margariiniteollisuus ei harrasta reilua pr toimintaa. olis kiva tietää miten tapahtuu vaihtoesteröinti.
riettaalaisena olis kiva kyllä vaihtaa akkoja yhdeksi yöksi mutta ei minun kumppanin nimi kuitenkaa ole esteri.
riettaalaisena olis kiva kyllä vaihtaa akkoja yhdeksi yöksi mutta ei minun kumppanin nimi kuitenkaa ole esteri.
Vastaukset 83
Vanhimmat
kerrota. Samalla tavalla THL ei anna tietoja kytköksistään esim. rokotekaupoissa eli vetoamalla liikesalaisuuteen.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2010/11/1227773/thl-puolustelee-salaista-muistiota-yleisella-kaytannolla
Jep jep !
Samalla tavalla tuntuu olevan ne 1000 julkaisua Puskan kassakaapissa olevan tiedesalaisuuksia !
Puskalla.
Ensin 1000 tutkimusta osottautui vain puheiksi. Ja ne vähätkin todistivatkin juuri päinvastaista.
Margariini teko todettiin vähintäänkin kyseenalaiseksi ja terveyden kanalta jopa vaaralliseksi. Sen terveysvaikutukset taas pelkiksi valeiksi.
Eläin- ja maitorasvat todettiin terveellisiksi.
Staiinit todettiin huijaukseksi.
Sika rokotteet tehottomiksi ja jopa vaarallisiksi. Ja niiden osto THL:n junailemiksi. Ja päättäjänä olivat ihmiset jotka saivat lääkeyhtiöltä tukea tutkimuksiin. Ennen ostoja ei tukea tullut.
Ruotsalaine kirja paljasti miten sairas ja häikäilemätön ruokaineteollisuusa on. Ja näitä lisäaine ruokia on THL johtajansa suulla ollut mainostamassa terveystuotteiksi.
Missähän muussa virassa olisi johtaja saanut kaiken tämän jälkeen jatkaa. Tuskin missään.
>
Suomessa poliitikot ja johtajat eivät eroa kuin pakon edessä eli käytännössä kun on tapahtunut erittäin vakava rikos, joka on pystytty todistamaan. Suomessa korruptio naamioidaan "yleiseksi käytännöksi".
>
Miksei nämä käy:
1. Krauss: "Epidemiologic studies and randomized clinical trials have provided consistent evidence that replacing saturated fat with polyunsaturated fat, but not carbohydrates, is beneficial for coronary heart disease. Therefore, dietary recommendations should emphasize substitution of polyunsaturated fat and minimally processed grains for saturated fat". http://www.springerlink.com/content/f711762755301456/fulltext.html
2. Jakobsen: "For a 5% lower energy intake from SFAs and a concomitant higher energy intake from PUFAs, there was a significant inverse association between PUFAs and risk of coronary events". Am J Clin Nutr 89: 1425-1432, 2009.
3. Skeaff: "PUFA for SFA convincing decrease risk (of CHD)". Ann Nutr Metab 2009;55:173–201.
4. Mozaffarian: "These findings provide evidence that consuming PUFA in place of SFA reduces CHD events in RCTs.
In this meta-analysis of RCTs, increasing PUFA consumption as a replacement for SFA reduced the occurrence of CHD events by 19%; each 5%E greater PUFA consumption reduced CHD risk by 10%". http://www.plosmedicine.org/article/info:doi/10.1371/journal.pmed.1000252
mutta kuinka monen VHH-hihun ole nähnyt sanovan, että "no, pitää sitten vaan luottaa tieteelliseen todistusaineistoon" ?
>
Missä tällaista on todettu ? [Hihhulin mielikuvissa vai ?}
>
Heh, edes haitattomuus ei todista terveellisyyttä.
>
Missä ? [Taas pelkästään hihhulin unelmissa vai ?}
>
Tai pandemia odotettua lievemmäksi. [En välttämättä olisi halunnut olla kärpäsenä katossa, jos tuo pandemia olisi todellakin surmannut esim. 10 % kansasta - ja THL olisi selittänyt: "ei me vaan jaksettu stressata moisella".]
Jep, siis hihhuli elää vaan harhaista todellisuuskäsitystä.
Rokottaminen on aina arpapeliä, koskaan ei tiedetä etukäteen onko tauti sekä vaarallinen ja helposti leviävä tai muuttuuko se sellaiseksi. Pelkästään tavallinen influenssa on ihan merkittävä tappaja saati sitten joku uusi pöpö. Ainoastaan yksi asia on varma, sellainen virus tulee ennemmin tai myöhemmin joka leviää helposti ja joka on todella vaarallinen. Yhteiskunta halvautuu jo kun pieni prosentti ihmisistä sairastuu yhtä aikaa ja terveydenhuollon kapasiteetti on aika pieni.
Hyvä puoli tuollaisesta uudesta espanjantaudista on tietysti se, että päästää eroon aika monesta hihhulista. Syyttömiäkin tietysti menee.
Nyt soijamaitolumumballe.
Juuri näin. Mitähän esim.THL:n johtdon täytyisi tehdä että joutuisi eroamaan. Kansan myrkytys ei nääytä riittävän.
>
Niin. Toki tuossa oli varmasti (toivottavasti) huumoria mukana, niin todellakin nämä salaliittohörhöt tulevat takuulla kieltäytymään seuraavistakin vastaavista rokotuksista. Ennen pitkää on vaan edessä sellainen tauti, ettei siitä selviäkään ilman rokotusta. Olisihan se yhteiskunnan älykkyyden kannalta tietysti etu, että hihut kuolisivat, mutta enpä sentään ihan niin radikaalia tapaa toivoisi. Ihan tämä valistus saisi riittää.
lentsusta sananen. rokotuksesta saapi puolenvuoden tautisuojan, mutta sairastamalla tuon vaarattoman räkätaudin saapi elinikäisen suojan. nuoret noihinlentsuihin sairastuu vaan ei seniori-ikäiset. eli rokotus on periaatteessa turmiolinen juttu.
olis kyllä kiva käväistä bungen tehtailla. jämsänkoskellakin taitaapi olla laitos joka erottelee kuusen jäteliemestä stanoilia.
Sairastaminen ja kaksi rokotusta antaa täydellisen suojan, yksi rokotus osittaisen suojan.
Ongelma onkin uudet taudit, joille ei löydy vastustuskykyä vanhoiltakaan. Espanjantaudissa oli juuri kyse tällaisesta. Sika- ja lintuinfluenssa ovat potentiaalisesti aika pahoja mutta kun niiden tarttuvuus oli heikko niin mitään isompaa ongelmaa ei tullut. Ongelmana on virusten nopea mutatoituminen (virukset eivät oikeasti ole eläviä ja siksi mutatoituminen ei niitä tapa) ja tuommoinen liki tarttumaton tauti sitten saattaa yhtä äkkiä muuttuakin tarttuvaksi.
Eli siis ennen pitkää tulee tauti, joka sekä leviää helposti että on paha. Tuo tekee sitten aika pahaa jälkeä rokottamattomassa porukassa. Puhutaan helposti kuolleisuudessa useista prosenteista ja jos puolet Suomalaisista on rokotettu niin kuolonuhreja tulee luokkaa sata tuhatta.
Tuommoinen määrä halvauttaa koko maan puhumattakaan terveydenhoidosta.
Ei se tavallinenkaan influenssa ole vaaraton, vanhuksia kuolee siihen joka vuosi.
>
Päivän paras veto !
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikainfluenssa
"Yhdysvalloissa 5. helmikuuta 1976 armeijan tukikohdassa Fort Dixissä, yksi sotilas tunsi itsensä väsyneeksi ja sairaaksi. Hän kuoli seuraavana päivänä ja neljä muuta sotilasta sairastui myöhemmin. Kolme viikkoa myöhemmin terveysviranomaiset ilmoittivat, että sikainfluenssa oli aiheuttanut kuoleman, ja että tämä saattaisi olla yhteydessä vuoden 1918 influenssapandemian kanssa.
Hälytetyt julkisen terveyden viranomaiset päättivät torjua suuren pandemian ja neuvoivat presidentti Gerald Fordia päättämään jokaisen henkilön rokottamisesta sairautta vastaan Yhdysvalloissa.[4]. Rokotukset käynnistettiin, mutta rokotusten aiheuttamien haittavaikutusten vuoksi ne lopetettiin kun 50 miljoonaa henkeä oli rokotettu. Rokotus sairastutti ja tappoi huomattavasti tautia enemmän. [5]"
Just just. Todella pelottava tauti.
"Vuoden 2009 sikainfluenssapandemian aiheuttaneeseen A(H1N1)v-influenssaan sairastuneista 98 % paranee ilman mitään hoitoa ja tauti paranee noin viikon kotilevolla."
Jep, tavallinen flunssakin tappaa heikkoja ja sairaita, eikä siinä auta mitkään dropit. Ihan naurettavaa vouhotusta, kun miettii mitä esim. malaria tekee kehitysmaissa...No, kun se lihava kapitalisti sairastuu, niin se lihottaa lääkeyhtiöiden kassoja, kun paniikkia oikein lietsotaan ja liioitellaan.
>
Ja Sinäkö siis tiesit jo siinä vaiheessa kun ensimmäinen uhri tuli, ettei tuosta seuraa mitään vaaraa ? Jep, kukaan ei tiennyt, millaiseksi pandemia tulee yltymään. Siksi oli viisasta puuttua asiaan nopeasti ja vaikka vähän ylireagoiden. Muut eivät onneksi ole noin tyhmiä, että luottavat perusteettomaan turvallisuudentunteeseen.
Tästä tulee mieleeni erään kaverini manailu, miten puupäisesti hänkin saattaa toimia: Oli tullut palohälytys, mutta hänellä oli jokin omasta mielestään tärkeä kirjoitushomma kesken. No, hän päätti jatkaa kun ei tuollaiset hälytykset yleensä ole edes oikeita. Jossain vaiheessa hän vaan oli ajatellut, että pääsee hän vaikka sitten ikkunasta karkuun (tosin kerroksia taisi olla kolme). No, ei tuossa kuinkaan käynyt, mutta hälytys oli ihan aito ja jopa oikeasti vaarallinen. Labrassa oli syttynyt jokin pieni palonalku, joka ei sitten kuitenkaan ollut levinnyt, mutta jos olisi levinnyt, niin hemmetti sentään: kemikaalipalo ei välttämättä ole terveellisin mahdollinen. No, nykyisin hänkin varmasti lähtee heti ekasta piippauksesta pihalle - vaikka siitä aiheutuisikin rahallisia menetyksiä esim. valtiolle, kuten nyt aiheutui rokotteesta. Yleensä hälytykset on suunnilleen turhia, mutta joskus osuus oikeasti vaarallinen tilanne, johon pitäisi osata olla varautunut. Kukaan ei ennakolta tiedä, miten vaarallinen hälytys tai pandemiavirus on.
>
Jep, eli kun virustyyppi oli saatu selville, niin tiedettiin, että se saattaa levitä vastustuskyvyn puuttumisen vuoksi suhteellisen raivokkaasti.
>
Tosin tuo tappoi nuoria ja perusterveitä.
>
Olet siis valmis ottamaan mitä tahansa terveysriskejä kun kerran kehitysmaissa on malaria ?
Miten vitun idiootti ihmisen pitää olla.
>
Missä vaiheessa tiedettiin, että liioitellaan ? Kuka tiesi ennakolta, ettei sikaflunssasta muodostu tappavaa pandemiaa ? Edellinen vastaavan tyypin pandemia tappoi jengiä aivan helvetisti.
Ajatteletko muuten, että lääkeyhtiöiden pitäisi ilman korvausta yrittää lääkitä kehitysmaiden ihmisiä ? Niin, miksei Sinun tarvitse lähettää afrikkalaisille ihan jokaista sentinpyörylääsikin, joka vaan Sinulle niukimman mahdollisen eloonjäämisen vaatiman määrän jälkeen jää ? Jep, toimit ainakin yhtä "moraalittomasti".
Onko Sinulla oikeasti mitään siellä pääkopassa ? Tässä on puhuttu nyt paljon muustakin kuin uskonnostasi, niin silti olet täsmälleen yhtä ääliö ihan jokaisessa aiheessa. Tajuatko edes kirjoittamiasi ääliömäisyyksiä ?
>
Sinäkö siis tiesit jo siinä vaiheessa, että kyseessä on vaaraton lentsu, kun ensimmäiset uhrit tuli ? Jep, se oli se hetki, jolloin piti toimia. Silloin ei kukaan tiennyt, mitä tuleman piti. Vaara oli todellinen.
>
Heh, seniorit niihin yleensä kuolee (siksi heidät riskiryhmänä rokotetaan).
>
Joskus tulee se turmiollinen virus, joka ei enää olekaan vaaraton lentsu. Mistä Sinä tiedät sitten siinä tapauksessa ottaa rokotteen ? No, olet toki siinä oikeassa, että vastustuskyky säilyy koko eliniän, mutta kun se elinikä saattaa loppua juuri siihen.
>
Jos tuo vaihtoesteröintikään ei luonnistu, niin mitä vittua Sinä stanoleista ymmärtäisit.
"Ensimmäisten tutkimusten mukaan H1N1 ei ollut vaarallinen tai erittäin tarttuva
Kun pandemia oli julistettu, virologit testasivat tämän viruksen vahvuuden käyttämällä tavanomaista menetelmää eli tartuttamalla viruksia fretteihin. He totesivat, että H1N1-virus ei ollut patogeenisempi kuin tavallinen kausiflunssa, vaikka se tunkeutui hiukan syvemmälle keuhkoihin. Se ei millään tavalla vastannut 1917-1918 H1N1-viruksen patogeenisuutta. Se ei myöskään tartuttanut muita kudoksia, ja erittäin tärkeää oli se, että se ei tartuttanut aivoja." http://www.lootuskirja.fi/products?catid=44
Ja siis Heikkilä tiesi, ettei tämä virus mutatoidu siihen erittäin mahdolliseen tappavaan muotoon ?
Vai olikohan jälleen kyse pelkästään hihhulin tarpeesta hyökätä kaikkea THL:n/WHO:n toimia vastaan (kun pitää niitä suurena saatananaan).
Kyllä oli tietoa H1Ni taudista. Sehän oli todellisuudessa netto hyödyllinen. Vuosittain kuolee noin tuhat suomalaista kausilentsuun ja sianlentsu syrjäytti tuon vaarallisemman kausilentsun. Tästä tietenkään ei hiiskuta mitään.
Älä vaivaudut nimittelemään minua kuitenkaan hihhuliksi. Seurasin kaikilla mahdollisilla tietolähteillä taudin kulkua ja meni aivan niinkuin Heikkilä kirjoitti.
Virustauteihin kuolee yleensä heikkokuntoiset ja sellaiset, joilla ei ole minkäänlaista vastustuskykyä kyseistä tautia vastaan. Rokottaminen on halpaa puuhaa, yhden sairaalapäivän hinnalla rokottaa useamman kymmentä ihmistä ja sama koskee keskimääräistä viikon sairaslomaakin.
Virusten mutatoituminen kun on ihan toista kuin bakteerien tai sienten niin niiden kanssa täytyy olla varovainen. Matkustaminen ja joukkoliikenne on luonut tilanteen, missä tappava ja helposti leviävä pandemia iskee ennen tai myöhemmin.
Todella nopeasti leviävät ja tappavat virukset eivät itse asiassa ole kovinkaan vaarallisia, ne tappavat kantajansa liian pian. Tämän vuoksi esimerkiksi ebolasta ei ole juurikaan vaaraa.
Menen nuhakuumeessa takaisin nukkumaan. Tuohon tautiin auttaa punaviiniglögi, ei se paranna mutta tekee olon paremmaksi.
>
Ahaa ? Siis väität, että sikaflunssa tappoi jonkun toisen flunssaviruksen vai miten tämä prosessi oikein meni ?
>
Heh, jos suhtaudut Heikkilään kuin profeettaan, hihhulismi ei taida olla liioiteltu termi.
Ja siis Heikkilä tiesi, ettei tämä virus mutatoidu siihen erittäin mahdolliseen tappavaan muotoon ? Mistä ihmeestä hän sen tiesi ? Pystyisitkö valottamaan ? Perustuiko se pelkästään perusteettomaan turvallisuudentunteeseen ?
Kuinka ääkkiää virus vaihtaa takkiaan? Politiikko saattaa vaihtaa puoluetta suitsait, mutta sianlensuvirusko? Sali minun nauraa. Ja mitä tähän espanjantautiin tulee niin ihmiset olivat nälkiintyneet vuosia kestäneen ryokapulan vuoksi. Suomessakin yhden punakapinan verran. Tuskin Antti omasta päästänsä juttuja löytänyt, mutta voinet tutustua hänen kirjoituksiin.
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=99&arkisto=1
Mitäs se Vennamo aikoinaan: Jos minä valhetta puhun niin linnaanhan ne minut panee.
Rokotusinfokin toi esille taudin vaarattomuuden. Joo rokotettu on ja narkolepsia lisääntyi jostakin ihmeen syystä kymmenkertaiseksi...
>
Ne on nopeita kavereita. Kysyin kuitenkin: mistä Heikkilä tiesi, ettei näin käy ?
Mistä ? Pystytkö vastaamaan ?
Jep, kukaan ei tiennyt. Ei Heikkilä, en minä, et Sinä - eikä myöskään THL tai WHO. Jouduttiin varautumaan siihen, että siitä voi tulla tappava koko maailman yli käyvä pandemia. Sitä skenaariota ei ollut mitään perusteltua syytä jättää huomioimatta - vai oliko ? Mihin Heikkilä perusti tämän ?
>
Mistä näin veikkaat ? Uskomus on mutta todisteet puuttuu. Mistä Sinä tiedät, ettei hän vaan keksinyt niitä omien kuvitelmien pohjalta ?
>
Mistä muuten tiedät, ettei espanjantauti ollut aluksi vain vaivaton lentsu ? Senkään arviointiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Uhka oli siis todellinen.
>
Toki Heikkiläkin saa yksityishenkilönä kirjoittaa myös valheita blogiinsa. Ei siitä linnaan joudu. Vasta sitten kun valheet vaikuttavat johonkin niin silloin.
>
Mihin heidän "tietonsa" taudin vaarattomuudesta perustui ? Mihin perustui se "tieto", ettei tauti olisi voinut surmata suuria määriä ihmisiä (eli että mutatoituminen olisi tullut juuri tämän viruksen kohdalla mahdottomaksi, simsala bim) ?
>
Rokotteen vuoksi vai ? Vai sittenkin taudin ? Niin, todisteita ei taida vielä olla.
>
Ahaa ? Siis väität, että sikaflunssa tappoi jonkun toisen flunssaviruksen vai miten tämä prosessi oikein meni ?
"Ne on nopeita kavereita. Kysyin kuitenkin: mistä Heikkilä tiesi, ettei näin käy ? "
Siinäpä kysymys. Heikkilä lienee perehtynyt asiaan. Vituttaa se varmaan monia tuo oikeaan osunut kirjoitus. No sinun vitutus ei minua haittaa eli "jumalat" tautiasi lisätköön
Paskaako minä enempää typeryksen kanssa riitelemää.
>
Paljastan Sinulle: Heikkilä ei ole perehtynyt asiaan. Kovimmat virologitkaan eivät pystyneet sanomaan, ettei vaaraa voi olla. Tuo on pelkästään Heikkilän perusteeton turvallisuuden tunne.
Jouduitko nyt siis kyykistymään kun et pystynytkään argumentoimaan näihin:
>
Mistä näin veikkaat ? Uskomus on mutta todisteet puuttuu. Mistä Sinä tiedät, ettei hän vaan keksinyt niitä omien kuvitelmien pohjalta ?
>
Mistä muuten tiedät, ettei espanjantauti ollut aluksi vain vaivaton lentsu ? Senkään arviointiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Uhka oli siis todellinen.
>
Toki Heikkiläkin saa yksityishenkilönä kirjoittaa myös valheita blogiinsa. Ei siitä linnaan joudu. Vasta sitten kun valheet vaikuttavat johonkin niin silloin.
>
Mihin heidän "tietonsa" taudin vaarattomuudesta perustui ? Mihin perustui se "tieto", ettei tauti olisi voinut surmata suuria määriä ihmisiä (eli että mutatoituminen olisi tullut juuri tämän viruksen kohdalla mahdottomaksi, simsala bim) ?
>
Rokotteen vuoksi vai ? Vai sittenkin taudin ? Niin, todisteita ei taida vielä olla.
>
Ahaa ? Siis väität, että sikaflunssa tappoi jonkun toisen flunssaviruksen vai miten tämä prosessi oikein meni ?
Hiljaisuus riittää vastaukseksi.
Sinä kysyt lapsen tavoin. Isi oi onko pyöreä maa.... Kysyppä itseltää Hekkilältä miksi ja mistä hän tiesi. Ja mitä tulee tähän narkolepsia tapauksii... niin jos juopunut paskantaa housuihinsa niin eipähän tietenkään kehtaa myöntää. Teehooällälle on käynyt samoin. Piti olla täysin turvallinen ja miten olisivat voineet tietää koska rokote oli tutkimaton. Ja nyt he tutkivat. Voi perkele.
>
Heh, itse olit täsmälleen samaa mieltä Heikkilän kanssa, joten kyllä Sinunkin piti tietää. Mistä tiesit ?
Tosiaan, kuten sanoin, niin huippuvirologitkaan eivät sitä pystyneet sanomaan, joten Heikkilällä ei ollut mitään perustetta väitteelleen. Hän ei sitä voinut tietää. Siksi puen sen kysymyksen muotoon, että tajuat idiotismisi.
Sinulta jäi kovasti vastaamatta (vaikka väitteet oli vielä vähän aikaa sitten kovia, niin oletko nyt taantunut tuppisuiseksi kyykistelijäksi kun ei tarinaa enää irtoakaan - edelleen: hiljaisuus kunkin argumentin edessä riittää tunnustamaan, että jouduit kyykistymään).
>
Mistä näin veikkaat ? Uskomus on mutta todisteet puuttuu. Mistä Sinä tiedät, ettei hän vaan keksinyt niitä omien kuvitelmien pohjalta ?
>
Mistä muuten tiedät, ettei espanjantauti ollut aluksi vain vaivaton lentsu ? Senkään arviointiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Uhka oli siis todellinen.
>
Toki Heikkiläkin saa yksityishenkilönä kirjoittaa myös valheita blogiinsa. Ei siitä linnaan joudu. Vasta sitten kun valheet vaikuttavat johonkin niin silloin.
>
Mihin heidän "tietonsa" taudin vaarattomuudesta perustui ? Mihin perustui se "tieto", ettei tauti olisi voinut surmata suuria määriä ihmisiä (eli että mutatoituminen olisi tullut juuri tämän viruksen kohdalla mahdottomaksi, simsala bim) ?
>
Rokotteen vuoksi vai ? Vai sittenkin taudin ? Niin, todisteita ei taida vielä olla.
>
Ahaa ? Siis väität, että sikaflunssa tappoi jonkun toisen flunssaviruksen vai miten tämä prosessi oikein meni ?
Hiljaisuus riittää vastaukseksi.
>
Ja tässäkin siis Sinä tiedät vastauksen jo ennen tutkimusta ?
Mistä tuollaisia idiootteja oikein sikiää ?
"Ja tässäkin siis Sinä tiedät vastauksen jo ennen tutkimusta ? " Mikä on minun valmis vastaus tutkimuksiin?
Typeryytesi ja lapsenomaisuutesi on ylitse vuotavaa.
>
Niin, siellähän on ihan miljonäärejä. Minä en ole. On siellä timantteja ja öljyäkin, mutta ahneus vie voiton. Vaan antaahan ne lääkeyhtiötkin periksi (vrt. Etelä-Afrikassa valmistettiin HIV-lääkkeitä ilman lisenssiä). Miksihän lääkeyhtiöiden intresseissä ei ole kehittää malariarokotetta ? Ai niin, persaukisilla ei ole varaa maksaa...Jo pelkällä D-vitamiinilla saataisiin virusinfektiota alas ehkä jopa kymmeniä prosentteja. Mutta sitähän ei voi patentoida.
Yksi hyvä käytännön esimerkki:
http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/vitamin-d-and-h1n1-swine-flu.shtml
"Unfortunately, the state epidemiologist was not interested in studying it further so I pass it on to you since I think it is noteworthy."
Jep, liian helppoa.
Ei edelleenkään pelota, enkä ota rokotusta !
http://www.poliklinikka.fi/flunssakanava/uutiset/h1n1-on-palannut-2655088
"H1N1 on palannut
Panssariprikaatissa on varmistunut syksyn ensimmäinen A(H1N1)-virusta (sikainfluenssavirusta) sairastava influenssapotilas.
Sairastunut ei ollut ottanut influenssarokotusta. Parolassa on viisi muutakin
potilasta, joilla on samantyyppinen taudinkuva, eli korkea kuume,
voimakkaat lihaskivut, kurkkukipua sekä päänsärkyä. Puolustusvoimat
seuraa tilannetta muissa varuskunnissa. Tapauksen johdosta ei
puolustusvoimissa ole suunniteltu muutoksia koulutukseen tai
varusmiesten vapaiden peruutuksia."
En ota rokotusta, vaikka merirosvot uhkailisivat !
Älä anna periksi! Kyllä tuo muka panija on täysin hako teillä. Pistät vain linkkiä missä todetaan H1N1 taudin vaarallisuus.
Eli kirjoittelun tulisi myös todistaa ja te pystytte siihen.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/65917-vahan-perspektiivia-nain-”vaarallinen”-on-sikainfluenssa
"Esimerkiksi huumekauppaan liittyvissä väkivaltaisuuksissa tapettiin Meksikossa 5300 ihmistä viime vuonna.
Yhdysvalloissa sikainfluenssa on vaatinut 210 uhria. Yhdysvaltain terveysministeriön mukaan tavalliseen influenssaan kuolee Yhdysvalloissa vuosittain 36 000 ihmistä ja maailmanlaajuisesti 250 000–500 000 ihmistä.
WHO:n mukaan tupakoinnista johtuviin sairauksiin kuolee päivittäin 14 000 ihmistä.
Suomessa alkoholiperäisiin sairauksiin ja myrkytyksiin kuolee Tilastokeskuksen mukaan vuosittain noin 1800 ihmistä."
Heh heh !
"Jos tuo vaihtoesteröintikään ei luonnistu, niin mitä vittua Sinä stanoleista ymmärtäisit"
Hyvää herjanheittoa. Stanoilit tuevat Jämsäkosken paperitehtaan jäteliemestä. Stanoili estää kolesterolin imeytymisen suolistosta. Näin ollen luonnollista tapahtumaa margariini teollisuus menee sorkkimaan terveillä ihmisillä. On myös huomioitava että hyytymistekijoitä on myös fibriitti ja homokysteiini.
Vaihtoesteröinti onkin minulla hukassa. En tiedä siitä mitään. Sitä aloituksessa kyseltiin mutta heittädytään viisaiksi jutuissa jotka eivä liity mitenkään aloituksen sanomaan.
>
Siis kun näköjään jo "tiedät", että rokote aiheutti jotain terveyshaittoja. Sitähän ei ole osoitettu vielä.
>
Missä kohdassa kirjoitustani oli typeryyttä ? Jos Sinä kirjoitat asioita, joita et edes voi tietää, niin onko se minun typeryyttä ? Tai lapsenomaisuutta ? Jep, kyllä se ääliö on ihan siinä osoitteessa, josta tulee kuvitelmia tiedon sijaan. Sama ääliömäisyys jatkuu kun olet niin kyykyssä argumenttien edessä, ettet pysty vastaamaan yhteenkään (kiertelet vaan jotain yhtä kohtaa koko viestistä). Jokainen näkee, miten olet joutunut tuppisuuksi argumenttieni edessä. Olet säälittävä !
>
Heh, itse olit täsmälleen samaa mieltä Heikkilän kanssa, joten kyllä Sinunkin piti tietää. Mistä tiesit ?
Tosiaan, kuten sanoin, niin huippuvirologitkaan eivät sitä pystyneet sanomaan, joten Heikkilällä ei ollut mitään perustetta väitteelleen. Hän ei sitä voinut tietää. Siksi puen sen kysymyksen muotoon, että tajuat idiotismisi.
Sinulta jäi kovasti vastaamatta (vaikka väitteet oli vielä vähän aikaa sitten kovia, niin oletko nyt taantunut tuppisuiseksi kyykistelijäksi kun ei tarinaa enää irtoakaan - edelleen: hiljaisuus kunkin argumentin edessä riittää tunnustamaan, että jouduit kyykistymään).
>
Mistä näin veikkaat ? Uskomus on mutta todisteet puuttuu. Mistä Sinä tiedät, ettei hän vaan keksinyt niitä omien kuvitelmien pohjalta ?
>
Mistä muuten tiedät, ettei espanjantauti ollut aluksi vain vaivaton lentsu ? Senkään arviointiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Uhka oli siis todellinen.
>
Toki Heikkiläkin saa yksityishenkilönä kirjoittaa myös valheita blogiinsa. Ei siitä linnaan joudu. Vasta sitten kun valheet vaikuttavat johonkin niin silloin.
>
Mihin heidän "tietonsa" taudin vaarattomuudesta perustui ? Mihin perustui se "tieto", ettei tauti olisi voinut surmata suuria määriä ihmisiä (eli että mutatoituminen olisi tullut juuri tämän viruksen kohdalla mahdottomaksi, simsala bim) ?
>
Rokotteen vuoksi vai ? Vai sittenkin taudin ? Niin, todisteita ei taida vielä olla.
>
Ahaa ? Siis väität, että sikaflunssa tappoi jonkun toisen flunssaviruksen vai miten tämä prosessi oikein meni ?
Hiljaisuus riittää vastaukseksi.
>
Ja tässäkin siis Sinä tiedät vastauksen jo ennen tutkimusta ?
Mistä tuollaisia idiootteja oikein sikiää ?
KYYKKYYN !
Niin tosiaan, jälkikäteen palohälytyskin voidaan kuitata, että "ei se vaarallinen ollut - ihan turhaan juostiin ulos", mutta silloin kun hälytys tulee, kukaan ei tiedä, miten vaarallisesta asiasta on kyse. Tässäkin oli kyse mahdollisesti erittäin vaarallisesta viruksesta - eikä siihen jonkun meksikolaisen mielipide vaikuta paskan vertaa. Aluksi vaan kukaan ei oikeasti voinut tietää, miten vaaralliseksi tuo virus osoittautuu. Uhka tiedettiin, joten siihen varmasti kannatti suhtautua vakavasti. Turvallisuudentunteeseen ei ollut mitään perusteita.
Se toki nyt tiedetään, ettei viruksesta tullut vaarallista, mutta kuka sen tiesi etukäteen ? Aivan, ei kukaan. Jos joku niin kirjoitti, niin kirjoitus perustui pelkästään perusteettomaan turvallisuudentunteeseen. Se toki on luontaista ihmisille, mutta onneksi on taho, joka ottaa uhat tosissaan.
>
Siis kun Afrikassa on merirosvoja, niin sillä perustelet, ettei Sinun tarvitse antaa afrikkalaisille mitään ? Mutta lääkeyhtiöiden pitäisi ?
Onko siellä muuten ihan jokainen ihminen merirosvo ? Vai onko niitä sellainen sata tai jotain ?
>
Eli rikkaimpien on annettava ensin vai ? Mutta lääkeyhtiöiden on lahjoitettava jotain ? Mikä on rikkain lääkeyhtiö ?
Vittu mitä "logiikkaa". En tiedä, oliko tuo suorastaan vitsiksi tarkoitettu - ehkä; siten ainakin hihut huomaavat, miten ääliömäisellä "logiikalla" he kuvittelevat, että jotkut firmat lahjottaisivat omia "ansaitsemisen välineitä". Harvoin sitä Valintataloa on velvoitettu antamaan ruoka-apua sitä tarvitseville. Vai oletko ihan aidosti noin idiootti.
>
Aivan. Ja Sinunko mielestäsi lääkeyhtilöillä on velvollisuus tehdä liiketoimintaa, jonka tietävät kannattamattomaksi ? Ihan kuka tahansa saisi maksaa tuon "rokotteen" kehittelyn kustannukset, niin kyllä se voitaisiin tehdä. Miksi sen maksaminen olisi lääkeyhtiöiden velvollisuus ?
>
Ole ihmeessä ottamatta. Ehkä jossain vaiheessa tulee toinen rokotuskampanja, jolloin tauti osoittautuukin tappavaksi. Hautakiveen tulee vaan teksti: "kuoli tyhmyyteen".
>
Stanolit.
Vähentävät imeytymistä.
>
Kuten et stanolien prosessista (selitin kuitenkin vaihtoesteröinnin alempana - etkö huomannut). Tulisitko siis hullua hurskaammaksi, että näkisit jonkun liemen ja Sinulle sanottaisiin, että tästä erotellaan stanoleita ? Jep, sellainen tehtaaseen tutustuminen on täysin hukkaan heitettyä aikaa ja resursseja. Asioista jotain ymmärtäville tuollainen tehdasvierailu voisi olla informatiivinen mutta ei hihhulille, joka kuola valuen ja pää pyörien toistelee "mutku homokysteiini ja fibriini" "ei tuo ole luonnollista" tms. idiotismia.
Itse kävin ottamassa yhdistelmärokotteen viikko sitten eli samassa oli sitten kausi-influenssa ja sikainfluenssa. Itselle riitti viitisen vuotta sitten kärsitty influenssa, kuumetta oli yli 40 astetta ja olisin mennyt sairaalaan jos olisin kyennyt.
Jos kunnollinen pandemia iskee niin hautakivistä ja yksittäishaudoista joudutaan luopumaan. Tuommoiset 10% sairastunee jollei kyse ole jostain äärimmäisen helposti leviävästä pöpöstä ja kuolleisuus saattaisi pyöriä siinä samassa 10% eli kuolonuhreja Suomessa palttiarallaa 50 tuhatta.
Toki jonkin joukkohaudan nimeksi saattaa tulla tyhmien hautausmaa tms..
500 tuhatta.
500 000 sairastuu ja heistä 10% kuolee eli 50 000.
Taudit, joiden kuolleisuus on kovin korkea, tuppaavat häviämään omaan mahdottomuuteensa. Siksi juuri influenssa on ongelmallinen kun kuolleisuus on matala mutta leviävät tehokkaasti. Influenssavirus myös mutatoituu helposti eli joskus taas tulee influenssa, joka tappaa tehokkaasti. Espanjantauti tappoi Suomessa noin 25 000 ihmistä, muuten.
"Fibriinin Kuidut auttavat ymmärtämään tulee sydänkohtauksia, aivohalvauksia, haavan paranemista"
http://www.azonano.com/news.aspx?newsID=2785&lang=fi
"fibriini
verihyytymän tukirankona toimiva säikeinen valkuaisaine, joka syntyy fibrinogeenista trombiinin vaikutuksesta; ks. fibrinogeeni, trombiini, hyytymistekijä"
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ltt00850
Fibriini (fibrinum)
"Fibriini on verihyytymän tukirankona toimiva säikeinen valkuaisaine, jota syntyy fibrinogeenista trombiinin vaikutuksesta"
http://www.solunetti.fi/fi/patologia/fibriini/
Postillasi on täynnä hourulan meteliä.
"Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkeaineet"
http://www.medicina.fi/fato/37.pdf
Kerran täällä eletään. En ole ottanut yhtäkään rokotusta vuoden 1993 jälkeen ! Ei pelota edes hepatiitit ulkomailla. Lähtö tulee, kun on tullakseen. Ei täällä kukaan ikuisesti elä ! Heh heh !
Miksi sitten karppaat? Pulla on hyvää ja leivos vielä parempaa ja kerranhan täällä vain eletään :D
>
Jo pelkästään statiinien myyntu ~30 MILJARDIA $. Kait siitä siivu joutaisi myös hyväntekeväisyyteen ja saisivat ilmaisia koekaniineja (guinea pigs). Heh heh !
>
Sinun logiikallasi voisit selittää, miksi THLn pitää maksaa rokotteet ? Eikö ihmisten pitäisi maksaa omat rokotteensa ja antaa THLn keskittyä sisäiseen korruptioonsa ? Eikös köyhät jo muutenkin potkita pihalle terveyskeskuksista ?
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/terveyskeskusmaksut_karkottavat_koyhia_2155992.html
Eikö kansanterveyden perusteella (millä todennäköisesti perustelet THLn rokotteiden maksamisen) pitäisi köyhien päästä ilmaiseksi terveyskeskukseen ? Hä ?
painonhallinta ! Kiloja lähti yli 15, samoin senttejä vyötäröstä yli 15. Makeasta en ole koskaan pitänyt. Suolaista kyllä menee. Kyllä minä aina joskus jopa pizzaa syön tai itse tehtyjä tortilloja. Ei niihin kuole !
Putki on ontto ja pyöreä ja on tehty pitkästä reiästä.
Jospa esteröinnistä jotakin tajutaan. Lienee epäedullista kertoa tyhmälle rahvaalle sen toiminta tapaa.
>
No, tuolla asenteella, niin mitä väliä sitten oikeastaan on, jos vaikka ottaisi kaikki rokotteet ? Jos joku sattuu olemaan haitallinen, niin mitä väliä. Lähtö tulee kuitenkin.
Toki saat noudattaa elämänohjeenasi tuota idiotismia, mutta muista kuitenkin, että suurin osa täällä ajattelee "lähdöstä" niin päin, että myöhempi parempi.
Jo pelkästään statiinien myyntu ~30 MILJARDIA $. Kait siitä siivu joutaisi myös hyväntekeväisyyteen ja saisivat ilmaisia koekaniineja (guinea pigs). >>
Miksi lääkeyhtiön pitäisi harrastaa hyväntekeväisyyttä ? Miksei muiden firmojen tarvitse ? Miksei Valintatalon pidä antaa ruoka-apua sitä tarvitseville ? Tai rakennusfirman antaa voittonsa hyväntekeväisyyteen ?
Tosiaan, eipä nuo lääkeyhtiötkään mitään rahasampoja ole: voitot on kuitenkin kohtalaisen pieniä (vaikka liikevaihto lääkebisneksessä suuri onkin; työntekijöitäkin on helvetisti). Edelleen rahoittajat rahoittavat siksi, että saisivat rahaa - ei siksi, että mahdolliset voitot lahjoitetaan pois.
Sinun logiikallasi voisit selittää, miksi THLn pitää maksaa rokotteet ? >>
Ymmärrätköhän nyt ihan oikein. Siis väität nyt, että nimenomaan lääkeyhtiön pitäisi maksaa rokotus (esim. malaria; en tiedä, voiko nimenomaan malariaan mitenkään tullakaan rokotetta) alusta alkaen. THL on nimenomaan "ihmiset" itse: se on valtionhallinnon elin, joten se maksetaan verorahoin. Sen toimet on siis jokainen ihminen jo maksanut.
Et taida olla muutenkaan ihan hereillä - vaikka valveilla olisitkin - tuon ravitsemusidiotismisi lisäksi. No, tuollaiset asiat tietysti kasautuvat samoihin ihmisiin, joista tietysti jotkut käyttävät nimeä tyhmät. Tosiaan, jos ei tajua ravinnosta mitään, niin on todennäköistä, että yhteiskunnalliset rakenteetkin ovat liian haasteellisia (jotkut ei tosiaan osaa erottaa edes yrityksiä ja valtionhallintoa toisistaan).
>
Ne on vaikeita kysymyksiä. Kuka on köyhä. Kuitenkin on järkevä pitää jotain kynnysrahaa kun se vähentää turhia käyntejä (palvelun tyhjäkäyntiä), mutta tottakai se on sitten epäoikeudenmukaista niitä kohtaan, jotka ovat köyhiä tai joutuvat maksamaan usein jotain maksuja ihan todellisen syyn vuoksi.
Edelleen: muuttaako yhden osatekijän tuntemus muut osatekijät olemattomiksi ?
Miksi tähän kysymykseen on niin pirun vaikea vastata.
>
Kyllä se on ihan kerrottu. Siinä tietysti pitäisi olla edes auttavat kemiataidot ennen kun sen voi tajuta, joten syytä itseäsi vaan, jos et tajua.
Kovin hiljaiseksi speden veti taas viestini - kyykistyminenhän on sitä, ettei pysty vastaamaan viestin argumentteihin.
>
Siis kun näköjään jo "tiedät", että rokote aiheutti jotain terveyshaittoja. Sitähän ei ole osoitettu vielä.
>
Missä kohdassa kirjoitustani oli typeryyttä ? Jos Sinä kirjoitat asioita, joita et edes voi tietää, niin onko se minun typeryyttä ? Tai lapsenomaisuutta ? Jep, kyllä se ääliö on ihan siinä osoitteessa, josta tulee kuvitelmia tiedon sijaan. Sama ääliömäisyys jatkuu kun olet niin kyykyssä argumenttien edessä, ettet pysty vastaamaan yhteenkään (kiertelet vaan jotain yhtä kohtaa koko viestistä). Jokainen näkee, miten olet joutunut tuppisuuksi argumenttieni edessä. Olet säälittävä !
>
Heh, itse olit täsmälleen samaa mieltä Heikkilän kanssa, joten kyllä Sinunkin piti tietää. Mistä tiesit ?
Tosiaan, kuten sanoin, niin huippuvirologitkaan eivät sitä pystyneet sanomaan, joten Heikkilällä ei ollut mitään perustetta väitteelleen. Hän ei sitä voinut tietää. Siksi puen sen kysymyksen muotoon, että tajuat idiotismisi.
Sinulta jäi kovasti vastaamatta (vaikka väitteet oli vielä vähän aikaa sitten kovia, niin oletko nyt taantunut tuppisuiseksi kyykistelijäksi kun ei tarinaa enää irtoakaan - edelleen: hiljaisuus kunkin argumentin edessä riittää tunnustamaan, että jouduit kyykistymään).
>
Mistä näin veikkaat ? Uskomus on mutta todisteet puuttuu. Mistä Sinä tiedät, ettei hän vaan keksinyt niitä omien kuvitelmien pohjalta ?
>
Mistä muuten tiedät, ettei espanjantauti ollut aluksi vain vaivaton lentsu ? Senkään arviointiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Uhka oli siis todellinen.
>
Toki Heikkiläkin saa yksityishenkilönä kirjoittaa myös valheita blogiinsa. Ei siitä linnaan joudu. Vasta sitten kun valheet vaikuttavat johonkin niin silloin.
>
Mihin heidän "tietonsa" taudin vaarattomuudesta perustui ? Mihin perustui se "tieto", ettei tauti olisi voinut surmata suuria määriä ihmisiä (eli että mutatoituminen olisi tullut juuri tämän viruksen kohdalla mahdottomaksi, simsala bim) ?
>
Rokotteen vuoksi vai ? Vai sittenkin taudin ? Niin, todisteita ei taida vielä olla.
>
Ahaa ? Siis väität, että sikaflunssa tappoi jonkun toisen flunssaviruksen vai miten tämä prosessi oikein meni ?
Hiljaisuus riittää vastaukseksi.
>
Ja tässäkin siis Sinä tiedät vastauksen jo ennen tutkimusta ?
Mistä tuollaisia idiootteja oikein sikiää ?
KYYKKYYN !
http://www2.physics.utu.fi/tutkimus/materiaalitiede/materiaalitiede.html
tuntuu olevan kuutamolla.
kuutamo liittyy kuuhun ja kuu täthtitieteeseen.
http://fi.wikibooks.org/wiki/Tähtitiede/Aurinkokunta/Kuu
Oliko vähän vaikea vastata kysymyksiin ? Niin, jos ei pysty vastaamaan (siis edes puolustamaan omia väitteitä), on kyykyssä. Kyykkyyn ! Kyykkyhyppelyä kolmannella: yks, kaks kolme ! No niin, hop hop hop !
>
Tiedän tuon ryhmän, mutta en tiedä, että siellä tehtäisiin rokotetutkimusta. Miten se vaikuttaisi siihen, että täällä joku totaali-idiootti kuvittelee tietävänsä jo rokotetutkimuksen tuloksenkin vaikkei sellaista tutkimusta ole edes olemassa ? Oletko kännissä vai mikä vittu Sinua tänään vaivaa ? Vai osoitatko nyt vaan tuolla vammailullasi, että olet alistunut minun edessäni.
>
Kyllä se on ihan kerrottu. Siinä tietysti pitäisi olla edes auttavat kemiataidot ennen kun sen voi tajuta, joten syytä itseäsi vaan, jos et tajua.
Kovin hiljaiseksi speden veti taas viestini - kyykistyminenhän on sitä, ettei pysty vastaamaan viestin argumentteihin.
>
Siis kun näköjään jo "tiedät", että rokote aiheutti jotain terveyshaittoja. Sitähän ei ole osoitettu vielä.
>
Missä kohdassa kirjoitustani oli typeryyttä ? Jos Sinä kirjoitat asioita, joita et edes voi tietää, niin onko se minun typeryyttä ? Tai lapsenomaisuutta ? Jep, kyllä se ääliö on ihan siinä osoitteessa, josta tulee kuvitelmia tiedon sijaan. Sama ääliömäisyys jatkuu kun olet niin kyykyssä argumenttien edessä, ettet pysty vastaamaan yhteenkään (kiertelet vaan jotain yhtä kohtaa koko viestistä). Jokainen näkee, miten olet joutunut tuppisuuksi argumenttieni edessä. Olet säälittävä !
>
Heh, itse olit täsmälleen samaa mieltä Heikkilän kanssa, joten kyllä Sinunkin piti tietää. Mistä tiesit ?
Tosiaan, kuten sanoin, niin huippuvirologitkaan eivät sitä pystyneet sanomaan, joten Heikkilällä ei ollut mitään perustetta väitteelleen. Hän ei sitä voinut tietää. Siksi puen sen kysymyksen muotoon, että tajuat idiotismisi.
Sinulta jäi kovasti vastaamatta (vaikka väitteet oli vielä vähän aikaa sitten kovia, niin oletko nyt taantunut tuppisuiseksi kyykistelijäksi kun ei tarinaa enää irtoakaan - edelleen: hiljaisuus kunkin argumentin edessä riittää tunnustamaan, että jouduit kyykistymään).
>
Mistä näin veikkaat ? Uskomus on mutta todisteet puuttuu. Mistä Sinä tiedät, ettei hän vaan keksinyt niitä omien kuvitelmien pohjalta ?
>
Mistä muuten tiedät, ettei espanjantauti ollut aluksi vain vaivaton lentsu ? Senkään arviointiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Uhka oli siis todellinen.
>
Toki Heikkiläkin saa yksityishenkilönä kirjoittaa myös valheita blogiinsa. Ei siitä linnaan joudu. Vasta sitten kun valheet vaikuttavat johonkin niin silloin.
>
Mihin heidän "tietonsa" taudin vaarattomuudesta perustui ? Mihin perustui se "tieto", ettei tauti olisi voinut surmata suuria määriä ihmisiä (eli että mutatoituminen olisi tullut juuri tämän viruksen kohdalla mahdottomaksi, simsala bim) ?
>
Rokotteen vuoksi vai ? Vai sittenkin taudin ? Niin, todisteita ei taida vielä olla.
>
Ahaa ? Siis väität, että sikaflunssa tappoi jonkun toisen flunssaviruksen vai miten tämä prosessi oikein meni ?
Hiljaisuus riittää vastaukseksi.
>
Ja tässäkin siis Sinä tiedät vastauksen jo ennen tutkimusta ?
Mistä tuollaisia idiootteja oikein sikiää ?
KYYKKYYN !
Älä sotke henkilöitä. Minä teen dosenttikartoitusta.
">
Tiedän tuon ryhmän, mutta en tiedä, että siellä tehtäisiin rokotetutkimusta. Miten se vaikuttaisi siihen, että täällä joku totaali-idiootti kuvittelee tietävänsä jo rokotetutkimuksen tuloksenkin vaikkei sellaista tutkimusta ole edes olemassa ? Oletko kännissä vai mikä vittu Sinua tänään vaivaa ? Vai osoitatko nyt vaan tuolla vammailullasi, että olet alistunut minun edessäni. "
eli tämä rokotetutkimuskommentti oli minun kommenttini, muut jonkun toisen. Heh heh !
">
Ne on nopeita kavereita. Kysyin kuitenkin: mistä Heikkilä tiesi, ettei näin käy ?
Mistä ? Pystytkö vastaamaan ?
Jep, kukaan ei tiennyt. Ei Heikkilä, en minä, et Sinä - eikä myöskään THL tai WHO. Jouduttiin varautumaan siihen, että siitä voi tulla tappava koko maailman yli käyvä pandemia. Sitä skenaariota ei ollut mitään perusteltua syytä jättää huomioimatta - vai oliko ? Mihin Heikkilä perusti tämän ?"
Tuota tuota ! Jos virus muuttaa takkiaan reippaasti, niin olisiko nykyinen rokote tehonnut siihen ? Tuskin...Eihän kausi-influenssarokotekaan tehoa kaikkiin influenssatyyppeihin. Tahtoisin nyt nähdä sen tieteellisen faktan, että H1N1 rokote tehoaa reippaasti muuntuneeseen virukseen.
>
Siis virustyyppi tunnetaan, joten rokote osuu kuitenkin kohtalaisen hyvin kohdilleen. Tosiaan, tuo muutautumiskyky osataan ennustaa kohtalaisen hyvin. Näin tiedetään myös, miten pitkään rokote on tehokas. Ei tilanne muutu ihan normaalista influenssaviruksesta. Ei sitten tullut mieleenkään, että olisit tutustunut aiheeseen esim. Wikipediasta - vaan kysyit sitä täältä ? Voiko noin avuttomia ihmisiä ollakaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Influenza_vaccine#Effectiveness_of_vaccine
Mutta mutta, mitä nämä Sinua kiinnostaa ? Sinähän haluat, että koet luonnollisen kuoleman vaikka sitten jonkun taudin merkeissä - ilman hoitoa tai ennalta ehkäisyä.
>
Niin tai sitten Sinun on vaan vaikea myöntää, että olet jälleen kyykyssä.
Kuvittelitko muuten, että sanon "bingo", jos jossain vaiheessa sattuisit osumaan arvailujesi kanssa ?
>
Just just ! Siis arvaillaan kuinka pitkään se on tehokas.. Jos kerran tiedät, niin annappa vastaus ja tieteellinen viite ! Kuinka kauan H1N1 rokete tehoaa ? Entäpä hepatiitti A ? Eipä taida Sinulla pahemmin tutkimusdataa olla, kun ei sitä ole muillakaan ! Esimerkiksi hepatiitti A rokotteesta ARVELLAAN, että suoja olisi ainakin 20 vuotta, mutta missä on tieteellinen näyttö ?
Se on faktaa ! Hihhulointisi uskontopalstalla paljasti Sinut.
>
Jaa niin mikä on faktaa ?
Totta on kyllä se, että ennenkin jollakulla on ollut pakkomielle minun henkilöllisyyden arvailuihin (ihan kuin se muuttaisi viestieni sisältöä), mutta kukaan ei ole ollut vielä lähelläkään. [Tosin jatkaisin edelleen "no comment" -linjalla jos joku joskus osuisikin edes lähelle.]
>
En tiedä, mutta miksi se olisi jotenkin totaalisesti erilainen aika kuin muilla influenssaviruksilla ?
Jep, tuosta on vaan arviot - ja arviot ovat käsittääkseni pitäneet kohtalaisen hyvin paikkansa muillakin taudeilla. Totta on tietysti se, että jos tuo sama virus muuntuneena tulee esim. 5 vuoden päästä uudelleen, niin silloin tarvitaan todennäköisesti uusi rokote. Sen tappavuudesta 5 vuoden päästä ei ole mitään ennusteita (tai sen kehittymisestä sellaiseksi). Silloin se voi olla varsin paha (mutta idiootti ei siltikään ota rokotetta - kuten on ilmoittanut).
>
Niin tosiaan, tulevaisuuden ennustaminen on hankala juttu. Eipä tulevan talven kylmyydestäkään ole kuin arveluja. Tosin nuo arvelut saattavat perustua tieteelliseen tietoon, mutta ne voivat silti mennä pieleen. Tilanteesta 20 vuoden päästä on havaintoja vasta 20 vuoden kuluttua. Sitä ei voi ennustaa nyt. Kuitenkin käsittääkseni hepatiittirokote tehoaa nykyisiin "tartuntayrityksiin". Onko Sinun huolesi se, mitä tapahtuu 20 vuoden kuluttua vai sittenkin se, saatko hepatiitin viikon päästä ? 20 vuoden kuluttua hepatiittiin voi olla ihan eri lääkitys.
Missä logiikkasi oikein luuraa ? Syvällä ja poikittain ?
Yliopistonlehtori (dosentti), palkkaluokka 7, materiaalitiede. Olet myös perehtynyt hyvin tuohon itsejärjestäytymiseen (self-assembly). Katselin juuri julkaisuja läpi. Ja todellakin materiaalitieteen puolella (fysiikka). Spektroskopia yms. hyvin hallussa. Naurattaa vaan tuo SEM/EDX-laitteisto materiaalitieteen labrassa. Miltä vuosikymmeneltä lienee... Nykysin saa jo ihan kunnon HR (FE-)SEM laitteita isolla näytekammiolla (mm. Zeiss, Hitachi ja LEO). Hintaluokka 300 000 - 400 000€.
Ohi menee niin, että viuhuu.
Luettelit joukon hyvin yleisiä asioita, jotka kuuluvat suunnilleen jokaisen fysiikan ja kemian (ja suuren osan insinööritieteiden) tutkijoiden perusosaamiseen. Ihan niillä perustein ei varmasti pysty ihmistä identifioimaan.
En ole kertonut mitään omasta alastani netissä (se on nimittäin sen verran spesifi, että minut olisi kohtalaisen helppo löytää - ainakin kertaluokkaa paremmalla tarkkuudella kuin nyt). Se ei vaan kuulu näihin keskusteluihin.
Täällä kaikki ovat tavallisia tallaajia, alan spesialisteja ei tämmöinen palsta kiinnosta.
Toki koulutus, yleinen valveutuneisuus, kielitaito ynnä muu auttaa mutta ei se tee spesialistiksi.
Täällä vaan kannattaisi lopettaa pseudotieteen käyttö koska siitä ei ole mitään hyötyä. Varsinkin nämä tuulesta vedetyt fysiologiajutut ovat hupaisia.
Itse teen it-hommia, koulutus on luonnontieteellinen. Lukenut keskivertoa enemmän teräksistä, ruuasta, kasveista ja ravinnosta vain harrastuksen vuoksi. Asiantuntija eräillä it-aloilla. Henkilöllisyys ei tärkeä.
Eipä kukaan kertonut kuinka rypsäri jäykistetään siveltäväksi leivän kannikan päälle.
Heh heh !
Mitens se tahtuu?
Wikibedia kertoo...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transrasva#Kovetus_vedytt.C3.A4m.C3.A4ll.C3.A4
>
Voi vittu. Juuri kun aloituksessa sanottiin, että vaihtoesteröimällä. Kuinka vitun puupää ihmisen pitää olla.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20823487
>
>
Olisiko siis terveellisempää hydrata yksi fraktio kasviöljyä kokonaan tyydyttyneeksi ja sekoittaa se muiden kanssa ? En ole lukenut voin vaikuttavan verensokeriin, immuunisysteemiin, enkä maksa-arvoihin. Ilmankos Valio on toimittanut kymmeniä prosentteja enemmän voita kauppoihin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
Niin, tuohan oli vaan muistutus, että näin voisi olla. Ikävä kyllä en pääse lukeman tuota artikkelia (Sinä varmaan pystyt selventämään mitä siellä luki - vai oletko lukenut sen ?), niin en tiedä, mihin siellä vedottiin.
Tosiaan, on tietysti hyvä muistaa, että hydraustakin ajateltiin, ettei se ole vaarallista, mutta kyllä se sittenkin oli, joten toki vaihtoesteröinti kannattaa verratakin tähän. Tietenkään tästä ei ole pitäviä näyttöjä, mutta kuten kirjoittajat totesivat otsikossa: he vaan muistuttavat tästä riskistä.
En tiedä, millä tasolla ymmärrät englantia tai ylipäätään tieteellisiä kirjoituksia, mutta luulisi, että Sinä sentään ihan vähäsen lukisit niitä ja ajattelisit, mistä on kyse. Nyt tuo menee vähän idiotismiksi kun sinkoilet sinne tänne tajuamatta mitään.
>
Ja vaihtoesteröinnissä tehdään mitä ?
Jep, sekoitetaan tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä.
>
Niin, siksi olisikin vekkulia, jos tuosta vaihtoesteröinnistä paljastuisi jotain tuollaista. Vai oletko eri mieltä ?
paljastui, siinä v. 2007 tehdyssä tutkimuksessa. Paljastuisi lisääkin, jos joku tukisi tuollaista tutkimusta. Ei vain taida esim. Unilever moista rahoittaa, koska tulisi taas pettymys, kuten omega-3 margariinien kanssa. Söikö vaihtoesteröinti omega-3:en edut, jää nähtäväksi...Vai millä itse selität sen, että se ei yhtäkkiä toimi ?
>
Siis mihin tutkimukseen vetoat ?
Siihenkö, jossa oli 30 vapaaehtoista neljän viikon testissä ?
>
Mistä tiedät ? Oletko selvännäkijä vai mitä ihmettä ?
Jos Unilever ei rahoita, niin Palm Oil Board rahoittaa mielellään.
>
Siis mikä ei toimi ?
>
Ja vaihtoesteröinnissä tehdään mitä ?
Jep, sekoitetaan tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä.
>
Niin, siksi olisikin vekkulia, jos tuosta vaihtoesteröinnistä paljastuisi jotain tuollaista. Vai oletko eri mieltä ?
Siis kyse on vaan siitä, että kun rasvahapot on kiinni glyserolissa (eli kolme rasvaketjua on esterisidoksella glyserolissa), niin osa noista rasvahapoista irrotetaan ja korvataan tyydyttyneillä ketjuilla (esim. palmuöljyn triglyseridistä irrotetuilla rasvahapoilla). Näin siis glyseridiin saadaan enemmän tyydyttyneitä ketjuja, joten rasvasta tulee osittain kovetettu (ja kiinteä huoneenlämmössä). Rasvat vaan sekoitetaan, mutta se tehdään molekyylitasolla.
Tosiaan siis, glyseridit ovat sekarasvahappoisia ihan luonnostaan (käsittääkseni), joten mitään luonnotonta noissa ei saada aikaiseksi.
"Rasvaa 40 g
josta tyydyttynyttä 12 g
josta kertatyydyttymätöntä 17 g
josta monityydyttymätöntä 11 g
omega-3 5 g
omega-6 5 g" http://www.keiju.fi/www/page/1968
Sianrasvassa on suhteessa hiukan enempi tyydyttyneitä.
"joten mitään luonnotonta noissa ei saada aikaiseksi."
Luontohan se käyttää bentseeniä ja heksaana rasvan tekoon,luonnollisesti,luonnollisesti. Ensin luonto tekee raakaölysta syöpääaiheuttavia kemikaaleja ja sitten uuttaa rasvien siemenistä irti rasvan. Parfymoi,värjäilee ja kovettelee. Välillä vähän käytetään lipeää ja muitakin luonnollisia kemikaaleja. Ja luonto on myös rakentanut margariinitehtaa joissa hydrokenointi tapahtuu. Ja vielä kun muistetan että 100% tislausmentelmää ei teollisessa käytöstä löydy. On siis luonnollista että margariinin mukana tulee vähän syöpää aiheuttavia aineita,koska luonto niin on tarkoittanut. Luonnollista jos mikä. Näin ei synny mitään luonnotonta. Eihän,uskothan,usko nyt ,usko nyt.
palstalaisille. Kumpi sinulle maksaa palkan. THL vai margariiniteollisuus. Sillä ei kukaan ilmaiseksi valehtele ja puolustela mitään.
Sen verran kovasti ainetta palstalla mainostat,että jokin linkki siihen täytyy taloudellisesti olla. PP:N,THL:n ja professorikunnan sidonaisudet suureltaosin tiedetään. Mutta mikä on sinun sidoksesi. Puolustaa kynttilä raakaineen soveltuvuutta,ravinnoksi. Ja vielä sen terveelliseksi kehumista.
Luonto käyttää rasvan tekoon kirnua :)
>
Kyllä vaan. Tosiaan kun puhutaan tyydyttymättömistä, niin pitäisi puhua oikeasti monityydyttymättömistä (muuten asiasta tietämättömät voivat saada väärän käsityksen). Ainoastaan monityydyttymättömät on hyödyllisiä. Niiden määrä ratkaisee. Pitää siis laskea monityydyttymättömän osuus, joka siis on sianrasvassa varsin paljon pienempi kuin margariinissa. Yksittäistyydyttymättömillä ei ole sellaisia terveysvaikutuksia vaikka ne saavatkin rasvan vähemmän viskoosiin muotoon. En siis yhtään ihmettelisi, että tuottajien tavoite olisi pelkkä omegarasvan ja tyydyttyneen molekyyliseos. Sillä saataisiin terveellisyys nostettua maksimiin, mutta kuitenkin viskositeetti saataisiin säädettyä riittävän ylös tyydyttyneillä.
>
Miten tämä vaikuttaa muodostuneeseen rasvaan ? Tekeekö se ko. triglyseridistä luonnottoman, joka sinne margariinirasiaan päätyy ? Juuri sellaisia esiintyy luonnossa ihan luonnostaankin.
>
Paljonko voissa on syöpää aiheuttavia aineita ?
Jep kyse on tosiaan tuosta "vähän". Jäämät on niin pieniä, ettei niillä ole merkitystä (tällaista ei ainakaan ole pysytty osoittamaan).
>
Ei minulla ole mitään sitoumuksia kumpaankaan.
>
Paljonko siis saat Heikkilältä kun puolustelet hänen puheitaan ja valehtelet, että tyydyttynyt rasva olisi hyvästä (ja monityydyttymättömät pahasta) ?
>
Siis kun kirjoitan kysytyn prosessin, niin minulla pitäisi olla jokin taloudellinen syy siihen ? Ilmeisesti Sinullakaan ei ollut mitään huomautettavaa kertomaani prosessiin, joten siirryit hyökkäämään minua vastaan. Kerron nyt: tuo prosessi menee edelleen samalla tavalla vaikka minä saisin mistä tahansa rahaa. Ilmeisesti vaan kuvittelit, että vaihtoesteröinti on jokin järkyttävän monimutkainen prosessi, mutta sitten kun huomasit, että se on varsin yksinkertainen ja vain luonnonaineista koostuva, niin petyit niin pahasti, että defenssisi oli hyökätä minun henkilöä vastaan (ihan kuin se vaikuttaisi ko. prosessiin jotenkin).
Onko siis kyseessä enemmänkin oma hihhulismisi kuin prosessi.
Kuten huomaamme vaihtoesteröinti on keskustelua sianlentsun vaarallisuudesta. Eli sillä ei ole mitään tekemistä rasvakemian kanssa.
Muuankin typerys kun ei itsekkään ymmärrä mistään mitään yrittää väittää keskustelijoita tyhmiksi. Hyi hemmetti minkälaisia tapoja.
... margariinien kiinteyttämisessä käytetään myös vaihtoesteröintiä. Sillä saattaa olla aikaisempaan osittain kovetettujen kasvirasvojen ja niiden synnyttämien transrasvojen käyttöön verrattavia haittoja. Uudessa perusteellisessa katsausartikkelissa todetaankin: "Rasvan vaihtoesteröinnillä... on suurina määrinä kielteinen vaikutus rasva-aineenvaihduntaan ja sen on osoitettu vaikuttavan glukoosiaineenvaihduntaan, immuunijärjestelmään ja maksaentsyymeihin."
Samassa katsauksessa otetaan myös kantaa margariinien vaihtoesteröintiä vastaan ja todetaan, että "kiinteää rasvaa tarvittaessa muuntelemattoman tyydyttyneen rasvan, kuten palmuöljyn, palmuoleiinin tai mahdollisesti jopa myös palmunsiemenöljyn ja kookosöljyn käyttö tuntuisi vaihtoesteröityä rasvaa suotavammalta ajatellen pitkäaikaisia biologisia implikaatioita."