Aattelinpas tässä kysyä muiden kokemuksia nettideiteissä kun kirjoittelee miesten kanssa, olen siis nainen.
Mietin että miten muut menettelee tällaisessa tilanteessa; tein joku aika sitten profiilin ja olen saanut moneltakin ihan mukavalta vaikuttavalta mieheltä viestejä ja osan kanssa alkanut kirjoitella aika säännöllisesti.
En tiedä, kun sitten jossain vaiheessa ehkä tapaan yhden tai useamman niin miten oikein pitäisi menetellä, jos mies on sen verran kiinnostava että tavataan uudestaan ja aletaan aluksi ehkä tapailla.. Ja silti kirjoittelen muidenkin kanssa ja tapaan heitäkin, en tiedä, menen jo pelkästä ajatuksesta sekaisin.. ja kuitenkin, enhän voi vain kirjoitusten perusteella päättää kuka on sellainen jonka kanssa voisi ehkä lopulta seurustella tai edes muutaman tapaamisen perusteella, eikä tietysti siis mieskään voi tietää "kelpaanko" hänelle.
Tuntuu väärältä ja ilkeältäkin tapailla montaa yhtä aikaa. Kun en ole vielä tavannut ketään niin kirjoittelu enemmän kuin yhden kanssa ei vielä niin vaivaa..
Ehkä tämä deittailu ei sovi minulle, vaikka en kyllä jaksa baareissakaan juosta ja eihän kukaan tule kotoa hakemaan jos ei itse pane tikkuakaan ristiin.
Mietin että miten muut menettelee tällaisessa tilanteessa; tein joku aika sitten profiilin ja olen saanut moneltakin ihan mukavalta vaikuttavalta mieheltä viestejä ja osan kanssa alkanut kirjoitella aika säännöllisesti.
En tiedä, kun sitten jossain vaiheessa ehkä tapaan yhden tai useamman niin miten oikein pitäisi menetellä, jos mies on sen verran kiinnostava että tavataan uudestaan ja aletaan aluksi ehkä tapailla.. Ja silti kirjoittelen muidenkin kanssa ja tapaan heitäkin, en tiedä, menen jo pelkästä ajatuksesta sekaisin.. ja kuitenkin, enhän voi vain kirjoitusten perusteella päättää kuka on sellainen jonka kanssa voisi ehkä lopulta seurustella tai edes muutaman tapaamisen perusteella, eikä tietysti siis mieskään voi tietää "kelpaanko" hänelle.
Tuntuu väärältä ja ilkeältäkin tapailla montaa yhtä aikaa. Kun en ole vielä tavannut ketään niin kirjoittelu enemmän kuin yhden kanssa ei vielä niin vaivaa..
Ehkä tämä deittailu ei sovi minulle, vaikka en kyllä jaksa baareissakaan juosta ja eihän kukaan tule kotoa hakemaan jos ei itse pane tikkuakaan ristiin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mielestäni on ihan okei kirjoitella useamman kanssa samaan aikaan. Se on vähän sama juttu kuin rupattelisi ravintolassa useamman ihmisen kanssa saman illan aikana. Tässä nettitouhussa on vaan sellainen ongelma, että on helppo seurata miten usein toisen profiili on aktiivinen eli näkee että toisella on useita koukkuja vedessä samaan aikaan. Tämän kyttäämisen voi tehdä jälkiä jättämättä myös salaa siten että ei itse kirjaudu sisään, mutta käy etsimässä "tarkennettu haku" -toiminteella ko. henkilön nimimerkkiä.
Okei - voi siis kirjoitella monen kanssa, mutta tapailun kanssa on vähän niin ja näin. Mua itseäni vähän jurppii kun tapasin kahdesti tosi kivan naisen, jonka kanssa meillä synkkaa tosi hyvin. Hän vaan ei tiedä mitä haluaa, ja siksi hän kirjoittelee ja tapailee vaikka kuinka montaa muuta miestä. Toki mulla on itsetunto kohdallaan ja tiedän olevani todella hyvä saalis. Veikkaan että hän palaa luokseni iskettyään päätään seinään, mutta vähän väsyttää tämä odotteleminen...
Ei palaa!
No, itse olen kyllä lopettanut yhteydenpidon täysin jos mies tapailee tai siis on profiili päällä vaikka sovimme uudesta tapaamisesta. Ei kuulu hyviin käytöstapoihin se, että treffailee useaa samaan aikaan, eihän sitä niin tee kun tapaa baarissa tai muualla mahdollisen kumppani ehdokkaan.
Tämä nettideittailu on antanut vain joillekin sen vapauden, että YES, nyt saa tapailla monta samaan aikaan kun ei olla sovittu mitään seurustelusta. Mutta kyse on siis käytöstavoista ja se kertoo mielestäni todella paljon kyseisestä persoonasta jos näin tekee, voi ilmoittaa ystävällisesti kirjoittamilleen miehille/naisille, että on alkanut tapailla yhtä ja poistaa profiilin siksi aikaa.
Jokainen tavallaan, mutta jos jäät kiinni tuosta että tapailet monta samaan aikaan niin ei siitä hyvää seuraa, ja kaveri saa sinusta tietyn kuvan (ellei itse ole samanlainen).
Kokemuksesta sanoisin, että suurin osa miehistä ei pidä ollenkaan pahana vaikka tapailisi samaan aikaan monia naisia. Vain naisilla on tällaisia omantunnontuskia ja ymmärrän sen hyvin, koska en itsekään osaa kiinnittyä kuin yhteen kerrallaan.
Mitä tahansa teetkin, muista että sinä olet se joka tekee päätöksen omasta seurustelustasi, tietenkin olettaen että myös vastapuoli on halukas seurustelemaan kanssasi.
Älä tee sitä virhettä, mitä itse olen tehnyt. Kahdesti olen saanut huomata "seurustelevani" miehen kanssa, jolla on edelleen haku päällä. Molemmissa tapauksissa ei edes auttanut että asiasta keskusteltiin ja että päätin suhteet, molemmat yrittivät lämmitellä suhdetta kanssani uudestaan jo erottuamme. Mutta kun jotain on rikottu, ei sitä enää tuosta vain ehjäksi saa. Itseälläni on nyt tunne, että olen vain tuhlannut aikaa ja varmaan antanut pakkeja paljon paremmillekin miehille typeryyksissäni.
Tämä on kai 2000-lukua, ja tyypillistä kun kohtaa netissä, valitettavasti.
"Itseälläni on nyt tunne, että olen vain tuhlannut aikaa ja varmaan antanut pakkeja paljon paremmillekin miehille typeryyksissäni."
Mitäs kiinnostuit niistä pelimiehistä. Nyt on turha nurista.
Älä ihmeessä kirjoittele pitkään tapaamatta, sillä tapaamatta et pääse perille, toimiiko vuorovaikutus ja kohtaavatko kemiat. Nettideittailun huono puoli on tämä päällekkäisten ihmissuhteiden virta, jota jotenkin pitäisi hallita. Pahimmillaan se on sitä, että samalla viikolla ilmaantuu elämään jopa 20 mielenkiintoista ihmistä.
Olen nettideittailemalla löytänyt seurustelukumppanini jo 1990-luvulta lähtien, ja minä ratkoin tämän ihmisvirtaongelman näin: jos miehiä ilmoittautui yhtäkkiä isompi rypäs, niin sitten jaoin porukan aloitusviestin ja perustietojen perusteella kolmeen ryhmään: ei, ehkä ja kyllä. Ehkä ja kyllä joukolle vastasin ja enintään viiden viestin perusteella päätin, haluanko tavata tämän ihmisen. Jos perusasiat suhteellemme olivat olemassa, vuorovaikutus toimi ja kemiaakin oli ilmassa, niin tapasin miehen enintään kahdesti. Jos kolmannet treffit olivat selviö kummallekin osapuolelle, ilmoitin muille kandidaateille, että poistun nyt kuvioista tutustuakseni enemmän erääseen henkilöön ja että saatan palata vielä takaisin. Sitten profiili piiloon ja tutustumaan siihen yhteen, sillä minun tunnekapasiteettini ei kertakaikkiaan riitä siihen, että koko ajan mietin, pidänköhän sittenkin enemmän Pekasta, vaikka tapailen Mattia. Pari kertaa olen veikannut aivan väärin ja suhde jäi hyvin lyhyeksi samaan aikaan kun se "parempi" kumppani tahollaan löysi toisen. Vääriä valintoja ei voi estää, mikäli valintoja tekee, sillä sitä kristallipalloa kun meistä kenelläkään ei ole, eikä tulevaisuudesta voi tietää, mitä se tuo tullessaan. Elämää vain pitää rohkeasti elää eteenpäin ja pyrkiä siihen, ettei ehdoin tahdoin ketään loukkaa, ei edes sitä ei-kategoriaan luokiteltua toiveikasta nettitreffailijaa.
En tiedä onko kypsillä tädeillä kriteerit erilaiset vai mistä johtuu, mutta ainakin näin miehen ikään ehtineenä miehenä 20 mielenkiintoista ihmistä edes vuodessa tuntuisi uskomattomalta. Joskus teininä niitä mielenkiintoisia naisia/tyttöjä oli "joka kadunkulmassa", mutta kahden liiton jälkeen kriteerit ovat sellaisella tasolla, että vuodessa tulee vain muutama nainen vastaan, jotka otan vakavasti ja sekin edellyttää jo tietoista hakeutumista "markkinoille".
Ei mikään ihme, jos olet 90-luvulta asti täällä pyörinyt :)
niin ei sen jälkeen edes kiinnosta tavata enää muita. Jos jää mietityttämään voisiko tästä kehittyä ihastuminen niin silloin siitä tuskin kehittyy.
Nyt moni vastaa, että "eihän sitä voi ekalla tapaamisella tietää". Kyllä voi. Joko sitä on pää pyörällä ja head over heels tai sitten ei.
...eli jos omasta mielestä on ihan ok kirjoitella ja tapailla useampaa yhtä aikaa niin ok mut reilua olis kertoa siitä deiteille.Jos jollekulle se ei sovi,hän voi poistua"remmistä" niin tahtoessaan.Meillä ihmisillä on vaan paha tapa olettaa muidenkin pelaavan samoilla periaatteilla kuin itsekin tekee ja olettaminen on kaiken väärinkäsityksen alku.Rehellisyydellä ja suoruudella pelastaa monta juttua loppupeleissä.Itse katsastan yhtä kerrallaan ja siirryn sitten "seuraavaan" ellei kolahda.Se tapa on mun juttu,toiset taaplaa toisin.Varmaan yhtä ainoaa tapaa ei ole olemassakaan mutta toisen ihmisen kunnioitus maksaa aina sen vaivan että pysyy väleissä itsensä kanssa.
Itse suosisin tapaa, että ensitreffeillä tavataan ihan vain kaverimielessä. Tällöin voi tavata useampiakin samoihin aikoihin, eikä niitä tapaamisia tarvi sen kummemmin muille selitellä. Sitten kun joku alkaa kiinnostamaan enemmän, voi häneen keskittyä enemmän ja vaikka pyytää ihan oikeillekin treffeille.
Mitäs ne sellaiset kaverimielessä tapahtuvat treffailut ovat ja miten ne eroavat niistä oikeista treffeistä? Jos tällaisen deittipalstan kautta tavataan niin eiköhän sitä yleensä haluta tavata siksi, että ollaan kumppania etsimässä. Eli mennään siis treffeille. Tai tapaamiseen. Tai miksikä sitä nyt kukin haluaa kutsua. Joka tapauksessa sen tapahtuman agenda kaiketi on sama: on tarkoitus tutustua toiseen ihmiseen ja katsoa voisiko hän kiinnostaa enemmän.
Toivottavasti et ainakaan tapaile ketään kaverimielessä ellet ole siitä erityisesti myös toisen kanssa sopinut, että näin tehdään. Silloin kun pelisäännöt on yhdessä selvät, niin voidaan tokia toimia miten vain. Tietysti kiinnostaisi kuulla millaista se kaverimielessä tapahtuva ensitapaaminen on? Vai onko sen ainoa ero se, että voi perustella itselleen sen, että on oikeus tavata muitakin?
Eikös ne treffit ole aina sitä toiseen tutustumista, eli en näe kyllä mitään eroa onko treffit "kaveripohjalta" vai "oikeat treffit". Sitten on asia erikseen kun tapaillaan säännöllisesti ja ollaan muutenkin yhdessä, mutta niin kauan kuin vain treffaillaan, niin eihän se poikkea mitenkään esim. yrityslounaista.. paitsi ettei mene firman piikkiin.
Tuollainen treffailun rajoittaminen, ennen kuin edes tunnetaan toisia, on aivan typerää. Sama kuin ravintolassa sanoisi ensin juttelemaan tulevalle miehelle, ettei hän saa puhua enää sinä iltana baarissa muille. Treffailu on osa tutustumista, silloin ei vielä sitouduta.
Kaverimielessä tutustuminen tarkoittaa sitä, että jätetään ne tunteet ja odotukset toisesta täysin pois, sekä kunnioitetaan toisen ihmisen vapautta. Ihmiset ovat yleensä näin paljon rennompia. Parhaassa tapauksessa huomataankin pikkuhiljaa olevan kiinnostuneita toisistaan, jolloin siitä saattaa kehittyä parisuhde. Oikeissa treffeissä on heti kerralla suuret panokset ja odotukset, ensivaikutelmalla on suuri merkitys. Tavallaan heti ollaan omistamassa toista henkilöä itselleen, jos hän miellyttää.
Mutta muutenhan tuo riippuu aivan ihmisestä mikä sopii parhaiten. Jos ei osaa olla vastakkaisen sukupuolen kanssa pelkkä kaveri ja ihastuu helposti, niin ei tuo kaverimielessä tapaaminen edes onnistu. Erot ensitapaamisessa ovat nimenomaan siellä henkisellä puolella, ihan samoja asioita voi tehdä kuin oikeillakin treffeillä. Ainakin nuorempi ikäluokka näitä harrastaa ihan yleisesti, kun taas vanhemmat ovat enemmän perinteisempiä. En taida oikein osata selittää tarpeeksi hyvin tai sitten sinä et pysty tekemään näille asioille eroa.
Minua ei haittaa vaikka toinen tapaisi muitakin samalla. Itse kuitenkin haluan sellaisen kumppanin joka tykkää juuri minusta, niin silloinhan se on aivan sama tapaako hän muitakin alussa.
Paljon tulee viestejä näiltä massapostaajilta, eli lähettävät sadalle naiselle saman viestin. Jonkun ajan kuluttua saat taas täsmälleen saman viestin, jos et ole aiempaan vastannut.
Innokkain kirjoittelija yleensä kirjoittelee kymmenen muunkin naisen kanssa, eikä muista kenelle on kirjoittanut, koska ja mitä. Eli pahimmat saat karsittua kirjoittelemalla ja kyselemällä vähän syvempiä juttuja.
Sitten kun joku alkaa kiinnostaa ihan tapailuasteelle saakka, niin kannattaa ehkä vaihtaa valokuvat ja ehkä puhua puhelimessakin ennen tapaamista. Itse en mene treffeille lainkaan Prepaid-miesten kanssa -> ne ovat yleensä niitä pahimpia sarjadeittailijoita ja/tai varattuja. (Joskus jonkun "sinkkumiehen" kanssa on kirjoiteltu pitkään ja ajatukset olleet hyvin yksiin, mutta kun pitäisi tavata, niin kaveri katoaa. Eli on varattu.)
Tapailen vain yhtä kerrallaan, ja jos parin tapaamisen jälkeen vielä tuntuu siltä, että jutusta voisi tulla jotain, niin profiilit voisi poistaa. Toki siitä pitää sopia yhdessä, ja niin että molemmat sen tekevät.
Tuntuu vaan siltä, että tosi moni on jäänyt tänne "koukkuun" , eli ei ole kykenevä aloittamaan kunnollista ihmissuhdetta lainkaan.
Saahan sitä tietenkin tavata muitakin, mutta joku rajahan siinä pitää olla. Kyllä uskollisuus kuitenkin on hyve.
Olen deittaillut erään naisen kanssa varmaan jo vuosia, mutta en ole edes nähnyt häntä, tosin meillä on yhteisiä tuttuja. Hän on ihan mukava ihminen ja olemme seurailleet toistemme elämää vuosia ja siihen aikaan mahtuu vaikka mitä tapahtumisia.
En tapaile useita naisia samanaikaisesti, ei minusta oikein ole sellaiseen. Ei se oikein tunnu oikealta.
PS. Emme kumpikaan ole vankilassa. :)
monen kanssa, tavata pitää.
Raja menee siinä että kun käyt kahvilla, tutustumassa( siis et mene sänkyyn) pari kertaa niin osaat kyllä päättää kuka on se kehen eniten haluat tutustua- ja silloin on aika sulkea muut pois, sulkea proofiilinsa ja keskittyä siihen yhteen. Jos ei natsaa lopeta suhteen alku ja sitten vasta tapaamaan muita......ei ole reilua eikä järkevää tavata monia samaan aikaan , saati hypätä sängyssä monen kanssa.
Sillä rakastuminen voi kohdistua vain yhteen!
Mun mielestä se on silloin seurustelua, kun ei tapailla muita. Ensimmäisten tapaamisten aikana tuskin vielä seurustellaan. Pitäisi olla lupa, ja puhdas omatunto tapailla muitakin. Toki jos ihastuu toiseen, niinkuin joku ylempänä kirjoittikin, ei halua edes tapailla ketään.
Mutta entäs jos on sellainen ihminen, joka haluaa punnita ja arvioida vaihtoehtoja? Jos tosiaan parin viestin jälkeen jo menee treffeille, saa pintaraapaisun toisesta. Silloin herää, tai ei herää, tunne että haluaa tietää enemmänkin. Muttei se silti kumoa sitä, että haluaa katsoa, olisiko toisessakin potentiaalisessa herrasmiehessä sitä jotain.
Käsittääkseni muualla euroopassa on sellainen sarjadeittailun tapa; tapaillaan eri ihmisiä, pidetään hauskaa, annetaan tunteiden kehittyä oikeaan suuntaan. Itse kannatan tätä toimintatapaa, niin monesti väärän valinneena.
Mutta samaa mieltä ainakin yhdessä asiassa, rehellinen pitää olla. Pitää pystyä sanomaan toiselle, että käy muidenkin miesten kanssa ulkona, tutustumassa, kahvilla, leffassa.
Minusta myös on ihan ok kirjoitella usean kanssa yhtäaikaa, mutta en halua tapailla kuin yhtä kerrallaan. Nyt olen tavannut miehen, jonka kanssa olemme päivittäin yhteyksissä. Puhelimitse, chatissa tai tavataan. Otin oman profiilini pois, ja kerroin sen myös hänelle. Sanoin tosin samalla että tämä on vain minun tyylini toimia, eikä velvoita häntä mihinkään. En ole kysynyt tapaileeko hän muita, enkä mitään muutakaan. Mutta jos tämä vakavammaksi menee, niin aion kysyä. En suostu olemaan mikään sitoutunut seurustelukumppani, jos toinenkaan ei sitä ole.