Seurustelumme alkuaikoina avomieheni puhui paljon naimisiinmenosta ja kysyi minulta haluanko avioitua hänen kanssaan sitten joskus tulevaisuudessa. Tietenkin sanoin että halusin ja haluan vieläkin.
Mutta nyt avokkini on sitä mieltä että naimisiinmeno ei ole tarpeen. Hän sanoo että sen aika hänen elämässään on jo ohi.. ja että näin on hyvä.
Itsestäni kuitenkin tuntuu että se ei riitä minulle..pelkkä avoliitto. Haluaisi että perheemme olisi kaikkien lakien ja kristillisten arvojen mukaisesti laillinen.
Lapsia mieheni kanssani haluaa ja toivommekin että pian voimme iloita uudesta perheenjäsenestä.
Nyt minua on todella alkanut vaivaamaan mieheni asenne ja mielen muuttuminen. Eikö hän enää rakasta minua vaikka niin sanookin, vai mistä on kysymys? Haluaako hän pitää niinsanotusti takaoven raollaan jos vaikka löytyisikin haluttavampi nainen hänen elämäänsä? Miksi sitten yrittää hankkia lapsi yhdessä minun kanssani.
Suhteemme on muuten todella toimiva ja välimme ovat avoimet. Luotamme toisiimme ja vietämme aikaa paljon yhdessä koska kumpikin haluaa sitä. Rakastan miestäni ja hän sanoo rakastavansa minua myös.
Miksi tunnen mieleni kuitenkin niin apeaksi kun hän ei halua minua vaimokseen?
Mutta nyt avokkini on sitä mieltä että naimisiinmeno ei ole tarpeen. Hän sanoo että sen aika hänen elämässään on jo ohi.. ja että näin on hyvä.
Itsestäni kuitenkin tuntuu että se ei riitä minulle..pelkkä avoliitto. Haluaisi että perheemme olisi kaikkien lakien ja kristillisten arvojen mukaisesti laillinen.
Lapsia mieheni kanssani haluaa ja toivommekin että pian voimme iloita uudesta perheenjäsenestä.
Nyt minua on todella alkanut vaivaamaan mieheni asenne ja mielen muuttuminen. Eikö hän enää rakasta minua vaikka niin sanookin, vai mistä on kysymys? Haluaako hän pitää niinsanotusti takaoven raollaan jos vaikka löytyisikin haluttavampi nainen hänen elämäänsä? Miksi sitten yrittää hankkia lapsi yhdessä minun kanssani.
Suhteemme on muuten todella toimiva ja välimme ovat avoimet. Luotamme toisiimme ja vietämme aikaa paljon yhdessä koska kumpikin haluaa sitä. Rakastan miestäni ja hän sanoo rakastavansa minua myös.
Miksi tunnen mieleni kuitenkin niin apeaksi kun hän ei halua minua vaimokseen?
Vastaukset 23
Vanhimmat
on joskus niin kummallinen.
Voidaan hankkia lapsi(a) ja sen kautta sitoutua naiseen, mutta yhden sopimuksen tekeminen on niin hirveän vaikeaa.
"Avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus puolen vuoden irtisanomisajalla".
Veikkaisin, että miehet kammoksuvat niitä ihania rinsessahääjuttuja, jotka on AIVAN PAKKO viettää.
Aina pitää jostain valittaa. Mies on ilmeisesti kuitenkin ihan kelvollinen, rakkautta riittää ja tulevaisuuteen kuuluvat molemmilla myös lapsihaaveet ja sitten -tadaa- pitää nillittää siitä, ku byhyy pitää päästä naimisiin. Toisille se asia ei vain ole niin merkityksellinen, mutta sinun puoleltasi kyllä vähän kummalta kuulostaa, että suurinpiirtein ilman avioliittoa ei sitten voi elää.
Pariskunnan molemmilla osapuolilla on oikeus toiveisiinsa sitoutumisen asteesta. Vaikka näillä keskustelupalstoilla mollataan vuoroin avo- ja vuoroin avioliittoa, loppujen lopuksi on väliä vain pariskunnan omilla ajatuksilla asiasta.
Mielestäni on naisen harhaanjohtamista, jos mies aluksi lupailee avioliittoa (vaikkakin ilman selkeää päivämäärää) ja sitten, ilmeisesti avoliiton hyväksi havaittuaan, toteaakin ettei ole avioliitolle tarvetta. Tämä herättäisi itsessäkin pelkoa tulevasta ja ajatuksia miksi aiemmin kelpasi vaimoksi, mutta ei enää? Monille avioliitto kuitenkin on vielä tärkeä ja oleellinen osa suhteen elinkaarta. Moraalisesti se ehkä on menettänyt merkitystään, mutta juridisesti sillä on väliä ja monet kuitenkin pitävät sitä rakkauden ja sitoumuksen osoituksena, edes symbolisena sellaisena.
Ei pitäisi olla niin vaikeaa avioitua rakastamansa ihmisen kanssa? Päinvastoin, avioliiton solmimisella on vain vähän haittapuolia, joilla sitä voisi vastustaa!
Ap:lle voisin sanoa, että koeta puhua asiasta. Ehkä miehesi ei ymmärrä asian tärkeyttä sinulle. Älkää ainakaan tehkö lapsia avoliittoon, jos liiton vihkiminen (ennen lasten tuloa) on sinulle tärkeää! Kauanko olette olleet yhdessä? Miksi miehesi sanoo, että "se aika on hänen elämässää ohi"? Jos hän on jo kertaalleen ollut naimisissa, ymmärrän ettei avioliitto hänelle välttämättä enää merkitse niin paljon.
Niin, tuossa vaiheessa oleellista ei olekaan se että miksi pitäisi mennä naimisiin, vaan se, että MIKSI EI voisi mennä naimisiin, jos se on toiselle tärkeää? Se syy on ratkaiseva. Se voi olla hyväkin syy, mutta minun itseni ainakin tarvitsisi kuulla se. Miksi ei? "Ei pidä sitä tarpeellisena" ei ole hyvä syy tilanteessa, jossa avioituminen olisi toiselle tärkeää. Jos ei näe avioliitossa mitään negatiivista, niin voisihan sen tehdä toisen mieliksi. Jos taas näkee jotain negatiivista, olisi hyvä jakaa puolison kanssa, että mitä.
Mennä naimisiin toisen mieliksi? Sanoa siis papin tai maistraattivirkamiehen edessä "tahdon (mutta vain tuon toisen mieliksi)"?
Minusta toisen mieliksi voi mennä katsomaan yhdessä elokuvaa, josta itse ei ole kiinnostunut, tai seuraamaan urheilukilpailua. Tai viettää iltaa toisen osapuolen ystävien kanssa, vaikka näiden seura ei niin innostavaa itselle olisikaan. Mutta mennä naimisiin toisen mieliksi?
Jos sille ei ole MITÄÄN estettä, niin miksi ei? Miksi ei? Se se on se oleellinen kysymys. Ei kaikki ihmiset koe tarvetta sanoa ääneen "rakastan sinua" vaikka niin tuntisivatkin, ja silti monet heistä tekevät sen kerta toisensa jälkeen, koska tietävät sen olevan tärkeää tälle rakastetulle. Avioliitto voi olla yksi tapa tehdä niin, jos ei sille ole omassa mielessä mitään estettä.
Pappi tai maistraattimies kysyy, että tahdotko ottaa puolisoksesi, rakastaa ja niin edes päin. Hän ei kysy, että tahdotko ottaa siksi, että se on toiselle osapuolelle tarkoitettu merkki vakavasta sitoutumisesta vai siksi, että tunnet itse palavaa halua avioitua. Vai joku ihan muu syy. Jos se avioliitto ei toiselle osapuolelle oikeasti merkitse mitään, niin ei kai siitä haittaakaan ole? Verrattuna esimerkiksi siihen, että monet muuttavat toiseen kaupunkiin tai kaupunkiin/maalle siksi että se on toiselle tärkeää - vaikuttaa varmaan elämään paljon enemmän! Monet meistä alkavat itsestään haluta samoja asioita sen toisen kanssa, vain jotta yhteiselo olisi molempia tyydyttävää ja mahdollisimman harmonista - itse en nähnyt itseäni koskaan omakotitalon pihahommissa, ja kun se oli miehelleni tärkeää, en epäröinyt hetkeäkään. Asunnon osto muutti elämäämme käytännössä enemmän kuin avioliiton solmiminen, ja avioliitto voi olla helpompi purkaa kuin nykyinen asuntolainamme :)
Toki jos toisella osapuolella on syy olla avioitumatta (esim. taloudellinen, aatteellinen, ei vain yksinkertaisesti jaksa lähteä maistraattiin asti - mikä voi ainoana syynä olla hieman kyseenalainen :D) niin silloin olemassa SYY, joka mielestäni olisi fiksua jakaa puolison kanssa.
Mutta jos mitään syytä ei ole, jos ei koe avioliitolla ja naimisiinmenolla mitänä negatiivisia vaikutuksia elämäänsä, niin miksi ei tekisi sitä rakkaansa vuoksi?
Eri mieltä saa toki olla, minä ajattelen näin.
Ymmärrän ajatuksesi, mutta olen silti hämmentyneesti eri mieltä. En olisi voinut mennä naimisiin puolisoni kanssa ennen kuin tiesin, että hän tosiaan itse halusi naimisiin eikä tehnyt sitä vain minun mielikseni. (Ja olin ollut yhdessä hänen kanssaan jo niin pitkään, että tosiaan tunnen ihmisen, ja tiesin, että hän asian puheeksi ottaessaan oli tosissaan.) Minusta olisi tuntunut hirveän hölmöltä kuulla hänen "tahtovan" vaikka olisin tiennyt, että sana tulee hänen huuliltaan vain minun mielikseni. Itselleni avioliitto siinä vaiheessa oli hyvin tärkeä, muttei niin tärkeä, että olisin halunnut "tahtoa", jos toinen ei olisi kyennyt sanomaan sitä tosissaan. Mitä virkaa sellaisella sitoumuksella edes on? Mihin avioliiton sinettiä silloin tarvitaan, jos molemmat tietävät, että toiselle se on "vain sun mieliks"?
En keksi esimerkkiä vastaavasta isosta asiasta, joka itselleni olisi "hällä väliä", ja jonka siis voisin tehdä vain toisen mieliksi. Mutta en usko, että puolisoni haluaisi minun suostuvan vain hänen mielikseen johonkin, vaikka itselleen hyvinkin tärkeään asiaan.
En muuten usko, että monikaan pystyy muuttamaan elämäänsä ihan pelkästään toisen mieliksi noin radikaalisti, että esim. muuttaisi paikkakuntaa tai ottaisi asuntolainan. Kyllä niitä hiukan täytyy itsekin tahtoa, ei esim. työpaikan vaihto tai ison velan ottaminen ole niin helppoja ratkaisuja, että niitä tehdään vain toisen mieliksi. Ja vaikka sanotaankin, ettei avioliitto ole iso asia, niin kyllä se siinä mielessä on, että siitä ihan oikeasti seuraa ihmisen juridisen aseman muutoksia.
Eikö se ole sitoutumista vielä enemmän, jos on halukas solmimaan avioliiton jos se on toiselle tärkeää, sen sijaan että tekisi sen esimerkiksi itsekkäistä status-, tunne- tai taloudellisistä syistä? Kaikille avioliitolla itsessään ei vain ole mitään merkitystä, mutta se ei tarkoita etteikö sillä puolisolla ja sitoutumisella häneen (kaikilla mahdollisilla tavoilla, ehkä myös sillä hänelle mieluisella mutta itselle tarpeettomalla) olisi valtava merkitys.
Joo, ymmärrän loistavasti pointtisi :) Olkaamme hämmentyneesti eri mieltä. "Vain sun mieliks" on minusta eri asia kuin "tehdäkseni sinut/meidät onnelliseksi".
Jos sinä haluat laillistaa liittonne ennen lapsien hankkimista, sinulla on vahva pointti.
Avioliitossa EI ole mitään halveksittavaa! Vain pikainen visiitti maistraatissa hoitaa homman ja te olette laillisesti aviopari.
Vain kerrot miehellesi että ensiviikon keskiviikkona piipahdatte maistraatissa hoitamassa tuon asian pois päiväjärjestyksestä. Etkä tee siitä isoa asiaa.
Kiitos vastauksistanne.
Nimen omaan.. minulle olisi niin tärkeää että lapsemme syntyisivät avioliitossa. Tiedän että tänä päivänä ihmisille ei ole niin suurta merkitystä onko avo- vai avioliitossa, mutta minulle se on.
En ehkä osaa selittää itsellenikään miksi, kai se on osaksi vanhojen perinteiden ja kristillisten arvojen kunnioittamista. Jotenkin vain odotan sitä lopullista sitoutumista sekä itseltäni että mieheltäni.
Olemme iältämme jo pahimman menoiän ohittaneita ja kotimme/elämämme on valmis ottamaan lapsemme vastaan.
Avokillani on menneisyydessään lyhyt teiniavioliitto joka ei kestänyt edes kokonaista vuotta ja josta hänellä ei ole lapsia. Useasti ajattelenkin että hän pelkää että jos virallisesti menemme naimisiin se romuttaa jotain suhteestamme. Olemme kuitenkin eläneet jo niin monta vuotta yhteistä elämää, että hänen pitäisi luottaa suhteeseemme. Ja kuten jo edellä kerroin, nautimme toistemme seurasta ja vietämme aikaa yhdessä harrastusten parissa tai ihan vain kotona loikoillen.
Taidanpa todellakin keskustella tuosta maistraatissa vihkimisestä koska minulle ei ole tärkeää millä tavalla vihkiminen tapahtuu. Olen vain niin vanhanaikaisesti ajatteleva, että haluan olla vaimo mieluummin kuin avokki.
JA ehkä voit antaa myos miehesi lukea sen.
Laillistaa yhteiselo EI ole vanhanaikaista!!!!!!!!!!!!!!!!!! Jos mitään, niin päinvastoin. On täydellisen tarpeetonta väheksyä niin jaloa liittoa kuin avioliitto on. Mutta se onkin tarkoitettu hieman korkeamman älykkyysosamäärän omaaville. Vaatii tiettyä ymmärrystä tajuta avioliiton arvokkuus ja tärkeys.
Valitettavasti tuo ymmärrys puuttuu monelta.
"Mutta se onkin tarkoitettu hieman korkeamman älykkyysosamäärän omaaville. Vaatii tiettyä ymmärrystä tajuta avioliiton arvokkuus ja tärkeys."
oioi.. loukkasinko nimim. oppeliini tunteitasi? Ei ollut tarkoitus. Mutta en näe mitään syytä miksi haluat pilkata minun tai mieheni älykkyyttä. Olemme kumpikin yliopiston suorittaneita joten älykkyyden puutteesta lienee ei ole kysymys.
Kerropa vielä mitä iloa/hyötyä siitä avioliitosta kaltaisesi yli-ihmisen näkövinkkelistä oikein on?
Kerro sinä erkki_petteri miten tämä keskustelu loukkaa sinun tunteitasi että lähdet solvaamaan itsellesi tuiki tuntematonta naista ?
Mutta vastaaan kysymykseesi : minulla on, kuten jo aikaisemmin mainitsin, ehkä nykyaikaan nähden vanhanaikaiset periaatteet. Eli, haluan että lapsemme syntyvät avioliitossa, en halua että joudumme käymään läpi prosessin jossa mieheni tunnustaa lapsemme ja teemme huoltajuus sopimuksia, jokaisesta syntyneestä lapsesta erikseen. Toivon että perheellämme on yhtenäinen sukunimi kunhan lapsemme syntyvät. Toivon että aikanaan mieheni on minun perijäni lasteni ohella, jos minun aikani jättää tämä maailma on ensin. Olen puolisoista se jolla on omaisuutta ja varallisuutta, kiitos vanhempieni. Ja asia joka itselleni on henkilökohtaisesti tärkeä, kristilliset arvot, perinteiset arvot ja avioliiton merkitys.
En arvosta tätä avoliitto ajattelua ollenkaan. On hyvä että puolisoilla on mahdollisuus oppia tuntemaan toisensa, kokeilla yhteiselämää ennen lopullista sitoutumista. Mutta omasta mielestäni miehen ja naisen kuuluu kuitenkin lopulta solmia virallinen avioliitto, kun on päätetty elää yhdessä ja perustaa perhe. Ja tiedän että tässä yhteiskunnassa on paljon samoin ajattelevia naisia.
En minä tietääkseni solvannut ketään. Viestini oli vastaus nimimerkin "oppeliini" viestiin, jossa väitettiin vain korkeamman älykkyysosamäärän omaavien ymmärtävän avioliiton edut. Koska minä en niitä ymmärrä, toivoin saavani häneltä valaistusta asiaan.
Sitten itse selitykseesi:
"Eli, haluan että lapsemme syntyvät avioliitossa, en halua että joudumme käymään läpi prosessin jossa mieheni tunnustaa lapsemme"
Lapsen tunnustaminen (ja halutessa isyystestit) on miehen oikeusturvan kannalta tärkeä asia. Avioliitossa mies on isä ja joutuu elättämään lapsen, vaikka se selvästi olisikin alakerran Ramin, eikä miehen itsensä.
"teemme huoltajuus sopimuksia, jokaisesta syntyneestä lapsesta erikseen"
Tuo huoltajaksi tuleminen ei kovin kummoisia sopimisia vaadi, se hoituu puolihuomaamatta siinä tunnustamisen yhteydessä. Vasta eron koittaessa tuo asia on mahdollisesti ongelma, ja silloin on aivan sama syntyikö lapsi avio- vai avoliitossa.
"Toivon että perheellämme on yhtenäinen sukunimi kunhan lapsemme syntyvät."
Ok, hyvä peruste.
"Toivon että aikanaan mieheni on minun perijäni lasteni ohella, jos minun aikani jättää tämä maailma on ensin."
Vaikka olisittekin naimisissa, ei miehesi peri sinulta yhtään mitään jos teillä on elossa oleva lapsi. Lapsi perii sinut kokonaan.
"Ja asia joka itselleni on henkilökohtaisesti tärkeä, kristilliset arvot, perinteiset arvot ja avioliiton merkitys."
Perustelet avioliiton merkitystä avioliiton merkityksellä. No johan on hieno peruste. Tiedätkö, mikä on kehäpäätelmä?
"Mutta omasta mielestäni miehen ja naisen kuuluu kuitenkin lopulta solmia virallinen avioliitto, kun on päätetty elää yhdessä ja perustaa perhe."
ja tähän mielipiteeseen sinulla toki on oikeus. Se ei kuitenkaan tarkoita, että avioliitto olisi jotenkin avoliittoa parempi tai suotavampi tai sopivampi perhemuoto.
Hmmmm.. olet erkki_petteri selvästikin avoliiton kannattaja. Se on sinun oikeutesi. Onneksi sinä et ole minun mieheni :)
No ..ensinnäkin..
"Eli, haluan että lapsemme syntyvät avioliitossa, en halua että joudumme käymään läpi prosessin jossa mieheni tunnustaa lapsemme"
Tämä ajatus oli itselläni nimenomaan mieheni kannalta ajateltua. En toivo että hän joutuu tunnustamaan omat lapsensa. Itselläni todellakin on niin vanhanaikaiset periaatteet ettei tulevien lasteni isä voi olla kukaan muu.
Pahoittelen jos ymmärsit asian toisella tavalla.
"teemme huoltajuus sopimuksia, jokaisesta syntyneestä lapsesta erikseen" .. tästä asiasta myönnän en tiedä mitään, mutta ystäväni kertoman mukaan avoliitossa syntyvän lapsen vanhemmat tekevät sopimuksen kuka on lapsen huoltaja.
Jos asia on toisin, ok, en väittele kanssasi.
"Ja asia joka itselleni on henkilökohtaisesti tärkeä, kristilliset arvot, perinteiset arvot ja avioliiton merkitys."
Kristilliset arvot.. uskon että jokainen joka on tässä maassa kristillisen kasvatuksen saanut tietää mitkä ne on. Henkilökohtaisesti arvostan perinteistä avioliittoa ja suvussani ei ole ennenkään eletty avoliitossa. Ei myöskään mieheni suvussa.
Avioliiton merkitys: Avioliitossa puolisot sitoutuvat toisiinsa julkisesti. Avioliitossa puolisot sitoutuvat toisiinsa.
Jokainen tehköön tavallaan, jokainen arvostakoon elämässään niitä arvoja jotka katsoo hyviksi itselleen, jokainen arvostakoon kumppaniaan tavalla jonka oikeaksi katoo.
""teemme huoltajuus sopimuksia, jokaisesta syntyneestä lapsesta erikseen" .. tästä asiasta myönnän en tiedä mitään, mutta ystäväni kertoman mukaan avoliitossa syntyvän lapsen vanhemmat tekevät sopimuksen kuka on lapsen huoltaja.
Jos asia on toisin, ok, en väittele kanssasi. "
Ellei systeemi ole ihan äskettäin muuttunut, niin sopimus tosiaankin tehdään. Mutta se hoituu siinä samalla kun lapsi tunnustetaan, eli ei vaadi mitään erillistä vaivannäköä. Yksi käynti lastenvalvojan luona siis riittää kaiken hoitamiseen. Oikeastihan huoltajuusasialla on merkitystä vain jos vanhemmat eroavat (joko ennen tai jälkeen lapsen syntymää), ja siitä asiasta saadaan isoja riitoja aikaiseksi riippumatta siitä oliko kyseessä avo- vai avioliitto.
Ja vielä selvennyksenä, minulla on omakohtaista kokemusta sekä avio- että avoliitosta, kuin myös avio- että avoliitossa syntyneestä lapsesta. Eroamistakin on tullut harjoiteltua. Tämän kokemuksen perusteella väitän, että avioliitto on puolisoiden välinen juridinen omaisuuteen ja perintöverotukseen (ja mahdolliseen isyyteen) liittyvä sopimus, ei muuta.
Tuon paremmin ei voisi selittää avioliiton tarkoitusta.
Sinä edustat korkeampaa älykkyysosamäärän omistavia. Ymmärrät ja hyvin selität avioliiton arvon. Tuota ei voi paljon yksinkertaisemmin kertoa. Jokaisella on valta valita kuinka he nuo arvot omaksuvat - tai jättävät omaksumatta. Siinä tulee juuri esille tuo älykkyysosamäärän puntarointi: elääkko kuin kivikauden nuijamies/nainen vai ymmärtää jotain korkeampitajuista kuin avioliitto.
Älykkyysosamäärästä voi onneksi tehdä johtopäätöksiä paljon luotettavammillakin tavoilla kuin suhtautumisella avioliittoon. Oikeinkirjoituksen hallinta on yksi niistä. Et saanut kovin korkeita pisteitä.
Suomenkieli ei ole ollut kotikieleni, on kolmas puhumani kieli. Tiedän ettei ei se ole täydellistä.
Avioliiton arvokkuus ja tärkeys on täysin unohtunut kauhean shown, kahden vuoden kokeilun ja eron jälkeen. Esimerkkejä on liikaa, joskaan ei kaikki ensimmäisen kaltaisia.
Älykkyysosamäärä ei valitettavasti kuulu uskonasioihin mitenkään. Eli älä luule omaa uskoasi ylivaltaiseksi. Sinut on vain aivopesty heikkona ajatteleman sovinnaisesti ja mikä kierointa arvostamaan itseäsi yli kristillisten oppien. Tämä on monen uskovaisen synti, asettaa itsensä jalustalle ja osoittaa sieltä muita.
Jospa välillä ajattelisit itse ja lunastaisit näin älyllisen tittelisi!
Se, että ymmärtää asioiden syvällisemmät piirteet ja arvot, vaatii tiettyä älykkyysosamäärää. Uskonto (oli se sitten mihin tahaansa kuppikuntaan kuuluvaa) ei yleensä ole haitaksi. Mutta se ei ole este toisinajattelevienkaan ymärtää niitä korkeamman tason vivahteita joita kaikilla, uskontoon, sukupuoleen, ikään ja rotuun katsomatta, on oikeus HALUTESSAAN tajuta tai ainakin yrittää oppia ymmärtämään.
Onko tuo enää liian korkeatasoista?
Mikset sanoisi tätä miehellesi...kuinka elämäsi täyttyisi jos saisit sen sormuksen, päiväsi prinsessana ja nimesi kirkon kirjaan.
Vähän vaikeaa arvuutella miehesi ajatuksia. Hän on saattanut tajuta kuinka paljon avioliittoja menee nykyään rikki, eikä usko koko instituutioon, eli pitää sitä epäonnen alkuna.
Tai on vaan laiska tekemään asialle mitään, eikä tajua että sinä vielä haluat avioon niin kovasti kun et osaa sitä omalla rakkaallesi ilmaista.
Ei voi kun todeta että voe-voe...