Eilen hyllytetty Jouko Ahonen on siis pikku peluri, onhan hän nostellut vasta n. 100 000 euroa eläkeyhtiöiden palkkioita plus bonuksena n. parikyt tonnia vapaaehtoiseläkemaksuja (nostaa eläkettä/voi jäädä aikaisemmin eläkkeelle).
Ay-pomoista toiseksi eninten on kuitannut opettajien ammattiliiton Kangasniemi nostaen n. 250 000 euroa eläkeyhtiöiden palkkoita. Vaikka viimeaikoina Ahonen onkin keskittynyt lähinnä omien etujensa ajamiseen kuten nokkademarit yleensäkin
( http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=373562 ), ei ainakaan porvareiden kateudesta päätellen paperimiesten etuja ole polkjettu, toisin kuin Kangasniemi opettajien eturintamalla, missä laman koittaessa opettajat ovat aina ensimmäisenä säästökohteita). Duunaripuolella Lauri "kitutupo" Ihalainen pitänyt huolen siitä, että duurarin realipalkat ovat pysyneet v. 90 lähtien jokseenkin samoina, kun tulokärjen eliitti mkl Ihalainen on moninkertaistanut tulonsa.
Huomaatte, kuinka eliittidemarit on nokkelasti ujuttautuneet yhteiskunnan rahastusvakansseille - siis sen lisäksi mitä SINÄ maksat niille - ja ikään kuin "ymmärtävät" nyt mm. ELÄKELEIKKAUSTEN (jota kutsuvat "työurien" pidentämiseksi) TÄRKEYDEN.
Ihalainen, jolle "aatteen palo" on herännyt uudelleen, pyrkii siis nyt täyseläkeläisenä eduskuntaan puolustamaan sinun etujasi. Kysymys kuluu, nollalinjallako. Olen aina miettinyt, minne nämä pelurit oikein kasaavat niitä rahojaan, kun aika ei kulu ja tullaan aina uudestaan kansaa kiusaamaan ! Jättäkää väliin, tällä kertaa kokonaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Lauri ihalainen on tehnyt työtä lisäeläkkeensä eteen. Ei työantajajohtajia vaadita tilille eläkkeistään. Minä ainakin arvostan Ihalaista ja annan hänelle ääneni seuraavissa vaaleissa.
Ainoa luotettava kaveri enää.
Mahdatko ollenkaan ymmärtää,että työnantajajohtajat ovat omalla riskillään ja omilla liiketuloillaan maksaneet eläkkeitään.Ammattiyhdistysjohtajat sensijaan syövät kuormasta kun kuittaavat sinunkin maksamia eläkerahoja.On siellä myöskin kaikkien tuntema VVO, jonka hallitus pursuaa öykkäridemareita,vuokraa maksavat usein pienituloiset,joille vuokrarahan saaminen kasaan on suurien ponnistusten takana joka kuukausi.Hyi helvetti minkälaisia iilimatoja.
..omalla riskillään ja omilla liiketuloillaan maksaneet eläkkeitään! No miten sen ottaa, joku pienyrittäjä tekee sen omalla riskillään, on talo ja tavarat lainan vakuutena, mutta paljon on niitä joilla "riski" on rahoittajalla/rahoittajilla/takaajilla, ei kaikilla omaa pääomaa ole ja joka ainoan yrityksen hallintoneuvoston jäsen on noita palkkioita nostanut yrittäjiä/johtajia/osakkeenomistajia myöten ja joka sentii niistä palkkioista on KUORMASTA!!
Duunarilla se "yrittämisen riski" tänä päivänä on, ilman pääomaa tai takaajia, ahneita syömäreitä aina vain enemmän ja enemmän! Nykyään duunarin painaessa pään tyynylle yritys X:n palkkallisena niin aamulla voi olla, että olet entinen duunari, osa-aikainen, määräaikainen tai peräti yritys Y:n työntekijä!! Siinä sitä riskiä kerrakseen!
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/11/25/nain-ay-pomot-rahastavat/201016442/12
lukekaa täältä
noi ay pomot mitään jeesuksia ole tilaisuus kun tulee oma etu ensin!
Niin määkin tekisin jos pääsisin samaan asemaan.
HALOO kuka aikuisten oikeesti kieltäytys noista eduista?