Hei.
Olen 21-vuotias naishenkilö, jolla on teini-iästä lähtien ollut paino-ongelmia. Suurin tuli pari vuotta takaperin, kun lihoin HYVIN nopeassa ajassa varmaan 20 kg jo merkittävän ylipainon päälle; painoin (en ole varma) kookkaimmillani varmaan jokin 115 kg, ja pituuttahan löytyy sellaiset 167 cm. Sain tuolloin myös raskausarpia, mutta pahimmat ilmestyivät rintoihini, jotka kasvoivat myös HUIMASTI.
Sen jälkeen laihdutin turhan nopeasti ylipainoa pois, proteiinipitoisella dieetillä ja kovalla salissakäynnillä, ja tulokset olivatkin ihan jees, mitä nyt rintani muuttuivat kärpäslätkiksi. Sitten se paino alkoi taas kasaantua, vaikkei noihin mittoihin millään enää olisi takaisin menty.
Nyt olen taas laihtunut, ja tavallaan ekaa kertaa elämässäni tasapainossa ruokailun kanssa. Jos vain olisin teini-iässä osannut... Jossittelu onkin mukavaa. Suurin ongelma on kuitenkin rintani, jotka ovat ei pelkästään pienentyneet, myös lässähtäneet ja muuttuneet löysiksi ketunnokiksi. Siis voin valehtelematta kääriä toisen rintani rullalle. Raskausarpien sävyttämä iho oksettaa mua ja on vaan ryppyinen ja etova. Tiedän, että niille arville en mitään voi, ja tavallaan olen kiitollinen edes siitä, että ne ovat muuttuneet haaleiksi ja ihonvärisiksi. Mutta rintani!
Itsetuntoa syö melkoisesti, kun katsonkin itseäni peilistä alasti. Tuntuu, kuin olisin elämässäni tehnyt kaikki mahdolliset virheet niin lihomisen kuin laihduttamisenkin kanssa, ja nyt on jo liian myöhäistä. Tää masentaa ihan perkeleesti joinain päivinä, etenkin näin nuorena. En ole nähnyt vanhemmilla, imettäneillä äideilläkään näin rumia rintoja. (Kaikki on tietty suhteellista). Ei hirveesti motivoi tämä itsensä hoitaminenkaan, kun rinnat muistuttaa 80-vuotiaan varustusta.
Lääkäriltä kysyessäni hän sanoi, että mun pitää antaa niille ainakin vuosi aikaa palautua, mut jotenkin on vaikea uskoa, että tästä ne yhtäkkiä muuttuis terhakoiksi ja kiinteiksi. Se ylimääräinen nahkan määrä on vaan... Rintani ovat nykyään kokoa C, mutta en voi pitää edes normaaleja rintsikoita, koska ne ei vaan yksinkertaisesti istu. En tykkää käydä edes suihkussa ja pelkään että muutunkin epähygieeniseksi ja välinpitämättömäksi, sillä en vain tunne itseäni viehättäväksi ja vaivanarvoiseksi enää.
Olen harkinnut leikkausta, mutta kysymykseni kuuluu, onko täällä ketään, jolla olisi ollut samansuuntaisia kokemuksia? Miten teillä kävi?
Välillä, hävettää myöntää, tuntuu, et tää oli sit tässä. Mun nuoruus on ohi ennen kuin oon ees ehtinyt kokea sitä, siis eihän tälläistä voi ollakaan mun ikäisellä. En voi pitää avonaisia paitoja, olla ilman rintsikoita, häpeän rintojani ja niiden arpista ja roikkuvaa ihoa julkisissa tiloissa, joissa joutuu riisuutumaan, enkä voisi kuvitellakaan intiimiä kanssakäymistä kenenkään kanssa... Pelkään olevani kamala hirviö, itsessäni jo sellainen turn off että oksat pois. Siksi tuntuukin pahalta saada huomiota miehiltä vaatteet päällä, kun mielessä ajattelen vain että juu jooh kun tietäisitkin.
Tää siis vaikuttaa aika paljon jo sosiaaliseen kanssakäymiseenkin ja oon huomannut että oon ruvennut vetäytymään pois jopa ihmisten ilmoilta, vaikka ymmärrän ja tiedän rationaalisella tasolla kuinka pieni ja merkityksetön ongelma tämä on suuremmassa mittakaavassa ja lähinnä koen nykyiset ulkonäköpaineet ja standardit lähinnä huvittaviksi ja surullisiksi. Oma reaktio hämmentää ja toisaalta suututtaa, mutta silti tuntuu tältä, nämä rinnat ei tunnu oikeilta ja "multa". Mun oma kuppikoko on normaalitilassa sellaista B:tä, eli mulla noita tissejä ei muutenkaan normaalipainoisena paljoa ole, siitä ehkä johtuu niiden nykyinenkin näinkin paha esteettinen alennustila. Ryppyiset iholöllykät, jotka tuntuu ja näyttää, noh, karseilta.
Ottaen huomioon koon jossa joskus olin ja kaiken trauman, mille olen kehoni altistanut, se on erittäin hyvin kestänyt ja pysynyt mukana, rintoja lukuunottamatta.
Haluaisin vaan ottaa ne kaikki hirveät vuodet pois ja olla normaali nuori ihminen edes hetken. Tuntuu masentavalta joutua maksamaan virheistään näin.
Olen 21-vuotias naishenkilö, jolla on teini-iästä lähtien ollut paino-ongelmia. Suurin tuli pari vuotta takaperin, kun lihoin HYVIN nopeassa ajassa varmaan 20 kg jo merkittävän ylipainon päälle; painoin (en ole varma) kookkaimmillani varmaan jokin 115 kg, ja pituuttahan löytyy sellaiset 167 cm. Sain tuolloin myös raskausarpia, mutta pahimmat ilmestyivät rintoihini, jotka kasvoivat myös HUIMASTI.
Sen jälkeen laihdutin turhan nopeasti ylipainoa pois, proteiinipitoisella dieetillä ja kovalla salissakäynnillä, ja tulokset olivatkin ihan jees, mitä nyt rintani muuttuivat kärpäslätkiksi. Sitten se paino alkoi taas kasaantua, vaikkei noihin mittoihin millään enää olisi takaisin menty.
Nyt olen taas laihtunut, ja tavallaan ekaa kertaa elämässäni tasapainossa ruokailun kanssa. Jos vain olisin teini-iässä osannut... Jossittelu onkin mukavaa. Suurin ongelma on kuitenkin rintani, jotka ovat ei pelkästään pienentyneet, myös lässähtäneet ja muuttuneet löysiksi ketunnokiksi. Siis voin valehtelematta kääriä toisen rintani rullalle. Raskausarpien sävyttämä iho oksettaa mua ja on vaan ryppyinen ja etova. Tiedän, että niille arville en mitään voi, ja tavallaan olen kiitollinen edes siitä, että ne ovat muuttuneet haaleiksi ja ihonvärisiksi. Mutta rintani!
Itsetuntoa syö melkoisesti, kun katsonkin itseäni peilistä alasti. Tuntuu, kuin olisin elämässäni tehnyt kaikki mahdolliset virheet niin lihomisen kuin laihduttamisenkin kanssa, ja nyt on jo liian myöhäistä. Tää masentaa ihan perkeleesti joinain päivinä, etenkin näin nuorena. En ole nähnyt vanhemmilla, imettäneillä äideilläkään näin rumia rintoja. (Kaikki on tietty suhteellista). Ei hirveesti motivoi tämä itsensä hoitaminenkaan, kun rinnat muistuttaa 80-vuotiaan varustusta.
Lääkäriltä kysyessäni hän sanoi, että mun pitää antaa niille ainakin vuosi aikaa palautua, mut jotenkin on vaikea uskoa, että tästä ne yhtäkkiä muuttuis terhakoiksi ja kiinteiksi. Se ylimääräinen nahkan määrä on vaan... Rintani ovat nykyään kokoa C, mutta en voi pitää edes normaaleja rintsikoita, koska ne ei vaan yksinkertaisesti istu. En tykkää käydä edes suihkussa ja pelkään että muutunkin epähygieeniseksi ja välinpitämättömäksi, sillä en vain tunne itseäni viehättäväksi ja vaivanarvoiseksi enää.
Olen harkinnut leikkausta, mutta kysymykseni kuuluu, onko täällä ketään, jolla olisi ollut samansuuntaisia kokemuksia? Miten teillä kävi?
Välillä, hävettää myöntää, tuntuu, et tää oli sit tässä. Mun nuoruus on ohi ennen kuin oon ees ehtinyt kokea sitä, siis eihän tälläistä voi ollakaan mun ikäisellä. En voi pitää avonaisia paitoja, olla ilman rintsikoita, häpeän rintojani ja niiden arpista ja roikkuvaa ihoa julkisissa tiloissa, joissa joutuu riisuutumaan, enkä voisi kuvitellakaan intiimiä kanssakäymistä kenenkään kanssa... Pelkään olevani kamala hirviö, itsessäni jo sellainen turn off että oksat pois. Siksi tuntuukin pahalta saada huomiota miehiltä vaatteet päällä, kun mielessä ajattelen vain että juu jooh kun tietäisitkin.
Tää siis vaikuttaa aika paljon jo sosiaaliseen kanssakäymiseenkin ja oon huomannut että oon ruvennut vetäytymään pois jopa ihmisten ilmoilta, vaikka ymmärrän ja tiedän rationaalisella tasolla kuinka pieni ja merkityksetön ongelma tämä on suuremmassa mittakaavassa ja lähinnä koen nykyiset ulkonäköpaineet ja standardit lähinnä huvittaviksi ja surullisiksi. Oma reaktio hämmentää ja toisaalta suututtaa, mutta silti tuntuu tältä, nämä rinnat ei tunnu oikeilta ja "multa". Mun oma kuppikoko on normaalitilassa sellaista B:tä, eli mulla noita tissejä ei muutenkaan normaalipainoisena paljoa ole, siitä ehkä johtuu niiden nykyinenkin näinkin paha esteettinen alennustila. Ryppyiset iholöllykät, jotka tuntuu ja näyttää, noh, karseilta.
Ottaen huomioon koon jossa joskus olin ja kaiken trauman, mille olen kehoni altistanut, se on erittäin hyvin kestänyt ja pysynyt mukana, rintoja lukuunottamatta.
Haluaisin vaan ottaa ne kaikki hirveät vuodet pois ja olla normaali nuori ihminen edes hetken. Tuntuu masentavalta joutua maksamaan virheistään näin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tiedä luetko tätä vastausta enää, mutta haluan vaan sanoa, että ymmärrän täysin miten masentava asia ulkonäön/rintojen muuttuminen voi olla! Varsinkin kun se riippuu asioista, joihin ei ole voinut itse vaikuttaa. Itselläni on samanlaisia kokemuksia elämässä. Tuntuu ihan epäoikeudenmukaiselta kun ajattelee, mitä on joutunut kestämään. Ja ulkonäkö ei tosiaan ole pikkujuttu, varsinkaan silloin, kun itsellä on isoja haavoja itsetunnon ja hyväksynnän alueella.
Uskon, että leikkaus voisi auttaa sinua. Ei kannata antaa rintojen laskea elämänlaatua! Elämä on niin lyhyt muutenkin. Tsemppiä sinulle!
Lopeta kaikki sokeripitoiset ravinteet, kuten leipä, pasta ja pizza.
Juomana vain vettä.
Elikä ala karppaamaan. Ei siihen kuole. Mutta olo voi parantua aika nopeastikkin.
Katso tämä video, ehkäpä se antaa hiukan vinkkiä.
http://www.katsomo.fi/?treeId=33011094
Vanha ketju, mutta halusin vain sanoa että et ole yksin. Ja varmasti täällä on muitakin samassa tilanteessa.
Itse olen 24-vuotias nainen. Pelleilin teininä pahimmassa kehitysvaiheessa syömisten kanssa oikein urakalla, muutaman vuoden sisällä akselilla ylipaino-vakava alipaino-taas ylipaino.
Suunnilleen parikymppisestä aikaan puolitoista vuotta sitten olin normaalipainon ylärajoilla, jokseenkin terveellä syömispolitiikalla aikaisempaan verrattuna, mutta kuitenkin päätin että nyt tämä muuttuu.
Olen nyt "laihduttanut" ja treenannut aktiivisesti kohta puolitoista vuotta. Ja vaikka itse sanonkin, kroppani alkaa vihdoinkin näyttää hyvältä, tältä se ei ole koskaan ennen näyttänyt. Olen hoikka ja lihaksikas. Syön hyvin, en kituuta mitään olemattomia dieettejä, treenaan paljon.
Mutta nuo rinnat... Niitä ei yksinkertaisesti enää ole.
En ole ikinä ollut mikään povipommi, tuolla normaalipainon ylärajallakin kuppikoko oli vain siellä B:ssä. Mutta nyt.. Minusta tuntuu että rintoja ei ole enää laisinkaan. Pienenpienet kohoumat nännien kera.
Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että kaikkea ei voi saada, että tämä kai sitten on hinta siitä, että kroppa näyttää muuten hyvältä. Mutta kyllä se vain itsetuntoa syö, kun pitäisi olla alasti, saati sitten niissä tilanteissa kun joku haluaisi intiimisti koskettaa rintoja.. Eipä niissä mitään koskettamista ole, mitään mistä saisi kiinni.
Tiedän ettei tämä ole maailman vakavin asia. Jos joku minuun rakastuu, hän tekee sen, olipa rintoja tai ei. Lähinnä tämä häiritsee vain itseäni, olen tehnyt niin ison työn kroppani eteen ja sitten tämä tuhoaa kokonaiskuvan, kuvittelen että jutut kaatuvat rinnattomuuteeni jne.. Olen jopa mennyt niin pitkälle, että olen vakavissani harkinnut silikoneja.
En osaa neuvoa mitenkään, valitan.. Halusin vain että tiedät ettet ole ainoa :)
Silikonit? Ihan oikeasti, jos rintasi ovat sinulle noin suuri ongelma että haittaavat elämääsi huomattavasti, olisi silikonit minusta ihan hyvä vaihtoehto. Kerran sitä vaan eletään ja turha käyttää sitä masentumiseen rinotjen takia!
Älkää todellakaan pelästykö silikonien "huonoa mainetta". Mikäli niillä saa tsetunnon ja elämänilon takaisin, on ne kaikinpuolin asiallienn ratkaisu.