asumusero,lapset,yhteenpaluu, kokemuksia?

Erotkaa ihmeessä, ja hetken päästä palaatte yhteen ja teette sen kuuluisan avioliitonparannuslapsen.Liitto kestää sen jälkeen n. pari vuotta kun yritetään väkisin sitä pitää kasassa vain lasten takia.Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset joskus niitä mukuloitannekin ettei aina ois se oma perse tärkein.Mistäköhän kaikki häiriintyneet lapset tulee...

Muuttuuko toinen ihminen koskaan toisen ihmisen takia tai pyynnöstä? Kokemuksesta tiedän että ei. Erillään asuminen ei ole mukavaa! Ja se kumppani josta ollaan erottu hänen vikojensa takia tai siksi ettei vaan enää olla oltu toisillemme ne tärkeimmät ihmiset. Alkaa erossa asumisen aikaan exä tuntua taas mukavalle, (jos ollaan tekemisissä koko ajan) kun ei tarvitse sitä koko aikaa katsoa ja siivota jälkiä yms. Saattaa olla enemmän romantiikkaa ja huomioimista.

Ja hups pian ollaankin siinä tilanteessa, että asutaan taas saman katon alla ja kaksi vuotta menee ehkä joten kuten ja asiat huononee ja huononee, kunnes ollaan alkupisteessä. Alussa kumpikin yrittää ehkä kovastikkin pitää illuusiota onnesta yllä.. Kunnes taas kumppani juo ja pettää. Eron aikana se on varmaan tehnyt sitä, myös mutta se on ollut silloin helpompaa ja vähän niinkuin luvallistakin etkä sinä siitä välttämättä edes koskaan saa tietää.

Taas olisi muutettava erilleen, kun se onni ei sitten kestänytkään eikä toinen pystynytkään muuttumaan. Toiset ei vaan voi.. Yhteenpaluu voi myös onnistua, mutta lapsille se on rankaa jos äiti ja isä eroavat useaan kertaan. Kaikki on käytävä taas läpi ja surua ja stressiähän se heidän elämäänsä tuo. Jokainen tekee omat päätökset omassa elämässään eikä varmaa neuvoa voi antaa :(.

Onneksi minulla ei ollut lapsia kun itse olin suhteessa ollakko vaiko ei olla. Silloin kun mies toisen eron jälkeen tuli ovelle kukkien kanssa ja pyysi aloittamaan taas alusta, nauratti ja itketti. Sanoin eiköhän me olla ulkoilutettu noita tavaroita ihan tarpeeksi, ei niitä enää kannata edestakas kantaa ja se oli sitten lopullista. Ensirakkaudesta on vaan julmetun vaikeaa erota, kun se on se oikea eikä kumminkaan ole :(

Nyt kun minä eroan toisen kerran elämässäni en aio ikinä palata entisen kanssa yhteen tämä jää taakse lopullisesti, ei tarvitse lapsenkaan miettiä missä mennään...

Tsemppiä sinulle ja ajattele myös itseäsi ja lapsia. Onko lapsille hyvä nähdä jos isä juo ja te kaikki voitte huonosti?

Me muutettiin erillemme, kun lapset oli ihan pieniä. Kyse oli siis asumiserosta. Koko ajan meni riitelyksi ja kaikki, mitä toinen teki tai sanoi, ärsytti toista. Välit oli tosi huonot ja ajateltiin, että mies muuttaa pois ja katsotaan, että miten käy. Ja mies muuttikin. Alku oli mun kannalta raskasta, kahden pienen kanssa yksin. Isompi ikävöi isäänsä ja itki, kun isänsä lähti pois tai toi hänet vkonloppukäynniltään. Pienempi oli liian pieni siihen, että olisi voinut vkonlopuksi lähteä isänsä luo.

Mies ikävöi kans koko ajan lapsia ja kun oltiin oltu jonkin aikaa erossa, niin alkoi välitkin paranemaan ja alettiin puhua takaisin yhteenpaluusta. Ja suurin virhe oli palata takaisin yhteen. Oltiin oltu ½ v erossa, kunnes mies muutti takaisin. Alussa meni hyvin, mutta ne samat virheet alkoi toistumaan vaikka mitä yritettiin. Riidat jatkui taas ja lapset kärsi. Ei ne ongelmat olleet mihinkään kadonneet, vaikka alku näyttikin lupaavalta.

Noh, tässä sit nyt ollaan. Lasten takia yhdessä vaikka järki sanookin, että niin ei voi olla. Kumpikaan ei halua olla lapsista erossa (tässä tapauksessa siis mies), kun lapset jäis mulle. Ja mua ei kauheesti kiinnosta elää lasten takia yksinään, rahan ja vuorotyön takia. (Mitään tukiverkostoa ei ole enkä halua lapsia vuoropäiväkotiin). Joten kärvistellään ja koitetaan elää jotenkuten sovussa ettei lasten tarvis kärsiä. Ei tässä ole mitään järkeä. Mutta halua ei ole elää yksinkään, joten umpikujassa ollaan. Lapset oli innoissaan kun isä muutti takaisin kotiin, mutta suoraansanottuna ne olis varmaan onnellisempia, jos niillä olis kaks rakastavaa kotia yhden riitaisan kodin sijasta. Näillä mennään, ei hyvältä näytä :/

Tämä on jo vanha ketju mutta haluan kirjoittaa jos ap vaikka joskus lukee tätä vielä.

Miehelläsi on alkoholiongelma ja hän on pettänyt sinua useaan kertaan. Miksi olet tälläisen miehen kanssa yhdessä?! Eikä hän osallistu kotitöihinkään...

Ei kannata suostua kenenkään kynnysmatoksi! Itsearvostusta kehiin!
Ja on olemassa sellaisiakin miehiä jotka eivät leiki viinan kanssa, eivät petä ja osallistuvat kotitöihin, sellainen mies olis minun mielestä ap:llekin parempi vaihtoehto. Ellei oma miehesi sitten saa silmiään auki ja muutu, esimerkiksi asumuseron aikana.

Tsemppiä!

Minäkin mielellään kuulisin muiden kokemuksia. Meillä on yksi pieni lapsi (nyt vähän reilu 3v) ja muutettiin joulukuussa, vajaa puoli vuotta sitten siis, noin vuoden asumiseron jälkeen yhteen ja aloitettiin pariterapia/ asioiden käsittely. Ihan lupaavalta toistaiseksi näyttää, kun ollaan ainakin opittu rehellisesti keskustelemaan asioista ja tunteista. Keskusteluyhteys on ns auki eikä tilanne ole riitaisa/ täysin jumissa. Lapsi on toki innoissaan kun näkee isää taas päivittäin.. ja on jo ikäänkuin taas tottunut siihen.. ja viihtyy entisessä yhteisessä kodissamme.. (nukkuu ja voi ihan hyvin, onneksi) Mutta minua pelottaa, että jos tämä ei sitten toimikaan niin onko lapselle erosuru kahta kauheampi. :/ olenko nyt pakotettu jäämään tähän (lapsen takia kunnes hän on isompi) vaikka en liitosta mitään saisikaan :/ mutta moni käytännön asia on kyllä meillä mennyt parempaan suuntaa, kuunnellaan toisiamme, jaetaan kotityöt tasaisemmin, arvostetaan toisiamme eikä pidetä toisiamme itsestäänselvyytenä.. saas nähdä miten tilanne kehittyy..