nimitykset luuseri, nössö, surkimus, pelkuri, ne jää elämään mielensisälle ja tuhoaa ihmistä. Jossain välissä, kun alkaa pohtimaan miksi minä olen tällainen pelkuri, voi helpottaa kun tajuaa, että se on itselle aivan luonnollinen tapa toimia, joka johtuu aivan muista syistä kuin siitä että olisi huono ihminen. Silloin sille voi olla kiva keksiä myös nimi.

    Jos taas haluaa kohdata muita samanlaisia vaikka netissä, on jälleen hyvä, että ilmiölle on joku nimi. Tässäkin ketjussa koko ilmiö on kiistetty, ettei ns. loveshy ihmisellä, voi oikeasti olla sellaisia tunteita, koska minullakaan ei ole. Voisi verrata vaikkapa siihen, kun eräs tutkija väitti, että paniikkihäiriö ei voi oikeasti olemassa, kun ei itse ole sellaista kokenut. Jokainen paniikkikohtauksen saanut tietää, että se on todellista. Miksi paniikkikohtauksella on sitten oltava nimi? Eikö riittäisi, että sanotaan, että ahdistaa? Se on ihan käytännöllistä, että paniikkihäiriöllä on myös nimi.

    Toiset ihmiset, ja ehkä loveshy/rakkaushylkiöt vielä normaaliakin enemmän, mieluummin kätkisivät itsensä ja oireensa muilta. On helpompi piiloutua ja olla näkymätön kun ei ole nimeä. Mutta toisaalta, niille jotka keskustelevat loveshy foorumeilla, voi olla erittäin tärkeää, että asialla on nimi ja voi kirjoittaa kokemuksistaan vastaavien tapausten kanssa. En olisi itse riistämässä sitä heiltä vaikken sellaisille foorumeille kirjoittelekaan.

    Äänestä

tunnistat parhaiten siitä, että naisen seurassa(mitä enemmän naiseen ihastunut sitä pahemmin) hän on hyvin ahdistunut, sosiaalisesti kömpelö ja on kykenemätön ilmaisemaan seksuaalista kiinnostusta. Miesten seurassa hän taas käyttäytyy terveen ihmisen tavoin. Loveshy mies on yleensä myös muuten ujo ja introverttinen.
Jos mies on aikuinen heteromies ja hänellä ei ole minkäännäköistä parisuhde/seksihistoriaa niin on syytä punnita mahdollisuutta, että hän on loveshy.

Jokainen ujo ei todellakaan ole loveshy, ne ovat aivan eri asioita. Ujous on luonteenpiirre, loveshyness on syndrooma tai fobia. Kyllä ujo mies voi seurustella vaikka ei uskalla naisia lähestyäkkään, loveshy mies taas ei kykene deittailemaan.

Loveshy-miehen kiinnostusta on todella vaikea nähdä, koska hän ei uskalla edes kysyttäessa myöntää sitä ja ahdistuisi suunnattomasti. Varmin kiinnostuksen merkki on se, että hän viihtyy seurassasi ja alkaa sinulle kaveripojaksi ja ehkä uskaltaa humalassa lähettää sinulle tekstiviestejä.

Äänestä
  • loveshy-nainen.

    Äänestä

  • ...ssh kirjoitti:

    loveshy-nainen.

    pääsevät tutkimusten mukaan helpommin naimisiin kuin normaalit naiset. Tämä siksi, että miehiä viehättää ujosti käyttäytyvä ja kokematon nainen parisuhdemielessä.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    loveshy-nainen rakastuu vain loveshy-miehiin?

    Äänestä

  • Tässä oli jo jotain.
    Se on nimenomaan niin että sellaiselle naiselle josta love-shy mies on oikeasti kinnostunut ei hän pysty kertomaan todellisia tunteitaan, eikä pysty alkuunkaan häntä edes lähestymään. Jos nyt kuitenkin nainen on lähestynyt ja iskenyt love-shy-miehen ja myös love-shy-miehelle tämä nainen on suuri ihastus(mitä voi käytännössä tapahtua vain teini-iässä kun myöhemmin nämä jutut muuttuvat) niin love-shy-miehellä on taipumus palvoa ihailemaansa naista aivan liikaa, seksin harrastamistakin palvomansa naisen kanssa love-shy voi ptää liian 'likaisena' touhuna. Tämän taas nainen voi kokea niin että love-shy ei olekkaan hänestä oikeasti kinnostunut. Love-shy-mies voi viettää monta yötä naisen sängyssä, ja vaikka nainen jo aika suorastikkin vaatii seksiä niin love-shy jättää asian. Tämä on traagista siksi kun love-shy käyttäytyy näin juurikin sellaista naista kohtaan johon hän on oikeasti ihastunut. Vähän ajan päästä love-shy-mies voi nähdä tämän suuren ihastuksensa jonkun karvaisen paviaania muistuttavan miehen kainalossa.

    Tuossa toisaalla kerroin yhtenä love-shy miehen tuntomerkkinä sen kun mies on pitkään elänyt ilman naisseurraa ja sitä on vaikea mieltää miksi se on mahdollista. Se on kyllä näkyvä merkki, mutta ei love-shy-miehen suinkaan välttämättä kokonaan ilman naisseuraa tarvitse jäädä, sillä hän saattaa lähteä olemaan sellaisten naisten kanssa jotka tunkevat hänen seuraansa. Tällaiset seuraan tunkevat naiset kuitenkin ovat yleensä tasoltaan huomattavasti alempia lähes joka suhteessa kuin mitä se love-shy - mies jonka seuraan he ovat ängenneet(kaverit sanovat mitä sä tommosen naisen kanssa olet eihän siinä ole mitään järkeä). Lyhyesti sanoen love-shy-mies elää vailla itselleen sopivan näköistä ja oloista naisseuraa, ja usein kokonaankin ilman naisseuraaa.

    Äänestä

  • ...ssh kirjoitti:

    loveshy-nainen rakastuu vain loveshy-miehiin?

    Huonolta näyttää ennuste mutta mä olen jo nyt myyty ajatukselle....

    Äänestä

Loveshy-miehelle paras tapa lähestyä on "varmasti". Loveshyn kohtaaminen vaatii tervettä itsetuntoa vastapuolelta sillä loveshy ei pysty aluksi vastaamaan edes lähestymiseen ns. normaalilla tavalla ja "tarttumaan tilaisuuteen".

Kynnys on korkea ja sen ylittämiseen tarvitaan monta yritystä. Ensimmäinen lähestyminen ei tuota tulosta, vaan loveshy lähinnä lukittuu ja saattaa jopa vastustella mikäli tilanne menee liian pitkälle. Hän on tällöin erittäin häkeltynyt ja ymmärtää käytöksensä vasta hetken päästä. Tässä vaiheessa siis kaikessa rauhassa antaa sen miehen olla sellainen kuin on. Se vain koittaa päästä "tilanteen tasalle".

Paras tapa tuosta eteenpäin on uusi samanlainen yritys. Kohdata reilusti, varmasti, pehmeästi eikä hermostua siihen että loveshy takkuaa. Hän takkuaa siksi että on LS, ei siksi että hän vihaisi sinua tai olisi sinua kohtaan ilkeä tai edes tahtoisi toimia niin. Mikäli hyväksyt sen että LS on LS ja toimit sen mukaisesti annat sekä LS:lle tliaisuuden päästä mukaan että myös palkitset itseäsi sillä että jos suhteesta tulee jotain niin LS on oikeastaan ikuisesti sinulle kiitollinen kohtaamisesta :)

Tästä eteenpäin sitten homma helpottuu. LS ei totu toiseen ihmiseen niin nopeasti, hän saattaa hermoilla herkemmin jne jne. Mutta muuten sellainen tyyli että otat itse askeleen ja odotat että toinen ottaa myös askeleen rauhassa. Lopulta LS uskaltaa itsekin ottaa askeleita kun hän kehittää suhdettaan sinuun ja löytää luottamuksen ja vapautuu siitä hermoilustaan ja ujoudestaan. Siitä eteenpäin sitten pääset nauttimaan täydestä vain sinulle varatusta huomiosta koska olet maailman paras nainen hänelle ;-)

Äänestä
  • Niin, kai tuollainen voisi toimia. Ainut ongelma on se, että nainen ei välttämättä tajua että mies on loveshy-tyyppiä. Miehen käytöksestä hän helposti saa sellaisen kuvan että mies ei ole kiinnostunut ja sitten nainen jättää asian sikseen. Jos nainen tuntee saavansa pakit tuskin hän rupeaa uudestaan ja uudestaan yrittämään.

    Tuolla aikaisemmin joku kertoi miten hän kaatoi kaljat ihastuksensa päälle ja sitten lähti kotiin. Hän sanoikin että ei nainen varmaan edes tajunnut että hän oli tähän ihastunut. Mietin vain että olisiko hänen kannattanut vaikka myöhemmin kirjoittaa tekstiviesti naiselle sanoen että sori jos käyttäydyin tylysti. Ja sanoa vaikka että olin hermostunut koska sä oot niin ihana että sekoitat mun pään. Siis jos ollaan siinä tilanteessa että miehen loveshyness aiheuttaa naiselle tunteen että hän antaa pakit, on ehkä ihan hyvä jos yrittää korjata asian ja ilmaista että on kiinnostunut. Eihän se nainen muuten tiedä että kannattaa vielä yrittää.

    Äänestä

Itse näkisin kyllä että monissa miehissä voi olla loveshy-piirteitä vaikkei ne piirteet olisivat hallitsevampia.

Valitettavasti naiset suosivat itsevarmoja siinä suhteessa että miehen pitää olla varma naisen kanssa toimiessa ja mitä varmempi nainen itse on niin sitä vaikeampi lähestyttävä tämä voi hieman ujommalle miehelle olla sekä monellekin ihan muuten itsevarmalle miehelle voi tulla loveshy-piirteitä varsinkin ihastuneena.

Monelle miehelle voi olla vaikea löytää sitä oikeaa lähestymistapaa eli on liian suora ja välinpitämätön lähestyjä sekä toisaalta jos yrittää ottaa tunteita mukaan niin pukkaa loveshy piirteet esiin.

Varmaan aste-eroja on aika paljon tuossa loveshynessissa.

Äänestä
  • Loveshy on silloin kun kyse on silkasta pakokauhusta ja sellaisesta asteesta ettei sen kanssa voi neuvotella enää. Ts. löytää selviämisvälinettä. Muut (perusujommat ts) käyttävät alkoholia tai harrasteita tekosyynä.tutustumiseen jos eivät suoraan uskalla. Loveshy vetää täysin lukkoon.

    Loveshy siis olisi suotavaa pitää tarkoittamassa nimenomaan tuota "ei pelivaraa" tyyppisenä romanttiseen/seksuaaliseen kytkökseen johtamattomana ujoutena eikä laimentaa sen merkitystä perus-hannarointiin joka on voitettavissa tsemppaamalla tai viskipullolla.

    Äänestä

  • ASknskjndkjandnsnkds kirjoitti:

    Loveshy on silloin kun kyse on silkasta pakokauhusta ja sellaisesta asteesta ettei sen kanssa voi neuvotella enää. Ts. löytää selviämisvälinettä. Muut (perusujommat ts) käyttävät alkoholia tai harrasteita tekosyynä.tutustumiseen jos eivät suoraan uskalla. Loveshy vetää täysin lukkoon.

    Ahaa, eli siitä pitää tehdä joku erityinen "tila" ettei sitä vastaan tarvitse kamppailla?

    Olin kerran nuorempana pyytämässä naista ulos ja olin vähällä pökertyä, kävin oksentamassa vessassa.
    Onko se loveshyta?

    Minusta tuntuu että yrität tehdä loveshysta jotakin sellaista jota se ei ehken ole yksilöiden kohdalla vaan josta todellakin pääsisi yli jos vain olisi tarpeeksi yritystä sekä valmiutta ottaa karkeakin nolaus vastaan.

    Monella miehellä on ongelmia erektion kanssa ihastuksen vuoksi tai vetää lukkoon kun pitäisi tehdä asialle joten millä selität loveshyn olevan jotenkin erikoinen tapaus?

    Mielestäni se kuulostaa joltain dissosaatiolta jossa ihminen piilottaa itsensä ettei tarvitse kohdata sitä tilannetta ja jälkikäteen selittää sen olevan loveshynessia.

    loveshyness on syndrooma eikä mitään pientä punastelua ihastuksen seurassa, joka tosiaan on voitettavissa tsemppaamalla tai viskipullolla.

    Erään kerran olin kamunaisen kanssa kahdestaan hänen kämpillä ja hän valitteli miesjutuistaan sanoen, että hän haluaisi seurustella mutta hänellä vain käy aina niin paska säkä miesten kanssa. Säikähdin, että hän vihjailee haluavansa yrittää suhdetta kanssani ja silloin minutkin valtasi pakokauhu ja olisin halunnut melkein juosta ikkunasta ulos.

    Äänestä

  • Surkuhupaisa. kirjoitti:

    "haa, eli siitä pitää tehdä joku erityinen "tila" ettei sitä vastaan tarvitse kamppailla?"

    Loveshy-miehet kamppailevat tilaansa vastaan hyvinkin voimallisesti mutta juuri sen kautta että siitä huolimatta homma ei toimi on tila määriteltävissä loveshy-systeemiksi. Tämän tunnistaa siitä että loveshy-miehet yrittävät (toisin kuin itsensä epäonnistumaan ohjelmoivat automaattiluovuttajat) ja he kokeilevat monia eri lähestymistapoja, mutta oireyhtymässä tunnepaniikki on kertakaikkisen hallitsematon ja tunteiden kohtaaminen ja sen ilmaiseminen toiselle ihmiselle normien sisällä on oikeasti mahdotonta.

    Ts. loveshy-mies menee ja yrittää jutella naisille. Hän jumittaa. Tämä saattaa käydä normaalillekin jampalle - mutta siinä missä normaali jamppa pystyy käsittelemään tunnekuohunsa ja seuraavalla kerralla toimimaan järkevämmin ja luontevammin - ei loveshy-mies pysty sulkemaan tunteitaan pois. Tämä johtaa siihen että seuraavallakin kerralla tunteet voittaa taas sen kontrollin ja tila toistuu toistumistaan. Loveshy-mies ei pysty kohtaamaan naisia romanttisesti ellei nainen kohtaa miehen loveshy-tilaa kumppaniehdokkaassa hyväksyttävänä asiana. Tässä suhteessa siis loveshy on romanttisessa mielessä henkinen pyörätuolipotilas jolle pitäisi olla suhderapuissa se invahissi että homma voi toimia. Siinä missä normaalin miehen vähän heikompi esitys korjaantuu itsetunto-rolexin hankkimalla ei loveshy korjaannu vaikka hän omistaisi koko rolex-tehtaan.

    Loveshy ei ole "oikeus olla yrittämättä" tai "tsemppaamisen puutetta" vaan oikeasti ihmisen todetaan olevan loveshy vasta kun kaikki muut vaihtoehdot on käyty läpi. Tässä asiassa hankaluus on se että päänsisäisiä amputaatiovammoja ei pysty osoittamaan kuten pystyisi osoittamaan vaikkapa puuttuvaa kättä tai jalkaa syynä kättelyn tai juoksukisojen dissaamiselle. Tämän takia loveshyt joutuvat usein pilkan ja väheksynnän kohteeksi tai heidät leimataan "pyrkimättömäksi". Suuri ankeus tarinassa on se että loveshyt eivät ole missään mielessä tunteettomia tai haluttomia, vaan oikeastaan päinvastoin, herkkyydessään he jäävät tunteidensa alle. Jos nuo tunteet saisivat tilaa, rauhaa ja aikaa ja huomiota se ei olisi kumppaniehdokkaille ainakaan huono tai negatiivinen asia.

    Eivät loveshyt vihaa naisia, vaan juurikin päinvastoin. Jos loveshyt vihaavat jotain on se jatkuva epäonnistuminen ja turhautuminen asian kanssa jossa he tarvitsisivat apua jota ei ole tarjolla missään muodossa, tunnistaen itsessään kelpoisan ihmisen joka haluaa vain rakastaa. Siitähän koko "oire"yhtymän nimikin kertoo. Ujosta rakkaudesta.

    Äänestä

  • Kanskulkj kirjoitti:

    "Tässä suhteessa siis loveshy on romanttisessa mielessä henkinen pyörätuolipotilas jolle pitäisi olla suhderapuissa se invahissi että homma voi toimia."

    :D :D :D LOL Hyvin sanottu! Muutenkin erittäin hyvä kirjoitus!

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    loveshyness on syndrooma eikä mitään pientä punastelua ihastuksen seurassa, joka tosiaan on voitettavissa tsemppaamalla tai viskipullolla.

    Erään kerran olin kamunaisen kanssa kahdestaan hänen kämpillä ja hän valitteli miesjutuistaan sanoen, että hän haluaisi seurustella mutta hänellä vain käy aina niin paska säkä miesten kanssa. Säikähdin, että hän vihjailee haluavansa yrittää suhdetta kanssani ja silloin minutkin valtasi pakokauhu ja olisin halunnut melkein juosta ikkunasta ulos.

    Minä olin tänään kamunaisen kanssa kahdestaan omilla kämpilläni ja hän ohimennen mainitsi miessuhteensa hienovaraisesti vihjaten harkinneensa suhdetta minun kanssani. En ensin tajunuut koko viittausta, mutta kun lopulta tajusin, en uskaltanut myöntää enkä kieltää vaan vain molemmat naureskelimme asialle. Pois lähtiessään hän sanoi suoraan miettineensä minua mahdollisena poikaystävänä. Tosin koska kello oli jo paljon ja hän oli jo lähdössä kotiinsa en enää ottanut asiaa puheeksi vaan jätin sen suosiolla seuraavaalle kerralle, jos se enää puheeksi tulee.
    Kyllä kai minäkin olen sitten tällainen "loveshy". Haluaisin kovasti parisuhteen mutten uskalla tuoda sitä ilmi.

    Äänestä

En tiedä, mikä –shy olen. Mutta jos minulle annettaisiin kaksi vaihtoehtoa:

1) Pidä parinkymmenen minuutin esitelmä sadalle henkilölle,
tai
2) Menepä ja tee aloite ja ihan vaan tutustu ja juttele tuon kiinnostavan tuntemattoman naisen kanssa,

niin en edes harkitsisi tekeväni vaihtoehtoa kaksi. Se vain on ylitsepääsemättömän veemäinen tunne ensin tsempata itseään vähintään vartti ja sen jälkeen mennä tilanteeseen, jossa pitäisi olla heti kättelyssä rento/sulava/smooth/itsevarma sekä luoda keskustelua yms. Eli pitäisi olla juuri kaikkea muuta kuin tuossa tilanteessa käytännössä olen. Tee siinä sitten positiivinen ensivaikutelma.

Äänestä

vastata myöntyvästi toisen tekemään aloitteeseen vaikkei itse ole aktiivinen aloitteentekijä?

Äänestä

Jollekulle Loveshyness-miehelle tai Naisasialooserille kysymys?

Liittyykö Loveshyness jatkuvat kaukoihastumiset ja luoko Loveshy mies ihastumisen kohteesta "eteerisen objektin" joka tuntuu saavuttamattomalta jopa niin että vaikka nainen istuisi lähes hänen sylissään niin niissä vuorottelisi idealisoiva ihastuminen ja toisaalta toisen fyysinen suorastaan pelottava läsnäolo?

Tuntuisiko toisen fyysinen läsnäolo jotenkin uhkaavalta jos se voisi johtaa johonkin mutta toisaalta toisinaan myös rauhoittavalta?

Ihan mielenkiinnosta kyselen.

Äänestä
  • Ns. loveshy-miehen perusongelma on tosiaan tuo että hän synnyttää mielessään ihannekuvan naisesta eikä pysty kohtaamaan todellisuutta sellaisenaan koska tuo fantasia on koko ajan siinä todellisuuden tiellä. Jännitys ja paniikki syntyy siitä että hän pelkää että tuo fantasia, johon hän on kiintynyt, menee rikki kun ihailtu nainen tulee lähelle. Loveshy-mies on enemmän rakastunut tuohon fantasiaansa kuin todelliseen ihmiseen. He alitajuisesti välttelevät suhteen mahdollisuutta koska ovat kykenemättömiä kohtaamaan suhteen todellisuutta. Loveshy-miehet rakentavat mielessään kaikenlaisia valmiita tarinoita ihastuksensa kohteesta, he näkevät näitä suhteita jo pitkälle ennakkoon, ja sitten kun tuo fantasioinnin kohde lähestyy heitä, he panikoivat koska fantasia ja todellisuus ei kohtaa, he eivät osaa toimia todellisuudessa, vaan ovat jääneet fantasiansa vangiksi. Mikään ei ole pelottavampaa loveshy-miehelle kuin se että heidän fantasiansa joskus toteutuisi ja he saisivat tuon kaipaamansa naisen. Sen takia he samaan aikaan välttelevät että kaipaavat tuota naista, uskaltamatta lähestyä mutta pääsemättä myöskään irti hänestä. Kohteen ei tarvitse ei edes olla yksi tietty nainen, vaan kaikki puoleensavetävät naiset, joiden läheisyyttä he sekä kaipaavat että pelkäävät.

    Äänestä

  • Voi olla juuri nuoremmalla loveshy-miehellä tällaisia kauokoihastumisiakin ja naisen fantasiointia joksiksin enkeliksi. Mutta kyllä se ainakin vanhemmiten tällaisetkin pois hiipuvat, Vain varsinainen lähestyminen ketään sellaista naista josta oikeasti olisi kinnostunut on se asia joka jää pysyvästi päälle. Ujoutta ei muuten tarvitse olla havaittavissa yhtään sellaisia naisia kohtaan joita ei pidä itselleen sopivina tai joihin ei ole ihastunut. Ei myöskään mitään paniikkikohtauksia tarvitse tulla jos joku sellainen nainen lähestyy josta love-shy on oikeasti kiinnostunut. Love-shy ovelasti torjuu tällaisen naisen joka puolestaan käsittää että mies ei ole kiinnostunut hänestä. Tätä asiaintilaa alkaa vahvistaa vanhemmiten myös yhtäältä love-shy miehen vähäinen parisuhde/seksi-kokeneisuus ja naisten paljon suurempi kokeneisuus näissä asioissa. Nainen tietenkin olettaa kkaikkien miesten käyttäytyvän ja käsittelevän heitä kuten ne paljon naisia nussivat miehet joiden nussittavina naiset ovat olleet.

    Äänestä

  • olla------ kirjoitti:

    Voi olla juuri nuoremmalla loveshy-miehellä tällaisia kauokoihastumisiakin ja naisen fantasiointia joksiksin enkeliksi. Mutta kyllä se ainakin vanhemmiten tällaisetkin pois hiipuvat, Vain varsinainen lähestyminen ketään sellaista naista josta oikeasti olisi kinnostunut on se asia joka jää pysyvästi päälle. Ujoutta ei muuten tarvitse olla havaittavissa yhtään sellaisia naisia kohtaan joita ei pidä itselleen sopivina tai joihin ei ole ihastunut. Ei myöskään mitään paniikkikohtauksia tarvitse tulla jos joku sellainen nainen lähestyy josta love-shy on oikeasti kiinnostunut. Love-shy ovelasti torjuu tällaisen naisen joka puolestaan käsittää että mies ei ole kiinnostunut hänestä. Tätä asiaintilaa alkaa vahvistaa vanhemmiten myös yhtäältä love-shy miehen vähäinen parisuhde/seksi-kokeneisuus ja naisten paljon suurempi kokeneisuus näissä asioissa. Nainen tietenkin olettaa kkaikkien miesten käyttäytyvän ja käsittelevän heitä kuten ne paljon naisia nussivat miehet joiden nussittavina naiset ovat olleet.

    Tuo on ihan tyypillistä neurootikon toimintaa. Lykätään todellisuuden kohtaamista viimeiseen asti. Eli tuo että ovelasti torjutaan ihastuksen kohteen lähestyminen on vain yksi panikoinnin muoto, vaikkei paniikkia näy ulospäin, eräänlaista hallittua panikointia. Tuollaiselle neurootikolle todellisuus on liian voimakas että sitä uskalletaan kohdata, sitä kuvitelmissa lykätään aina jonnekin tulevaan, että sitten joskus toisella kerralla tilanne on muka sopivampi tms. Tällaisella käyttäytymisellä halutaan pitäytyä siinä omassa fantasiamaailmassa, jossa ei ole niitä riskejä ja voimakkaita tuntemuksia joita todellinen ihastuksen kohtaaminen toisi mukanaan. Totta kai ns. loveshy haluaa oikeasti kohdata sen todellisuuden, mutta hän on kykenemätön siihen, koska nää alitajuiset mekanismit iskee aina päälle, iskee pelko päälle tosipaikan edessä.

    Minua kiinnostaa lähinnä se miten mies sisäisesti mieltää sen tilanteen, mahdollisen suhteen ja naisen.

    Nuorempana tuollaisia ehkä voi olla muillakin siis jotain kaukoihastumisia jotka eivät materialisoidu, mutta lähinnä mietin että mikä este tai mitä loveshyn mielessä tapahtuu/liikkuu kun hän ei tee lähestymistä.

    Äänestä

  • Zorron teoria kirjoitti:

    Olen tavallaan samoilla linjoilla sinun kanssa molempien viestien puolesta.

    Mietin että liittyykö tuohon oman persoonan mahdollinen hajoaminen jos esimerkiksi ihastus tulee "liian lähelle".

    Näissä loveshyness kuvauksissa vain puhutaan aina päällepäin näkyvistä havannoista ja yleisestä käytöksestä eikä monesti että miten ne aivot reagoi ja mitä se henkilö itse kokee.

    Sen takia kiinnostuin. En ole loveshy itse kylläkään.

    Äänestä

  • shynobi kirjoitti:

    Minua kiinnostaa lähinnä se miten mies sisäisesti mieltää sen tilanteen, mahdollisen suhteen ja naisen.

    Nuorempana tuollaisia ehkä voi olla muillakin siis jotain kaukoihastumisia jotka eivät materialisoidu, mutta lähinnä mietin että mikä este tai mitä loveshyn mielessä tapahtuu/liikkuu kun hän ei tee lähestymistä.

    No siis pelko siinä tulee, ei sille mitään järjellistä selitystä ole. Pelko on tunne joka valtaa mielen. Ehkä hän saattaa perustella sen itselleen, että tilanne ei ole sopiva nyt, ja vetäytyy pois sen takia. Uskottelee itselleen että jonain toisena aikana, toisessa paikassa hän olisi jotenkin rennompi tai uskaltaisi paremmin, tai olisi vähemmän muuta yleisöä tms. Sitten kun tää loveshy on karannut paikalta, niin hän alkaa heti jälkeenpäin harmittelemaan ja kiroamaan itseään että menetti mahdollisuutensa.

    Ja jos taas mietit että miksi tuo pelko tulee, niin just siitä syystä että kun on ollut jotain kuvitelmia tästä ihastuksen kohteesta ja ne kuvitelmat on ollu siellä turvallisesti oman pään sisässä, mutta sitten kun se ihminen tulee siihen lähelle niin se on ihan toinen tilanne, johon ei oo pystynyt kuvitelmissaan varautumaan ja se tuntuu jotenkin paljon voimakkaammalta sen toisen läsnäolo, joka sitten laukasee sen jännityksen ja pelon.

    Ymmärrän kyllä tuon.
    Oletko sinä loveshy?

    Lähinnä ajan sitä takaa että miksi loveshy ei mielessään riko tuota illuusiota eli mikä siellä mielessä se este on.

    Peloilla on aina joku alkulähde.

    Kyse on neuroosista jota ei pysty hallitsemaan, se on joku alitajuinen juttu, ei sitä pysty helposti rikkomaan itse. Vaatii pirusti työtä. Mulla on kyllä tuommoisia neurooseja ollut joista on päässyt jonkin verran eroon. Mitkä ne pelkojen alkulähteet sitten on, niin ne on yksilöllisiä, voi olla jotain kokemuksia varhaisnuoruudessa, lapsuudessa, ja toiset on ylipäätään herkempiä kuin toiset jne.

    Mutta nyt en oo shy, vaan poistun katsomaan Olkikoiria joka alkaa kakkoselta 5min päästä. Lycka till.

    Äänestä

  • shynobi kirjoitti:

    Minua kiinnostaa lähinnä se miten mies sisäisesti mieltää sen tilanteen, mahdollisen suhteen ja naisen.

    Nuorempana tuollaisia ehkä voi olla muillakin siis jotain kaukoihastumisia jotka eivät materialisoidu, mutta lähinnä mietin että mikä este tai mitä loveshyn mielessä tapahtuu/liikkuu kun hän ei tee lähestymistä.

    Loveshy ei lähesty naista josta hän oikeasti olisi kiinnostunut ja jota hän pitää itselleen sopivana pääasiallisesti siksi koska joko pelkää saavansa pakit tai sitä että jostain syystä nainen ei olekkaan sopiva hänelle(ei vastaa hänen mielikuvaansa). Lisäksi loveshy kun pidemmän päälle syrjäytyykin parisuhde/seksi-markkinoilta niin hän tiedostaa myös sen, että hän ei osaisi käyttäytyä ihastuksensa kohteen kanssa niinkuin hänen trendien mukaaan odotetaan käyttäytyvän ja jo siksikin hän jättää lähestymisen tai jopa torjuu ihastuksensa lähestymisenkin. Miksi lähteä alkuunkaan johonkin sellaiseen hankkeeseen josta ei ole odotettavissa muuta kuin naurunalaiseksi tuleminen.

    Äänestä

  • tietenkin--- kirjoitti:

    Kuten sanoin niin ymmärrän tämän hyvin. Asia on selitetty jo moneen kertaan.
    Mutta jos luet nuo ajatukset ääneen niissä ei ole mahdottomasti järkeä.
    Miten siis loveshy sisäisesti kokee nuo asiat?

    Mistä hänelle syntyy kuva että hän tulee joutumaan naurunalaiseksi?

    Äänestä

  • Zorron teoria kirjoitti:

    Kyse on neuroosista jota ei pysty hallitsemaan, se on joku alitajuinen juttu, ei sitä pysty helposti rikkomaan itse. Vaatii pirusti työtä. Mulla on kyllä tuommoisia neurooseja ollut joista on päässyt jonkin verran eroon. Mitkä ne pelkojen alkulähteet sitten on, niin ne on yksilöllisiä, voi olla jotain kokemuksia varhaisnuoruudessa, lapsuudessa, ja toiset on ylipäätään herkempiä kuin toiset jne.

    Mutta nyt en oo shy, vaan poistun katsomaan Olkikoiria joka alkaa kakkoselta 5min päästä. Lycka till.

    Roskaa. Neurooseja voi oppia hallitsemaan pitkällä aika välillä ja alitajuisia juttuja käsitellä sekä ymmärtää.

    Jos vain se tapahtuu oikealla tavalla tietysti.

    Kysymys on että onko loveshylla mahdollisuus tarkkailla sisäisesti näitä näkymiä ja prosesseja vai seuraako hän jotain automatisoitua linjaa.

    Olisi ollut hyvä kuulla loveshylta mitä hän kokee ihastumisessa.

    Äänestä

  • shynobi kirjoitti:

    Kuten sanoin niin ymmärrän tämän hyvin. Asia on selitetty jo moneen kertaan.
    Mutta jos luet nuo ajatukset ääneen niissä ei ole mahdottomasti järkeä.
    Miten siis loveshy sisäisesti kokee nuo asiat?

    Mistä hänelle syntyy kuva että hän tulee joutumaan naurunalaiseksi?

    Eihän siiehen oletukseen että tulee naurunalaiseksi tarvita muuta kuin tietoisuus siitä että on ollut pitkään sivussa niistä kuivioista joihin pitäisi mennä. Tämähän koskee ihan mitä hyvänsä asioita ja se on hyvin looginen johtopäätös. Niin siinä oikeastikkin helposti kävisi että joutuisi naurunalaiseksi. Tosin tästä huolimattakin voisi oikein hyvällä tuurilla vaikka ihailemansa naisenkin onnistua saamaan, mutta kyllä siihen hyvää tuuria tarvittaisiin ja sellaisen päälle ei voi niin paljon laskea.

    Äänestä

  • shynobi kirjoitti:

    Kuten sanoin niin ymmärrän tämän hyvin. Asia on selitetty jo moneen kertaan.
    Mutta jos luet nuo ajatukset ääneen niissä ei ole mahdottomasti järkeä.
    Miten siis loveshy sisäisesti kokee nuo asiat?

    Mistä hänelle syntyy kuva että hän tulee joutumaan naurunalaiseksi?

    Minä olen miettynyt, että rakkaushylkiö voisi jopa olla ainakin omalla kohdallani parempi termi, koska kyse on jonkinlaisesta itsensä kieltämisestä ja häpeästä.

    Minun lapsuus ei ollut maailman onnellisin, köyhä perhe, perheväkivaltaa, jatkuvaa riitetelyä, pettämistä ja jatkuva häpeän tunne. Itse ajattelen, että ehkä minun selviytymisstrategia lapsuudesta ja häpeästä oli eräänlainen itsensä kieltäminen ja mielikuvissa eläminen. Poikkeuksellisen herkkä ja näkymätön lapsi, joka ikäänkuin kielsi olevansa rakastamisen arvoinen selvitäkseen arjesta ja siitä on tullut oma persoona, joka todellakin kokee olevansa uhattu ja hajoavansa, jos se saa huomiota.

    Sittenkun tilanne naisen kanssa tulee päälle, pelko mahdollisesti häpeästä johtuva tulee päälle. Pelko voi itselläni olla niin voimakas, että todella tuntee kuin sielunsa rintakehässä ja kuinka veitsi viiltää sitä, siis kirjaimellisesti viiltävää pelkoa rinnassa.

    Elän täysin huomaamatonta elämää ja yritän olla kiinnittämättä kenenkään huomiota. Jokunen viikko sitten nainen seisoi kaupassa hyllyjen vieressä näkyvällä paikalla ja ilmeisesti odotti jotain tekemättä mitään. Tämä nainen alkaa sitten tuijottamaan minua ja yrittää itsepintaisesti katsoa suoraan silmiin. Säpsähdys ja lamauttava kauhu päälle:”Apua! Minut on huomattu.” Jotenkin pääsin paniikissa naisen ohi hyllyjen väliin piiloon. Siis aivan säälittävää. Siellä sitten rauhottelin itseäni, että jos se nyt muuten vaan flirttasi, samalla kun yliminä huutaa, että:”Sinä olet työtön. Et sinä kelpaa. Ajattele nyt järjellä minkä häpeän joutuisit kokemaan, jos yrittäisit jotain.” Loppuajan kaupassa välttelin kyseistä naista.

    No, ei tuo ole edes pahin. On tapauksia, jotka tuntuu suorastaan Jumalan kiroukselta. Huomattavan kaunis nainen tulee juttelemaan. Olen hivenen humalassa ja nainen näyttää yliluonnolliselta enkeliltä jonka ympärillä vain tähden lennot kimaltelee. Hän juttelee valtavan tuttavallisesti paitsi, että minulla ei ole harmainta aavistusta kuka hän on. Naisen puhuessa, minä alan käymään päässäni läpi kaikkia elämäni aikani tuntemiani naisia. Lopulta joudun hyväksymään tosiasian, että en ole koskaan aiemmin tavannut tätä naista ja hän on valitettavasti erehtynyt henkilöstä, minkä myös möläytän anteeksi pyytelevästi. Nainen loukkaantuu silmin nähtävästi, minä pyytelen vielä anteeksi, jolloin nainen lopulta kertoo kuka hän on. Olenkin tuntenut naisen jo pari vuotta, illuusio katoaa, päässäni pyörivät tähdenlennot putoavat kilisten lattialle, ja tunnistan naisen. Naisen kaveri ryntää pelastamaan naista, he alkavat keskustella keskenään ja minä poistun paikalta syvän häpeän vallassa.

    Viikkoa myöhemmin tapaan saman naisen ruokakaupassa, jossa en ole koskaan ennen nähnyt häntä. Tuliko hän sisään perässä vai sattumaa, huomaan miettiväni. Nainen meneekin edelleni maitohyllylle, juuri kun olen itse aikaisessa mennä sinne. Jään odottamaan taakse jugurttien kohdalle. Nainen pysähtyy ja jää valitsemaan maitopurkkia yli minuutiksi ja joka sekuntti minun pakokauhu yltyy. Ei kai nyt yhden maitopurkin valinta voi yli minuuttia kestää. En uskalla edes tervehtiä, menen ohi, sieppaan äkkiä maidon ja pois kaupasta. Vittu minä olen idiootti ja minut olisi pitänyt abortoida kohdussa, mutta lohduttaudun, että tämä oli hänellekkin paljon parempi vaihtoehto. Onneksi tämä tapaus on jo tosivanha 10 vuoden takaa, mutta yksi hauskimmista ja noloimmista ikinä.

    Äänestä

  • shynobi kirjoitti:

    Roskaa. Neurooseja voi oppia hallitsemaan pitkällä aika välillä ja alitajuisia juttuja käsitellä sekä ymmärtää.

    Jos vain se tapahtuu oikealla tavalla tietysti.

    Kysymys on että onko loveshylla mahdollisuus tarkkailla sisäisesti näitä näkymiä ja prosesseja vai seuraako hän jotain automatisoitua linjaa.

    Olisi ollut hyvä kuulla loveshylta mitä hän kokee ihastumisessa.

    Vai vielä roskaa. "Vaatii pirusti työtä", sanon tuossa, ja tiedän kyllä sen itse, omista neurooseistani kärsineenä ja niitä käsitelleenä. Opettele lukemaan, ennen kuin heittelet noita "roskaa" kommenttejasi. Se, että onko jollain mahdollisuuksia tarkkailla näitä juttuja, riippuu tietysti yksilöstä itsestään. Ei ole olemassa mitään "loveshy-persoonaa" joka on aina samanlainen, ihmiset ovat yksilöitä ja persoonaltaan erilaisia vaikka heitä yhdistäisikin jokin tällainen neuroosi. Nuoret, teini-ikäiset ei välttämättä osaa käsitellä niitä itse, vanhemmiten niitä oppii ymmärtämään, ja riippuu omasta halusta ja tahdosta että miten niitä työstää. Että sillä tavalla.

    Äänestä

  • shynobi kirjoitti:

    Kuten sanoin niin ymmärrän tämän hyvin. Asia on selitetty jo moneen kertaan.
    Mutta jos luet nuo ajatukset ääneen niissä ei ole mahdottomasti järkeä.
    Miten siis loveshy sisäisesti kokee nuo asiat?

    Mistä hänelle syntyy kuva että hän tulee joutumaan naurunalaiseksi?

    Onko se nyt niin vaikeaa ymmärtää? Heikko itsetunto ja kokemattomuus tuollaisesta sukupuolikäyttäytymisestä yhdistettynä johonkin yliherkkyyteen ja mahdollisesti ikäviin kokemuksiin lapsena tai varhaisnuorena. Sitten kun ihastuu tai tapaa viehättävän naisen, niin menee ihan solmuun siitä syystä ettei osaa rennosti toimia ja pelkää että epäröinti, vapina tai arka sävy puheessa tms. näkyy ulospäin ja nainen suhtautuu siitä syystä häneen torjuvasti ja pahimmassa tapauksessa jopa halveksien. Siitä tulee sellanen ajatusluuppi joka toistuu aina vastaavissa tilanteissa eikä niistä pääse pelkällä järkeilyllä tyyliin "tiedän etten nolaa itseäni, tai tiedän että jännitän syyttä" eroon, se vaatii paljon raskaampaa ja toistuvaa työstöä. Yleisin tapa tällaisilla loveshylla on puolustautua pakenemalla tai teeskentelemällä välinpitämätöntä. Tämä on siis vain puolustautumisrefleksi, ja hän itse kärsii tästä ja sitten kun tilanne on ohi niin hän kiroilee mielessään, että panikoi taas ja menetti mahdollisuutensa. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

????? kirjoitti:

Mitkä ovat tämänkaltaisen henkilön varmimmat tunnusmerkit? Onko hän muutoinkin ujo? Onko jokainen ujo myös automaattisesti tällainen "loveshy"?

Miten loveshy:ta tulisi lähestyä? Mistä voi tietää onko hän kiinnostunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu