Täällä on esitetty väittämä. Että VHH ei sopisi kailille. Tämä on täyttä potaskaa. VHH sopii kailkille.
VHH on lähempänä ihmisen luonnollista ravintoa kuin RHH,THL:n lautasmallit. Mitään fyysistä estettä hiilihydraattien vähentämiseen ei ole. Suurin este on mukavuudenhalu ja näin VHH:n sopimattomuus on henkistä ei fyysistä. Monet ovat "koukussa" viljaproteiinien endorfiineihin jotka vaikuttavat samaassa kohtaa aivoja kuin esim heroiini. Ja näin luo hyvänolon tunteen. Yhtä vähän kuin ihminen tervitsee heroiinia yhtä vähän ihminen tervitsee fyysisesti endorfiinejä.
-
Toinen koukuttaja on sokeri,johon todellakin ihmiset ovat koukussa. Tähänkään ei ole mitään fyysistä tarvetta. Ihmisen maksa kykenee tuottamaan kehon tarvitseman sokerin. Joten taas riippuvuus/tarve on henkistä ei fyysistä.
Eläin- ja maitorasvat eivät ole vaarallisia ja altista SV-sairauksille. Tämän on viimeeksi todistanut ruotsalainen tutkimus. Esim. kokomaitoa juovat lapset olivat tutkimuksessa laihempia ja teveempiä kuin verokkiryhmä. Saman on todenneet useat META-analyysit. Joten eläin-ja maitorasvojen vaarallisuus on vain elintarviketeollisuuden luoma harha. Jonka avulla on keinorasvojen myynti saatu onnistumaan. Kukaan ei söisi moista moskaa jos sitä ei mainostettaisi terveelliseksi.
Joten mikään fyysinen ei ole esteenä VHH:lle ja sen toimimiselle jokaisessa meissä. Esteet on henkisellä puolella ja väärissä uskomuksissa.
VHH on lähempänä ihmisen luonnollista ravintoa kuin RHH,THL:n lautasmallit. Mitään fyysistä estettä hiilihydraattien vähentämiseen ei ole. Suurin este on mukavuudenhalu ja näin VHH:n sopimattomuus on henkistä ei fyysistä. Monet ovat "koukussa" viljaproteiinien endorfiineihin jotka vaikuttavat samaassa kohtaa aivoja kuin esim heroiini. Ja näin luo hyvänolon tunteen. Yhtä vähän kuin ihminen tervitsee heroiinia yhtä vähän ihminen tervitsee fyysisesti endorfiinejä.
-
Toinen koukuttaja on sokeri,johon todellakin ihmiset ovat koukussa. Tähänkään ei ole mitään fyysistä tarvetta. Ihmisen maksa kykenee tuottamaan kehon tarvitseman sokerin. Joten taas riippuvuus/tarve on henkistä ei fyysistä.
Eläin- ja maitorasvat eivät ole vaarallisia ja altista SV-sairauksille. Tämän on viimeeksi todistanut ruotsalainen tutkimus. Esim. kokomaitoa juovat lapset olivat tutkimuksessa laihempia ja teveempiä kuin verokkiryhmä. Saman on todenneet useat META-analyysit. Joten eläin-ja maitorasvojen vaarallisuus on vain elintarviketeollisuuden luoma harha. Jonka avulla on keinorasvojen myynti saatu onnistumaan. Kukaan ei söisi moista moskaa jos sitä ei mainostettaisi terveelliseksi.
Joten mikään fyysinen ei ole esteenä VHH:lle ja sen toimimiselle jokaisessa meissä. Esteet on henkisellä puolella ja väärissä uskomuksissa.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Asiallinen ja 99,9% oikeassa oleva kirjoitus.
Jäljellä oleva 0.1%, erilaisista sairauksista johtuvat esteet, jääkööt häirikköjen hiekkalaatikoksi ja tueksi heidän väitteileen ettei LCHF/VHH sovi kaikille.
jutun tueksi jotain tieteellisesti todistettua aineistoa?
Jos sinulle ja joilleki tutuillesi se sopii,välttämättä ei todellakaan sovi kaikille.
Jäljellä oleva 0.1%, erilaisista sairauksista johtuvat esteet, jääkööt häirikköjen hiekkalaatikoksi ja tueksi heidän väitteileen ettei LCHF/VHH sovi kaikille.
jotain tieteellistä todistusaineistoa väittämäsi tueksi. Ihmiselle ei siis sinun väittämäsi mukaan sovi sille luontainen ravinto. Väitätkö kenties seuraavaksi ettei nautaeläimille sovi ruoho.
VHH sopii sinullekkin mutta,ei heti päällesi,se vaattii totutteluun pari kolme päivää. Fyysisesti se sopii kaikille. No jotkut sairauset voi tehdä poikkeuksen. Mutta ne ovat marginaaliryhmä,ei täällä tietoa hakevat tai keskustelevat.
Mistä voit tietää että VHH sopisi kaikille, aikamoista yleistystä. On paljon ihmisiä joille jonkin sairauden takia VHH ei välttämättä sovi, en tähän keksi yhtään mutta kun tauteja on monenlaisia erilaisista ruoka-aineiden liukenemisongelmista lähtien, ei maallikkon pitäisi yleistää mitään VHH:n liittyvää kaikille sopivaksi. Eikä kenenkään virallista lautasmalliakaan sen sijaan..
Ihminen on sekasyöjä, joka osaa kuluttaa proteiineja, rasvoja ja hiilareita. Ne kaikki ovat tärkeitä, joten jonkin täysin kieltäminen johtaa ongelmiin, ellei ihminen ole pakotettu tähän jonkin sairauden takia.
Se että vilja vaikuttaa samassa paikassa päässä mihin heroiini, so what. Varmaan siellä vaikuttaa monikin asia, aina seksistä kahviin, tupakasta suklaaseen, liikunnan aiheuttamasta endorfiinista rakastumiseen ja addiktioihin. Päässä ei ole mitään paikkaa mikä ei olisi pyhä, vaan kaikella on tarkoituksensa ihmisen kemiassa, usein hyvin moniulotteisesti. Se että otit sanan "heroiini" tähän, tuntuu että pelottelet ihmisiä jotenkin tai olet itse peloteltu jostain mitä olet lukenut..
Mikä on henkistä riippuvuutta ja mikä fyysistä? Kemiallinen riippuvuus on oikastaan molempia, makeanhimo nimittäin ei ole vain henkinen asia vaan ihan kemiaa kropassa. Se helpottaa kun sokerit vähentää ruokavaliosta. Ei sitä kokonaan ole pakko pois jättää mutta auttaa jos jalostettua okeria ei ripottele ite mihinkään sekaan.
Itse en jaksaisia VHH ruokavaliota, pidän hiilareista. Olen kylläkin ns. hyväkarppaaja eli syön pääasiassa vain hyviä hiilareita ja vältän leivoksia, sokeria, vaaleita jauhoja jnejne. Se riittää mielestäni terveelliseen ruokavalioon. Olen normaalipainoinen enkä ole sairas, ok veriavot yms joten en näe syytä lähteä syömään rajoittuneesti hiilareita koska elämä on elämistä varten, ei luulosairasta epäluuloa. Tämä toki koskee paljon muitakin asioita kuin ruokavaliota, moni ei juo alkoholia, urheilee hulluna tai syö valtavia määriä vitamiineja näiden inhimillisten pelkojen takia.. kukin katsokoon peiliin. Ruokavalio ja lisäravinne-kiihkoilu on seurausta epätasapainosta. Jos kaikki olisi ok, emme suhtautuisi mitenkään kiihtyneesti näihin asioihin.
Jäitä hattuun itse kullekin.
Kerro minulle mihin ihminen fyysisesti tarvitse hiilihydraatteja. Fyysisesti.
"Se että vilja vaikuttaa samassa paikassa päässä mihin heroiini, so what."
"Itse en jaksaisia VHH ruokavaliota, pidän hiilareista."
Kun luin tekstisi läpi,mitä se todisti. Juuri sen mitä aloituksessa kirjoitin. Hiilihydraattien tarpeesi on henkistä laatua,ei fyysistä.
"On paljon ihmisiä joille jonkin sairauden takia VHH ei välttämättä sovi, en tähän keksi yhtään mutta kun tauteja on monenlaisia erilaisista ruoka-aineiden liukenemisongelmista lähtien, ei maallikkon pitäisi yleistää mitään VHH:n liittyvää kaikille sopivaksi. Eikä kenenkään virallista lautasmalliakaan sen sijaan".
Niin,minäkään en keksi yhtään sairautta joka vaatisi perunan,sokerin tai viljan syömistä. Ja monelle jolla on imeytymisvaikeuskia,kuten keliatikot,imeytymisen estää juuri vilja. Ja monia sairauksia hiilhydraatit pahentavat kuten diabetes. Toki en väitä ettei sellaisiakin sairauksia olisi olemassa,minä en vain niitä tiedä.
Minusta on sama miten paljon ihmiset syövät hiilihydraateja ja minkä laatuisia. Se on jokaisen oma asia,jajokainen itse kantaa niiden seuraukset tai on kantamatta. Kunhan eivät väitä niitä ihmiselle välttämättömiksi,fyysisesti. Ja samaan syssyyn väitä ettei VHH sopisi kaikille ,fyysisesti.
altistaa liikaa päästöille ! vaikka veijon keuhkot on nikotiinin mustaamat liika on liikaa hurrillekkin ?
Myöskään ajokoiraksi veijosta ei ole huonon hapenottokyvyn vuoksi.
jäljelle jää siis vain häiriköiminen täällä.
menee. Hiilarintarve on korvienvälissä. Ja pakko sanoa että itse olin samalainen hiilariahmija ennen. Tuore ruisleipä ja voi. Sitä olisi pystynyt vetämään vaikka koko leivän yhteen menoon. No nyt ne ajat ovat takana. Mutta tiedän mitä se on,kun ei voi vastustaa leivän tuoksua. Ja tätähän kauppiaat käyttävät siekailematta hyväksi ja paistavat leipää kaupassa.
Tuo leipä on kyllä kummalline asia. Monet ihmettelevät miten ylipäänsä kykenee elämään ilman leipää ja viljoja. Monet tuttavani kärsivät vatsavaivoista ja kun sanoo että koita olla muutama päivä ilman leipää ja viljoja. Niin jo pelkkä ajatus tuntuu heistä täysin mahdottomalta. Ne varmasti antaisivat vaimonsa petikaveriksi ennemmin kuin luopuisivat leivästä.
Keliatikot kyllä kykenevät elämäään ilman viljoja. Mutta täällä väitetään että viljat ovat tärkeitä,jopa korvaamaatomia.
Katsoin ohjelman jossa tutkija söi vuoden vain hylkeen lihaa ja rasvaa. Otti päivittäin verikokeita itsestään eikä kuollut. Mutta täällä jos on päivänkin ilman hiilareita pelottelevat jos jollain puutoksella.
Kyllä se hiilarintarve on korvien,välissä ei missään muulla.
"Ihminen on sekasyöjä, joka osaa kuluttaa proteiineja, rasvoja ja hiilareita. Ne kaikki ovat tärkeitä"
Rasva, välttämätöm
Proteiini, välttämätön
Hiilihydraatti, ei välttämätön.
loppu ei edes kommentoinnin arvoista.
"Olen kylläkin ns. hyväkarppaaja eli syön pääasiassa vain hyviä hiilareita ja vältän leivoksia, sokeria, vaaleita jauhoja jnejne."
Olet siis kuin alkoholisti joka juo keskikaljaa,kun se euroopassa lasketaan virvoitusjuomaksi. Näin voi itselleen sanoa juovansa vain virvoitusjuomia,ei alkoholia.
"Keliatikot kyllä kykenevät elämäään ilman viljoja. Mutta täällä väitetään että viljat ovat tärkeitä,jopa korvaamaatomia. "
Juuri näin. Ihminen ei viljaa tarvitse.
artikkeliin. Ja se sopii hyvin tähän aloitukseen.
"Maanviljelyksen suuri mysteeti on miksi,ei miten. On yllinkyllin todisteita siitä,että siirtymä varhaiseen maanviljelykseen merkitsi viljelijöille raskasta vaivannäköä eritoten verrattuna metsästäjä-keräilijän suhteellisen vapaaseen ja tuottavaan elämäntapaan.Luulöydökset osoittavat,että ensimmäiset viljelijät olivat altiimpia sairauksille kuin heidän metsäsätäjäesi-isänsä ja elivät lyhyemmän ja raskaamman elämän. Maanviljelyksen varhaisvaiheessa kesytettyjen eläintenkin fyysiikka on kituliaapi kuin niiden villien esi-isien."
Keski-ikä silloin, kun viljellä alettiin oli noin 30v. Nykyisin on korkeampi. Lapsikuolleisuus 1800-luvun lopulla oli vielä aivan kauhea.
VHH:lla ja aiemmalla ruokahistorialla ei ole mitään tekemistä keskenään. Ihminen söi, mitä oli, jos oli ja kuoli nälkään, jos ei ollut. Mautonta vetää se tällaiseen ruokanirsoilupalstaan!
Voisimpa väittää että kiusallista. Sinun kannaltasi. Ja taas kerran. Viestintuojan vikako se on jos viesti ei miellytä.
"ruokanirsoilupalsta". olipas osuva nimi tälle palstalle :)
Yhdeksi syyksi on arveltu alkoholia. Keräilytaloudessa ei näet saanut kiljutella kuin syksyisin mutta maanviljelijä ympäri vuoden.
Ei metsästyksestä siirrytty yhtä äkkiä viljelyyn. Se vei sukupolvia. Ei metsästyskään ole mitenkään helppoa, kalastus sen sijaan on. Sekin vaatii jonkinnäköisiä työkaluja.
Viljely lienee aloitettu puoli-viljelynä eli haluttujen kasvien suosimisena ja siitä vei pitkään kunnes ruvettiin muokkaamaan maata ja kylvämään. Satoisuus oli hyvin pieni, murto-osa nykyisestä. Lannoittamisesta ei ymmärretty mitään ja pellot köyhtyivät pian. Suurimpana syynä oli tietysti väkimäärän lisääntyminen sellaiseksi mitä viljelymaa mahdollisti.
Ihmiselle tuntuu sopivan mikä tahansa dieetti, sekasyöjä ja sopeutumisen mestari kun on. Vähän kuten rottakin. Ainoastaan ylensyöminen ei sovi ihmiselle. Eikä rotalle. No, heikot sortuu elon tiellä.
tuntuu mutta kun ei sovi.
kantaan.
Atkins ja Heikkila ovat kirjoittaneet että ihmisen ruuasta tervitsema hiilihydraattien määrä on 0g. Molemmat ovat lääkäreitä,Atkins tosin oli.
Väite on niin kova että jos se ei pitäisi paikaansa olisi lakitupa kutsunut. Vaan eipä ole. Joten sen on oltava totta. Miksi meille siis toitotetaan hiilihydraattien välttämättömyyttä. Täälläkin sitä tehdään monilla suilla. Miksi?
1) Edellinen topiko oli Mattila. Hän viimeksi yhtäkkiä aivan mattilamaisen tekstinsä jälkeen vetäisi minulle, että mene irrottamaan silakoita miehesi verkosta eli sama kalastajan muija- teema sikisi ihan yllättäen. Kukaan muu ei kahteen vuoteen ole sitä minulle tarjonnut. Lisäksi topiko on ainakin kolmeen otteeseen kehunut Mattilaa aika siekailemattomasti. Mitäpä siitä: saa tänne millä tahansa nimimerkillä kirjoittaa.
2) Lakitupa kutsuu, kun on kyse rikoksesta. Siteeratakseni juristituttavaani: jokainen tyhmyys tai erehdys tai epäkohteliaisuus ei ole rikos. Lakitupaan kutsutaan, jos on rikkonut lakia. (Edesmennyt isäni oli puolustusasianajaja, joten problematiikka on tuttu myös kotoa).
Lääketieteelliset asiat puidaan tiedepiireissä
3) Ihminen selviää hyvin hengissä ilman hh. Se on niin tärkeä juttu aivoille, että on hyvä varasysteemi, joka tuottaa sitten aivoille sen tarvitseman glukoosin, vaikka ei hh söisikään. Ihminen selviää myös ilman saippuaa, saunaa, televisiota, sähköä, perunoita, kalaa, sokeria, voita, juustoa, nettiä. Ihminen selviää aika hyvin erilaisissa tilanteissa. Onko se sitten järkevää, jos muutenkin voisi elää, en osaa sanoa.
"3) Ihminen selviää hyvin hengissä ilman hh. Se on niin tärkeä juttu aivoille, että on hyvä varasysteemi, joka tuottaa sitten aivoille sen tarvitseman glukoosin, vaikka ei hh söisikään. Ihminen selviää myös ilman saippuaa, saunaa, televisiota, sähköä, perunoita, kalaa, sokeria, voita, juustoa, nettiä. Ihminen selviää aika hyvin erilaisissa tilanteissa. Onko se sitten järkevää, jos muutenkin voisi elää, en osaa sanoa."
pystyitkö ihan nauramatta kirjoittamaan moisen sepustuksen.
Kuuluu samaan sarjaan "laihtuuhan sitä ihminen vaikka rotanmyrkyllä" kanssa jonka joku korkeapalkkaisessa virassa istuva kansankynttilä oli päästänyt suustaan.
Olisi riittänyt: rasva ja proteiini ovat tarpeellisia ihmiselle. Hiilihydraatit ei.
vihdoinkin "myönsit" olevasi skäri. Ja hyvä kun kykenit myöntämään että ihminen ei tarvitse hh:ta. No piikkinä tietysti oli että aivot tarvitsevat. Nyt kyllä sorruit epälogisuuteen. Keho ei tarvitse mutta aivot tarvitsisivat. Eikö aivot kuulu kehoon. Eikö juuri maksan tuottama glukoosi ole sitä aivojen tavitsemaa polttoainetta. Tuli se sitten vaikka siitä varajärjestelmästä.
Mitä lakimiesisäsi ja ystäväsi tähän kuuluu.Jos nyt et halunnut vain heillä prassailla. Ja tekeekä se sinusta lakiasioiden asiantuntijan jos isäsi ja ystäväsi on lakimiehiä. Minulla on ystävä joka on tietokone insinööri. Mutta en minä silti osaa tehdä tietokoneille mitään.
Jos väitän julkisesti että juomalla tärpättiä laihtuu,ja joku juo ja kuolee. Joudun varmasti lakitupaan yllytyksestä. Mutta hh kohdallahan näin ei ole. Koska asia oon kuten ko.lääkärit ovat kirjoittaneeet. Ja sinäkin sen viimein myönnät. Mutta vaikeaa se oli.
"Ihminen selviää hyvin hengissä ilman hh. Se on niin tärkeä juttu aivoille, että on hyvä varasysteemi, joka tuottaa sitten aivoille sen tarvitseman glukoosin, vaikka ei hh söisikään. Ihminen selviää myös ilman saippuaa, saunaa, televisiota, sähköä, perunoita, kalaa, sokeria, voita, juustoa, nettiä. Ihminen selviää aika hyvin erilaisissa tilanteissa. Onko se sitten järkevää, jos muutenkin voisi elää, en osaa sanoa"
Eli todistit myös sen että kyse on vain ja ainoastaan mukavuudenhalusta sekä -tunteesta. Siitä että hiilihydraattien tarpeellisuus on henkistä ei fyysistä. Tästä nöyrin kiitokseni,skäri.
"kalastajan muija ja kalastajan koiran ne yhdessä rannalla ruikuttaa".
lukemaan yhtään asennevammaisensen veijo viestiä.
Ukko tursuaa vhh -vihaa jokaista " toisin ajatteliaa " kohtaan ja siviilissä tämä ukkeli olisi jo 2 vuotta roikkunut munistaan pihlajan oksassa mikäli oksa olisi kestänyt ?
Mutta nettissä voi hernekeppikin kerran elämässään tuntea olevansa "helvetin enkeli " mopon vakuutuskilpi tatuoituna hanuriin..........!
kun olemme yhtä mieltä siitä että ihminen ei välttämättä tarvitse hh:ta. Ei ainakaan niin paljon kuin meille Lautasmalli tyrkyttää. Sopii kai kysyä miksi.
Laskin tuossa seuraavaa. Jos syö 3 keskikokoista perunaa(270g) ja 100g riisiä. 8 palaa leipää
(ruispaloja)/vrk. Saa niistä pelkästään 178g hh:ta. Ja tässä ei ole vielä mukana muita kuten salaatista ja hedelmistä,leivonaisista ,jugurtista,maitotuotteista jne tulevia hh:ta. Ja tämä on lautasmallin mukainen suositus.
Heikkilän suositus hh/vrk on n.70g 2tyypin diabetikolle. Ja jos harrastaa liikuntaa n.100g. Max kuitenkin 150g.
Ja kun muistamme että THL on sanonut."Suomalaiset syövät liika hiilihydraatteja. Moni saa jo pelkästään leivästä yli vrk tarpeen hiilihydraatteja". Miksi siis suosituksia ei muuteta. Kerran asia on tiedossa.
Tiedetään miksi suomalaiset lihoavat. Tiedetään mitä se aiheuttaa. Silti suosituksia ei muuteta. Vaan tyrkytetään samaa lautamallia ja kyytipojaksi muutama purkki eri lääkkeitä. Uskomatonta toimistaa jos sitä ajattelee järjen kanssa. Ja sinä lielä "lääkärinä" puolustelet toimintaa.
Ja vielä kummallisemaksi malli käy kun lukee kirjan "aitoa ruokaa". Miten tälläinen viranomaistoiminta/valvonta ja lisäaineiden mieletön käyttö on mahdollistettu sivistysvaltiossa vuonna 2010.
boxi:n=skärin viesti oli itkettävyyden ja naurettavuuden rajamailla. Jos viestin ainut aspekti tuntui olevan ystävien ja isän koulutuksen kehuminen niin mitä siihen oikein osaa sanoa. Lääkärisisko nyt jäi vielä mainitsematta. Koulusivistys ja tietteli kun ei takaa sivistystä, Ei varsinkaan muiden.
matt.. Eppu. se on vain hyvä asia kun sanoma herättää tuntemuksia joko itkua tai naurua, silloin ainakin viesti on mennyt perille. Huonompi homma olisi jos viesti olisi niin pliisu, ettei se herättäisi mitään tuntemuksia. Lopussa sanoit naulan kantaan, eli sinä et ole lääkäri vaikka Heikkilä onkin ortopedi - älä sotke noita asioita kun kirjoitat täällä.
Japanilaiset mutustavat paljon enemmän hiilihydraatteja kuin suomalaiset ja ovat laihempia/terveempiä. Vielä 1970-luvullla japanilaisten ruokavalioissa oli keskimäärin 67 E% hiilihydraatteja. Nykyään hh:n kulutus on vähentynyt ja samaan aikaan diabetes lisäääntynyt. Missä vika? Pikaruoka? Alkoholi? Lisääntynyt energiasaanti?
Mutta perus totuutta se ei muuta. Siis sitä,ettei Japanilaisetkaan tarvitse ruuasta hiilihydraatteja.
Mikä siis on aihettanut Japanilaisten nykytilan. Kysymyksesi vastasivat kysymykseesi. Mutta kaksi syytä on syytä nostaa vielä esiin. Vilja ja stressi.
Olkoont hiilari prosentit mitkä tahansa. Uskallan väittää että juuri prosenttien sisällä on tapahtunut suurin muutos. Perinteisessa Japanilaisessa ruokavaliossa kun käytettiin hyvin vähän viljaa. Ruokavalion perusta oli riisi(ei pahuksen irtonainen,vaan japanilainen riisi) kasvikset,villikasvikset,sienet,kala.
Nyt glopaalissa maailmassa ne hiilihydraatit on korvannut vilja ja ranskanperunat. Tästä kiitos big Macin ja kumppaneiden. Ja viljaahan pidetään nykytiedon mukaan yhtenä riskitekijänä diabeteksen synnyssä.
Ja kuten kaikki hyvin tiedämme saatta myös stressi olla laukaisevana tekijänä diabeteksen synnyssä. Esim. kolmivuorotyöläisillä on suurempi todennäköisyys sairastua diabetekseen kuin päivätyötä tekevillä. Ja kaikkihan tiedäme miten stressaava on japanilainen työympäristö. Ajatttelu "me yhtiössä,yhtiö meissä". On tehnyt yhteiskunnasta hyvin stressaavan. Tästä kertovat karua kieltään myös itsemurha tilastot.
Mutta silti: Japailaisetkaan eivät tarvitse ravinosta hiilihydraatteja. Vain proteiineja ja rasvaa.
minä jossain väittänyt olevani lääkäri? No pointtini osui oikeaan,sukulaisten tai ystävien sivistys ei takka sinun sivistystäsi.
Ei valehtelu ole rikos joten miksi siitä pitäisi päätyä oikeuteen?
Lääkärin koulutus ei anna valmiuksia ravintotutkimukseen eikä siinä edes käsitellä kovinkaan paljoa ravinnon merkitystä. Tässä suhteessa lääkärikin on maallikko. Diabeteslääkäri tms. voi tietysti tehdä kliinisiä havaintoja mutta ilman hyvin systemaattista lähestymistä heidänkin havaintonsa ovat vain mutua. Erityisesti pitkän aikajänteen palaute puuttuu, pitkä aikajänne on ravintoasioissa kymmeniä vuosia.
Ihminen ei kuole ilman hiilihydraattia mutta ei kyllä myöskään kykene mihinkään raskaampaan. Rasvasta voidaan tehdä noin 3% hiilihydraattia ja hermosto pelaa kyllä ketoaineilla mutta tuo ei ole mikään normaalitila. Maksa kykenee tekemään sokeria niin kauan kun sillä on glykogeeniä eli eläintärkkelystä. Se taasen täydennetään lähinnä syödystä hiilihydraatista.
Miksi petoeläimet eivät tarvitse hiilihydraattia? Syy on selvä, ne joko liikkuvat hyvin hitaasti (nelijalkaisten energiatehokkuus on paljon parempi kuin kaksijalkaisten) tai spurtit ovat lyhyitä.
Ongelma onkin hiilihydraatin määrä, tuommoisella 150 g päivässä normaali pulliainen tulee ihan hyvin toimeen ja pystyy liikuntaankin hyvin.
1) Olet väittänyt minun olevan skäri niin kauan kuin muistan. Aluksi en edes tajunnut, mikä skäri on, mutta joku kalastaminen siihen sisältyy ja saaristo = skäribo= saaristolainen. En ole koskaan ollut skäri, enkä ole nytkään. Saaristolainen olen kesäisin. Siskoa ei ole. Sinä Mattila sitä vain jankutat, ei kukaan muu. Siksi sinut tunnistaa aina kun siihen jolkotukseen lankeat. En ole skäri, toistettakoon!
2) Juristikaveri liittyy siten, että käräjille palstalla halajattiin. Juristikaverini on kertonut, että ei sinne niin vain päästä: rikos täytyy olla ensin epäilyssä. Samaa on sanonut isäni, joka oli juristi myös. Siten liittyivät juttuun. En itse käräjiä hamuillut.
3) Ilman hh ihminen selviää varabensalla hengissä. Pitää paikkansa. Onko se sitten järkevää, voi itse päättää. Kroppa vaihtaa varabensan heti aitoon kamaan, jahka sitä suusta sisään menee.
Ne isä ja kaveri ovat ainoat juristit, jotka tunnen. Siksi täytyy vedota heidän sanomisiinsa, kun käräjille menosta on kyse. Keneen muuhun? Komea koulutus se onkin, valitettavasti ei ole omani. Kehuisin kyllä, jos olisi omani!
Ei ole siskoa ollenkaan lääkäristä puhumattakaan. Veli on.
Valitse itse itketkö vai nauratko! Ihan vapaa maa!
En pitäisi Mattilana, kieliasu on aika erilainen ja Mattila taitaa olla viettämässä synttäreitään naisissa. Enempi tämmöinen Heikkilä Hängaround lienee kyseessä, tuossa porukassa on omaehtoinen ajattelu aika samankaltaista.
Perustelut ovat kyllä tuolla porukalla hyvin samanlaisia eikä niissä yleensä ole järjen hiventäkään. Ihmiset syövät hiilihydraattia kahdesta syystä, ensinnäkin evoluutio on opettanut ihmisen syömään silloin kuin se on mahdollista (tottumus) ja toisaalta verensokerin nousu tuntuu mukavalta jos se on alhaalla. Endorfiineilla ynnä muulla on hyvin vähän tekemistä asian kanssa.
Aika moni karkkiriippuvainen on saanut avun VHH:sta, perustunee enemmänkin verensokerin nousun estymiseen kuin endorfiineihin.
Yleinen harhaluulo on se, että maksa kykenee tekemään sokeria. Se enemmänkin varastoi hiilihydraattia eläintärkkelyksenä ja vapauttaa sitä glukoosina.
ei voi kun nauraa. Ja pienenä vinkkinä. Koittaisit edes muistaa mitä milloinkin valeh.... kerrot.
Eikös täällä ollut joku värssy kalastajan koirasta ja muijasta?
"Yhtä vähän kuin ihminen tervitsee heroiinia yhtä vähän ihminen tervitsee fyysisesti endorfiinejä."
Toisaalta elämä on aika tylsää ilman endorfiineja. Niitähän saa hyvästä ruuasta, hyvästä seksistä, rasittavasta liikkunnasta jne. Kuka mistäkin ja me onnelliset monestakin :)
no äläs nyt. kunnon vhh-spartalainen ei endorfiineja kaipaa vaan saa elinvoimansa kurinalaisuudesta. ja verensokerin mittailuista :D
"Toisaalta elämä on aika tylsää ilman endorfiineja. Niitähän saa hyvästä ruuasta, hyvästä seksistä, rasittavasta liikkunnasta jne. Kuka mistäkin ja me onnelliset monestakin :"
Mitä noista ei voi saavuttaa tai tehdä, jos ei syö hiilihydraatteja.
Vhh.ll syödään hyvää ja maukasta sekä ravinteikasta ruokaa. Seksi sujuu paremmin kun jaksaa paremmin ja pidempään. Rasittava liikunta kuten pitkäkestoinen kävely /sauvakävely vaikkapa luonnossa. Minä saan sitä vielä musiikin kuutelemiseta ja soittamisesta. Kirjoista. Ja kaikki tämä VHH:lla ja ilman viljaa. Olen lopettanut jopa alkoholin käytön kun se ei enää maistu ja tulen toimeen oikein hyvin ilman sen tuomaa hyvänolontunnetta. Saan saman mainitsemistani asioista. Enkä myöskään tarvitse muita stimulantteja tuomaan hyvänolontunnetta.
Avauksesta: "Yhtä vähän kuin ihminen tervitsee heroiinia yhtä vähän ihminen tervitsee fyysisesti endorfiinejä."
Ainoastaan tätä kommentoin, hiilareista en maininnut sanaakaan.
Kahvi ja sokeroitu munkki...kyllä olikin hyvää. Yksi päivän kohokohdista, joista en luovu. Mieluummin näistä ja liikunnasta riippuvainen kuin alkoholista ja tupakasta. Puhumattakaan huumeista.
Kunhan ei väitä että sokerimunkki on välttämätöntä terveyden kannalta.
No kyllä se mielenterveyden kannalta lähes välttämätöntä on. Siis minulle :)
pärjäät sokerilla ja vehnällä. Mutta kovin on hennon langan varassa mielenterveytesi jos kaikki on kiinni sokerimunkista.
"lähes" = "kaikki" ?
Tämä pellinkiläis-musta-valko-logiikka ei lakkaa hämmästyttämästä. Ikäänkuin sävyt puuttuisivat elämästä :)
selittää kirjoituksesi.
Minua kyllä hämmästyttää se että jos et saa sokerimunkkiasi menetät mielenterveytesi. Kovin on heppoisessa. Mutta pelkkinkiläisillä ei ole noita ongelmia. Vhh kun tunnetusti tasapainottaa mielialan vaihtelua. Sitä on käytetty mm. vankiloisa rauhoittamaan väkivaltaisia vankeja,ADHD- lapsilla sillä on saatu hyviä tuloksia.
Joten jos todella tarvitset sokerimunkkiisi jotta mielenterveytesi ei järky,syö hyvällä mielihalulla. Mutta kovin on pienestä kiinni sinun mielenteveytesi ;)
Joo joo, kuinka sä jaksat olla noin tosissasi :) Munkki päivässä pitää mun suun messingillä eikä pilaa edes VHH:ta. Pellinkiläinen ehdottomuus ei ole mua varten. Puhumattakaan sen musta-valko-mattilalaisesta väännöksestä, jossa joko kartat täysin tiettyjä ruokia tai sitten ahmit niitä kaksin käsin etkä muuta syökään :)
soveltuva vhh toimii,mutta PYSYVIÄ tuloksia saadaan pysyvän ELÄMÄNTAPA-muutosten avulla.
sanoit mielenterveytesi riippuvan sokerimunkista. Ihmettelen vain miten sinun käynee jos leipomot menevät lakkoon. Ja olen siitä huolissani syystäkin veronmaksajana. Hoitosi kun kustannetaan verovaroin. Joten toivon että osaat itse leipoa tai hanki mielenterveysläkettäsi pakkaseen. Noin kaiken varalle. Se kun säästää yhteiskunnan varoja;)
Enkä minä ota VHH:ta niin tarkasti. Mutta tiettyjä tuotteita vältän,kuten sinun mielenterveyslääkettäsi;))
Olet joko tosikko tai sitten huumorin kukkasi on vasta nupullaan :D Anyways, peace and love.
olen viimeisenpäälle huumori ihminen. Ja siksi minua on naurattanutkin mielenterveytesi roikkuminen niin ohuen langan varassa. Samalla olen myös huolissani lähimmäisistäni, ja toki myön valtion terveydenhoitomenoista. Sillä olisihan se suuri harmi yksilötasolla kuin myös terveydenhoitomenojen kannalat jos ajautuisit laitoshoitokierteeseen. Tai enneaikiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Pelkästään siksi ettet saisi päivitäistä sokerimunkkirinkilääsi;)
Munkkirinkilä for ever,and peace and love. Sex and (no) and rock`roll.;D
se on mattila!!!!!
Okei, et ole tosikko vaan huumorinkukkasi on vasta nupuillaan :D Well, keep on practising, peace and love :D
huumorinkukkani on puhjennut kukkaansa jo aikoja sitten. Mutta ei kai se sulje pois sitä jos on huolestunut lajitoveristaan ja hänen mielenterveydestään. Eikos isokirjakin neuvo olemaan hyvä lähimmäistänsä kohtaan;D
Keep on eating,and peace and love. And no druks;D Just rock`roll.;D