Runo

OLEN TUTKIMATON

Sieluni sisin sijaitsee,
seitsemän lukon takana.
Ulko-ovelta alkaen,
uudet kamarit kahlitut.

Keneltä löytyy avaimet,
kaikkiin kamareihini?
Yhden oven kun aukaiset,
tunnet jo vähän enemmän.

Hyvin moni on yrittänyt,
ulko-ovelle juuttunut.
Ehkä pariin huoneeseen,
parhaimmillaan saapuneet.

Pysähtyivät paikoillensa,
luulivat minut jo löytäneen.
Siitä sitten johtopäätös,
käsitys koko minuutein.

Voihan teitä pikkusielut,
kuinka olette harhassa.
Kuvittelette kummastellen
nähden pelkkiä näkyjä.
11115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

KYLMÄ KOSKETUS

Kuka mua koskettaisi,
sylissänsä lämmittäisi.
Kylmyydestä kärsin minä,
jääksikö mä jähmettynen.

Yksinään ei hyvä olla,
kokematta kosketusta.
Kädet jäässä, kuten jalat,
kaiherrettu sydänala.

Kiristää myös panta mainen,
pääni päälle asetettu.
Pettymysten sädekehä,
viestii tiedon uudenlaisen.

Etsinkös nyt jostain toisen,
kohtalossaan samanlaisen.
Sulaudumme toinen toiseen,
koemmeko kosketuksen?

Unohdamme arjen harmaan,
vastuummekin aivan varmaan.
Huuma hetken eksytyksen,
tuottaa tuskan tuntemuksen,
myöskö uuden oivalluksen.

Äänestä
  • YKSINÄINEN SIELU

    Vieras olen maailmassa,
    kuvittelen kultaisia.
    Ajatukset aukottomat,
    rakkauden rajattoman.

    Paloni on rakkaudesta,
    kokemukset kohtalosta.
    Mikään ei vain mulle riitä,
    siksi väsyn aina siitä.

    Yksinäinen yksiksensä,
    tunteilee vain tuskissansa.
    Parasta on yksin olla,
    sielussansa salatussa.

    Äänestä

  • MrK kirjoitti:

    YKSINÄINEN SIELU

    Vieras olen maailmassa,
    kuvittelen kultaisia.
    Ajatukset aukottomat,
    rakkauden rajattoman.

    Paloni on rakkaudesta,
    kokemukset kohtalosta.
    Mikään ei vain mulle riitä,
    siksi väsyn aina siitä.

    Yksinäinen yksiksensä,
    tunteilee vain tuskissansa.
    Parasta on yksin olla,
    sielussansa salatussa.

    OLEN JOKI

    Olen joki, alati virtaava.

    Joessani on kuohuvat kosket,
    runsaasti karikoita.

    Usein olen jokeni laskenut,
    yläjuoksulta alas ajautunut.

    Liiasta yrittämisestä aqjauduin karikolle,
    löysin itseni kuohujen keskeltä.

    Lopulta annoin virran vain viedä,
    vastustelematta.
    Selvisin viimein vammoitta.

    Äänestä

  • MrK kirjoitti:

    OLEN JOKI

    Olen joki, alati virtaava.

    Joessani on kuohuvat kosket,
    runsaasti karikoita.

    Usein olen jokeni laskenut,
    yläjuoksulta alas ajautunut.

    Liiasta yrittämisestä aqjauduin karikolle,
    löysin itseni kuohujen keskeltä.

    Lopulta annoin virran vain viedä,
    vastustelematta.
    Selvisin viimein vammoitta.

    YSTÄVÄT JOELLA


    Hyvin monta olen kohdannut,
    jotka joelleni joutuivat.
    Muka yhdessä laskettiin,
    virta vei menojaan.

    Ensi kiveen kun ajauduttiin,
    vaahtopäät oli vaudissaan.
    Pelko valtasi vaeltajan,
    virta vei menojaan.

    Tuli toinen mun ystävä,
    peloton oli nimeltään.
    Ei pelännyt koskiakaan,
    en arvannut aikomustaan.

    Miks`et peljästy kuohuja veen,
    näin itse mä ajattelen.
    Jotain outoa sinussa,
    herää epäilys minussa.

    Viimein totuus kun paljastui,
    häipyi luotani ystävä uus.
    Hyvä että sä häivyit pois,
    laskelmoiville sijaa ei ois.

    Siitä tunnen mä ystävän,
    alajuoksulla vielä on hän.
    Kera lumpeitten, lintujen,
    tosiystävät riemuiten.

    Äänestä

  • MrK kirjoitti:

    YSTÄVÄT JOELLA


    Hyvin monta olen kohdannut,
    jotka joelleni joutuivat.
    Muka yhdessä laskettiin,
    virta vei menojaan.

    Ensi kiveen kun ajauduttiin,
    vaahtopäät oli vaudissaan.
    Pelko valtasi vaeltajan,
    virta vei menojaan.

    Tuli toinen mun ystävä,
    peloton oli nimeltään.
    Ei pelännyt koskiakaan,
    en arvannut aikomustaan.

    Miks`et peljästy kuohuja veen,
    näin itse mä ajattelen.
    Jotain outoa sinussa,
    herää epäilys minussa.

    Viimein totuus kun paljastui,
    häipyi luotani ystävä uus.
    Hyvä että sä häivyit pois,
    laskelmoiville sijaa ei ois.

    Siitä tunnen mä ystävän,
    alajuoksulla vielä on hän.
    Kera lumpeitten, lintujen,
    tosiystävät riemuiten.

    YKSINÄINEN SIELU

    Vieras olen maailmassa,
    kuvittelen kultaisia.
    Ajatukset aukottomat,
    rakkauden rajattoman.

    Paloni on rakkaudesta,
    kokemukset kohtalosta.
    Mikään ei vain mulle riitä,
    siksi väsyn aina siitä.

    Yksinäinen yksiksensä,
    tunteilee vain tuskissansa.
    Parasta on yksin olla,
    sielussansa salatussa.

    Äänestä

  • MrK kirjoitti:

    YKSINÄINEN SIELU

    Vieras olen maailmassa,
    kuvittelen kultaisia.
    Ajatukset aukottomat,
    rakkauden rajattoman.

    Paloni on rakkaudesta,
    kokemukset kohtalosta.
    Mikään ei vain mulle riitä,
    siksi väsyn aina siitä.

    Yksinäinen yksiksensä,
    tunteilee vain tuskissansa.
    Parasta on yksin olla,
    sielussansa salatussa.

    MUSTALAMMAS

    Pappi kysyi kuulumiset.
    Mitä vastas mustalammas,
    pahasena paneteltu,
    syyllisenä syrjäytetty.

    Isä paimen tosissaanko,
    kysymyksen asettelit.
    Vaiko ihan tavan vuoksi,
    tutun vastauksen vaatinet.

    Minä kerron paimen hyvä,
    edessäsi näet miehen.
    Helpompi mun olis kertoo,
    mitä ehjänä on vielä.

    Näyttäisinkö isä sulle,
    kylkiluuni murtuneen.
    Tukisitein teipattuna,
    oikeassa kyljessäni.

    Vaiko oikean jalkani,
    rautanaulan lävistämän.
    Jalkapohjan tulehtuneen,
    harson verestä punaisen.

    Yhdessäkö kurkistamme,
    sieluni tilaan salattuun.
    Aukaisenko koko mielen,
    tulisit sitten tuntemaan.

    Ei en isä hyvä sulle,
    sieluani aukaise.
    Ethän sinä ymmärtäisi,
    murtuisit ehkä itsekin.

    Taidankin vain näyttää sulle,
    pelkät ruumiin vammani.
    Jalkapohjan tulehtuneen,
    kylkiluuni murtuneen.

    Äänestä

  • MrK kirjoitti:

    MUSTALAMMAS

    Pappi kysyi kuulumiset.
    Mitä vastas mustalammas,
    pahasena paneteltu,
    syyllisenä syrjäytetty.

    Isä paimen tosissaanko,
    kysymyksen asettelit.
    Vaiko ihan tavan vuoksi,
    tutun vastauksen vaatinet.

    Minä kerron paimen hyvä,
    edessäsi näet miehen.
    Helpompi mun olis kertoo,
    mitä ehjänä on vielä.

    Näyttäisinkö isä sulle,
    kylkiluuni murtuneen.
    Tukisitein teipattuna,
    oikeassa kyljessäni.

    Vaiko oikean jalkani,
    rautanaulan lävistämän.
    Jalkapohjan tulehtuneen,
    harson verestä punaisen.

    Yhdessäkö kurkistamme,
    sieluni tilaan salattuun.
    Aukaisenko koko mielen,
    tulisit sitten tuntemaan.

    Ei en isä hyvä sulle,
    sieluani aukaise.
    Ethän sinä ymmärtäisi,
    murtuisit ehkä itsekin.

    Taidankin vain näyttää sulle,
    pelkät ruumiin vammani.
    Jalkapohjan tulehtuneen,
    kylkiluuni murtuneen.

    KUUNTELE HILJAISUUDESSA

    Pysähdytti paha olo,
    jaksanuthan olisin vielä.
    Vahva kun olen ja voimakas,
    järkenikin järkkymätön.

    Elämä vain oli outoa,
    poistuneena tasapaino.
    Persoonani repaleinen,
    rikki mennyt eheyteni.

    Luvallani annoin tulla,
    kaatumisen kaikkinensa.
    Palapelini kasatun,
    hajoitinhan haavoitettu.

    Piilopirttiini pakenin,
    joen rannalle raahauduin.
    Siellä sitten yksinäni,
    uudet palaset valitsin.

    Unohdin täysin järkeni,
    istuen vain ihmettelin.
    Hiljaisuutta kuuntelin,
    viisaita viestejä odotin.

    Viisaus tuli ja viestitti,
    sanoitta minua kosketti.
    Antoi aina uuden tunteen,
    jonka järkeni valaisi.

    Älä mieti itse liikaa,
    älä kuuntele ohjeita.
    Piilopirttiisi pakene,
    hiljaisuudessa oivalla.

    Äänestä

  • MrK kirjoitti:

    KUUNTELE HILJAISUUDESSA

    Pysähdytti paha olo,
    jaksanuthan olisin vielä.
    Vahva kun olen ja voimakas,
    järkenikin järkkymätön.

    Elämä vain oli outoa,
    poistuneena tasapaino.
    Persoonani repaleinen,
    rikki mennyt eheyteni.

    Luvallani annoin tulla,
    kaatumisen kaikkinensa.
    Palapelini kasatun,
    hajoitinhan haavoitettu.

    Piilopirttiini pakenin,
    joen rannalle raahauduin.
    Siellä sitten yksinäni,
    uudet palaset valitsin.

    Unohdin täysin järkeni,
    istuen vain ihmettelin.
    Hiljaisuutta kuuntelin,
    viisaita viestejä odotin.

    Viisaus tuli ja viestitti,
    sanoitta minua kosketti.
    Antoi aina uuden tunteen,
    jonka järkeni valaisi.

    Älä mieti itse liikaa,
    älä kuuntele ohjeita.
    Piilopirttiisi pakene,
    hiljaisuudessa oivalla.

    Vieläkö haluatte runojani?

    Äänestä

  • MrK kirjoitti:

    Vieläkö haluatte runojani?

    Luin siitä kaksi riviä.

    Äänestä

  • MMies' kirjoitti:

    Luin siitä kaksi riviä.

    En ennenkään ole ollut kaikkien mieleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MrK kirjoitti:

OLEN TUTKIMATON

Sieluni sisin sijaitsee,
seitsemän lukon takana.
Ulko-ovelta alkaen,
uudet kamarit kahlitut.

Keneltä löytyy avaimet,
kaikkiin kamareihini?
Yhden oven kun aukaiset,
tunnet jo vähän enemmän.

Hyvin moni on yrittänyt,
ulko-ovelle juuttunut.
Ehkä pariin huoneeseen,
parhaimmillaan saapuneet.

Pysähtyivät paikoillensa,
luulivat minut jo löytäneen.
Siitä sitten johtopäätös,
käsitys koko minuutein.

Voihan teitä pikkusielut,
kuinka olette harhassa.
Kuvittelette kummastellen
nähden pelkkiä näkyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu