Niin näyttää olevan, että suku muuttuu pahaksi ja hävettäväksi aika monelle nuorelle.
Eipä tule mieleen, että tämä suku on hoitanut lapset aina etusijalla, on kouluttanut, pyrkinyt ainatoteuttamaan toiveet.
Tässä eräs isä taannoin mietti, kysyikikö aikuiselta lapselltaan, onko hänen kotinsa ollut niin huono, että nyt täytyy hävetä.
Nyt kun olet hyvin koulutettu, hyvin ansaitseva aikuinen, häpetät kotiasi, vanhempiasi, sukuasi.
Uskon kuitenkin, että tämä johtaa sinut vaikeuksiin, ystäväsi huomaavat, kuinka kohtelet ja puhut suvustasi, jollekin tulee takuulla ilmi, millaisia sukusi henkilöt todellisuudessa on. Mikä teille oikein tulee, kun saatte jalansijaa hyvän koulutuksen kautta, muututte hirviöiksi.
Eipä tule mieleen, että tämä suku on hoitanut lapset aina etusijalla, on kouluttanut, pyrkinyt ainatoteuttamaan toiveet.
Tässä eräs isä taannoin mietti, kysyikikö aikuiselta lapselltaan, onko hänen kotinsa ollut niin huono, että nyt täytyy hävetä.
Nyt kun olet hyvin koulutettu, hyvin ansaitseva aikuinen, häpetät kotiasi, vanhempiasi, sukuasi.
Uskon kuitenkin, että tämä johtaa sinut vaikeuksiin, ystäväsi huomaavat, kuinka kohtelet ja puhut suvustasi, jollekin tulee takuulla ilmi, millaisia sukusi henkilöt todellisuudessa on. Mikä teille oikein tulee, kun saatte jalansijaa hyvän koulutuksen kautta, muututte hirviöiksi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
koulutus ei ole koskaan taannut hyviä käytöstapoja.
On lisäksi vaaraa siinä että patistaa omia lapsiaan kouluttautumaan hyvin, kun itse ei ole niin voinut tehdä. Lapset kerää tietoa, oppii näin ajattelemaan itse ja pian huomaavat kuinka yksinkertaisia ja tyhmiä vanhempansa ovat. Sitä sa mitä tilaa..
Tyhmänä pidän tätä opiskellutta jos ei ymmärrä, että juuri hän on saanut mahdollisuuden parempaan elämään, jonka toiset ovat omastaan tinkien hänelle suoneet. Nämä vanhemmat ovat tehneet kovasti työtä, kuka mitäkin ja monesti heidät irtisanotaan vielä ennen eläkeikää, mutta he ovat eläneet säästeliäästi ja tuskin tarvitsevat sosiaaliapua vanhanakaan.
Jo näitä ihmisiä pidetääb tyhmänä syystä, että heillä ole ehkä niin paljon koulutusta kuin lapselleen ovat voineet taata, on varmasti koululaitos erittäin huono kouluttaja, kun ei kasvata myöskin arvoja hyvin koulutetuille ihmisille.
Nämä vanhmmat pitäisi arvostaa hyvin korkealle ja itsekin olla nöyrä saamastaan mahdollisuudesta ja tehdä työnsä tälle yhteiskunnalle myös toisia ajatellen. Voi olla että ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Kyllä nämäkin vanhemmat ovat näkeviä ja kuulevia ihmisiä ja heilläkin on lupa elää, eikä olla lastensa haukuttava orja.
Kukaan ei varmasti tuota työtä väheksy. Mutta kun kyse on nuoresta niin häntä vaan nolottaa vanhempiensa tyhmyys. Vanhempana nuo arvot muuttuu melko monella. Mutta ei kaikilla. Jos ei ole osannut ohjata lastaan kunnioittamaan mitään muuta kuin hyvää ansiotasoa, sitä kai on vähän vaikea vaatia kunnioitusta myös itseään ja uhrautumistaan kohtaan.
Äitini on koulutettu, "fakki-idiootti" urpo. Ja samaa tarjoili minullekin. Ja minä hölmö uskoin. Nyt, kolmikymppisenä maisterina sitten huomaan miten tyhjään ja typerään nuoruuteni hassasin. Kyllä vituttaa! Enpä enää pidäkään vanhempiini yhteyttä.
Kaikki tuntemani ylikoulutetut ihmiset ovat onnettomia ja perusnegatiivisia nirppanokkia, joten ymmärrän yskäsi.
Lisäksi lähipiirissä on tällä hetkellä 3 maisteria työttömänä (ollut jo 2-3 vuotta), joten se siitä koulutuksen ihanuudesta...
Kirjasit tuossa ne pahimmat virheet mitä vanhempi voi kasvatuksessa tehdä
lapset aina etusijalla
-näinhän ei saisi olla koskaan. Jos on nähnyt jo pienestä pitäen sitä että juuri itse on tärkein, ei vanhempana laita tikkua ristiin kenenkään, ja etenkään vanhempiensa puolesta. Hehän ovat olemassa vain jotta lapsillaan olisi rahaa.
pyrkinyt aina totetuttamaan toiveet
-ne toiveet ansaitaan, niitä ei muuten kukaan toteuta. Kasvatusmallihan perustuu juuri siihen, että jos haluat jotain sinun pitää myös tajuta että sen saamiseksi pitää tehdä jotain
Eli nyt koulutettu lapsi saa ihan itse päättää ja ihan itse pärjätä, rahakukkarot ovat kiinni ja pysyvät. Emme myöskään tarjoa apua pyytämättä ja apua saa todelliseen asiaan ei mihinkään muuhun. Meille hän on edelleen rakas lapsemme, mutta emme kannattele enää, nyt on aika ottaa vastuu ihan kokonaan omille harteille.
Kyllä tässä jo pientä edistymistä näkee, mutta myös lapsenomaista kiukutttelua ja moitetta, emme ole kuulevinaankaan. Emme alennu sille tasolle. Nyt pitää kasvaa jo aikuiseksi, arvot on annettu lapsena ja kyllä ne siellä näkyvät olevankin, yrittää vain niskuroida niitä vastaa. Oma kamppailu on käynnissä ja koville näyttää ottavan. Toivon mukaan ei jatku kauan, vaan osaa oppia nauttimaan siitä mitä jänen eteensä on tehty ja annettu mahdollisuus hyvään elämään.
Pitää vain käydä tie vaikeimman kautta, sillä niin kovaa on niskurointi.
omat on geeninne....
Mä en enää jaksa mun perheeni valeita. Aina uusi vale joka kerta, kun menen käymään vanhempieni luona. Ei tunnusteta omia rikollisia ominaisuuksia ja rikosta tehdään koko ajan omaa lasta kohtaan. heidän mielestään olen syyllinen ja he syyllistävät myös minua tekemättömästä rikoksesta eli siitä, mitä en ole tehnyt. Heidän käytöksensä sopii hyvin uskonlahkolle ominaiseen tapaan ja tyyliin tehdä asioita. esimerkiksi heidän mielestään televisio on tarpeeton, eikä tietokonekaan ole tarpeellinen. Olen alkanut epäillä, että he ovat liittyneet johonkin uskonlahkoon. Meillä on aina ollut askeettista ja nyt järkyttyneenä totean, että se miten olen joutunut vaikenemaan koko elämäni kotioloistani, on jättänyt minuun valitettavat ominaisuudet, jotka vain suuri salaisuuksien ja tukahtuneisuus aiheuttaa. Kävin juuri masentuneena terapeutille kertomassa muutamia totuuksia vanhemmistani. Hän ei kommentoinut asiaani oikein mitenkään muuten, kuin sanomalla, että minun pitäisi tulla paremmin kuulluksi. En kestä enää. Isäni on aggressiivinen ja äitinikin yltää samaan. Heihin ei voi luottaa, että he ovat hiljaa minun asioistani. Heille ei voi puhua minun asioitani, etteivät he huutele sopivassa tilanteessa niitä jokaiselle vastaantulijalle. Vaarallisia siis. He suhtautuvat minuun, niinkuin olisin syyllinen johonkin rikokseen, mitä en ole. oloni on traumaattinen ja turvaton. Voisi olla asiat paremminkin.
Minulla on ihan sama tilanne. Isä onneksi on jo kuollut (teki pari vuotta sitten itsemurhan sössittyään oman elämänsä täysin) mutta äitini on sairas sairas sairas. Huomasin että hän (kai tiedostamattaan) ajaa minua hulluksi ja rikolliseksi. Olen jo aika pitkällä tuossa prosessissa.
Lopetin yhteydenpidon äitiini täysin. En vastaa puheluihin, en viesteihin. Helpottaa. Suosittelen samaa.
Tietysti lapsissa on omia geenejä, sillehän emme voi mitään kukaan.
Mutta suuri vaikutus on myös sillä piirillä, missä nuoremme ovat. Ikävä todeta että yliopsitomaailma ei välttämättä kasvata meille tasapainoisia aikuisia. Siellä järjestetään milloin milläkin juhlintaa milloin milläkin nimikkeellä. Otaniemessä ainakin asuntoloissa oli viininvalmistukset nurkissa ja parvekkeet täynnä kaljapurkkeja.
Usein opiskelijat ovat kaukana kotoaan, silloin menee helposti överiksi, suku ei ole lähellä.
Tämä kaveripiiri alkaa ohjaamaan ja silloin isät ja äidit muuttuvat hulluiksi ja hävettäviksi. On kasvettu yliihmisiksi. Tämä sitten kostautuu kun pitäisi oikein alkaa elämään, enää mikään ei tunnu miltään, pitäisi saada jatkaa aina tätä orveltävää opiskelijaelämää. Kasvetaan ulos niistä arvoista, jotka ovat kotona olleet. Yleensä koti, josta lähdetään opiskelemaan on koti, jossa arvostetaan perhe-elämää, tuetaan lapsia, heille on yritetty antaa arvoja elämään.
Ikävää nähdä sitten tämän henkikön tuhoavan elämäänsä.
Hyvin totta! Opiskelijat lykätään asuntoloihinsa varastoon. Ja sitten odotetaan että 5 vuoden päästä sieltä alkoholihuuruisesta keosta kömpii tiedostava aikuinen.
Valitettavasti nykyisin valmistuneille ei ole edes töitä. Niinpä sitä kaljahuuruista "opiskelijaelämää" on helppo jatkaa päämäärättömästi ikuisuuteen.
Yhteiskunnassa vikaa...
Lisään tähän vielä, että haluaisin muutttaa ulkomaille monestakin syystä, mutta tästä vanhemmistani johtuvasta syystä ehkä eniten. Haluaisin viettää nyt tulevan joulun vaikka jossain muussa maassa, kuin täällä. En halua mennä vanhemmille missään tapauksessa, koska vihaan heitä. He opettivat minut vihaamaan heitä. En tunne mitään syytä, miksi menisin sekottamaan elämääni enmpää heidän silmiensä alle. He kysyvät kuulumisiani. Mitä se heille kuuluu, mitä mulle kuuluu. Tämä niin kutsuttu välittäminen johtuu vain heidän omasta halustaan tarkkailla minua ja tehdä päätöksiä heidän oman elämänsä eteenpäin viemiseksi. Minä en halua, että näin tehdään.
Hyvä ystäväiseni, kovin olet katkera vanhemmillesi, mutta mistä. Mielestäni ihan normaaliin keskusteluun kuuluu kuulumisten kyselyt, nyt oma mielikuvituksesi saa sinut tekemään siitä rumaa.
Eivät he pyydä sinua kaikkea kertomaan vaan yleisesti, on oma asiasi kuinka paljon, voithan vastata, että kiitos ihan hyvää.
Miten keskustelua syntyy jos siihen suhtautuu noin vihamielisesti. Useimmat vanhemmat kokevat suurta iloa tavata lapsiaan, tietysti on aina poikkeuksia.
Onko sinulla itselläsi niin paha olla, että suhtautuminen johtuukin siitä. Jakamalla jotakin pois vanhemmilesi pahasta olostasi, sinuakin voi helpottaa, en itse ainakaan kävisi syyttelemään.
Jotenkin kyllä jää tunne kirjoituksestasi, että oma elämäsi nyt jollakin tapaa ahdistaa, jos tuntuu paremmalta, että ette jouluna tapaa, kerro vanhemmillesi, että sinä nyt halauat viettää joulun toisin. Kyllä he sen ymmärtävät, mutta koeta löytyy jostakin joku jakamaan tuota pahaa oloasi.
Lämpimästi Hyvää Joulua Sinulle toivottaen.
Suhteeni vanhempiini on jatkuvasti huonontunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja on menossa jatkuvasti pahempaan suuntaan. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että en enää mielelläni tapaisi heitä lainkaan.
Molemmat vanhempani ovat kouluttamattomia (ainoastaan ammattikoulu), itse olen tohtorikoulutettu ja nykyään arvostetun yliopiston tutkija Yhdysvalloissa. Kouluttamattomuus ei sinällään tee ihmisestä "huonompaa", mutta jokainen ihminen tarvitsee terveen itsetunnon ollakseen elinkelpoinen tässä maailmassa. Vanhemmillani ei ole itsetuntoa, heillä ei ole mitään ilmeisiä onnistumisen elämyksiä ja ovat kuin "eksyneitä" elämässään. En aisti kummastakaan (ovat eronneet) mitään elämänkokemuksen tuottamaa tasapainoisuutta, viisautta tai sosiaalisia taitoja. Tämä on järkyttävä havainto. Heillä ei ole kirjoja, mitään kiinnostuksen kohteita ei ole (satunnaisia lavatansseja ja jokapäiväistä TV:tä lukuunottamatta) ja jos he ovat kehittyneet jotenkin ihmisinä viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, se ei ainakaan näy mitenkään päällepäin.
Meillä ei ole mitään yhteistä. Keskustelunaiheita ei ole ja usein ollaankin hiljaa esim. äidin kanssa. Isä avaa TV:n ja katsoo sitä (ei minua), kun "keskustelemme". Keskustelunaiheet ovat TV:n inspiroimia.
Pahinta ja satuttavinta on se, että myös riitelen usein vanhempieni kanssa. Jok'ikinen kerta kun tulen käymään ja näiden riitojen aikana vanhempani käyttäytyvät kuin henkisesti jälkeenjääneet. Jänniteitä on paljon: he pitävät minua "parempana". Yritän tulla vastaan niin paljon kuin pystyn, mutta luonnollisestikaan en pysty vajoamaan täysin sivistymättömälle tasolle, enkä myöskään aio tehdä sitä.
Monta kertaa on käynyt mielessä, että olisiko elämäni laadukkaampaa, jos nämä vuosittaiset visiitit jäisivät kokonaan väliin. Ei nähtäisi ollenkaan? En kertakaikkiaan kestä tätä. Nämä ihmiset ovat sellaisia, ettei hurjimmissa kuvitelmissakaan tulisi mieleenkään sosialisoida heidän kanssaan, jos he EIVÄT olisi vanhempiani...
Niinpä... perhetragedioita on niin monenlaisia...
"Yritän tulla vastaan niin paljon kuin pystyn, mutta luonnollisestikaan en pysty vajoamaan täysin sivistymättömälle tasolle, enkä myöskään aio tehdä sitä."
Mietipä vähän tuota lausettasi, mitä oikein sanot. Täytyy sanoa, että kovinolet itsekeskeinen. Mitä vanhemapsi voivat yleensä sanoa, luultavasti pelkäävät sinua. Sinulle on suorastaan noussut kusi päähän.
Se ei tee sinusta yhtään huonompaa, että hyväksynyt vanhempasi sellaisina kun ovat.
Saatat olla hyvä siinä mitä olet opiskellut, mutta se ei tee sinusta yliihmistä, eikä se anna muihin elämänasioihin mitään enempää, kuin mitä sinun vanhemmilla on. Heillä on ainakin elämänkokemusta, joka sinulta näyttää tyystin puuttuvan. Kun elämä sitten sinua josskain vaiheessa kolautta, varmsti heräät antamaan arvoa myös vanhemmillesi.
Ei kukaan varmasti pyydä sinua koko ajan olemaan heidän luonaan, eikä sinun tarvitse kertoa heistä kenellekään, jokaisella kuitenkin on vanhemmat jpopa kaverisi tietävät sen, mutta sinä näytät häpeävän vanhempiasi, kaverisi varmaankin ihmettelevät sisäisesti asennettasi.
Ihan oikeasti, kuinka monesti nämä "välittävät" ja lapsillensa "kaiken" tarjonneet vanhemmat ovat materiallisen hyvän sijaan antaneet aikaansa - kuunnelleet ja keskustelleet ihan aidosti kasvavien lastensa kanssa? Kyllähän sitä tavaralla ja rahalla saa huomiota, ja itselleen "hyvän" vanhemman sädekehän hetkeksi, mutta kun lapsi sitten muuttuu ostovoimaiseksi aikuiseksi - niin sehän perhana alkaa ostamaan itse itselleen omaakivaa, ilman vanhempiaan. Ite, hyvästi koulutettu aikuinen, muistan katsoneeni 16-vuotiaana äitini selkää, tämän taas jostain motkottaessa, ja miettineeni, että "sinä se et kyllä tiedä mitään minun elämästäni, että kumpa sinä edes jokus kuuntelisit". Nyt, vajaa 20 vuotta myöhemmin, suhde vanhempiini on etäinen ja niin sanotussa "kodissani" olen käynnyt viimeksi vuosia sitten. En minä häpeä vanhempiani, meillä ei vain ole mitään yhteistä eikä mitään puhuttavaa toisillemme. Enkä minä jaksa enää esittää, että tavaroilla ostettu perhesuhde olisi jonkin arvoinen.
Todellakin rahalla ja tavaralla ei loppujen lopuksi olekaan merkitystä, vaan sillä että on aikaa todellakin kuunnella ja olla vierellä. Itse olen aina yrittänyt olla kuulemassa jos minulle halutaan puhua, onhan tilanteita, että ei halutakaan puhua silloin vain vasta myöhemmin koko asiasta, mutta silloin mielestäni voi olla vierellä hiljaa, sekin riittää siinä vaiheessa, puhuminen saattaa tulla aikojen päästä.
Luottamus on tärkein asia joka suhteessa. Tarvitseeko todellakin olla niin paljon harrastuksia, että ei jää aikaa yhdessäoloon ja ennenkaikkea rauhallisia kti-iltoja.