Minä aloitin greipinpuolikkaalla. Sitten annos veteen keitettyä kaurapuuroa puolikkaan banaanin ja rasvattoman maidon kera. Päälle iso kupillinen mustaa kahvia ilman sokeria tietysti.
Välipalana yksi siivu Oululaisen Realia, päällä paksu kerros maitorahkaa, muutama kurkunsiivu ja paprikarengas.
Päivällä söin loppuun eilen valmistamani pizzan. Yksi isokokoinen raastettu porkkana ja lasi vettä. Omena jälkkäriksi.
Välipalana yksi siivu Oululaisen Realia, päällä paksu kerros maitorahkaa, muutama kurkunsiivu ja paprikarengas.
Päivällä söin loppuun eilen valmistamani pizzan. Yksi isokokoinen raastettu porkkana ja lasi vettä. Omena jälkkäriksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yli puoli tuntia on jo kulunut kysymyksestäni eikä yhtään vastausta ole tullut. Tästä voinee kai tehdä vain yhden johtopäätöksen: Koko porukka on paastolla samaan aikaan. Perin outoa.
sinäkin niin menee isommat kiireet.
Minä söin Valion rasvatonta ja sokeritonta jogurttia ja sekoitin neljänviljan-hiutaleita joukkoon. kuppi mustaa kahvia ja toinen kuppi teetä. Makeutusaineilla makeutettua.
Työpaikalla kamulla oli mango matkassa, joten maistoin sitä ensimmäisen kerran elämässäni. Mango ei taida kuitenkaan olla yhtä lihottavaa kuin ananas tai banaani? :o)
se ruisleipä Lidlin vastaavaan ruisleipään joka on ilman hiivaa kohotettu. Maistuu minusta paremmalle ja on huomattavasti edullisempaa ja terveellisempää koska hiivaton. Eikä sisällä mitään makeutusaineita kuten Realissa on siirappia....
http://www.ccafin.org/cgi-bin/yabb/YaBB.cgi?board=suolistovaivat_area
Ennen töihin lähtöä meni kaurapuuroa ( 1 dl kaurahiutaleita, 2 dl vettä, ripaus suolaa) ja sen kanssa noin 15 g margariinisilmä (40%) sekä 1,5 dl makeuttamatonta mansikkakeittoa.
Ja töissä sitten ennen lounasta kaksi kupillista kahvia.
PS. enkä ole laihdutuskuurilla :)
neljänviljanpuuroa ja kevytmaitoa 2 dl....joka aamu just sama ruoka enkä muuta vois kuvitellakkaan mut kouls syön lounaan ja sit ku tuun kotiin ni suuhun menee kaikenlaista ...päivällinen...iltapala...en laihiksella mut pitäs kyllä vähentää tota hyvän syömistä..
Minä söin kaksi palaa ruisleipää+mukillisen mehua. Leipien päällä laitoin voita(kevytlevi-40%)yhden makkarasiivun kumpaakin leipään(kinkkua)2 juustosiivua per leipä ja 4 kurkkupalaa per leipä.Et näin...
Minä en syönyt tänään aamulla mitään, ainoastaan kahvia.. Töissä yritin väkisillä vääntää edes vähän keittoa, pari lusikallista meni. Illalla vähän rahkaa, omena ja kolme porkkanaa. Vähäistä on.. Mutta ku ei pysty.. :(