meidän perheessä jätettiin alzheimer sairauden kanssa kärsivä 84vuotias mummo yksin selviämään..ketään perheessä ei kiinnostanut miten tälle kyseiselle henkilölle käy..
minä olin ainoa tyttärentytär kuka hoiti ja jaksoi välittää vaikka olen itse todella sairas myös..itse olen sairaseläkkeellä vaikeiden sairauksien takia.
viimeisillä voimillani hoidin mummoani vuoden verran ilman apua mistään yksikään perheenjäsen ei tullut auttamaan vaikka tiesivät mikä tilanne on tasan tarkkaan.eli vanhus makasi ilman lääkkeitä,ilman ruokaa ilman valoja,omissa ulosteissaan, asunnossaan vuoden verran.
no siis minä olin ainoa joka toimitti ruokaa, lääkkeitä,tarvikkeita mummolleni ja katsoin että hän pärjäsi viikosta toiseen yksin asunnossaan..poika ei käynyt kertaakaan eivätkä pojanpojat oli kuulemma liian pitkä matka turusta helsinkiin(2tuntia)-junat kulkevat yömyöhään ja auto myös jonka omistavat.
mummoni oli taantunut lapsen 3v.tasolle sairautensa kanssa ei tajunnut kuka itse on,ei tunnistanut lapsiaan saati hoitajia.. no hoitajat kävivät 10minuutin ajan aamulla katsomassa että ollaanko elossa,heitivät lääkkeet pöydälle josta mummoni ei ymmärtänyt niitä syödä kun ei tajunut enää mistään
mitään muutenkaan, saati että hänellä oli sydänsairaus,kilpirauhasenvajaatoiminta ym eli näihin hän ei saanut lääkitystä koska ei tajunnut syödä pöydälle jätettyja lääkkeitä alzheimerin takia..
ruokapalvelu ei toiminut ruokaa tilattin mutta se ei koskaan tullut perille,koska mummoni ei osannut avata ovea alzheimerin takia kun ovikello soi..eli vanhus jätettin oman onnensa nojaan,soitin sos.palveluun joka viikko ja kerroin tilanteesta mutta siellä vastasi nuori tyttö joka ei tajunnut mistään mitään ja sanoi että tämä ei ole hätätilanne vaikka mummoni kaatuili kotonaan kerran viikossa niin että hampaat lensivät suusta ja joka viikko oli tikkejä jossain kohtaa kehossa kun hän teloi itseään joka päivä..
ambulannssilla mentiin joka viikko kun mummoni kaatuili,harhaili kaduilla ilman vaatteita makasi katuojissa puolitajuttomana tajuamatta enää missä asuu tai kuka on.
eli näin kovaa perheenjäsenet välittävät omistaan,omasta äidistään isoäidistään.
hautajaisiin tultiin kyllä kalliissa vaatteissa pätemään ja puhetta pitämään ja kakkua syömään.
hyi saatana suomalaisia ihmisiä ja perheitä välinpitämättömiä paskiaisia..
nim.mummostaan välittävä

Vastaukset 9
Vanhimmat
Hommaa oman työn ohella hoitaa vanhusta ja jos on tarpeeksi huonossa kunnossa niin pitää hoitaa laitospaikka kunnasta jos ei pärjää yksin ja sen saa helpoiten kun soittaa ampulanssin ja mummo sairaalaan ja sittens ilmoitetaan lääkärille että tämä henkilö ei pärjää yksin niin pääsee vaikka sairaalan osatolle siihen saakka kun saa laitospaikan. Kyllä hoitohenkilöiden jotka käyvät vanhuksen kotona pitää huolehtia että lääkkeet otetaan ja ruuan tuojille asunnon avain niin ruoka tulee perille ja niin edelleen.
mutta näin se ei tosi elämässä mene..mummoa VIETIIN JOKA VIIKKO AMBULANSSILLA JA SAI OLLA PARI PÄIVÄÄ SAIRAALASSA MUTTA SITTEN KOTIIN KUHAN JOTENKIN TOLPILLAAN PYSYI!
kaikkialle soittelin ja valitin viikosta toiseen sos.toimistoon ja sairaalaan että ei voida jättää kotiin kun ei selviä mutta mitään ei tehty miltään taholta vaikka itkin ja anelin..
välillä sai 2viikon laitospaikan mutta sitten kotiin vaikka oli yhtä huonossa kunnossa.kotona kaatui heti ensi töikseen heti seuraavana päivänä yleensä ja taas tikattavaksi pää ym.mitä milloinkin.kaikki paperit todisteet näytetiin sos.hoitajalle mutta hänen mielestä mummoni ei tarvinnut edes kriisihoitopaikkaa vaikka käveli ulkona ilman vaatteita moottoritiellä ja makasi ojassa tuntikausia..
sanoi vain että seurataan tilannetta viikosta ja kuukaudesta toiseen vaikka kuinka valitin ja huusin.soitin poliisille että miten sos.hoito voi jättää vanhuksen heitteille poliisi sanoi vaan että ota yhteyttä sos.toimistoon ei kuulu heille.ja sos.toimistossa yleensä ei vastattu puhelimeen ollenkaan ja kun siellä kävi kukaan ei ollut paikalle,oma hoitaja oli koko ajan lomalla ja kukaan muu ei voinut hoitaa hänen asioita..
vuoden taistelun ja kymmenien ambulanssikeikkojen jälkeen vihdoin järjestyi paikka.
ja tämä on ihan arkipäivää monen muunkin vanhuksen kohtalo..
lehtiin, iltalehti, iltasanomta TS, hesari ym, mitä niitä onkaan. Pyydä heitä apuun selvittämään miksei laitospaikkaa löydy vaikka vanhus ei pärjää yksinään. Eiköhän ala löytyä kun joku tekee jutun asiasta.
Netistä löytyy yhteystiedot kun vaan viitsii hakea vaikka hakukoneella.
Silminnäkijä (TV2) ohjelmaa.
Sinulla hyvä olla dokumentit hänen tilastaan.
Tähän se elintaso on mennyt. Kaikki pitää olla kivaa. Täytyy tehdä rahaa, ei ihmisarvoa.
Näitä kuvailemiasi vanhuksia on ja paljon! Pahinta on se, että omat laspet hylkää vanhempansa eivätkä käy katsomassa koskaan. Se jos jokin kertoo miten pahaan ihminen kykenee.
Kiitos sinulle että olet osaltasi auttanut yhtä elämään edes jotenkin arvoistaan vanhuksen elämää!
kiitos viesteistä.
mietin sitä lehtijuttua silloin kyllä,mutta kun poliisillekaan ilmoitus vanhuksen heitteillajätöstä ei auttanut aloin olla aika lannistunut ja itsekkin niin sairas että pysyin juuri pystyssä ja vain makasin nukuin ja itkin..
mutta mummo sai vihdoin paikan ja kuolla ihmisarvoisesti siellä mukavien hoitajien hoidossa.kontulan vanhustenhoitokeskus aivan mahtava paikka kaunis puhdas paikka ja kaikki hoitajat valtavan kilttejä ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset viimeisinä päivinä,olen nimittäin kuullut kauhutarinoita vanhustenkodeistakin että vanhukset makaa ulosteissa,ilman kunnon ruokaa ja suihkuun autetaan kerran kuussa ja kipulääkkeitä ei anneta kuollessa..
Pakko tosiaan kirjoittaa vielä tuohon sinun kirjoitukseesi, että on tämä Suomi ja suomalaiset tosiaankin alas vajonnut. Ei ole väliä miten vanhat ihmiset jaksavat ja se että muistakaapa jokainen että tekin joskus tulette itse vanhoiksi ja entä ellei kukaan auta????
että nykyaikana mennään liiallisuuksiin "Vanhukset mahdollisimman pitkään kotihoidossa" ohjelman kanssa.
Meidän kunnassa tiivistettiin vanhainkotia, yhdestä asuntosiivestä tekivät terveyskeskuksen ja vain muutama paikka jäljelle jäi.
Pahimmille tapauksilla, eli alzheimer poteville on sentään oma osastonsa.
ei sitten siirretty palvelutaloon? Joko yksityiseen tai julkiseen.
Kyllä meillä anoppi muutti palvelutaloon heti kun kotona yksin pärjääminen meidän ja kotisairaanhoidon avustuksella alkoi olla jo vaikeaa.
"viimeisillä voimillani hoidin mummoani vuoden verran ilman apua mistään yksikään perheenjäsen ei tullut auttamaan vaikka tiesivät mikä tilanne on tasan tarkkaan." Edelleenkin, miksi ei muuttoa palvelutaloon?