Suomi on työpaikkakiusaamisen ykkösmaa..

Samoin sairaslomien suhteen. Eläkeiän nostaminen ei auta. Työpaikkailmapiiri ja johtaminen on korjattava ja sairauden on oltava peruste eläkkeelle jäämiseen ei ikä. TV 1 uutiset
11102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

niin totta

Äänestä
  • Kokoomus on puolue, joka huolehtii meidän kaikkien työhyvinvoinnista. Miksi haluaisimme tehdä Suomesta huonomman paikan asua ja tehdä töitä? Äänestämällä Kokoomusta varmistat, että työpaikkakiusaamisen ehkäisemiksi tehdään jotain konkreettista.

    Itse olen ainakin kyllästynyt muiden puolueiden kauniiseen sanahelinään, joka ei kuitenkaan yleensä johda mihinkään. Siksi äänestän Kokoomusta.

    Äänestä

Minuakin kiusattu monilla työpaikka tarjouksilla. Onneksi olen kuitenkin työssä KELA nimisessä firmassa josta ei saa ikinä pakkolomaa tai potkuja. Eikä tarvi mennä aamulla mihinkään kiusattavaksi

Äänestä

Mikä ihme on työpaikka?

Äänestä

Minua ei enää ikinä kiusata, minusta on tullut oleilija. Siitä kiitos kaikille ilkeille ihmisille.

Äänestä

Syrjäyttäjät pärjää?

Äänestä

Hieno ketjunavaus, sillä se on mun LEMPIAIHE
josta voisin kirjoittaa LOPUTTOMIIN asti.
Trol trol trol

On hyvä että kansamme rivistä nousee "kapinallisia" kertomaan vähän julmasta Suomen maasta.

Äänestä

Tosinahatonmies sanoo: 30% meistä on kansaa ja loput vähän fiksumpia.

Äänestä

Kaikki mannet ja muut somaloiset ovat sairaita, kerrankin olet oikeassa..

Terv. H.P.Tuullos.

Äänestä

Mä luulen, että mua kiusattiin tänään iltapäivällä työmaalla, maanantaina jään tekstarilla varmuuden vuoksi kolmen päivän saikulle, ovat luvanneet mukavia ilmoja jänismettälle keskisuomeen. Lähden mökille jo tänään. Hyvää työviikkoa vaan kiusaajille.

Äänestä
  • No niin suuri kiitos kiusaajille hyi hyi kun saavat aikaan työttömyyttä mutta toisaalta sen voi nähdä positiivisena kun pääsee nauttimaan elämästä ilman kiusaajia.

    Kaksipiippuinen asia mut jos pakko valita niin valitsen työttömyyden jota suosittelen kaikille niille ihmisraukoille jotka kärsii siitä kun heitä kiusataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi on kirjoitti:

Samoin sairaslomien suhteen. Eläkeiän nostaminen ei auta. Työpaikkailmapiiri ja johtaminen on korjattava ja sairauden on oltava peruste eläkkeelle jäämiseen ei ikä. TV 1 uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu