Kävin tuota lähikaupassa tänään ja tarkoitus oli muiden ostoksien lisäksi hankkia linnulle auringonkukan siemeniä. En niitä löytänyt, mutta huomasin tosi kauniin myyjättären hyllyjä järjestelemässä.
No aattelin, että kun kerta on noin älyttömän kaunis myyjätär, niin kysäisen häneltä.
Kysyin, että missäpäin mahtaa olla auringon kukan siemeniä ja hän ystävällisesti hymyillen vastaavasti kysyi, että ihmisille vai eläimille.
Minä siihen, että linnuille minä niitä olisin...
Mitenkä tästä olisi voinut jatkaa... Ite oon vähän ujo lähestymään ketään naista.
Kaupassa on mahdollista kuitenkin mennä kysymään itseä kiinnostavalta naiselta, mutta passaako sitä mistään muusta kysyä, kuin jos tarvitsee apua jonkin tavaran löytymiseen.
Tai voihan sitä kysyä, vaikka tietäisikin, että missä jokin tavara sijaitsee.
Myyjät ovat kuitenkin töissä kaupassa, eikä varmaan mitään syvällisempää voi alkaa kaupassa esittämään, jos vaikka johonkin myyjään ihastuisi.
Vaikeita nää asiat vaan on...
No aattelin, että kun kerta on noin älyttömän kaunis myyjätär, niin kysäisen häneltä.
Kysyin, että missäpäin mahtaa olla auringon kukan siemeniä ja hän ystävällisesti hymyillen vastaavasti kysyi, että ihmisille vai eläimille.
Minä siihen, että linnuille minä niitä olisin...
Mitenkä tästä olisi voinut jatkaa... Ite oon vähän ujo lähestymään ketään naista.
Kaupassa on mahdollista kuitenkin mennä kysymään itseä kiinnostavalta naiselta, mutta passaako sitä mistään muusta kysyä, kuin jos tarvitsee apua jonkin tavaran löytymiseen.
Tai voihan sitä kysyä, vaikka tietäisikin, että missä jokin tavara sijaitsee.
Myyjät ovat kuitenkin töissä kaupassa, eikä varmaan mitään syvällisempää voi alkaa kaupassa esittämään, jos vaikka johonkin myyjään ihastuisi.
Vaikeita nää asiat vaan on...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos yrittäisin iskeä kaupan myyjää niin tuosta kysymyksen aiheesta voi jutella pari lausetta jos jutun juurta irtoaa, mutta erittäin tärkeää että sen jälkeen vaihtaa aihetta. Aihetta pitää vaihtaa ainakin kerran niin että kysymyksessä ei enää ole vain asiakkaan kysymys myyjälle, vaan kahden ihmisen välinen keskustelu. Jos linnunsiemenistä tai kaupan hyllyjärjestyksestä keskustelu ei tuottanut aasinsiltaa uuteen keskustelunaiheeseen, niin voisi vaikkapa ihan rehellisesti sanoa että en ole nähnyt sua ennen täällä. Jos hän sitten kertoo että on esimerkiksi ollut täällä töissä vasta vähän aikaa. niin siitä voi sitten jatkaa keskustelua, miten on viihtynyt, jne ja sitten että onko sua kukaan asiakas vielä pyytänyt kahville? Ai ei, no lähtisitkö? Repliikkejä ei kannata painaa mieleen kuin ylimalkaisesti ja sen verran, että ne ohjaa keskustelua eteenpäin. On tärkeää että keskustelu pysyy luontevan tuntuisena.
Vastatkaa kuinka teidät voi iskeä? =)
Iskin kerran kaupankassalta myyjän, annoin lapun jossa luki "kahville" ja minun puhelinnumero. Tuli siitä muutaman kuukauden säätö sitten. Ei se tuon vaikeampaa ole.
Mä en halua, että mua yritetään iskeä työmaalla. Vastaus on aina ei, kysyy sitten kuka vaan. Työrauha, kiitos.
itse sopivan miesasiakkaan? Jos olisit vapaa ja haku päällä?
Sama juttu kuin myyjä neidillä. Olen kaupassa töissä enkä "tarjolla" kenellekään. Vapaa-aika on erikseen. Inhoan tilanteita joissa huomaan miehen olevan vähän turhan kiinnostunut vaikka auringonkukansiemenistä. Vastaus on varma ei.
Tätä minäkin. Mun mielestä ei ole hyvä idis keksimällä keksiä jotain lässytettävää henkilölle joka on duunissa. Kaupassa yleensä on omistajakin, kauppias läsnä. Ehdotuksen pitää tulla aika nopeaan.
Ihastuin aikoinani myyjänä ollessani muutaman kerran johonkin tiettyyn asiakkaaseen ja toivoin heidän lähestymistään. Ikinä ei yksikään heistä lähestynyt, joten turhaa taitaa pelko olla liian innokkaista miesasiakkaista. En kyllä itsekään hirveän mielelläni toivonut muiden epäkiinnostavien ottavan kontaktia, mutta heille en mitään merkkejä olisi antanutkaan, olin vaan normaalin kohtelias ja ystävällinen.
Jos olisin aikoinaan antanut enemmän signaaleja, ehkä olisivat rohkaistuneet ottamaan yhteyttäkin. Mutta signaalien anto on vähän riskaabelia hommaa työympäristössä, kun ei tiedä miten toinen reagoi.
Lähikauppaan on tullut kaunis nuori opiskelijatyttö järjestelemään ja täyttämään hyllyjä iltaisin. Hänen käytöksensä hämmentää minua. Hän katsoo aina merkitsevästi silmiin ja hymyilee olinpa kaupassa lasten kanssa tai yksin. Hän tervehtii aina minut nähdessään ja eilen sain hänet kiinni perääni katselemisesta. OK, käännyinhän minäkin katsomaan, joten kiinni jäätiin molemmat. Jos hän olisi lähes ikäiseni, niin olisin toiminut, mutta kun hän on minua ainakin 20 vuotta nuorempi. Mitäköhän hän minusta, vanhasta äijästä haluaa? Tuskin mitään vakavampaa, koska luulisi hänen ymmärtävän noin suuren ikäeron merkityksen. Elämäntilanteet ei kohtaa. Olen kotileikkini jo leikkinyt. Pitäisiköhän vaan löysätä jarrut ja antaa mennä sen kummemmin pohtimatta, kyllä han jo täysi-ikäinen on?
..puutteessa?
sille iskälle, ei tytölle. Mielikuvitus pistänyt vauhtia.
Voihan se olla, että hän on kiinnostunut vanhemmista miehistä tai sitten sinussa on vain sitä jotain, mikä tyttöä kiinnostaa. Voihan toki myös olla niinkin, että olet tulkinnut hänen käytöksensä väärin. Ehkä hän on vain todella ystävällinen kaikille asiakkaille, katsoo silmiin, hymyilee ja tervehtiminenhän kuuluu ilman muuta aina asiaan! Sitten mielikuvituksesi on lähtenyt laukkaamaan ja kiinnität huomiota joihinkin pieniinkin asioihin, joihin ei ventovieraissa kiinnittäisi huomiota, tulkitset väärin. Hän saattoi esimerkiksi katsoa ajatuksissaan vieressäsi olevalle hyllylle että "hm.... mihinköhän väliin ne uutuustuotteet, jotka tulivat tänään, mahtuisivat?" eikä suinkaan kyylätä persettäsi.
Niin, tai sitten tykätä muuten vaan, pitää miellyttävänä, muttei seksuaalisessa mielessä, jos on selkeesti vanhempi, niin ehkä tytölle ei tullut mieleenkään että hänen hymyilynsä voitaisiin tulkita jotenkin seksuaalisesti. Varsinkin kun jos on, kuten sanoit, lapsi mukana, joka viittaa että on mahdollisesti perheellinen mies, jollaiselle nuoret tytöt tuskin flirttailee tai ainakaan vakavissaan haluaa mitään. Vähän kyllä kuulostaa ylitulkinnalta.
kertoo mulle naisena, että hän on uskaltanut olla oma hurmaaava itsensä lähelläsi, kun on luullut sinun olevan perheellinen. Eli tuskin on kiinnostunut seksuaalisesti, jotkut nuoret naiset voivat ihastua ulkonäköön tai platonisesti, jolloin seksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä "ihastuksen" kanssa. Vähän sama kuin ihastuisi julkkikseen, johon ei ole mitään mahkuja.
Voithan seurata tilannetta hienovaraisesti.
kohtaan.
... se voi olla. Kiitokset kommenteista! Seurailen tilanneetta, nautin hymyistä ja vaihdan aina muutaman sanasen niitä näitä. Harvoin sitä kaupassa saa tuollaisia hymyjä, yrmeitä ilmeitä enimmäkseen.