Laskelmointi

Kuinka paljon parisuhdeasioissa saa/pitää vaikuttaa, onko toinen töissä tai kuinka paljon tienaa? Joskus ajattelin että löydän sellaisen kauniin ja hyvin toimeentulevan naisen, mutta sellaista ei ole kohdalle sattunut. Olen tutustunut työttömiin, pätkätyöllistettyihin, jo nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle jääneisiin ja sellaisen ammatin omaavan, johon on vaikea työllistyä. Jostain edellämainituista olisi ollut mahdollisuuksia parisuhteeseen mutta lopulta väistin tyylikkäästi kun päässäni pyöri, että ansaitsen jotain parempaa. Viime aikoina olen ajatellut, että pitäisikö sitä kuitenkin tiputtaa rimaa tuossa asiassa. Toisaalta muistan lapsuudenkodistani, millaista on kun rahan kanssa on jatkuvasti tiukkaa. En haluaisi kokea samanlaista oman perheeni kanssa, mutta onko minulla sittenkään varaa valita...
9266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Et voi saada kakkua ja syödä sitä. Eli jos valtiset kumppanin vain rahan perusteella et saa olennaisesti merkitsevää suhdetta. Jos valitset ihmisen perusteella saatat joutua taloudellisesti ahtaalle - huom. saatat.

Saattaa olla että työtön löyttää töitä etenkin jos taustaelämä on paremmassa kunnossa. Saattaa olla että töissäelävä menettää työpaikkansa. Elämä on ennustamatonta.

Jokatapauksessa yksi on varmaa. Jokatapauksessa toisen - hyvän - ihmisen kanssa on parempi kuin yksin. Se on ainakin ilmaista.

Äänestä
  • Ja jos valitsetkin köyhän älä ole siitä katkera. Katkeruus ja syyllistäminen pilaa suhteen varmasti, jolloin et saa yhtään mitään.

    Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

    Köyhänkin.

    Äänestä

  • KJAnskjndjksnksfdd kirjoitti:

    Ja jos valitsetkin köyhän älä ole siitä katkera. Katkeruus ja syyllistäminen pilaa suhteen varmasti, jolloin et saa yhtään mitään.

    Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

    Köyhänkin.

    "Parempi yksin kuin huonossa suhteessa." Toi tarkoittaa varmaan että parempi olla yksin jos suhde ei ole täydellinen. Eli odotukset on niin kovat suhteen puolesta että heti kun tulee ongelmia lyödään hanskat tiskiin.

    Äänestä

  • 55554444 kirjoitti:

    Ja oletteko miettineet sitä että suhde voi alkaa toimimaan myöhemmin kun ensin pyöristellään kulmia. Ei kukaan jaksa juosta 10km ensimmäisellä kerralla, mutta kun juoksee sen 5 vuotta niin 10km on helppoa, eli ihminen kehittyy.

    Tällä palstalla annetaan kauhea määrä ohjeita miten ihmisten pitäisi kehittää itseään että löytää suhteen. Pitäisikö ennemmin miettiä miten kehittää sitä suhdetta, joka ei sormia napsuttamalla heti toimi.

    Mitä itseeni tulee niin hyvä suhde olisi sellainen joka

    a) Sisältää keskusteluyhteyden

    ja

    b) Pyrkimyksen olla yhdessä

    ja

    c) 2x motivaation kehittyä ihmisenä ja suhteessa.

    Hyvä suhde alkaa hyvästä perustasta. Köyhilläkin. Jos kumppani lyttää toisen heti koska toinen on köyhä ei suhde ole - yksinkertaisellakaan kaavalla - hyvä.

    niin miksi siihen pitäisi edes ryhtyä? Tietysti suhdetta pitää kehittää ja pitää tehdä kompromisseja ja joustaa, mutta jos niitä pitää alusta alkaen tehdä niin eihän silloin ole ylipäänsä oikean ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • Fdsfmkemekmwwe kirjoitti:

    Mitä itseeni tulee niin hyvä suhde olisi sellainen joka

    a) Sisältää keskusteluyhteyden

    ja

    b) Pyrkimyksen olla yhdessä

    ja

    c) 2x motivaation kehittyä ihmisenä ja suhteessa.

    Hyvä suhde alkaa hyvästä perustasta. Köyhilläkin. Jos kumppani lyttää toisen heti koska toinen on köyhä ei suhde ole - yksinkertaisellakaan kaavalla - hyvä.

    tuo 'päätös olla yhdessä' tehdään/tapahtuu?

    Äänestä

Vaikea kysymys. On päivänselvää, että lapsuudenkokemuksiesi takia toimeentulolla on sinulle suuri merkitys. Voit väkisin sulkea silmäsi asialle suhteen alussa, mutta myöhemmin se kiristäisi kuitenkin välejä. Alitajuinen huoli voisi olla mukanasi koko suhteen ajan. Mielestäni sinun ei siis kannata merkittävästi laskea rimaa tässä asiassa, koska tämä ei kuitenkaan ole mikään blondi vs. brunetti makuasia/yksityiskohta, vaan tärkeä perusasia.

Ei voi sanoa, mikä saa tai minkä pitää vaikuttaa parisuhdeasioissa. Jos se vaikuttaa, se vaikuttaa. Siitä ei kannata valehdella itselleen.

Toisaalta, jos lasket rimaa, niin tärkeintä olisi tässä tapauksessa, että nainen on taloudellinen eikä ole hakemassa elättäjää itselleen. Vaikka tulot eivät päätä huimaa, on mahdollista tulla hyvinkin toimeen, kunhan käyttää rahaa järkevästi. Kamalinta on elää sellaisen ihmisen kanssa, joka tuhlaa rahoja, joita ei edes ole. Jos siis tapaat muuten mukavan naisen, joka ei ole ainakaan vielä hyväpalkkaisessa työssä, niin tarkkaile tämän suhdetta rahaan, ostoksien järkevyyttä ja naisen päättäväisyyttä maksaa itse omat kulunsa. Kyllä taloudellisuudestaan ylpeitä naisia vielä on olemassa.

Äänestä

ajattelee, että "ansaitsen jotain parempaa" niin tietenkään ei kannata jatkaa sellaista suhdetta. Tuollainen laskelmointi kertoo, ettei toiseen ole ylipäänsä ihastunut. Ja miksi ryhtyä parisuhteeseen ihmisen kanssa, joka ei ole "kolahtanut"? (Kyllä, käytän sanaa 'kolahtanut', koska on kokemusta sekä ihastumisesta syntyneistä suhteista että järkiperusteilla yritetyistä ja ilman kolahtamista en enää edes yritä, olen mieluummin sinkku).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjoittaja kirjoitti:

Kuinka paljon parisuhdeasioissa saa/pitää vaikuttaa, onko toinen töissä tai kuinka paljon tienaa? Joskus ajattelin että löydän sellaisen kauniin ja hyvin toimeentulevan naisen, mutta sellaista ei ole kohdalle sattunut. Olen tutustunut työttömiin, pätkätyöllistettyihin, jo nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle jääneisiin ja sellaisen ammatin omaavan, johon on vaikea työllistyä. Jostain edellämainituista olisi ollut mahdollisuuksia parisuhteeseen mutta lopulta väistin tyylikkäästi kun päässäni pyöri, että ansaitsen jotain parempaa. Viime aikoina olen ajatellut, että pitäisikö sitä kuitenkin tiputtaa rimaa tuossa asiassa. Toisaalta muistan lapsuudenkodistani, millaista on kun rahan kanssa on jatkuvasti tiukkaa. En haluaisi kokea samanlaista oman perheeni kanssa, mutta onko minulla sittenkään varaa valita...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu