Olen ollut nykyisen naisystäväni kanssa n. 2 vuotta. Suhteen alussa ajattelin että onpa mukava nainen, varmasti tutustumisen arvoinen. Nyt olemme minun kannaltani vähän kuin jämähtäneet yhteen.
Kumppanini on hyvin "tavallisen" näköinen mikä riittää minulle hyvin. Minua kuitenkin häiritsee se, että jostain syystä hän ei saa minua seksuaalisesti kiihottumaan kuten monet muut tavalliset naiset. Kumppanini haluasi seksiä usein mutta oma itsestä käsi tuntuu paremmalta. Näin ei ole käynyt missään aiemmassa parisuhteessani ja niitä on kyllä ollut, sekä lyhyitä että pitkiä.
Pahin ongelman tässä on se, että olemme jo reilusti yli 30 v. ja kumppanini haluaisi lapsia. Suhde toimii hyvin.. kumppanini kanssa on erittäin helppo olla. Kaikki minun ehdottamani käy aina emmekä ole tapelleet vielä kertaakaan. Ajattelen usein jopa että hän olisi varmasti kiihottavampi jos olisi hieman itsekkäämpi.. ei auttaisi niin paljon kaikkia perheellisiä ystäviään, taipuisi aikatauluihini, kokkailisi meille jne vaan huolehtisi enemmän itsestään, menisi vaikka lenkille. Mutta enpä minä häntä voi lenkille pakottaakkaan, mukaan pyytää ja ottaa kyllä.
Välitän hänestä todella paljon, hän on hyvä ihminen. En haluaisi "varastaa" hänen aikaansa ja mahdollisuuksia saada omia lapsia ja minusta tuntuu että minun on pian tehtävä päätös suostunko lapsiin ja avioliittoon. Suhteemme alussa kerroin hänelle että kyllä, myös minä haluan lapsia jne. Nyt kuitenkin pelkään että jos hänen kanssaan suostun näihin asioihin.. ja sitten jossain vaiheessa tuleekin vastaan sellainen suuri rakkaus josta kaikki puhuvat niin mitäs sitten teen? Itselläni olisi kyllä ottajia.
Kuinkahan moni mahtaa olla "järkisuhteessa" jossa sitä kipinää ei ollut alun perinkään? Ainakaan molemminpuoleisesti.
Kuinkahan tärkeeä on arjen helppous vs. "se jokin"?
Kumppanini on hyvin "tavallisen" näköinen mikä riittää minulle hyvin. Minua kuitenkin häiritsee se, että jostain syystä hän ei saa minua seksuaalisesti kiihottumaan kuten monet muut tavalliset naiset. Kumppanini haluasi seksiä usein mutta oma itsestä käsi tuntuu paremmalta. Näin ei ole käynyt missään aiemmassa parisuhteessani ja niitä on kyllä ollut, sekä lyhyitä että pitkiä.
Pahin ongelman tässä on se, että olemme jo reilusti yli 30 v. ja kumppanini haluaisi lapsia. Suhde toimii hyvin.. kumppanini kanssa on erittäin helppo olla. Kaikki minun ehdottamani käy aina emmekä ole tapelleet vielä kertaakaan. Ajattelen usein jopa että hän olisi varmasti kiihottavampi jos olisi hieman itsekkäämpi.. ei auttaisi niin paljon kaikkia perheellisiä ystäviään, taipuisi aikatauluihini, kokkailisi meille jne vaan huolehtisi enemmän itsestään, menisi vaikka lenkille. Mutta enpä minä häntä voi lenkille pakottaakkaan, mukaan pyytää ja ottaa kyllä.
Välitän hänestä todella paljon, hän on hyvä ihminen. En haluaisi "varastaa" hänen aikaansa ja mahdollisuuksia saada omia lapsia ja minusta tuntuu että minun on pian tehtävä päätös suostunko lapsiin ja avioliittoon. Suhteemme alussa kerroin hänelle että kyllä, myös minä haluan lapsia jne. Nyt kuitenkin pelkään että jos hänen kanssaan suostun näihin asioihin.. ja sitten jossain vaiheessa tuleekin vastaan sellainen suuri rakkaus josta kaikki puhuvat niin mitäs sitten teen? Itselläni olisi kyllä ottajia.
Kuinkahan moni mahtaa olla "järkisuhteessa" jossa sitä kipinää ei ollut alun perinkään? Ainakaan molemminpuoleisesti.
Kuinkahan tärkeeä on arjen helppous vs. "se jokin"?
Vastaukset 13
Vanhimmat
No siis eihän sitä tietty haavemaailmoissa pidä elää, mutta kyllä tuo nyt olisi jo hieman tyhmää jäädä tuohon ja on jo. Miksi sä haaskaat teidän MOLEMPIEN aikaa? Ei teidän suhteeseenne sitä kipinää mistään ilmesty, teillä ei kemiat toimi sitten yhtään eikä suhteenne ole muuta kun kaveruutta. Te olette jo haaskanneet aikaannne: on hyvä tyytyä asioihin, ja tajuta ettei suhde ole täydellinen ja että seksissäkään kaikkea ei vaan saa, mutta saattekohan te kumpikaan mitään?
Arjen helppous on tärkeää, mutta sen voi saada oikeammankin ihmisen kanssa ja kyllä, järkisuhteita on kokeiltu kautta maailman sivun: ne päättyy pettämiseen, pettymyksiin ja petoksiin, niissä ihmiset kuolee hiljalleen ja muuttuu mölleiksi, jotka ei tunne eikä elä, kunhan vaan on. Ja sitten aletaan lasten kautta elämään ja lapsillehan sekin kostautuu. Että joo, teidän suhteenne kärsijäksi löytyisi lopulta ne lapset, kun sinä pettäisit, nainen kärvistelisi ja kukaan ei olisi tyytyväinen eikä onnellinen.
Paitsi jos seksi ei merkitse sinulle juuri mitään. Se on ainoa mahdollisuus onnistua, että et oikeastaan juuri häiriinny syttymättömyydestä, et silti halua muita, et koe mitään tarvetta muuttaa masturbointia seksiksi toisen kanssa koskaan, etkä koe olevasi minkään puutteessa. Ja tiedostat, ettei tilanne parane.
Puhut mitä kaikkea naisesi pitäisi olla... Niin, no, voi olla, että pitäisi tai ei. Hän on ehkä nynny, mutta isoa osaa miehistä nynnynpi nainen kiihottaa ja palveluhalukkuus on haluttu ominaisuus naisessa. No, et kuitenkaan voi häntä muuttaa eikä hänen tehtävänsä ole sinulle muuttuakaan: toista ei vaan voi muuttaa, se on mitä on!
Enkä usko, että kyse on siitä, koska 2 vuotta olette yhdessä kuitenkin olleet. Teillä vaan ei ole muuta kun kaveruutta välillänne. Naista se ei haittaa, hän pystyy seksiin ilman kipinääkin, kaverinkin kanssa ja pelkän seksin takia. Sinä et.
Lapsenhan te voitte tehdä silti kunhan sitoudutte molemmat hänet kasvattamaan ja hoitamaan omaksi itsekseen ja sovitte yhteishuoltajuudesta. Lastaan voi rakastaa, vaikkei yhdessä olisikaan.
Mutta parempi olisi, että annatte asian olla ja sinäkään et valehtelisi enää oman mukavuuden halusi takia enempää. Se ei ole reilua.
Kiitos vastauksestasi!
Jep.. olet oikeassa, kavereitahan me enemmänkin olemme. Siis minun näkökulmastani, naiseni on ilmeisen rakastunut, jaksaa selventää kuinka olen parasta mitä hänelle saattoi tapahtua.
Itse olen hellittelemättä häntä katteettomalla lässytyksellä, ikävällä jomman kumman työmatkojen aikana tms. Kiltti ja hellä olen kyllä mutta seksiä emme usein harrasta. Teen sen mieluummin oman käden kautta vaikka hotellissa niillä työmatkoilla.
Tiedä nyt sitten mikä on parempi. Onhan noita.. fyysisesti kiinnostavampia tarjolla mutta miten kaikissa on aina ollut jotain "vikaa".
Olenkohan täysin naiivi ja odotan suhteelta aivan liikoja?
Tämän kanssa arki on vaan niin helppoa että olisikohan parempi hyväksyä se, että saatan joskus tulevaisuudessa ajautua myös vieraaseen sänkyyn?
Vai pitäisikö kertoa tunteistani avoimesti? Mitä minä sillä voitan?
Luulen naiseni jopa sittenkin haluavan olla kanssani.. joten jos kerron hänelle tunteistani tai ennemminkin niiden puutteesta niin helpotan ehkä omaa oloani mutta loukkaan häntä hänen lopun elämäkseen.
Tai sitten hän ei enään haluakaan olla kanssani.. ja voittajaa minun on vaikea nähdä siinäkään tapauksessa. Hän on melko itsenäinen.. oli ennen tapaamistani jo päättänyt "hakea lapsen" jostain spermapankista.
Kaipaan sitä tunnetta kun tunsin palavaa halua olla jonkin ihmisen lähellä, hänessä kiinni mieluiten vaikka koko ajan.
"Tämän kanssa arki on vaan niin helppoa että olisikohan parempi hyväksyä se, että saatan joskus tulevaisuudessa ajautua myös vieraaseen sänkyyn? "
Kysyppäs tuota naiseltasi.
Olen painiskellut saman asian kanssa jo jonkin aikaa oman suhteeni kanssa. Olen samassa vaiheessa kanssani lasten suhteen. Muuten on mukava, lämmin, viisas yms. hyvä ihminen, mutta ei vain sytytä sillä lailla tarpeeksi. Kunnioitan ja välitän. Suhteen aloittamiseen oli omat ihan pätevät syynsä, mutta nyt on vain pitemmän aikaa tuntunut nuutuneelta muumiolta. Jättääkö tämän vuoksi? Sitähän ei kukaan tiedä mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Olen myös huolissani hänestä ja tunnen pahaa mieltä tästä.
On totta mitä yllä sanottiin molempien ajan tuhlaamisesta. Tähän saakka olen jäänyt koska olen ajatellut, etten tiedä suhteista tarpeeksi, että joskus on tällaista ja parempaa kohti voi tietoisesti rakentaa. Kuitenkin se tuntuu jotenkin keinotekoiselta. Koen ehkä jotenkin velvollisuudekseni ottaa hänen onnensa vastuulleni jopa niin, että tinkisin omastani tältä osin ja opettelisin olemaan onnellinen siitä mitä voin saada. Tunnen kuitenkin myös, ettei se vaikuta kovin hyvältä ratkaisulta. Ajattelen, että menetänkö ymmärtämättömyyteni vuoksi jotain olennaista jos lähden.
Jos ei kipinää ollut alussa, ei sitä välttämättä pysty luomaan myöhemminkään. Se kuulostaa tosi karsealta, mutta en väitä vastaan. Onko tosiaan näin? Minäkin ajattelen helpoutta, väivattomuutta ja sitä lämpöä jota saan.
Taitaa olla niin, että jos jään, on minun opittava tämän kanssa elämään. Voi käydä niin, että eroan myöhemmin, jolloin olisin kai vielä suurempi hölmö. Jos otan vastuulleni kokeilla onneani riskillä ja lähden, voi käydä miten vain. Kaipa niin, että kovaa peliä ja sen pituinen se.
lähtekää menemään ja antakaa naisillenne mahdollisuus rehelliseen onneen ja oikeaan parisuhteeseen jossa molemmat haluavat toista. Olen itse elänyt aikanaan 12v seksittömässä suhteessa jossa kummallakaan ei ollut juurikaan intressejä toisiaan kohtaan. Lopulta olin itse se joka huomasi että ruoho todella on vihreämpäää aidan toisella puolella. Erosta on nyt 6 vuotta ja olen tällä hetkellä yksin (takana 3,5 v ja 1v suhteet). Silti en ole päivääkään katunut päätöstäni lähteä seksittömmästä suhteesta. Edelleen uskon että olemassa on se mies joka haluaa minua ja minä häntä ja muutenkin suhde toimii halutulla tavalla. Päästäkää siis nainen irti ja etsimään oikeaa toimivaa suhdetta.
Itselläni oli ennen nykyistä pari suhdettani tuollainen melkein-suhde ; miehen kanssa oli tavallinen arki hyvin helppoa ja mutkatonta, oltiin samaa mieltä lähes kaikesta... Mies ei ollut fyysisesti mitenkään luotaantyöntävä, ihan kivan näköinen ja suht ok sängyssäkin, mutta mutta... Viiden vuoden yhdessä olon jälkeen tuli seinä vastaan - ehkä oli jotain ikäkriisiäkin minulla, mutta aloin miettiä, että tässäkö tämä nyt sitten oli..? Aika olisi ollut otollinen lasten hankkimiselle ym, mutta jokin tökki. Ei mitään selkeää vikaa, mutta kaikki minussa asettui vastahankaan, kun mies puhui lapsista ja oman talon ostamisesta ym. Hän olisi epäilemättä ollut hyvä isä ja taloudellisesti olisimme pärjänneet yhdessä oikein hyvin - mutta aloin miettiä, että oikestiko seuraavien vuosikymmenten tarkoitus on tallata päivästä toiseen samalla tavalla...? Varovasti kerroin miehelle ajatuksiani - todella vaikeaa, kun kuitenkin arvostin ja kunniotin, ja omalla tavallani rakastinkin häntä - mutta enemmän ystävänä kuin rakastettuna. Taka-alalla oli pieni pelko siitäkin, että kun ikää oli jo yli 30, niin entä jos haaveeni perheestä kaatuu tämän suhteen mukana..? No, mies oli ymmärtäväinen ja myönsi, että on kaiken aikaa tuntenut sen olossaan, että hän on suhteessa enemmän mukana kuin minä. Hänelle olisi sekin riittänyt, mutta sanoi, että eiköhän meille molemmille ole jossain se "oikeampi" olemassa. Erosimme siis sopuisti.
Pari vuotta tuon jälkeen tapasin nykyisen kumppanini. Se oli "sitä" heti toisella tapaamisella. Elämä ei ehkä ole niin helppoa ja mutkatonta kuin aiemmassa suhteessa - kaksi suht voimakastahtoista ihmistä yhdessä - mutta kipinää ja haastetta riittää! Suhde toimii niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olemme olleet yhdessä nyt kolmisen vuotta, yhteinen koti on hankittuna ka lapsi tervetullut milloin vaan. En ole epäröinnyt enkä kyseenalaistanut mitään tämän miehen kanssa.
Mikä sitten on "oikein" ja mikä väärin... Mieti nyt tarkkaan, haluatko elää noin tulevat vuodet ja vuosikymmenet..? Eräs ystäväni valitsi tuon tien ja vaikuttaa aivan onnelliselta - itse olen kuitenkin hyvin tyytyväinen omaan valintaani.
Itselläni on tällainen mies kuin sinä. Alussa poikaystäväni oli kiinnostunut hyvinkin minusta mutta ei enää. Seksiä meillä on n.3-4kertaa kuukaudessa ja sekin on monien vihjauksien ja suorien sanojen jankutuksen tulos. Minä haluan seksiä mutta en sitä saa. Vaikka ihannehan olisi että seksi olisi yhteistä mukavuutta, sillä nautin seksistä. Seksi on meillä sellasta tunteetonta pumppaamista, miestäni ei minun seura seksissä kiinnosta. Usein olen yöllä havahtunut siihen kun mieheni masturboi vieressäni. Hänellä haluja ja himoja löytyy mutta ne ei ole tarkoitettu minulle. Tämä on todelaa loukkaavaa! Mietippä vähän miltä itsestäsi tuntuisi jos naisystäväsi olisi kirjoittanut sinun tekstisi? Lue tekstisi sillä ajatuksella että se on naisesi kirjoittama.
Mieheni on työtön ja olen huomannut että hän tietokoneen seurassa viettää koko päivän, kun minä olen töissä. Hän katselee sivuhistorian perusteella pornoa, facebookkia ja pelailee nettipelejä. Mieheni näyttää silmissäni ihan helkkarin säälittävältä vätykseltä, joka vaan runkkaa päivät pitkät koneensa edessä, sillä välin kun minä elän normi työelämää.
Kun hän tuhlaa elämäänsä päivät pitkät koneellaansa runkaten, niin minä jatkossa ajateltuna voisin alkaa elää omaa elämää. Olen ajatellut säästäväni rahaa ulkomaan matkaa varten. Ajattelin myös hankkia itselleni perheen ja perustaa oman yrityksen, kun on sen ajankohta. En aio unohtaa myöskään ostaa omaa asunto-osaketta. Kaikki tämä TULEE tapahtumaan, oli siinä mieheni mukana tai ei.
Että sullekkin vaan hauskaa elämää sun seksittömässä suhteessas. Luuletko että naisesi on seksin puuttumisen hyväksynyt? aivan varmasti hän on purnannut ja purnaa edelleen kavereilleen kuinka saamaton oot kiinnostamattomuutes kans. Luulenpa et sulle käy niin että kun naises oottaa lasta/saa semmosen nii se lempaa sut samantien. Tai vaihtoehtoisesti löytää sellaisen miehen joka on kiinnostunut panemaan muijaas ja tekee kaikkensa hänen tyydyttämiseksi.
Vittu, kato peiliin.
luepa sinäkin oma tekstisi! Haukut ja halveksit miestäsi - kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä, mitä itse voisit / olisit voinut tehdä eri tavalla? Minä-minä-minä... Sinun mielestäsi vastuu SINUN onnellisuudestasi on selvästikin miehellä, ei sinulla itselläsi. Olet surkea tapaus, totta vie... Sen sijaan, että valitat ja uhoat täällä, mitäs jos ottaisit vastuun omasta elämästäsi ja tekisit sille jotain. Miehesikin on ansainnut muuta kuin tuollaisen kylmän kapakalan!
Oletko pohtinut että syy haluttomuuteesi saattaa piileä myös sinussa itsessäsi. Entä jos seksuaalinen halukkuutesi onkin laskenut yleisellä tasolla ja luulet syyn olevan tavallisen näköisessä naisessasi joka ei sinua enää viehätä. Ehkä masturbointiin kykenet mutta entäpä jos muutkaan naiset jatkossa eivät saa sinua enää kipinöimään. Siinä vaiheessa alat varmaan kaivata tätä nykyistä naistasi joka vaikuttaa aikalailla ihannepuolisolta. Kannattaa tutkituttaa itsensä ennenkun tekee isoja päätöksiä.
Menin hyvin nuorena yhteen erään pojan kanssa. Olin niin nuori että en osannut vaatia suhteelta oikein mitään. Jäimme yhteen 18 vuodeksi. Alun alkaenkaan en ollut miehestä fyysisesti kiinnostunut. Suhteen aikana törmäsin pariin mieheen joihin ihastuin ja tunsin todella voimakasta fyysistä vetoa. Mutta en alkanut pettämään, ei tullut mieleenkään. Olin alistunut elämään jossa en saanut mitään seksuaalista tyydytystä. Kyllä se oli kurjaa. Varmasti kärsin masennuksestakin. Mies ei suostunut eroamaan, vaikka suhteemme oli huono. Yhdyntää ei harrastettu, sen sijaan masturboimme mieheni yhdessä. Se sopi minulle, ei tarvinnut suostua kurjaan seksiin. Meillä oli juuri tuollainen kaverisuhde.
Nyt olen eronnut muutama vuosi sitten, enkä ole katunut. En olisi ehkä pystynyt eroamaan, mutta onneksi exäni petti minua, siitä sain oivan syyn eroon. On todella vaikeaa alkaa toiselle puhumaan eros kun ei ole oikein kunnon syytä, ja pelkää että pahoittaa toisen mielen, sehän on todella masentavaa kuultavaa että ei ole seksuaalisesti haluttava toisen mielestä. Kannattaa kuitenkin erota ennen kuin menee siihen pisteeseen että petät. Kannattaa sanoa suoraan että suhteenne tuntuu sinusta kaverisuhteelta, että jotain puuttuu.
Kiitos ajatuksistasi!
Ja SUURKIITOS muillekin yllä aihetta oikeasti pohtineille ja omistakin kokemuksista kirjoittaneille.
Olen miettinyt myös tätä, että onkohan vika minussa kun on vaikeaa hyväksyä sitä että vaikka naiseni on "tavallisen" näköinen ei hän enään ole mikään teini eikä kroppa tietenkään sen mukainen. Vaikka itseni olen onnistunut pitämään aika hyvässä kuosissa niin ei kai samaa voi olettaa toiselta joka touhuaa hyvin paljon, liikaakin muiden eteen. Toisaalta onko oikein että minä maksan onnellisuudellani siitä, että joku toinen on hyvä ja tekee paljon muiden eteen?
Kuinka paljon ihminen on itse vastuussa onnestaan? Siis hän, onko hänen "oma vikansa" jos hän jää yksin? Vai olenko vain naiivi ja uskon vielä johonkin täydelliseen rakkauteen? Kuinkahan tärkeää se seksi sitten oikeasti on? vieläkö vanhempana sitä kaipaa yhtä paljon?
AP:lle. Kuule, anna tyttöystävällesi mahdollisuus löytää mies, joka oikeasti rakastaa ja arvostaa häntä!
Sinä et selvästikään rakasta! Laitat oman napasi, halusi ja hyötysi kaiken edelle, etkä osaa arvostaa tyttöystävääsi. Et mieti, miltä hänestä tuntuu tai tuntuisi. Mietit kenen vika on mikäkin ja mitä misä voitat tai hyödyt??? Rakastamiseen kuuluu välittäminen. Välittäminen tarkoittaa sitä, että haluaa toisella olevan hyvä olo, haluaa tuottaa hänelle hyviä tunteita, välittää yhtä paljon kuin itsestään...rakastaessa jopa joskus enemmän. Rakastaessa ei voi itsekään hyvin jos toinen ei voi hyvin.
Jos kerrot näistä tunteistasi tyttöystävällesi, niin annat hänelle mahdollisuuden löytää se parempi mies hänelle. Joku mies vielä haluaa hänet omakseen (hyväluonteinen) ja haluaa häntä myös fyysiesti. Tuskin hän haluaisi miehekseen miestä, jolle ei tavallinen kelpaa. Harva täällä näyttää malleilta ja siltikin se halu lähtee muustakin kuin siitä, että onko toinen mallin vai tavallaisen näköinen.
Olet uhri tässä nykyajassa missä tapana on, että mennään "parisuhteisiin" tai "avoliittoihin", joita ei ole missään määritelty. Ne ovat sellaisia seurustelun ja avioliiton jonkinlaisia välimuotoja, jotka voi itse määritellä eri päivinä eri tavoin.
Ok, jokainen tehkööt kuten parhaaksi näkee, mutta mielestäni tuo on mamoilua ja aiheuttaa juuri tuollaisia mietintöjä. Tarkoitan hyväntahtoisesti sitä, että mitä, jos seurustelisit nyt? Siihen seurusteluun kuuluu nuo pohtimiset, joita käyt läpi. Seurustelu on sitä, että katsotaan, olisiko toisesta aviokumppaniksi loppuiäksi.
Periaatteessa te seurustelette mutta ero on siinä että olet sitoutunut parisuhteeseen jotenkin epämääräisesti toinen jalka suhteessa, toinen maailmalla.
Voin kertoa, että ei ne naiset maailmasta lopu. Älä koita muuttaa toista. Se on turhaa. Se ei tapahdu koskaan. Jos kumppani ei viehätä älyllisesti, käy tylsäksi. Sama fyysisyydessä, vaikka fyysisyyttä voi muuttaa.
Seuraavassa suhteessa seurustele ennen sitoutumista kunnolla. Eli ota selvää, onko toinen sopiva.