Kuinka usein

Aseksuaalisuus on narsismiin kytkeytyvä ominaisuus?
Oletetaan, että ihminen, joka ei kykene koskettamaan toista ihmistä tälle mielihyvää tuottaen saattaisi olla jotenkin paha. Hänelle olisi sellaisen kosketuksen tekeminen inhottava ajatus. Eikö tällaisen ihmisen kynnys vahingoittaa toista voisi olla matalampi?

Hitlerin on väitetty olleen aseksuaali. Samoin joidenkin johtavaan asemaan päässeiden diktaattorien.

No narsismi on väärä sana. Mutta kuitenkin jotkin tuntemani hyvin ylpeät ja helposti loukkaantuvat ihmiset, jotka vaativat ihailua ovat myös aseksuaaleja.
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

relaatiosta. Netissä on paljonkin narsisteja, joilla on treffi-ilmoituksessa jonkun täysin erinäköisen ihmisen kuva, eikä tarkoitustakaan etsiä paria, vaan saada kehuja ja ylistystä kauneudestaan/komeudestaan ja saavat nautintoa kuvittelemalla kehut omalle itselleen kohdistetuksi. Näistä oli dokumenttifilmikin ja tällaiset henkilöt olivat tavallista houkutelevemman näköisiä, eivätkä itsekään osanneet sen kummemmin selittää nautintonsa. Seksuaalisuuteen ei viitattu lainkaan.

Äänestä
  • Narsismi on väärä sana tuohon yhteyteen, mutta entäs muu pahasuopuus alussa mainitsemiini tekijöihin vedoten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


----------- kirjoitti:

Aseksuaalisuus on narsismiin kytkeytyvä ominaisuus?
Oletetaan, että ihminen, joka ei kykene koskettamaan toista ihmistä tälle mielihyvää tuottaen saattaisi olla jotenkin paha. Hänelle olisi sellaisen kosketuksen tekeminen inhottava ajatus. Eikö tällaisen ihmisen kynnys vahingoittaa toista voisi olla matalampi?

Hitlerin on väitetty olleen aseksuaali. Samoin joidenkin johtavaan asemaan päässeiden diktaattorien.

No narsismi on väärä sana. Mutta kuitenkin jotkin tuntemani hyvin ylpeät ja helposti loukkaantuvat ihmiset, jotka vaativat ihailua ovat myös aseksuaaleja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu