Entä jos Pohjois-Korea kertookin totuuden?

Parhaillaan (24.11.2010) niin Suomen kuin koko kansainvälinenkin media mässäilee Korean tilanteella. Mediahallinta on täysin yksipuolisesti USA:n ja Etelä-Korean hallinnassa. Tietämättä, miten konfliktin alku todellisuudessa on ollut, niin periaatteellisen tasapuolisuuden nimissä haluan perätä enemmän tietoa Pohjois-Korean näkökannoista. Olikohan se Yle-uutiset, joka sentään ohimennen mainitsi, että Pohjois-Korea syyttää Etelä-Koreaa konfliktin aloittamisesta. Muuta mainintaa en ole havainnut.

Vapaan tiedonvälityksen neutraalisuus edellyttäisi tämänkin juuri nyt meneillään olevan konfliktitilanteen journalistisessa viestinnässä pyrkimystä tasapuolisuuteen ja tilanteen kertomiseen katsottuna puolelta sekä toiselta. Käytännössähän meidän suomalainen mediamme on toistelemassa papukaijoina USA:n hallinnassa olevien medioitten kertomaa muka itsestäänselvänä totuutena.

Periaatteessa esitän inhorealistisen hypoteesin: Testasivatko Etelä-Korea ja USA Pohjois-Korean reaktiota ja reagointivalmiutta nykytilanteessa, jossa pohjoiskorealaisilla on ilmeisestikin meneillään valtiojohdon vaihtumisen prosessi? Siis USA:n ja Etelä-Korean toimesta olisi laukaistu ensimmäiset ohjukset Pohjois-Korean puolelle? Jos tuommoinen testauksellinen selvilleottaminen oli tarkoituksena, niin vastauskin tuli mitä ilmeisimmin selväksi. Pohjois-Korean sotilaallinen valmius ei ole rapautunut, vaikka "Lännessä" kovasti kohutaankin vallanvaihtoon liittyvistä sisäisistä vaikeuksista Pohjois-Koreassa.

Lopuksi haluan ihmetellä suomalaisen median saamattomuutta tämän Korean konfliktin laajemman tarkastelun suhteen. En ole havainnut, että suomalaiset journalistit olisivat suoraan kysyneet mm. Kiinan ja Venäjän analyyseja tilanteesta. Miksi ei ole kysytty eikä kerrottu julkisuudessa? Oliko presidentti Koiviston taannoinen lausahdus suomalaisista toimittajista sopuleitten laumana sittenkin erityisen oikeaanosunut analyysi, joka pätee edelleen?

4

861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yllätyin myönteisesti, kun kuuntelin Radio Suomen kanavalta Yle-uutisia klo 13.00 tänään 24.11.2010 eli siis runsaat kaksi tuntia tuon aloitustekstini kirjoittamisen jälkeen. Uutisissa kerrottiin tasapainoisesta sekä Pohjois-Korean että Etelä-Korean kannanotot juuri niin kuin uutistominnassa parhaimmillaan pitää tehdä. Toivottavasti sama tasapainoinen asian käsittely eskaloituu laajemminkin suomalaisen median keskuuteen mm. tämän ajankohtaisen konfliktin käsittelyssä sekä ylipäätäänkin uutistoiminnan ohjesääntönä. Meidän mediamme ei sittenkään ole aivan toivoton tapaus tässä kieltämättä hektisen tiedonvälityksen maailmassa, jossa erisuuntaista tietoa ja huhuja ja propagandaa on samaan aikaan esillä suorastaan tulvimalla.

      • Epäilevä :/

        Erittäin hyvä huomio.

        Olen itse jo pitkään pitänyt journalismia erittäin kontrolloituna.
        En Usan toimesta, vaan sen itsensä. Kuka katsoo, ja keneltä uutiset?
        Kuka oikeasti katsoo ja seuraa?

        Mikä on journalismin tehtävä?


      • Enpä kruunaisi

        tiedonvälityksestä paiztaa totuus ja vale, kuin pimeys ja aurinko.-ja näkeehän sen jo esim.l pohjois-korean uutisten lukijastakin, mikä siinä rähjämeininingissä on takana, ja kuka on väärässä.- Sinä ei journalismi pysty muutakun sotkemaan asioita, ja sitähän se on tehnytkin aina ja ikuisesti,-ottaen huomioon esim,. venäjän tiedustelupalvelun meiningin.

        Eikös ookkin hassua, että tuo kaikki on kerrottu jo parituhatta vuotta sitten kaikikien luettavaksi, ja tajuttavaksi ?


      • Ällötystäå

        Mikä hunsvottien RUTTO tässä sivustossa nykyisin on, ettei saa vastausta osumaan sille, jolle se on tarkoitettu ?

        On jotain ÄÄLIÖMÄISTÄ sivuston palvelussa, NYKYPÄIVÄNÄ kaikki MENÖÖ PÄIN PERSETTÄ, jopa näinkin yksinkertaisessa jutussa !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe