Tällainen herättää teissä. Tiedossani on seuraavanlainen tapaus. Eräs isä oli puolivuotiaan vauvansa kanssa kaksin kotona. Nukutettuaan lapsensa isä yritti katsoa jääkiekko-ottelua televisiosta. kuitenkin lapsi heräsi sen aikana useaan kertaan äänekkäästi itkien.
Lopulta isä menetti täysin malttinsa ja heitti lapsen sylistään pinnasängyn pohjan läpi ja vauva kuoli.
En ole varma jatkosta mutta olen muistavinani, että isä ei jäänyt totemaan mitä sen jälkeen tapahtui vaan palasi katsomaan kiekko-ottelua. Lapsen hän totesi vasta myöhemmin kuolleeksi.
Lopulta isä menetti täysin malttinsa ja heitti lapsen sylistään pinnasängyn pohjan läpi ja vauva kuoli.
En ole varma jatkosta mutta olen muistavinani, että isä ei jäänyt totemaan mitä sen jälkeen tapahtui vaan palasi katsomaan kiekko-ottelua. Lapsen hän totesi vasta myöhemmin kuolleeksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
ihan älyttömän pimee juttu. En pahemmin halua ajatella asiaa.
.
mut jotku lätkämatsit on legendoja.
Eniten kaikessa kuitenkin hämmästyttää se, et suurin osa meistä pitää lasten tappamista mielipuolisena - silti sotiminen on ok, eikä köyhyyskään paljon rassaa. Sääli on todellakin sairautta.
Herättävän ajatuksia ollenkaan, vain kaksi vastausta. Useimmin puhutaan siitä miten vastenmielistä on lapsiin kohdistuva väkivalta.
En usko etteikö se sitä useimpien normaali ihmisten mielestä olisikin. Mutta entä jos uutinen olisi seuraavanlainen.
Isä oli ollut 11-vuotiaan tyttärensä kanssa kahdestaan kuukauden ajan. Kärsittyään naisen puutteesta tuon ajan isä sekaantui tyttäreensä vaimon ollessa poissa hoitamasta aviollisia velvollisuuksiaan, kuten isä asian ilmaisi.
Uskon, että tuo uutinen herättäisi suuremman agression...?
Tarkoitus ei ole puolustaa pedofiilejä ja insestiä. Olen kuitenkin usein ollut huomaavinani, että aloitusviestissä mainitun kaltaiset tapahtumat herättävät silti vähemmän lynkkausmielialaa kuin tässä viestissä lyhyesti kuvattu teko.
Mainittakoon vielä, että vaikka tässä viestissä mainittu asia on jossain pääpiirteissään useastikin tapahtunut oli tällä kertaa kyseessä vain teoreettinen esimerkki.
Aloitusviestissä tapahtunut asia taas oli tapahtunut oikeasti 1980-luvulla.
Näyttää siltä että ihmiset eivät aseta lapsen pahoinpitelijää samalle viivalle pedofiilin kanssa, siitäkään huolimatta, että molemmissa tapauksissa kyseessä on lapsen kannalta yhtä vahingollinen tapahtuma.
Usein lapsen pahoinpitelemisen taustalla voi myös olla syynä joku vastaavanlainen omiin mielihaluihin perustuva tendenssi. Aloitusesimerkin isällä oli halu katsoa jääkiekkoa rauhassa ja ilmeiseti lapsi oli vienyt jo ennen hänelle niin rakasta vapaa-aikaa. Joskus on tullut vastaan tilanne jossa aikuisen ihmisen ego ei ole kestänyt sitä, että lapsi soittaa suutaan ja on turvauduttu väkivaltaan lapsen hiljentämiseksi aivan samanlaisin motiivein kuin kapakkahäirikön vittuilun lopettamiseksi. Kyseessä ei siis mitä todennäköisimminkään ole ollut tapakasvatuksen antamisesta lapselle vaan ainoastaan väkivaltaisesta vastauksesta lapsen käytökseen. Tuollaiset tilanteethan voi kasvatuksen kannaltakin usein hoitaa eri tavalla.
Silti tämän tyyppisissä tapauksissa lapsen pahoinpitelijä voi säilyttää kasvonsa asuinpaikkakunnallaan ja saada jopa ymmärtäjiäkin. Samoin oli ymmärtääkseni myös aloitusviestin tapauksessa mainittu isä saanut joiltain jopa julkisesti tunnustettua ymmärrystä.
Useimmat ihmiset ovat ainakin puheissaan valmiita mitä brutaaleimpiin raakuuksiin seksuaalirikoksiin syyllistyneitä kohtaan. mitä se sitten tarkoittaa millaisia ihmisiä ovat sitten oikeasti nämä kappaleksi repimisestä puhuvat ja siihen kykenevät ihmiset. Heilläkin on kyky ja suorastaan halu aiheuttaa kärsimystä jollekkin.
Eikö tällainen ihminen usein voi olla myös tyydyttämässä jotain omia tunteitaan väärin kohdelluksi tulemisen johdosta jossain muussa asiassa. Ehkä elämä vain ei rullannut kuten hän tahtoi ja tuo ihminen tuntee tulleensa väärin kohdelluksi kun työantaja saneerasi hänet ulos tai puoliso jätti yms.
Väitetään ihmisten pitävän väkivalta ja toimintaviihteestä siitä syystä, että saavat projisoida edellämainitunlaisista tilanteista syntyneitä tunteitaan elokuvan pahaan hahmoon.
Samalla tavalla seksuaalirikollinen joutuu kai usein noissa tilanteissa noiden tunteiden maalitauluksi. Seksuaalirikosten taustallahan usein voi olla joku samanlainen vihamekanismi joka laukaisee teon. Olkoonkin, että raiskaajan uhri on usein täysin viaton kohtaloonsa eikä raiskaajalla ole samalla tavalla yhteisöllistä oikeustusta tekoonsa. Hänen tappajansa sen sijaan ei ole surmaamassa mitään untuvikkoa kanapoikaa. Mutta kuitenkin raiskaajan teloittaja voi useinkin mielessään tyydyttää jotain samantyyppisiä taipumuksia ja tunteita kuin raiskaajakin. Myäs seksuaalineutraalilla väkivallalla voi olla vastaavat kasvot sen harjoittaja vain hakee oikeutusta siihen kohteen teoista mutta ei ole silti kohdettaan parempi.
Miksi seksuaalineutraali väkivalta saa enemmän hyväksyntää?
....tuollaiseen syyllistyy useammin lapsen äidit, eivät isät.
Isät päätyvät otsikkoihin ja linnaan, äidit ovat vain vähän väsyneitä ja kärsivät baby bluesista.
Äidille tarjotaan "ymmärystä, lomaa ja terapiaa".
Tuo on totta, nainen saa enemmän ymmärrystä. Ja virallisesti väkivaltaisia ja parisuhteessa dominoivia naisia ei ole olemassakaan. Usein myös unohdetaan se tosiasia, että lähisuhdeväkivallassa juuri naiset syyllistyvät miestään useammin lapsensa pahoinpitelyyn. Miehestä on sen sijaan tehty naisia pahoinpitelevä demoni. No aikuiset naiset saavat äänensä kuuluviin lapsen ääni hukkuu taustameluun.
Toisaalta tuo kertoo jotain ihmisten pelkurimaisesta luonteesta. Kohteena on aina heikompi miehelle vaimo ja miestään heikommalle vaimolle oma lapsi tämän yksinkertaisen esimerkin mukaan. Ja yhteisölle joku, joka on syyllistynyt johonkin vihattavaan tekoon. Kuitenkin usein sellainen jonka on vaikea puolustautua. Siitä syystä kovaääniset lynkkaajat aiheuttavat minussa vihaa ja paheksuntaa. He saattavat pikemminkin olla niitä korppikotkia, jotka tulevat vain nokkimaan kun ovat saaneet jotain nokittavaa.
En puolusta esimerkiksi seksuaalirikollisia mutta uskon että monet niistä jotka kovimpaan ääneen huutavat julmia teloitustapoja heille tai muuhun vihattuun rikokseen syyllistyneille ovat itse vastaavia ihmispetoja, jotka nauttivat toisen kärsimyksestä ja tyydyttävät tarvettaan alistaa joku. Lynkattavan tekoa vain käytetään julkisen oikeutuksen saamiseen tälle toiminnalle.
Olen tällä palstallakin huomannut erään kirjoittajan, joka usein ajaa raakoja teloituksia pedofiileille yms, kertoneen myös itse kokeneensa epäoikeudenmukaista kohtelua elämässään.
en kyllä säälisi tappaja isää tai äitiä yhtään sen enempää. Se et joku voi tehdä mitään pahaa pienelle lapselle ei mene mun ymmärrykseen. Sellaset aikuiset sais vaan tappaa.
viitteitä käytöksessä on ollut jo aiemmin. Isät jotka ovat egoltaan suuria,he ovat vain miehekkäitä ja turvallisia, ei niidenkään väkivaltatekoja aikuisiällä katsota yhtä kieroon kuin että nainen kerran elämässään pitkään provosoituna ja mindfukittuna syyllistyisi viharikokseen.
Mutta en tarkoita nyt sellaisia tilanteita joissa sadistimies vuosia vaimoaan piinattuaan saa leipäveitsestä.
Sinä viet keskustelua sille alueelle jossa käräjätuomarit joutuvat usein painimaan eli huomioon otettavat lieventävät asianhaarat jne...Alkuasetelmassahan lähdettiin liikkeelle siitä, että miksei kaikkea lapsiin kohdistunutta väkivaltaa ja ihmisten toisiinsa kohdistamaa raakuutta aseteta samalle viivalle vaikka pedofilian ja muiden seksuaalirikosten kanssa.
Ei se vaimoaan mindfuckiva ja provosoiva mies useinkaan saa yhteisöltä yhtä kovaa tuomiota kuin suora raiskaaja. Vaikka voi vuosien aikana aiheuttaa kohteelleen yhtä suuret henkiset vauriot ja piinan.
Frosty esittänyt juuri tuon suuntaisen huomion.
johtoryhmän käsittelyyn. Täysin ilmeinen asia on epäselvä ainoastaan idiootille.
Olen siis idiootti, no eipä se mitään elämässä on monesti joutunut nöyrtymään.
Hyvää alkuviikkoa sinullekin Kirpela:)
vakava rikos paitsi lakia ennen kaikkea ihmisyyttä vastaan. Kumma että tällaisesta pitää edes keskustella.
Muutkin rikokset ovat sitä, erityisesti väkivallan alueella. Jätetään nyt itsensä puolustamiseksi tarpeellinen väkivalta tämän ulkopuolelle. Ja kun ottaa huomioon, että on täysin mahdollista, että nuo raaimmat lynkkaajat tekevät lynkkauksesta itselleen viihdettä. Olkoonkin kohde mikä tahansa ei se ole mielestäni hyväksyttävää. Silloin he ovat kohteensa kaltaisia ja harjoittavat salassa vastaavia taipumuksia kuin vaikka raiskaaja. Lynkattavan tekoa he voivat käyttää vain keppihevosena.
Kysymyksen alkuperäisenä tarkoituksenahan ei ollut tuoda sallivampaa näkökantaa raiskauksiin ja pedofiliaan.
Päinvastoin ajatuksena oli asettaa myös muu seksuaalineutraali väkivalta niin aikuisiin kuin lapsiin kohdistuvana yhtä tuomittavaksi. Mielestäni näyttää siltä, että ihmisillä on sallivampi asenne seksuaalineutraaliin väkivaltaan vaikka se voi usein olla yhtä tuhoavaa ja brutaalia. Ja usein aivan samalla tavoin heijastaa harjoittajansa epäihmisimäistä luonnetta paljastaen hänestä dominoinnista ja toisen kärsimyksistä nauttivan eläimen.
"Poissa silmistä, poissa mielestä" sananlasku.
Tämä eilinen avaus tuosta huutomerkin avauksesta, kyllä ihminen voi olla toiselle susi ei siitä pääse mihinkään.
Kun ihminen menettää maltin, sillon ei oikeen kykene ajattelemaan järkevästi. Tommosta mulle tuli mieleen. Mies ilmeisesti äkkipikanen ja mukavuudenhaluinen.
Jälkiviisaus tuleekin sitten liian myöhään. Siks pitäis laskee kymmeneen ja sulkee telkku. Tai hommata tallentava digiboxi..
Niin sieltäpä se sitten tuli kovasti vähättelevän oloinen kommentti. No en varma ole puolusteletko jotenkin vai tuntuiko siltä noista ensimmäisistä sanoista.
Mielestäni tuossakaan tapauksessa ei ole lainkaan syytä vähätellä tapahtunutta. Teko kohdistui lapseen ja sen takana oli isän nautinnonhalu ainakin jossain määrin. Olen minä itsekin suuttunut joskus melko pahastikin mutten ikinä niin paljoa, että heittäisin lasta lattiaan tai muuhun pintaan. Enkä yleensäkään vahingoittaisi ketään muuten kuin puolustautuessani ja silloinkin vain tilanteen vaatiman määrän.
Minua vain ihmetyttää suuresti se miten paljon tuollainen tapahtuma voi saada puolustelua ja vähättelyä, miten sitä pidetään vähempiarvoisena verrattuna vaikka vertailuesimerkissä mainittuun insestiin. Asia jota taas kukaan ei näy kommentoivan ainakaan tässä ketjussa.
``
Jotenkin tuo alruna ei vaikuta ihan täysipäiseltä, pikemminkion hänellä vaikuttaisi olevan tunnepuolessaan jotain vikaa.
``
tollasta? Toi on kamalinta mitä voi tehdä, siis lapsen tappaminen. Pidän sitä insestiäkin pahempana asiana tietysti vaikkakin kaikkea lapseen kohdistuvaa pahaa pidän järjettömänä ja täysin käsittämättömänä.
ajatuksia, kuin tämä:
http://dome.fi/pelit/uutiset/aiti-tappoi-vauvansa-farmville-pelin-takia
"Pahempi toistaan kumpikin on..."
kannattaako hankkia lapsia vai ei. Tuossa tapauksessa vastaus oli "Ei kannata".
Sukupuolta katsomatta, moni menettää hermonsa jos joutuu usein katkaisemaan toimintansa jonkun häiriötekijän ansiosta.
Sinänsä oikeus lienee katsonut tapauksen lieventäväksi syyksi jääkiekko-ottelun häiriön.
Todennäköiseesti vaippojen vaihtoa odotettiin.
Pinnasängyt pitäisi hankkia jostain muualta kuin Ikeasta.