miksi erositte,

No ei tuo hirveesti haittaa. Suhde oli jo "kuollu" .

Jos ollaan enää kämppiksiä, ei mitään yhteistä eikä kumppani enää kunnioita edes ihmisenä! Miksi pitäisi enää jatkaa? Sitten on vielä ne olemattomat salarakkaat, jotka pyörii nurkissa eikä niistä tunnu pääsevän millään eroon, joten eiköhän tämä ole jo nähty. Minä en aio erota enää ikinä!!. En halua koskaan enää muuttaa kenenkään kanssa yhteen asumaan, silti uskon rakkauteen minäkin :)

Syitä oli useita, mm minun ongelmat (masennus, erinäiset riippuvuudet yms), oltiin liian erilaisia, mies tahtoi olla vapaa... Pääosin varmaan mun syy. Eipä tuo haitanne, eron jälkeen huomasin että minun ongelmat johtui meidän suhteesta, nyt voin hyvin ja olen saanut elämäni kuntoon ja järjestykseen :)

Väkivalta, lääkkeet, ja viina. Siinäpä niitä syitä oli eroon avovaimostani.

Avoliitossa ollessani syy eroon oli miehen väkivalta. Se tuli aina ihan puun takaa ja ilman syytä. Eikä muuten unohdu koskaan.

Avioliitossa taas henkisen ja talodellisen tuen puute. Papin aamenen jälkeen miehen käytös muuttui ihan kerrasta. Loppui työn teko ja miehestä tuli kieroileva inisevä paska, jota ei saanut innostumaan mistään. 12v. jaksoin tsempata, sitten uuvuin ja luovutin. Traumaattisen eron jälkeen, josta on jo lähes 20v. en vieläkään uskalla luottaa miehiin. Haavat ei näköjään umpeudu.

Se, että kaipaan kainaloa, läheisyyttä, turvallisuutta, yhteistä historiaa on minulle melkoinen taakka. Eniten sitä miettii, että mikä minussa on vikana, kun en löytänyt ketään joka olisi edes vähäsen kunnioittanut minua. Enkä tiedä itsestäni sitäkään, että kuinka paljon pystyn antamaan vastarakkautta koska minua ei kukaan koskaan ole rakastanut ja kuinkahan itsekkääksi olenkaan tullut kun puuttuu se peili mistä voisi peilata omaa itseään.

Miehen masennus ja epävarmuus. Ei siis tiennyt haluaako olla kanssani, eikä osannut sanoa rakastaako. Tulevaisuus vaikutti epävarmalta.

Olen mies täs muutamia syitä:
- Muita juttuja, jotka oli tärkeempiä kuin kissan (muijan) silittäminen joka käänteessä - hän lähti. Mut mun omat jutut jäi. Eipä kaduta, koska "mun jutut" on mulle niiin fundamentaalisen tärkeitä ettei niitä yksi suhde voi eikä saaakaan kaataa.
- Yks mimmi oli vähän niinku lisukeseuralainen kun ei muutakaan siihen hätiin olllu - vaihdoin maisemaa ja hetikohta partneria, Molemmat kai oli samaa mieltä.
- Yks taas joi mielestäni liikaa, kyllästyin siihen touhuun - huolissaanoloon jne. otin uuden tilalle "lennosta"
Monta muutakin juttua on, yleensä vaan kuihtunut pois silmistä ku ei oo mitään sisältöä löytynyt ...:n lisäksi.
Nykyään naimisissa jo toistakymmentä vuotta ja lapsiakin on jne. jne. Ei enään jaksa olla niin skarppina uusiin kuvioihin, eikä siihen suuntaan toisaalta ole aikomuksiakaan.

kun löysi uuden rakkaan. Tästä nyt runsas vuosi aikaa. Jälkikäteen olen epäillyt, ettei mies koskaan rakastanutkaan, meiltä nimittäin puuttui läheisyys ja hellittely.

Ja miksikö siesin hellyyden puutetta? Olen vähän viallisesta perheestä kotoisin, eivät mun vanhempani halailleet tai puhuneet rakkaudesta. Kuvittelin, että on ihan "normaalia", jos toinen ei aamulla herätessään tervehdi eikä illalla kysy, miten päivä meni. Saati että pussaisi, hui.

Oli hyvä että erottiin. Silti ero tekee kipeää, vieläkin. Olin se, joka rakasti. Kaikesta huolimatta. Ja miksi minua ei rakastettu - en tiedä. Ehkä mies ei kyennyt rakastamaan. Hän on raitistunut alkoholisti ja isänsä juo vieläkin, varmaan omat traumansa ovat isot. Surettaa meidän molempien puolesta, yritystä oli ja paljon hyvääkin oli. Mutta se yritys oli totista ja lämpö puuttui...

Exä petti työkaverinsa kanssa ja vaikka luulis että kaipaisin exää niin en ollenkaan sen tempun jälkeen. Nyt on kaikki hyvin ja olen uudessa suhteessa ja tämäpä emäntä onkin todellakin se oikea.=)

parisuhteen ongelmat jotka selvittämättöminä aiheuttivat syvää aktkeruutta,masennusta ja syyllisyyttä sekä muita oireita.oli erottava kun ei kestänyt enää sitä paskaa arkea ja puhumattomuutta.aloin äidiksi pikkupojalle joka kuitenkin oli kanssani vain paremman puutteessa ja suhteemme olikin aluksi fyysinen mutta muuttui "pelkäksi ystävyyssuhteeksi" kun vuodet kuluivat.olin epätyytyväinen ja asioihin ei tullut muutosta ja jatkuvassa puutteessakin elin joten ei ollut vaihtoehtoja.

...suhde päättyi mieheni pettämiseen. Hän aloitti samantien suhteen tämän naisen kanssa, jonka kanssa oli ollut. Jäin yksin yhden yön seurauksena. Varsinaisia syitä syhrjähyppyyn en ole saanut. Ainut asia mitä mieheni on sanonut on että meillä oli mukamas viimeinen kaksi vuotta helvettiä. Itse en moista huomannut vaan olin suhteessa yhtä onnellinen kuin aina ennenkin. Usko itseeni ja rakkauteen meni samalla kun miehenikin.

toinen nainen ja varasijalla oleminen

Mies ilmotti et ei tiedä mitä haluaa ja pisti poikki.

näitä lukiessa tuntuu et itellä ollut helpoin tää syy eroon ja mielestäni kyl naurettavakin.. mut miehen mielestä erosimme tämän takia: näemme yksinkertaisesti liikaa ja hän tahtoo enemmän omaa aikaa.

Ymmärrän kyllä tämän, koska työpaikkamme on lähes vierekkäin ja teemme samaa vuoroa. JOten olemme lähes aina samaan aikaan kotona lukuunottamatta molempien urheiluharrastuksia. Mutta mun mielestä eron sijaan oisimme voineet antaa tilaa toisillemme, noh katsotaan... Kaatuiko tämä tähän vai haluaako hän vielä yrittää.

Me erosimme juuri yli 7 vuotta kestäneestä suhteesta :( Lapsen syntymän jälkeen kaikki alkoi muuttua pikkuhiljaa.aloimme riidellä pienistä asioista,kumpi on väsyneempi,kumman pitäisi päästä harrastuksiinsa..syyteltiin vaan toisiamme.Työmme meni niin,että lähestulkoon vaihdoimme lapsenvahtia vaan ovella.Jompikumpi aina töissä.pikkuhiljaa toisesta alkoi tulla vieraampi.ei kysytty kuulumisia,ei ollut läheisyyttä.Riideltiin seksistä tai siis sen puutteesta.Koitettiin sillointällöin herätä suhteen huonoon jamaan,keskusteltiin aamuun asti.Viikon parin päästä kaikki meni taas vanhaan tuttuun jamaan.Ei oltu samoilla linjoilla lapsenkasvatus asioissa.Kun järjestettiin yhteistä aikaa,toisen seurassa oli vaikea olla.Ei enään naurua,iloa tms..Tuntui,että piti olla varpaillaan,että päivä ei mennyt pilalle jonkun typerän sanomisen tms takia.Meillä ei ollut yhteisiä kavereita,ei yhteisiä tulevaisuuden haaveita.Kumpaakin kiinnosti täysin eri asiat.Ei keksitty yhteisille vapaapäiville kumpaakin kiinnostavaa tekemistä.sitten alkoi tunnelma kotona olemaan jäätävä,miehen alkoholinkäyttö lähti lapasesta.Pikkuhiljaa tuntui kuin välillä olisi ollut joku muuri,eikä osattu enää tehdä mitään,eikä jaksettu.Käsittämätöntä,ettei tajuttu tätä erilaisuutta silloin aikanaan.Vai eikö vaan myönnetty sitä aikaisemmin.Nyt kun yhteinen päätös on tehty,on olo sekava.Kaikesta huolimatta rakastan.Eropäätöksen myötä meillä on paremmat välit kuin viimeiseen vuoteen.se on helpotus,mutta kyllä tämä koko juttu niin koville ottaa,ettei vielä tiedä kuinka tästä jatkaa.

alkoholi! jos mies on sairaan mustasukkanen varsinkin kännissä niin eihän siitä mitään tule. kerran lähdin tyttöjen kanssa daariin niin se oli siinä ei paljon vaadittu siihen. poliisitkin jouduin soittamaan varmuuden vuoks

Eilen vedettiin ositukseen nimet alle 36 vuoden yhdessäolon jälkeen. Ei vaan sujunut enää., ei ole enää mitään keskinäistä kunnioitusta jne.

ja vielä ehdin toiset 36 v, jos elän 90 vuotiaaksi =D - paitsi etten varmaan ihan vähällä luovu vapaudestani.

10 vuoden suhde päättyi, kun mies löysi toisen naisen. Tosin suhteemme oli muuttunut niin, että olimme lähinnä kämppikset. Itsekin mietin eroa, mutta multa ei löytynyt rohkeutta siihen.

Toinen parin vuoden avoliittoni päättyi pari kuukautta takaperin siihen, että toinen meistä halusi ehkä lapsen ja toinen ei missään tapauksessa.

Että näin =)

Nuoruuden huumassa mentiin kihloihin 2kk seurustelun jälkeen ja 3 kuukautta kihlautumisen jälkeen muutettiin yhteen. Seuraavat vuodet olivatkin sitten suurimmaksi osaksi riitelyä, tavarat lensivät riidoissa useasti.
Äijän kännisekoilua ensin viikonloppuisin ja sitten vaikka keskellä viikkoa.
Joulut, synttärit ja juhannukset äijä ryypiskeli. Millon oksensi mihinki, joskus sammu vessaan.
Sano rakastavas ja parantavas tapojaan ja mä odotin... Elätin vielä toivoa ja annoin aina uusia mahdollisuuksia. Kaikki oli ehkä ulkopuolisen silmin hyvin, ehkä jopa kadehdittavasti.

Peliriippuvuus paljastu mulle 2 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Annettiin asioiden mennä aina vain huonommaksi. Ulosottovelkoja, riitoja,ryyppäämistä, valehtelua, peliriippuvuutta,ehkä jopa masennusta. Loppu ajat oltiin enemmänkin kämppiksiä. Mä puhuin useasti erosta, koskaan ei kai ollut sopiva hetki. En syytä miestä, koska en itsekkään ollut mikään täydellinen. Enkä ole katkera tai vihainen, elämässä on mentävä eteenpäin. : )

4 vuoden suhteemme päättyi n 6kk sitten. Ollaan väleissä ja vielä tekemisissä kun on yhteisiä kavereita. Meidän ei ole 4v aikana ollut koskaan näin helppoa olla kun nyt eronneena. En ole päivääkään katunut !

Olin (N) yli 10 v. naimisissa ja sitten tuli ero, kun huomattiin olevamme vain kämppiksiä. Pari taloa rakennettu, pari lasta, pari autoa ja moottorikelkat ja moottoripyörät...materiaalia oli, muttei tunnetta yhtään toisiamme kohtaan. Kaikki jätin, halusin elää ja rakastua vielä kerran elämässäni. 40:senä halusin eron ja sen jälkeen heräsin elämään ja nyt 3 v. sinkkuna. Kaksi pitempää suhdetta koettuna eron jälkeen. Ensimmäinen olikin ihan pelimies..höynäytti tämmöstä herkkäuskoista kunnolla. Olikin varattu, perheenisä toiselta paikkakunnalta ja nyt tää jälkimmäinen olikin sitten narsisti ja itsekeskeinen mies, jonka kanssa eläminen oli ihan mahdotonta. En suostunut istumaan kotona ja tilittämään jokaista menoani ja se kontrollointi oli sietämätöntä. Ja nyt siis taas sinkku. Mutta toivoani en ole menettänyt, ehkä noista karaistuneempi ja varovaisempi!!

samat sanat, kyllä sitä on ihan mukava elää sinkkuna, kun on erehtynyt pelimiehen tai narsistin "kynsiin"

Kämppiksiä mekin 11 vuoden jälkeen, ei mitään yhteistä puhuttavaa, läheisyyttä, tunteista puhumattakaan.
Olen vain pakollinen ja ilmainen kotiapulainen, mikä lienee miehelle tärkeintä.
Ei voisi enää vähempää kiinnostaa.Kaikkeni olen yrittänyt, mutta on se minullakin vielä ihmisarvoni.

Mieheni haluttomuus ja samanaikaisesti juoksi vieraissa.
Selityksiä sain, laidasta laitaan. Milloin päänsärky, stressi tmv. vei halut. Lopulta sai kakistettua, että halusi S/m-seksiä ja oli juossut dominoilla, jopa maksullisilla.

Siihen loppui mun haluat ja koko parisuhde : )

Avoliitot ovat monesti aika heppoisin pohjin aloitettu, tuskin on edes nimeä enempää tiedetty, joten varmasti helposti loppuvatkin.
Toinen, että avoliittoon mennään pakoon eron jälkeen olevia ajatuksia, eli täysin höyrypäisenä, on hyvä jos tuleekin ero nopsasti, sillä tuolta pohjalta ei ole hyvä solmia parisuhdetta. Eron jälkeen ei ole mitään kiirettä uusiin suhteisiin, eiköhän olisi aika elää omaa elämää ja yrittää edes saada itselle selväksi mistä ero johtui ja jättää koko toinen sukupuoli unhoon toistaiseksi.
Vaihten kiireellä mikään ei pitkällä jaksolla muutu, sillä ero ei johdu yhdestä ihmisestä koskaan, jotain kohtaa pitää remontoida, olisi hyvä jos sen voisi tehdä entisen kanssa parisuhdeneuvonssa, jonne voi kylläkin hyvä olla ensin mennä yksin ja sitten lopulta yhdessä. Tulee ensin kaivettua se pahin loka mielestä tämän terapeutin kanssa, joka on se syy eron ajattelemiseen. Se saattakin olla ihan muusta kuin puolisosta johtuva, esimerkiksi lapsuuden trauma, koulukiusaus, kotiolot, jokin järkyttävä tapahtuma.
Miksi haaskaisit nykyisen perheesi tuon asian alattarille, sillä seuraavakin suhde nemee samalle alattarille asia on hoitumatta olipa se nyt kummalla puolisolla hyvänsä tai molemmilla omansa.
Voi olla myös lapsuudessa tapahtunut hyväksikäyttä tai sen tapaista lievenpääkin tapahtumaa. Kuten itselläni on painanut kaiken ikää veljen suorittama hyväksikäyttö eri asioissa, sain selkääni hänen tekojensa vuoksi, lisäksi hän yritti raiskata onnistumatta. Enempää en voi kertoa, sillä olemme sentään voineet elää jonkinmoisen elämän ja saaneet virkasemaa ja perheenkin mutta uskon perheen joutuneen niin minun kuin hänenkin osansa siitä paineesta, jossa olemme elämäämme eläneet.
Tiedän, että hänkin painii omien ajatustensa kanssa ja välejä meillä ei juuri ole, joulukortin lähetys on tällä haavaa ainut yhteys.
Elämä on monimuotoinen asia, mutta älä missään nimessä lapsiperhettäsi anna pahuuden alttarille
Itse olen käynyt pariinkin otteeseesn terapiassa kun elämässä olleiden vaikeikeuksien aikana asiat pyrkivät liian raskaiksi ja olen mennyt terapiaan ihan lasteni ja puolisono vuoksi, saadaksesi pitää heidät lähelläni.

Heippa kaikille

Mulla kävi näin:

Tutustuin yhteen ihanaan mieheen joskus(en nyt kyllä muista,että koska).

Tapasimme kasvotusten joskus joulu-tammikuussa 2007-2008.

Aloimme seurustelemaan 22.02.2008.

Menimme kihloihin 29.02.2008,koska kummastakin tuntui siltä,että olisimme se oikea toisillemme.

Yhteen muutimme 18.03.2008.

Suunnittelimme häitä,joita olisi ollut tarkoitus viettää nyt 29.02.2012.

Kerkesimme olle parisuhteessa 1v7kk,kihloissa 1v7kk & asua avoliitossa 1v6kk,kunnes erosimme.

Eron syy oli mieheni mukaan se,etten luottanut häneen.

Hänellä oli oikeasti toinen nainen.

Ollut koko meidän suhteen aikana.

Mutta kun tämä nainen oli varattu lapsensa isälle,niin tämä äijä alkoi sitten kanssani.

Tämä nainen erosi lapsensa isästä joskus heinä-elokuun vaihteessa 2009.

Me erosimme sitten syyskuun alussa 2009.

Miten sain selville tämän kaiken,niin miehelleni oli tullut tekstiviesti(olin saanut luvan tutkailla puhelinta,koska olin ostamassa samanlaista puhelinta,niin sain tutustuu puhelimeen,jotta osaisin käyttää sitä).

Viestissä luki,että olen sama tyyppi.

Kysyin mieheltäni,että kuka viestin lähettäjä oli?

Mieheni vastasi,että ei tiedä.

Sanoin että voisin soittaa & kysyä,että onko viesti tullut vahingossa väärään numeroon,johon mieheni vastasi,että ei tarvitse koska häntä ei kiinnostanut.

No soitin jokatapauksessa.

Puhelimeen vastasi nainen & selitin tälle naiselle asian.

Nainen kertoi että he ovat olleet jossain chatissä mieheni kanssa & näin ollen alkaneet tutustumaan toisiinsa.

Aikamme juteltua menin miehelleni kertomaan asiasta & mieheni vain tokaisi,että ei hän ole ollut missään chatissä(olin ostanut omiin nimiin miehelleni kannettavan tietokoneen).

No soitin toiseen kertaan tälle naiselle & kerroin mitä mieheni oli sanonut.

Nainen vaan toisti & sanoi,että ovat olleet chatissä.

Sen puhelun jälkeen kun menin taas samaan huoneeseen,jossa mieheni oli,niin mieheni ilmoitti,että suhteemme on loppu.

Muutin mieheni kanssa Oulusta Nurmijärvelle asumaan huhtikuussa 2009.

Ei auttanut kuin soittaa omille vanhemmilleni & kertoa tilanteeni,jonka johdosta he joutuivat Oulusta asti tulemaan hakemaan minua,kun ei ollut muuta muutto apua.

Miesystävälläni oli uuden naisen kanssa kotisivut,joihin kävin miehelleni kirjoittamassa vähän palautetta tilanteesta.

Kirjoitin tälle naiselle yksityisviestin & hän otti minuun sitten yhteyttä.

Juttelimme messengerissä vähän aikaa,kunnes hän sitten soitti minulle & kertoi kaiken puhelimessa(siis oikean eron syyn yms..).

He menivät kihloihin lokakuussa 2009.

Maistraatissa heidät vihittiin joulukuussa 2009.

Kirkkohäät he viettivät heinäkuussa 2010.

Heidät vihittiin kirkossa joulukuussa 2010.

Heille syntyi 2011 vuoden kesällä vauva.

Että tällanen tarina.

Itselläni meni 1-vuotta aikaa,ennen kuin sain sydämeni puoliksi korjattua.

ASIALLISIA KOMMENTTEJA/KYSYMYKSIÄ SAA ESITTÄÄ,JOS JOKU HALUAA

1-vuoden sinkkuilun jälkeen löysin uuden miehen,jonka kanssa olimme parisuhteessa 5kk ja erosimme kun hänellä oli toinen nainen kiikarissa.

1-viikon sinkkuilun jälkeen löysin uuden,jonka kanssa olemme olleet parisuhteessa 6kk & toivon että tämä on sitten se oikea.

Todella tuskaa aiheuttaa valehteleva mies, onneksi pääsit eroon ja vaikka aikansa ottaa kun toipuu, niin lopulta hyväksyy sen ja ei ole katkera, itse olin todella katkera.

Miten niin törkeästi valehteli, vaikka olimme aviossa yli 20 vuotta, mutta joku päivä voi hänkin vielä tuntea tuskaa, sitä vaan ei uuden kanssa alkuhuumassa tunne.

Mitä miehiä nämä valehtelijat oikein on ja puuttuuko kokonaan empatia?

Onnea paljon! jatkossa, itsekkin alan taas elää, vaikka aikaa meni toipua.