Teinitytöistä

Kävin tänään kaupassa. Kassajonossa edessäni seisoi 18-vuotiaita tyttöjä ostamassa siideriä. Tytöt olivat hoikkia, kuulasihoisia ja erittäin kauniita. Voin hyvin uskoa, että sellainen on huomattavasti vanhempienkin miesten kauneusihanne.

Takanani sitten taas seisoi nuorempia teinityttöjä. Yksi tyttö oli perhetuttu, jonka tiedän olevan seitsemännellä luokalla, joten oletan näiden tyttöjen olleen 13-15-vuotiaita. Molemmat tyttöporukat olivat melko samalla tavalla pukeutuneita farkkuihin, ja nuoremmatkin tytöt olivat hoikkia ja nättejä, mutta ero ikäryhmien välillä oli huomattava. Siinä missä vanhemmat tytöt olivat hehkeitä nuoria naisia, nämä nuoremmat olivat kasvonpiirteitään ja pillikinttujaan myöten vielä lapsia. Puheäänissä oli lapsekas sointi, ja jopa ilmeissä ja eleissä oli näiden kahden porukan välillä selviä eroja. Molemmilla tyttöporukoilla oli meikkiä naamassa, mutta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta (muistaako kukaan nuorta Jasmin Mäntylää?) 14-vuotiaan tytön tunnistaa kyllä 14-vuotiaaksi tytöksi.

Itseäni ihmetyttää, miten jotkut aikuiset miehet voivat niputtaa teinitytöt yhteen kategoriaan, ja kuolata niin 18-vuotiaiden kuin 14-vuotiaidenkin perään. Onko lapsekkaiden piirteiden tunnistamisreseptoreissa jotain vikaa? Eikö tule yhtään pervo olo katsella ihan nuoria tyttöjä sillä silmällä?

Huom, en ole mikään katkera ja kateellinen vanha harppu, sillä olen itsekin sitä mieltä, että nimen omaan NUORET NAISET ovat erityisen viehättäviä. Mutta että pikkutytöt...?
311232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tämän palstan pellet nussisivat vaikka lammasta jos se erehtyisi päin katsomaan XD

Äänestä
  • mikä muuten on lampaan suojaikäraja?

    Äänestä

  • lammasta ehkä, sinua tuskin kukaan

    Äänestä

Jahas, se on Aravillellä taas mekko päällä ja pikkarit jalassa kun jaksaa näitä naisten nimissä tehtyjä rölläys ketjuja postata palstalle tähän tahtiin.

Äänestä
  • mikä on rölläys?

    Äänestä

  • Että sitten transujakin on palstalla. Se onkin mielenkiintoista.

    Äänestä

  • jahas---- kirjoitti:

    Että sitten transujakin on palstalla. Se onkin mielenkiintoista.

    Minulla on aina naisten pikkarit jaloissa.

    Äänestä

  • AAAATEEÄMMÄ kirjoitti:

    Minulla on aina naisten pikkarit jaloissa.

    No pitäähän sitä miehen aina sen verran transu ollakkin. Rintaliivien pitäminen onkin jo vähän kinkkisempi juttu.

    Äänestä

  • yuygkuy kirjoitti:

    mikä on rölläys?

    Se on trollaus jollain turkulaisten tai muiden landepaukkujen murteella.

    Äänestä

En usko että ne mainitsamasi nuoret tytöt miehiin seksuaalisesti vetoaa, sellaisenaan lapsena voivat kyllä olla hyvinkin viehettävän näköisiä omalla tavallaan. Siitä olen kuitenkin varma että 18-22 vuotiaat nuoret naiset viehttävät ketä tahnasa miestä joko seksuaaliseti vetovina tai sitten ihan vaan siksi että näyttävät kauneilta tai molemmistakin näistä syistä sillä nämä asiat liittyvät myös toisiinsakin.
Itse henkiläökohtaisesti pidän tällaisia naisia jo niin nuorina että en osaa heitä mieltää seksikumppaneikseni, mutta kyllä heitä mielelläni katselen siksi kun he näyttävät kauniilta. Tai ei nyt kaikki naisemme suinkaan edes tässäkään iässä mitään kauneita ole, mutta monet ovat.

Ei nuoren naisen aina tarvitsisi ajatella että tuo vanha äijä kuolaa minua jos joku tällainen häntä katsoo. No minä en olekkaan enäää aikoihin katsellut edes päin nuoria naisia kun tiedän että he nykyään suhtautuvat tällaiseen juuri e.m. tavalla. Lapsiin päin en myöskään ole koskaan katsonut kun tiedän että silloin minua epäillään pedofiiliksi. Pyrin aina kääntämään pääni pois tällaisista kohteista.

Äänestä
  • Kun ei tuohon kukaan kommentoinut niin lisäisin vielä tähän sellaisen että kun nuorille pimuille nämä parisuhde/seksi-asiat ovat niin ylivoimaisen hallitsevana kok ajan päässä niin he sitten ajattelvat että jos joku vanhempi äijä heitä katsoo päin niin hän jo kiihkeästi kuolaa päästäkseen heitä panemaan. No varmaan tällaisiakin äijiä on, mutta yleensä ei vanhemmille äijille nämä tällaiset asiat ole ollenkaan niin mieltä dominoivia vaan mielessä voi olla mitä tahansa vaikka sitten katsoisikin jotain pimua.

    Äänestä

että 18-vuotiaina tytöt alkavat pääsääntöisesti jo menettää kauneuttaan sekä kovasti viinan ja tupakan kanssa leikkineet jopa vuotta aiemmin. Nainen on kauneimmillaan 16-17-vuotiaana. Hoikkana pysyvä nainen voi olla ihan kelvollisen näköinen vielä nelikymppisenä, mutta parhain nuoruus ei koskaan palaa.

Äänestä
  • Riippuu naisesta (ja sama pätee kyllä myös miehiin) milloin on kauneimmillaan. Itse esim. koen olleeni kauneimmillani 19-24v. iässä. Nuorempana en ollut kovin sensuelli ja nyt olen jo alkanut rupsahtaa.

    Olen myös tavannut naisia, jotka eivät ole nuorina olleet kummoisen näköisiä, mutta ovat esim. päälle 3-kymppisinä alkaneet kukoistaa.

    Ihmisten kaunis ikä on yksilöllinen.

    Äänestä

  • hei hoi heo kirjoitti:

    Riippuu naisesta (ja sama pätee kyllä myös miehiin) milloin on kauneimmillaan. Itse esim. koen olleeni kauneimmillani 19-24v. iässä. Nuorempana en ollut kovin sensuelli ja nyt olen jo alkanut rupsahtaa.

    Olen myös tavannut naisia, jotka eivät ole nuorina olleet kummoisen näköisiä, mutta ovat esim. päälle 3-kymppisinä alkaneet kukoistaa.

    Ihmisten kaunis ikä on yksilöllinen.

    Minä en ollut teininä minkään näköinen, ja vasta nyt lähes kolmekymppisenä alan olla nätti. En väitä, että olisin yhtä kaunis kuin kaunis teini, enkä tiedä rupsahdanko pian, mutta nuorempaan itseeni verrattuna olen muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan.

    Olen samaa mieltä, että kaunis ikä on yksilöllinen. Joillekin iän tuomat muutokset sopivat paremmin kuin toisille.

    Äänestä

"Itseäni ihmetyttää, miten jotkut aikuiset miehet voivat niputtaa teinitytöt yhteen kategoriaan, ja kuolata niin 18-vuotiaiden kuin 14-vuotiaidenkin perään."

Missäs tällaista tapahtuu? Kyllä minä ainakin olisin kuolannut vain niiden ensinmainittujen perään.

Äänestä
  • JOTKUT aikuiset miehet...

    Äänestä

  • Oltkohan tyhmä vai haluatko tahalleen poliisit saada perääsi kun paljastat näin olevasi kiinnostunut alle 16 vuotiasta . No onhan tästäkin lähtenyt vihje. Tehkää muutkin samoin tämän noosi pojan kohdalla.

    Äänestä

  • perverssi xx kirjoitti:

    Oltkohan tyhmä vai haluatko tahalleen poliisit saada perääsi kun paljastat näin olevasi kiinnostunut alle 16 vuotiasta . No onhan tästäkin lähtenyt vihje. Tehkää muutkin samoin tämän noosi pojan kohdalla.

    "No onhan tästäkin lähtenyt vihje."

    Mikä vihje? Lähetä vihjeitäsi minkä jaksat. Olen chattäillyt irc-galleriassa tuntikausia yhden 13-vuotiaan kanssa, eikä seksiasioista juteltu koskaan.

    Kai sitä katsoa saa, kunhan ei koske? ;)

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Selvyytenä vielä, että chat-suhteeni tuon 13-vuotiaan kanssa on päättynyt ajat sitten. Tyttö laittoi poikki. Ja poisti profiilinsa.

    Jäin miettimään olisiko se ollut jonkun toimittajan yritys houkutella aikuista miestä alaikäisen ansaan... Ihan sama, kun en suostunut yhteenkään tytön ehdottamaan tapaamiseen!

    näinhän se on, toimittajat ne kaikkein pervoimpia ovat.

    Äänestä

Mitenhän tämä aihe liittyy at-miehiin? kun eivät saa teiniä eivätkä ketään muutakaan. ATN voi myös kuolata esim. kuuluisan komean miehen perään, mutta ei koskaan saa tällaista.

Äänestä
  • Onko nyt sitten virallistettu, että täällä ei saa enää keskustella mistään muusta kuin ATM:istä?

    Äänestä

mielestäsi myös viehättäviä?

Äänestä

Nopeasti. Jo naispuolisessa lapsessa on paljon nähtävissä samoja piirteitä jotka tekevät hänestä myöhemmin aikuisena viehättävän; nainen on sukupuolista se enemmän lasta muistuttava jo lähtökohtaisesti ja mies tavallaan jättää murrosiässä naisen jälkeen kehityksessä ja irtaantuu lapsekkaista piirteistä voimakkaammin testosteronin kautta. Tässä mielessä miesten suurempi taipumus kiinnostua alaikäisistä ja jopa pedofilia ei ole niin vaikeasti ymmärrettävä asia (onhan mainstream pornossakin todella yleinen skenaario kärjistetysti letitetty ja pehmoeläintä puristava 'teini'). Sen sijaan miehen ulkonäkö kehittyy ja käy läpi erilaisia vaiheita jopa keski-ikäiseksi asti ja mies voi saada iän tuomasta karhistumisesta miehuuspisteitä.

Monet miehet tykkäävät hoikista ja siroista naisista eikä keskiteinejä erota minun ikäisistä paljon muu kuin nuorempien eläväisemmän näköinen iho, elehtiminen ja hoikkuus. Näin ollen ei naisella tarvitse esim.kummaisia rintojakaan olla ollakseen viehättävä eikä esimurrosikäisen tytön ja aikuisen naisen alakerta näytä ainakaan ulkoisin puolin kovin erilaiselta. Tässä taas miesten kehityksessä on selvä ero.
Naisen keho ei vankistu ja vahvene iän kanssa (ainakin 30 ) asti kuten miehen vaan normaalisti ainoastaan jäykistyy ja löysistyy, erityisesti liikunnan puutteessa. Toisaalta jos vahvistuisikin niin siitä ei välttämättä mitään naiseuspisteitä saisi.

Mies pystyy tunnistamaan jo hyvinkin nuoresta tytöstä samat kauniit kasvonpiirteet jotka vain vähän hioutuvat kehityksen myötä 'uskottavimmiksi' ja esim.13-vuotiaan kasvot herättävät ainakin osittain samanlaista esteettista mielenkiintoa ja riemua kuin 23-vuotiaankin.

Äänestä
  • tuo hoikkuus kiinnostaa teineissä eniten.

    Naiset etenekin näillä korkeuksilla keräävät huomattavan määrän rasvaa reisiin ja takamukseen vanhetessaan. Elintapojen muutoksellakin on varmasti osansa,

    Äänestä

Ainakaan muhun mitkään yläasteikäiset eivät ainakaan yleensä vetoa sen paremmin ulkonäön kun juttujenkaan puolesta. Yleensä ihan vaan siksi että tottakai on mahdollista että olen joskus katsellut sillä silmällä jotain yläasteikäistä tyttöä tietämättä tytön ikää. Mutta kun vaikka katsoo teini-ikäisiä lähisukulaisia kavereineen niin en minä kyllä niihin tyttöihin mitään eroottista tai älyllistä vetoa tunne. Lapsia ne ovat.

Jotkut lähempänä 20v olevat naiset ovat eri juttu, mutten kyllä näe itseäni ihan heti parisuhteessa minua yli 10v nuoremman naisen kanssa. Yleensä tulee jututettua naisia lähempää omaa ikähaarukkaa, eikä se todellakaan johdu siitä ettenkö saisi nuorempaa jos yrittäisin.

Äänestä

tuossa ei ole mitään omituista, mutta siinä on, että jotkut naiset haluavat mustaa tai mahdollisimman tummaa munaa. Ja suomessa näitä perverssejä naisia on PALJON.

Äänestä
  • Hui kauhee onko sellasia naisia. Kauhee!

    Äänestä

  • Ei siinä mitään perverssiä ole. Kaikki naiset haluavat isoa munaa ja mustilla miehillä on tunnetusti iso.

    Äänestä

  • Ei väri vaan koko kirjoitti:

    Ei siinä mitään perverssiä ole. Kaikki naiset haluavat isoa munaa ja mustilla miehillä on tunnetusti iso.

    Tunnetusti tummaihoisilla ei ole keskimäärin pidempi penis erektiossa kuin muilla ihmisillä, mutta lepotilassa tummaihoisten penis on hieman pidempi. Kylmässä pohjoisessa ei ole ollut hyväksi pitkä roikkuva penis.

    Äänestä

ei tule vaan kiihottava olo. mut joo , katsoa saa ja...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

n29 kirjoitti:

Kävin tänään kaupassa. Kassajonossa edessäni seisoi 18-vuotiaita tyttöjä ostamassa siideriä. Tytöt olivat hoikkia, kuulasihoisia ja erittäin kauniita. Voin hyvin uskoa, että sellainen on huomattavasti vanhempienkin miesten kauneusihanne.

Takanani sitten taas seisoi nuorempia teinityttöjä. Yksi tyttö oli perhetuttu, jonka tiedän olevan seitsemännellä luokalla, joten oletan näiden tyttöjen olleen 13-15-vuotiaita. Molemmat tyttöporukat olivat melko samalla tavalla pukeutuneita farkkuihin, ja nuoremmatkin tytöt olivat hoikkia ja nättejä, mutta ero ikäryhmien välillä oli huomattava. Siinä missä vanhemmat tytöt olivat hehkeitä nuoria naisia, nämä nuoremmat olivat kasvonpiirteitään ja pillikinttujaan myöten vielä lapsia. Puheäänissä oli lapsekas sointi, ja jopa ilmeissä ja eleissä oli näiden kahden porukan välillä selviä eroja. Molemmilla tyttöporukoilla oli meikkiä naamassa, mutta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta (muistaako kukaan nuorta Jasmin Mäntylää?) 14-vuotiaan tytön tunnistaa kyllä 14-vuotiaaksi tytöksi.

Itseäni ihmetyttää, miten jotkut aikuiset miehet voivat niputtaa teinitytöt yhteen kategoriaan, ja kuolata niin 18-vuotiaiden kuin 14-vuotiaidenkin perään. Onko lapsekkaiden piirteiden tunnistamisreseptoreissa jotain vikaa? Eikö tule yhtään pervo olo katsella ihan nuoria tyttöjä sillä silmällä?

Huom, en ole mikään katkera ja kateellinen vanha harppu, sillä olen itsekin sitä mieltä, että nimen omaan NUORET NAISET ovat erityisen viehättäviä. Mutta että pikkutytöt...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu